Aihe: miten koskemattomia ovat omat välineesi ? - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista

miten koskemattomia ovat omat välineesi ?

Etusivu Foorumit Välineet miten koskemattomia ovat omat välineesi ?

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 143)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ei oo kukaan väittänyt ettei tulis duffeja (soketteja ei kyllä! 😀 ). Singelimiehet ei olekaan mitään vielä pelatessaan HYVÄNÄ päivänä tasoitukseensa,se ratkaisee miten hyvä olet huonoimmillasi! 🙂 se erottaa pelaajat händärihuijareista ja ’oman kotikentän kiertäjistä’ joille huono kierros on vaan ’huono päivä’!

    Khelde kirjoitti: (31.8.2009 10:08:38)

    Lyhyt draivi on helppo lyhentää puoleen sopivasti osuvalla kynttilällä, mutta Suomen kenttien lyhyyden vuoksi griinit ovat silti keltaisilta kyllin lähellä. Valkoisiltahan olen yleensä täystumpelo 🙂 Siihen minä tässä vain halusin puuttua, että yleensä juuri singeliin yltäneet elvistelevät taidoillaan hieman turhan paljon, en välttämättä viitannut juuri sinuun. Kaveripiirissäni on paljon händäreitä välillä 0-5 ja kyllähän pallon lyöminen ja varmuus sillä tasolla on jo aivan erilaista.

    Selitäppäs tuo lihavoitu vähän tarkemmin, ihan ei aukea. Vaikea on uskoa että olet itse singelihändäri jos eri tiiboxit tuottavat onglemia. Jos säännöllisesti pelaat alle 80, ei pitäisi olla ongelmia, edes bäkäreiltä.

    Tälläkin foorumilla moni singeli, ketkä heistä mielestäsi elvistelevät taidoillaan? Onko se mielestäsi elvistelyä jos kertoo osuvansa palloon? Täällä on pääsääntöisesti yksi hemmo joka on ns. yli-ihminen jolta löytyy kirjo taitolyöntejä (mm. oman kainalonsa alta taaksepäin) mutta hän on kaukana singelistä.

    MacGregoriaani puhuu asiaa…:) elvistellä ei tarvii ja alle 80 pelaavat tietää että useimmiten takaktiiltä ei tule jatkolyöntiin lisää kuin se mailan tai kaks isompi…? eihän sitä koskaan kehitykään jos aina hakkaa samalla tavalla ja päivittelee että ’kyllä se eilen meni paremmin ja löin tonne viimeks ja…’ ja palloon osun draiverillani mielestäni ihan hyvin ja keskimäärin pysähtyy sinne 300y paikkeille…oliko tuo sitten elvistelyä,päätelkää itse…:)

    MacG kirjoitti: (31.8.2009 11:53:15)

    Kunhan vain vastasin aiempaan kysymykseen ja selvensin, että vain draiveissa näitä kynttilöitä tulee lyötyä. Tai no teenhän minä sitä raffistakin. Yleensä kynttilät tuppaavat kuitenkin pysymään suorina, joten keltaisilta pelattuna kahdella päälle on silti realistinen mahdollisuus lähes joka kerta. Harvemmin sitä kynttilänkään jälkeen on 200 metriä jäljellä – ja par-viitosillahan merkitys on usein vielä pienempi.

    Normikierrostulokseni pyörii 80:n molemmin puolin, mutta etenkin pidemmiltä valkoisilta olen korkeintaan keskivertotasoisen puttailuni myötä ongelmissa.

    Niin ja elvistelyä ei ole se, jos kertoo osuvansa palloon. Näinhän en suinkaan kirjoittanut. Elvistelyä on sen sijaan se, että kehuu lyövänsä aina hyvin – itse kun näen kynttilöitä ja soketteja koviltakin pelaajilta.

