Aihe: Moderoijat, esittäytykää ja kertokaa kuulumisia ja tilastoja - Golfpiste.com

8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][28]
KilpailuaSuomalaista

Moderoijat, esittäytykää ja kertokaa kuulumisia ja tilastoja

Etusivu Foorumit Yleistä Moderoijat, esittäytykää ja kertokaa kuulumisia ja tilastoja

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 92)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL

    moderaattori kirjoitti: (12.9.2014 23:29:05)
    Tällaista keskustelua ei liene järkevää käydä perjantaiyönä, mutta kuten täällä joku arvelikin, moderointia on olemassa. Säännöt, netiketti ja ohjeetkin forumille löytyvät tältä sivulta, mutta kyllä ihan maalais- tai kaupunkilaisjärjelläkin pärjää.
    Moderointiin on syytä lähinnä, kun keskustelu ei pysy aiheessa, se menee riidanhaluiseksi, alatyyliseksi tai henkilökohtaisuuksiin kohdistuvaksi. Esimerkiksi kaikenlainen nimistä vihjailu on kiellettyä, ja aivan syystä.
    Forumilla tulee antaa kaikille vapaus mielipiteen ilmaisemiseen. Jos mielipide herättää ajatuksia, ne voi ilmaista asiallisesti. Viime aikoina on poistettu lähinnä riidanhakuisia viestejä, jotka eivät ole pysyneet aiheessa, vaan ovat kohdistuneet henkilöön tai yksittäiseen kommenttiin.

    Nyt kun edes yksi moderaattoreista (onko teitä muuten useampikin..) on saanut suunsa auki, niin voisiko vihdoin tulla vastauksia esiettyihin kysymyksiin, kuten:

    – eri aihealueeseen liittyvien viestien siivoaminen joko kokonaan pois tai ao. ketjuun?

    – kokonaan uuden ketjun perustaminen, kun selvästi on siirrytty toiseen aihealueeseen (mikä siirtyminen siis forumin sääntöjen mukaan on kiellettyä, tämä pikku vihjeenä…)?

    – ketjujen lukitseminen, kun asia on jo saatu päätökseen?

    – viestien linjakas siivoaminen? Nykyisellään linja on veltto, hapuileva, epäjohdonmukainen ja mitäänsanomaton.

    – poistettujen viestien siivoaminen myös lainauksista? On suorastaan naurettavaa, että poistettu viesti jää elämään lainauksena, joskus jopa useampana.

    – poistetun viestin kirjoittajalle ilmoitus poistamisesta ja sen syistä ynnä huomautus jne.?

    – X huomautusta tai Y jäähyä = kokonaan ulos forumilta?

    Nämä näin aluksi.

    KL kirjoitti: (13.9.2014 15:32:11)

    Ballmarker kirjoitti: (13.9.2014 5:30:46)

    moderaattori kirjoitti: (12.9.2014 23:29:05)
    Moderointiin on syytä lähinnä, kun keskustelu ei pysy aiheessa, se menee riidanhaluiseksi, alatyyliseksi tai henkilökohtaisuuksiin kohdistuvaksi.

    Kyllä tämä kirjoittajien henkilöön kohdistuva alatyylinen nimittely on täällä parin henkilön toimesta edelleenkin jatkunut – vuodesta toiseen.

    Niin, ajattelepas jos täällä olisi ollut kunnollista moderointia, millaista täällä nyt olisikaan!

    Luultavasti keskusteluihin osallistuisi nykyistä useampia sivistyneesti ja tahdikkaasti käyttäytyviä herrasmiesgolfareita.

    KL

    Ballmarker kirjoitti: (13.9.2014 16:23:50)

    Aivan.

    Niin, mun mielesta on taysin golfin hengen vastaista, etta odotellaan jotain moderaattoria selvittamaan tilannetta ja parantamaan taman palstan henkea. Golf on laji, jota pitaisi pelata ylpeana herramieshengessa, missa itse pidetaan scorea ja missa usein itse sovitellaan saantoasiat. Miksi siis talla golf-keskustelupalstalla odotetaan juuri taman hengen vastaista ’ohjausta’, jotta hommat/keskustelu sujuisi? Aikalailla taman golfhengen vastaista, eiko? Hassuksi tama homma menee, kun tassakin ketjussa toinen naista palstan hairikoista ehdottelee tapoja saada kirjottelu kuriin. Ei siihen tarvita kun peili, mies hyva. Isoin osa palstan kirjoittajista on a) hyvin kayttaytyvia ja b) taysin v*tuuntuneita keskustelun ajoittaiseen tasoon.