    AriYlämäki kirjoitti: (31.8.2009 12:08:40)
    MacGregoriaani puhuu asiaa…:) elvistellä ei tarvii ja alle 80 pelaavat tietää että useimmiten takaktiiltä ei tule jatkolyöntiin lisää kuin se mailan tai kaks isompi…? eihän sitä koskaan kehitykään jos aina hakkaa samalla tavalla ja päivittelee että ’kyllä se eilen meni paremmin ja löin tonne viimeks ja…’ ja palloon osun draiverillani mielestäni ihan hyvin ja keskimäärin pysähtyy sinne 300y paikkeille…oliko tuo sitten elvistelyä,päätelkää itse…:)

    Mutta osutko aina hyvin ja lyöt 270 metriä? Jos osut, silloin saatkin elvistellä ja olet arvatenkin hyvä pelaaja. Jos et, kyseessähän ei ole elvistely, kunhan et kerro lyöväsi aina puhtaasti, suoraan ja pitkälle.

    Khelde kirjoitti: (31.8.2009 12:59:46)
    …Niin ja elvistelyä ei ole se, jos kertoo osuvansa palloon. Näinhän en suinkaan kirjoittanut. Elvistelyä on sen sijaan se, että kehuu lyövänsä aina hyvin – itse kun näen kynttilöitä ja soketteja koviltakin pelaajilta.

    Ilmeisesti sinun mielestäsi hyvin lyömistä on se, ettei tule kynttilöitä tai soketteja? Mulle noita ei tule (noh soketti kerran pari kesässä), mutta en minä silti lyö hyvin kuin ehkä keskimäärin viisi kertaa kierroksella, kaikki muut on enemmän tai vähemmän paskoja.

    Puumailoissa ei saa olla naarmuakaan! Mun mailoissa ei ole. Pari vuotta sitten piti mennä keväällä eka rundilla lyömään palouudella hybridillä hiekkaisesta raffin reunasta kynttilä, kyllä vitutti. Ko. maila siirtyi nopeasti myyntilistalle, eikä ollut pitkään omistuksessani.

    Naarmuuntumattomuudesta tulee osa pelifiiliksestä.

    Paksupekka kirjoitti: (31.8.2009 13:23:12)

    Aika huonoa päättelykykyä, ehkä yhtä kehnoa kuin oma lyömisesi. Kyllä minä osaan lyödä isoa feidiä, pientä feidiä, isoa droota ja pientä droota – ja joskus jopa tarkoituksella punchiakin, mutta kyllä sitä huonojakin lyöntejä tulee lyötyä tällä tasolla säännöllisesti. Nämä edellä luetellut lyönnit ovat onnistuessaan muun muassa niitä, joita pidän tasollani pelaavalle hyvinä lyönteinä. Niitä kun sopivasti höystää ehkä viidellä duffilla, viidellä kylkkärillä, kahdella kynttilällä ja yhdellä soketilla per kierros, keskivertoputtaajan tulokset pysyvät siinä 80:n nurkilla.

    Chip Greenside kirjoitti: (31.8.2009 13:31:42)
    Puumailoissa ei saa olla naarmuakaan! Mun mailoissa ei ole. Pari vuotta sitten piti mennä keväällä eka rundilla lyömään palouudella hybridillä hiekkaisesta raffin reunasta kynttilä, kyllä vitutti. Ko. maila siirtyi nopeasti myyntilistalle, eikä ollut pitkään omistuksessani.

    Naarmuuntumattomuudesta tulee osa pelifiiliksestä.

    Ostin pari kuukautta takaperin kaksi Titun hybridiä, ja arvaas mitä kävi ensimmäisellä lyönnillä Talin nurmirangella? No tietysti siellä oli iso kivi nurmen alla ja 24-asteisen pohjaan tuli pikkurillin kynnen kokoinen lovi, mutta en viitsinyt vaihtaa mailaa heti kättelyssä 🙂 En siitäkään syystä, että olen ostanut tällä kaudella kolme raudat, muutamat hybridit ja putterit sekä neljä draiveria. Tai ehkä juuri siistä syystä en ostanut.

    Khelde kirjoitti: (31.8.2009 14:04:21)
    Niitä kun sopivasti höystää ehkä viidellä duffilla, viidellä kylkkärillä, kahdella kynttilällä ja yhdellä soketilla per kierros, keskivertoputtaajan tulokset pysyvät siinä 80:n nurkilla.

    Jos me laitetaan sulle tommonen sarja mukaan kierrokselle niin sä et sillä singelihändärilläs oikeaa golfkenttää 80:n korviin pelaa.

    Mutta osutko aina hyvin ja lyöt 270 metriä? Jos osut, silloin saatkin elvistellä ja olet arvatenkin hyvä pelaaja. Jos et, kyseessähän ei ole elvistely, kunhan et kerro lyöväsi aina puhtaasti, suoraan ja pitkälle

    Voisin sanoa osuvani paikalla olevaan palloon niin isolla lavalla joka kerta, vaikka se ei ihan swetariin aina osukaan…ei vaadi mitään amerikantemppua että siihen osuu…lieneekö sitten syynä hyvä pallosilmä vai käsittämätön tuuri…? aina pallo ei väylälle (tai griinille) osu, mutta jos osuisi niin luultavasti lukisitte mun juttuja muilta palstoilta! 😀

    Lavantauti kirjoitti: (31.8.2009 15:03:14)

    Khelde kirjoitti: (31.8.2009 14:04:21)
    Niitä kun sopivasti höystää ehkä viidellä duffilla, viidellä kylkkärillä, kahdella kynttilällä ja yhdellä soketilla per kierros, keskivertoputtaajan tulokset pysyvät siinä 80:n nurkilla.

    Jos me laitetaan sulle tommonen sarja mukaan kierrokselle niin sä et sillä singelihändärilläs oikeaa golfkenttää 80:n korviin pelaa.

    Ah, kuinka väärässä oletkaan. Tai no Pickalassa lähinnä pelaan, ilmeisesti eivät ole oikeita kenttiä. Kuitenkin Pickalan Park on muun muassa Talia 500m pidempi valkoisilta, ja siinä saa sössiä huomattavasti enemmän jos yli 85 meinaa pelata.

    Duffeista ja kylkkäreistä ei joskus rangaistus olekaan kummoinen, eikä välttämättä soketistakaan edes yhden lyönnin arvoinen. Mahdolliset kynttilät sen sijaan keltaisilta pelattaessa pidentävät vain lähestymistä. Mieluummin kynttilä keskelle väylää kuin slaissi puskaan – ja tämä slaissikin kuuluu laajaan lyöntirepertuaariini.

    Tai no pehmennetään sanomalla, että 5 kylkkäriä ja 5 duffia on jo aika paljon, mutta jos vaikkapa yhteensä viisi selkeästi duffin tai kylkkärin myötä sössittyä lyöntiä, niin ollaan likempänä totuutta.

    Khelde kirjoitti: (31.8.2009 15:17:58)
    Ah, kuinka väärässä oletkaan. Tai no Pickalassa lähinnä pelaan, ilmeisesti eivät ole oikeita kenttiä. Kuitenkin Pickalan Park on muun muassa Talia 500m pidempi valkoisilta, ja siinä saa sössiä huomattavasti enemmän jos yli 85 meinaa pelata.

    Duffeista ja kylkkäreistä ei joskus rangaistus olekaan kummoinen, eikä välttämättä soketistakaan edes yhden lyönnin arvoinen.

    Ehkä meillä on eri käsitys k.o lyönneistä.
    Ainakin mulla esim kylkkäri aiheuttaa yleensä sen että palloa haetaan porukalla griinin takaa metsästä. Paksut ja ohuet osumat on sitten asia erikseen. Niistä voi kenties selvitäkin.

    Noista kuvailemistasi lyönneistä kun vaan koostuu semmonen 12 lisälyöntiä. Laitappa ihan kenelle vaan 6-9-händäriselle kortiin 12 lyöntiä lisää ja katso kuinka hienosti ne väsää 80:n pintaan.

    Lisäksi, tiedoksi tulevaisuutta varten, 85 ei ole edes lähelläkään 80:n pintaan. 79-81 on 80:n pintaan.

    Lavantauti kirjoitti: (31.8.2009 15:29:33)

    Vai että 79 lyöntiä on 80:n pintaan? Johan pomppasi, tämä on uutta tietoa minullekin. No, olenhan tosin vasta nuori harrastaja lajin parissa, joten kiitos tästä valaisevasta tiedosta. Huomenna ajattelin aloittaa kierrokseni kahdentoista pintaan, eli 11.40.