    Miksi tanne sitten syntyy tallaisia nimimerkkeja kun apina, B, Aprillipila ym? Mun mielesta se on enemmankin seuraus kun syy. Kun annetaan mahdollisuus, joku kay koukkuun ja lahtee viihdyttamaan meita muita. Ja kun palstan hairikko/hairikot ei kun lisaa vaan loylya kiukaalle niin oravanpyora on valmis. Toisille se on viihdyttavaa. Toisille se on syy poistua golfpisteen keskustelupalstalta kokonaan.

    En tieda mika Tyryn syy on siihen, etta ensin lupaillaan kuuta taivaalta oikeen isoilla kirjaimilla, mutta loppupeleissa mitaan ei saadakaan aikaiseksi. Ehka se syy on se, etta loppupeleissa tasta keskustelupalstasta ei ole muovautunut sellaista Suomi-golfin keskustelukerhoa kun aluksi odotettiin? Taalla ei ole minkaan tason ammattilaisia keskustelemassa golfista ja sen tilasta. Yksi ammattilainen meuhkaa (nyt ei meuhkaa, lieneeko bannattu?) omaa showtaan taalla tyyliin, joka on todella omituista ei vain golfissa, mutta elamassa yleensakin. Kukapa sellaiseen vankaamiseen ja yksioikoiseen totuuteen jaksaa lahtea mukaan paitsi muutama provo-nimimerkki? Ja mina joskus muinoin 😉 En ole syyton minakaan ainakaan muinaiseen palstan tason laskuun, myonnetaan. Siihen auttoi peili hyvin ja se homma on saanut jaada taustalle.

    Ainoa harmi tassa ’asiallisessa’ keskustelussa on se, etta kommentteja ei synny. Tama palsta on vauhdissa silloin kun nama kaksi hairikkoa on ’parhaimmillaan’. Valitettavaa mutta totta. Toivoa sopiikin, etta jos ja kun tasta viela joskus saadaan asiallinen golf-keskustelukerho, niin jopa ne, jotka taalta ovat lahteneet, loytavat tiensa takaisin ja omalta osaltaan auttavat tason nousussa. Siihen ei kylla naita kahta hairikkoa enaa siihen aikaan tarvita.

    KL kirjoitti: (13.9.2014 15:55:43)

    – viestien linjakas siivoaminen? Nykyisellään linja on veltto, hapuileva, epäjohdonmukainen ja mitäänsanomaton.

    Kaikki ne viestit, jotka olen pyytänyt poistettavaksi, on poistettu.
    Onko jokin sinun tämänkaltaisista pyynnöistäsi evättäy?

    Mielestäni ei ole realistista odottaa, että moderattorit jaksaisivat lukea kaikki viestit läpi, joten myös palstan käyttäjät voivat näitä pyytää erikseen kutakin poistettavaksi.

    Golfinn kirjoitti: (14.9.2014 20:17:10)
    Niin, mun mielesta on taysin golfin hengen vastaista, etta odotellaan jotain moderaattoria selvittamaan tilannetta ja parantamaan taman palstan henkea. Golf on laji, jota pitaisi pelata ylpeana herramieshengessa, missa itse pidetaan scorea ja missa usein itse sovitellaan saantoasiat. Miksi siis talla golf-keskustelupalstalla odotetaan juuri taman hengen vastaista ’ohjausta’, jotta hommat/keskustelu sujuisi? Aikalailla taman golfhengen vastaista, eiko? Hassuksi tama homma menee, kun tassakin ketjussa toinen naista palstan hairikoista ehdottelee tapoja saada kirjottelu kuriin. Ei siihen tarvita kun peili, mies hyva. Isoin osa palstan kirjoittajista on a) hyvin kayttaytyvia ja b) taysin v*tuuntuneita keskustelun ajoittaiseen tasoon.

    Miksi tanne sitten syntyy tallaisia nimimerkkeja kun apina, B, Aprillipila ym? Mun mielesta se on enemmankin seuraus kun syy. Kun annetaan mahdollisuus, joku kay koukkuun ja lahtee viihdyttamaan meita muita. Ja kun palstan hairikko/hairikot ei kun lisaa vaan loylya kiukaalle niin oravanpyora on valmis. Toisille se on viihdyttavaa. Toisille se on syy poistua golfpisteen keskustelupalstalta kokonaan.