    Niin, ei minulle duffi tai toppi tarkoita sitä, että duffaan ohi pallosta tai lyön kylkkärin 20 sentin korkuisena 50 metriä pitkäksi takaraffiin. Jos vaikka duffaan rautakasin 130 metristä, olen vielä yleensä ihan hyvin pelillä ja par on mahdollinen. Kylkkärien suhteen hajonta onkin suurempi – ja siksi pyrin mieluummin lyömään vahvaa divottia ja duffaamaan epäonnistumisen koittaessa arvaamattomien kylkkäreiden sijaan.

    Tarkemmin kun ajattelee, niin kyllähän ihan hyvään kierrokseen mahtuu 10 metrin duffejakin. Sehän kuitenkin maksaa vain yhden lyönnin. Eniten sitä tulee sössittyä viheriöllä – Ringsiden kun pelasin viime viikolla 81 lyönnillä 44 putilla. Ja Pickalan Forestin 78 lyönnillä 17:llä griiniosumalla.

    D&G

    Kuules, Khelde kyl sä oot HELMI!

    Khelde kirjoitti: (31.8.2009 15:57:32)

    Mä luulin että sä tarkoitit itseäsi, kun mainitsit keskivertoputtaajan, mutta sähän ootkin todella huono puttaaja.
    Mäkin olen pelannut Forestin tänä vuonna 78 lyönnillä, mulla tosin ei ollut kuin kuusi griiniosumaa, koska mä en osaa lyödä palloa juuri lainkaan. Edellisellä Forestin rundilla pelasin 80 kahdeksalla griiniosumalla (osuin viheriöihin omaa keskiarvoa selvästi paremmin), mutta huonompi skore johtui siitä, että otin yhdestä griiniosumasta cipin ja kolme puttia. Lisäksi lyönti oli ihan sekaisin ja tuli yksi lostball ja lisäksi duffasin yhden lyhyen lähestymisen veteen.

    D&G kirjoitti: (31.8.2009 18:22:31)
    Kuules, Khelde kyl sä oot HELMI!

    Sanopa muuta. Eikö tunnukin ikävältä, kun toinen pelaa puolihuolimattomasti päin persettä, mutta silti paremmalla lopputuloksella?

    Paksupekka kirjoitti: (31.8.2009 18:50:10)

    Khelde kirjoitti: (31.8.2009 15:57:32)
    Tarkemmin kun ajattelee, niin kyllähän ihan hyvään kierrokseen mahtuu 10 metrin duffejakin. Sehän kuitenkin maksaa vain yhden lyönnin. Eniten sitä tulee sössittyä viheriöllä – Ringsiden kun pelasin viime viikolla 81 lyönnillä 44 putilla. Ja Pickalan Forestin 78 lyönnillä 17:llä griiniosumalla.

    Mä luulin että sä tarkoitit itseäsi, kun mainitsit keskivertoputtaajan, mutta sähän ootkin todella huono puttaaja.
    Mäkin olen pelannut Forestin tänä vuonna 78 lyönnillä, mulla tosin ei ollut kuin kuusi griiniosumaa, koska mä en osaa lyödä palloa juuri lainkaan. Edellisellä Forestin rundilla pelasin 80 kahdeksalla griiniosumalla (osuin viheriöihin omaa keskiarvoa selvästi paremmin), mutta huonompi skore johtui siitä, että otin yhdestä griiniosumasta cipin ja kolme puttia. Lisäksi lyönti oli ihan sekaisin ja tuli yksi lostball ja lisäksi duffasin yhden lyhyen lähestymisen veteen.

    Joo, samaan tulokseen voi päätyä aika monella tapaa – ja puttitilastohan kertoo vain osan totuudesta. Mitä huonommin draivaan ja lähestyn, sitä vähemmän lyönneistäni on putteja. Jos osuu hyvällä prosentilla griiniin, 30 tai edes 36 putin ylittäminen ei juuri minua haittaa. Eri juttuhan se on tehdä pienempää puttilukemaa, kun lähestyminen tapahtuu 10m päästä griinistä. Helpommin sen parin kuitenkin tekee, jos ehtii griinille ajoissa.