    En tieda mika Tyryn syy on siihen, etta ensin lupaillaan kuuta taivaalta oikeen isoilla kirjaimilla, mutta loppupeleissa mitaan ei saadakaan aikaiseksi. Ehka se syy on se, etta loppupeleissa tasta keskustelupalstasta ei ole muovautunut sellaista Suomi-golfin keskustelukerhoa kun aluksi odotettiin? Taalla ei ole minkaan tason ammattilaisia keskustelemassa golfista ja sen tilasta. Yksi ammattilainen meuhkaa (nyt ei meuhkaa, lieneeko bannattu?) omaa showtaan taalla tyyliin, joka on todella omituista ei vain golfissa, mutta elamassa yleensakin. Kukapa sellaiseen vankaamiseen ja yksioikoiseen totuuteen jaksaa lahtea mukaan paitsi muutama provo-nimimerkki? Ja mina joskus muinoin 😉 En ole syyton minakaan ainakaan muinaiseen palstan tason laskuun, myonnetaan. Siihen auttoi peili hyvin ja se homma on saanut jaada taustalle.

    Ainoa harmi tassa ’asiallisessa’ keskustelussa on se, etta kommentteja ei synny. Tama palsta on vauhdissa silloin kun nama kaksi hairikkoa on ’parhaimmillaan’. Valitettavaa mutta totta. Toivoa sopiikin, etta jos ja kun tasta viela joskus saadaan asiallinen golf-keskustelukerho, niin jopa ne, jotka taalta ovat lahteneet, loytavat tiensa takaisin ja omalta osaltaan auttavat tason nousussa. Siihen ei kylla naita kahta hairikkoa enaa siihen aikaan tarvita.

    Tässä on aika paljon asiaa.
    Lisäät vain itsesi eiherrasmiesgolfareihin menemällä samallalailla henkilökohtaisuuksiin kuin muutama muukin, niin viestisi hipoo täydellistä.

    KL

    Golfinn kirjoitti: (14.9.2014 20:17:10)
    Niin, mun mielesta on taysin golfin hengen vastaista, etta odotellaan jotain moderaattoria selvittamaan tilannetta ja parantamaan taman palstan henkea. Golf on laji, jota pitaisi pelata ylpeana herramieshengessa, missa itse pidetaan scorea ja missa usein itse sovitellaan saantoasiat. Miksi siis talla golf-keskustelupalstalla odotetaan juuri taman hengen vastaista ’ohjausta’, jotta hommat/keskustelu sujuisi? Aikalailla taman golfhengen vastaista, eiko?

    Näyttää olevan golfkansaan aika vahvasti juurtunut käsitys, että golfmailojen ottaminen käteen tekee ihmisestä kohteliaan, sivistyneen ja hyväkäytöksisen. Reaalimaailmassa näin ei kuitenkaan ole, vaan ihan samaa kansaa siellä golfkentällä kulkee kuin muuallakin. Niinpä on suorastaan absurdia kuvitella sellaisen keskustelupalstan olevan itsemoderoituva, jolle kuka tahansa voi kirjoittaa anonyymisti nimimerkin takaa. Yhtä hyvin voisi kuvitella, että yhteiskunnan lait toimisivat ilman niissä kuvattuja rangaistuksia. Niin se ei vain mene, vaan jokainen aikuinenkin (valitettavasti) tarvitsee jonkinlaiset raamit ja keskustelupalstalla raamit antaa moderointi.

    Golfinn kirjoitti: (14.9.2014 20:17:10)
    Hassuksi tama homma menee, kun tassakin ketjussa toinen naista palstan hairikoista ehdottelee tapoja saada kirjottelu kuriin. Ei siihen tarvita kun peili, mies hyva. Isoin osa palstan kirjoittajista on a) hyvin kayttaytyvia ja b) taysin v*tuuntuneita keskustelun ajoittaiseen tasoon.

    Ei siinä ole mitään hassua. Usko tai älä, niin minäkin haluan tästä palstalsta siistin ja kiinnostavan, mutta toisin kuin sinä kuvittelet, se ei onnistu pelkästään peileihin tuijottelemalla (ei näköjään ole onnistunut sinultakaan, vaikka niin kovasti yrität vakuutella).

    Golfinn kirjoitti: (14.9.2014 20:17:10)
    Miksi tanne sitten syntyy tallaisia nimimerkkeja kun apina, B, Aprillipila ym? Mun mielesta se on enemmankin seuraus kun syy. Kun annetaan mahdollisuus, joku kay koukkuun ja lahtee viihdyttamaan meita muita.

    No niinhän se onkin seuraus ja suora seuraus moderoinnin puuttumisesta. Jos täällä kerran saa vapaasti mellastaa, niin miksi kummassa täällä ei mellastettaisi? Itsehän sen tuossa yllä toteat ja kuitenkin oletat peiliinkatsomisten olevan se taivasavain palstan siistiytymiseen. Ei se ole sitä täällä sen paremmin kuin millään muullakaan vastaavanlaisella keskustelupalstalla.

    Jos täällä olisi (ollut) kunnollinen moderointi, niin keskustelujen sävy ja laatu olisivat nykyisin erilaiset. Jostain syystä Golfpistettä vain ei ole (aiemmin) kiinnostanut järjestää sellaista ja tässä sitä nyt ollaan. Hassua kuinka niin monella eri forumilla moderointi toimii ja pitää keskustelun erittäinkin sivistyneenä, vaikka keskustelijat ovat pääpiirteittäin samoja. Katsovatko he kenties eri peileihin kirjoittaessaan eri forumeille? Tuskinpa vain. Tehokas moderointi luo keskustelupalstan linjan ja keskustelijat sen sisällön, ei suinkaan toisin päin.

    Onkohan tuo moderaattori-nimimerkki ylläpidon oikea nick?
    Yksi vaihtoehto on, että se on paras vedätys tähän mennessä.

    On mielenkiintoista, että aikaisemmin ketjussa puhutaan, että forumilla on kaksi häirikkönimimerkkiä. Minulle tulee mieleen ihan kaksi muuta nimeä, kun esille ensin otetut. Mutta on ne minunkin kaksi suosikkia tulleet jo esille.

    Ja lopuksi yksi (hyvä tai huono) esimerkki moderoinnista ja sen avoimuuden tarpeellisuudesta. ts ei ole kirjoitellut pitkään aikaan. Pienessä päässäni mietin, onko ts banaanisaarilla vai pitää taukoa oma-aloitteisesti?

    Golfinvihollinen39 kirjoitti: (15.9.2014 12:57:36)
    Pienessä päässäni mietin…

    Ei tarvitsisi miettiä jos homma hoidettaisiin kuten paremmilla palstoilla ja modet ilmoittaisivat kaikista tekemisistään selkeästi.

    KL

    Parti kirjoitti: (15.9.2014 13:06:30)

    +1

    KL kirjoitti: (15.9.2014 20:01:32)

    Parti kirjoitti: (15.9.2014 13:06:30)

    Golfinvihollinen39 kirjoitti: (15.9.2014 12:57:36)
    Pienessä päässäni mietin…

    Ei tarvitsisi miettiä jos homma hoidettaisiin kuten paremmilla palstoilla ja modet ilmoittaisivat kaikista tekemisistään selkeästi.

    +1

    Jos kirjoittajan viesti ei ole selvä lukijalle, looginen vastaus olisi ehkä pyytää kirjoittajaa selventämään lausahdustaan. Tapana näyttää olevan olettaa mitä kirjoittaja tarkoitti ja vastata tähän olettamukseen. Tai sitten ottaa muutama sana kirjoittajan viestistä ja vastata siihen.

    tervolalainen kirjoitti: (16.9.2014 0:01:15)
    Jos kirjoittajan viesti ei ole selvä lukijalle, looginen vastaus olisi ehkä pyytää kirjoittajaa selventämään lausahdustaan. Tapana näyttää olevan olettaa mitä kirjoittaja tarkoitti ja vastata tähän olettamukseen. Tai sitten ottaa muutama sana kirjoittajan viestistä ja vastata siihen.

    Voisitko tervolainen selventää mitä tarkoitit. Olisin jotenkin ymmärtänyt viestin ilman lainausta, mutta en parhaalla tahdollakaan pysty ymmärtämään miten kommenttisi liittyy siihen että KL oli Golinvihollisen kanssa samaa mieltä/kannatti sanottua?

    Onko moderroijat toimineet kun forumin aktiivisin kirjoittaja ei ole lähes kahteen viikkoon esittänyt mitään kommentejaan? Foralla kuitenkin kirjoittaa.

    pöljä kirjoitti: (23.9.2014 6:54:30)
    Onko moderroijat toimineet kun forumin aktiivisin kirjoittaja ei ole lähes kahteen viikkoon esittänyt mitään kommentejaan? Foralla kuitenkin kirjoittaa.

    Ilmeisesti jotain jämäköintiä on tapahtunut. Hyvä niin!

    pöljä kirjoitti: (23.9.2014 6:54:30)
    Onko moderroijat toimineet kun forumin aktiivisin kirjoittaja ei ole lähes kahteen viikkoon esittänyt mitään kommentejaan? Foralla kuitenkin kirjoittaa.

    Varsin outo vaikutus kinojen ja nimittelyiden maaraan seka keskustelujen tasoon. Things that make me go hmmmm….