    Aika omituista on muuten se, miten kaikki foorumistit ovat niin kovin hyviä puttaajia, draivaajia ja kaikkea muutakin. Ilmeisesti eri tyypit käyvät sitten pelaamassa kentällä, kun todella – oikeastaan peräti valitettavan – harvoin näkee omassa flaitissaan silmiinpistävän hyviä pelaajia.

    KL

    Khelde kirjoitti: (31.8.2009 15:57:32)
    Tarkemmin kun ajattelee, niin kyllähän ihan hyvään kierrokseen mahtuu 10 metrin duffejakin. Sehän kuitenkin maksaa vain yhden lyönnin. Eniten sitä tulee sössittyä viheriöllä – Ringsiden kun pelasin viime viikolla 81 lyönnillä 44 putilla. Ja Pickalan Forestin 78 lyönnillä 17:llä griiniosumalla.

    Noin pikaisella matematiikalla olet siis lyönyt 18 griiniosumaa ja putannut kahdeksalla griinillä kolme kertaa (ERG on par 73). Tai sitten olet putannut neljä kertaa jossakin ja missannut yhden griinin.

    Yhdyn D&G:n lausahdukseen, SÄ OOT HELMI (tosin puttaat ihan päin persettä).

    Onko sinulla korealaiset sukujuuret?

    Khelde kirjoitti: (31.8.2009 19:04:30)

    Ei täällä kaikki todellakaan ole erityisen hyviä ja oma pelini on kaikkea muuta kuin hyvää. Silmiinpistävän hyviä pelaajia näkee lähinnä televisiossa ja omaan flaittiin on tänä vuonna osunut vain yksi sellainen – hänen tasurinsa on jo selvästi plussan puolella.

    Sulla on ilmeisesti lyöminen poikkeuksellisen hyvää, jos olet onnistunut saamaan Forestilla 17 greeniosumaa. Sen takia ihmettelen huonoa skooraamistasi. Kyllä 17 viheriöosumalla tuloksen pitäisi alkaa 6:lla. Puttaaminenhan on kovin simmpeliä, mä en ole missannut tänävuonna viheriötä kuin kerran puttaamalla 😮

    Paksupekka kirjoitti: (31.8.2009 19:29:37)

    Niin, siis ei mun lyöminen kovin hyvää ole, vaikka joskus lyhyemmät raudat onkin aika tarkkoja. Yli 150 metristä kun pitää lähestyä, niin olen heti lirissä. Tai oikeastaan jo yli 130 metristä. Joskus puttikin toimii, mutta yleensä sutaisen 2 metriä pitkäksi ja ihmettelen sieltä parin putin verran. Forestin kierroksellani tein 15:llä tuplaparin hukattuani kaksoismerkityksellisesti avaukseni metsään. Ja olisinko neljästikin kerran putannut 🙂

    KL kirjoitti: (31.8.2009 19:27:36)

    Khelde kirjoitti: (31.8.2009 15:57:32)
    Tarkemmin kun ajattelee, niin kyllähän ihan hyvään kierrokseen mahtuu 10 metrin duffejakin. Sehän kuitenkin maksaa vain yhden lyönnin. Eniten sitä tulee sössittyä viheriöllä – Ringsiden kun pelasin viime viikolla 81 lyönnillä 44 putilla. Ja Pickalan Forestin 78 lyönnillä 17:llä griiniosumalla.

    Noin pikaisella matematiikalla olet siis lyönyt 18 griiniosumaa ja putannut kahdeksalla griinillä kolme kertaa (ERG on par 73). Tai sitten olet putannut neljä kertaa jossakin ja missannut yhden griinin.

    Yhdyn D&G:n lausahdukseen, SÄ OOT HELMI (tosin puttaat ihan päin persettä).

    Onko sinulla korealaiset sukujuuret?

    Niin, sekoitinkin tuon nyt Forestin kierrokseen, mutta lähes samanlaista oli tuo griinille lyöminen Rinkussakin. Pallot tosin aina sen verran kaukana, ettei siitä mitään tullut senkertaisella puttitatsilla. Neljän putin griinejä oli useampi. Tuo 40 putin ylittäminen on kyllä minullekin varsin yllättävä suoritus, joskus kun kuitenkin menee ihan 30:n tienoille.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 143)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #308359 kohteessamiten koskemattomia ovat omat välineesi ?