    Nyt yksi kysymys sinulle yksinäinen moderaattori. Millä v**lla yksi foorumilainen täällä pullistelee ns sisäpiiri tiedoilla? HÄ?

    ts

    toveri kirjoitti: (24.9.2014 21:18:53)
    Nyt yksi kysymys sinulle yksinäinen moderaattori. Millä v**lla yksi foorumilainen täällä pullistelee ns sisäpiiri tiedoilla? HÄ?

    Kukaan mitään ole pullistellu. Ihan normaalia asiaahan tuommonen on.

    Yllätytköhän jos kerron konsultoineeni heitä myös foorumin kehittämisessä 😉

    ts, minä en ylläty. Eihän ole asiaa missä et olisi asiantuntija. Minä voisin konsultoida myös, sinun parinviikon banni piti tämän palstan paljon asiallisempana ja tasokkaampana. Tätä jaksoi jopa seurata.

    ts

    Aprillipila kirjoitti: (24.9.2014 22:07:14)
    ts, minä en ylläty. Eihän ole asiaa missä et olisi asiantuntija. Minä voisin konsultoida myös, sinun parinviikon banni piti tämän palstan paljon asiallisempana ja tasokkaampana. Tätä jaksoi jopa seurata.

    Tiedoksesi että en ala enää kanssasi keskusteluihin… se vanha sanonta, vetävät tasolleen ja voittavat kokemuksellaan. Sen sijaan painan asiattoman nappia jokaisesta asiattomuudesta niin ehkä täältä saadaan lopulta siivottua nekin jotka pitäisi.

    Niin ja itse asiassa palstalla ei kyllä kahteen viikoon tapahtunut mitään missä olisi asiasta keskusteltu

    toveri kirjoitti: (24.9.2014 21:18:53)
    Nyt yksi kysymys sinulle yksinäinen moderaattori. Millä v**lla yksi foorumilainen täällä pullistelee ns sisäpiiri tiedoilla? HÄ?

    ts

    toveri kirjoitti: (24.9.2014 22:14:48)

    toveri kirjoitti: (24.9.2014 21:18:53)
    Nyt yksi kysymys sinulle yksinäinen moderaattori. Millä v**lla yksi foorumilainen täällä pullistelee ns sisäpiiri tiedoilla? HÄ?

    Otahan nyt toveri ihan rauhallisesti.

    On vähintään normaalia, että toisensa vuosien takaa tuntevilla ihmisllä on kanssakäymistä ihan livenäkin. Mun ymmärtääkseni se on jopa varsin tavanomaista.

    ts kirjoitti: (24.9.2014 22:27:45)

    Kyllä minä sen ymmärrän, mutta kun modeja on pyydetty esittäytymään vielä oikein omassa ketjussa niin oikein pysty sulattamaan tätä. Saatikka sitä että foorumin eniten toisia foorumilaisia nimittelevä kaveri on(ko) muka osa ylläpitoa?

    ts

    toveri kirjoitti: (24.9.2014 22:38:32)
    Saatikka sitä että foorumin eniten toisia foorumilaisia nimittelevä kaveri on(ko) muka osa ylläpitoa?

    No toi nyt oli taas aivan järjetön päätelmä. En todellakaan ole, enkä tule olemaan.

    Sitä paitsi todella vähän tullu nimiteltyä ketään. Yhtä sanaa olen käyttänyt tosin kun opin sen eräältä tämän sivuston viralliselta bloggajalta ja se tuntui hauskalta ilmaisulta. Ja osuvaltakin muutamaan kohtaan.

    Mutta eiköhän tuo mode uno pyyntösi jossain vaiheessa lue jos sattuu foorumia vilkaisemaan. Vastaa sitten tai ei…jälkimmäinen oletuksena

    toveri kirjoitti: (24.9.2014 21:18:53)
    Nyt yksi kysymys sinulle yksinäinen moderaattori. Millä v**lla yksi foorumilainen täällä pullistelee ns sisäpiiri tiedoilla? HÄ?

    KL

    ts kirjoitti: (24.9.2014 22:11:41)
    Niin ja itse asiassa palstalla ei kyllä kahteen viikoon tapahtunut mitään missä olisi asiasta keskusteltu

    Nyt tuli kyllä isku vyön alle!!! Aivan varmasti kirjoitin (ainakin) yhden viestin asiasta viime viikolla!!

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 92)
Vastaa aiheeseen: Moderoijat, esittäytykää ja kertokaa kuulumisia ja tilastoja

Etusivu Foorumit Yleistä Moderoijat, esittäytykää ja kertokaa kuulumisia ja tilastoja