Aihe: Miksi omistaa osake? - Golfpiste.com

19.5.–26.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][15]
KilpailuaSuomalaista

Miksi omistaa osake?

Etusivu Foorumit Yleistä Miksi omistaa osake?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 301)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mitä merkitystä on enää omistaa golfosaketta paitsi kentän rahoittajana. Pelaamaan pääsee nykyään niin edullisesti vuokraamalla pelioikeus.

    no ainakin yksi syy omistaa osake on se että silloin pääsee vaikuttamaan yhtiökokouksen kautta.

    toinen syy voisi ehkä olla tulevaisuudessa se ettei kaikille kentille ehkä pääsekään pelaamaan, jollei ole osakkaana jossain tai täillöin varattavissa olevat tee ajat ovat rajoitettuja
    … tuollaisia ajatuksen tapaisia on esitetty ainakin muutamien yhtiöiden kokouksissa

    Tällä hetkellä osakkeen omistaminen ei ole taloudellisesti perusteltua.

    Vuokrapelaaminen edullisempaa kuin osakkeenomistajan kustannus (vuosimaksu + esim. 5%:n tuotto osakkeen käyvälle hinnalle) varmaan lähes kaikilla kentillä. Sen sijaan monilla kentillä osakkeen vuokraus onnistuu jopa vuosimaksun alittavalla hinnalla.

    Ainoa järkiperuste näillä hintatasoilla olisikin osakkeen arvonnousuodotus, mutta hintakehitys on ainakin ollut väärään suuntaan viime vuosina.

    Omalta osaltani voin todeta, että golfosakkeen omistaminen (vain -50%) on ollut kannattavampaa kuin muiden osakkeiden (jopa -80%), eli myymällä Soneran osakkeet ja ostamalla golffia tilalle voi melkein tulkita tienanneensa:)

    Miksi ostaa osake?

    John F. Kennedyä mukaillen:

    Kyse ei ole siitä mitä golfkenttä voi tehdä hyväksenne, vaan siitä mitä te voitte tehdä golfkenttänne hyväksi.

    Miksi omistaa osake?

    Pyörät on myös syytä pitää pyörimässä. Vastikkeen maksajat ovat varmempi tulonlähde kuin vuokralla pelaavat.

    Mitä jos suoritaisit haun. Asia on ollut esille jo aika monta kertaa. Eikä niissä ketjuissa luetellut perustelut ole mihinkään muuttuneet.

    Sitä paitsi, asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta. Kullekin yksilölle se oma oikea vastaus otsakkeen kysymykseen lähtee omista olosuhteista ja eri tekijöiden painotuksista.

    Mikä sopii Zeulle ei sovi Jupiterille. Tämä lausuma lienee jo ajalta ennen ajanlaskumme alkua ja pitää edelleen paikkansa.

    Joten, mietihän ihan ite mikä sinulle on parasta ja toimi sitten sen mukaan. Kasva aikuiseksi.

    joona kirjoitti: (3.11.2008 12:14:50)
    Mitä merkitystä on enää omistaa golfosaketta paitsi kentän rahoittajana. Pelaamaan pääsee nykyään niin edullisesti vuokraamalla pelioikeus.

    Hei pyhä yksinkertaisuus!! Mistä meinasit vuokrata pelioikeuden jos ei ole osakkeenomistajia ketkä vuokraa.Jos osakkeenomistajat poistuvat niin aivan satavarmasti vuokrapelioikeuden hinta nousee rajusti.Nieleppä tätä!

    champ kirjoitti: (3.11.2008 13:57:48)

    Missäpäin ollaan sosialisoimassa golfkenttiä?! Taitaa joona tarkoittaa tämän päivän tilannetta, joka ei ainakaan nykyisten (seura-/yhtiö-)pykälien nojalla tule muuttumaan miksikään.

    Luulisi että PKS ulkopuolella vuokrahinnat yleensä ovat vastikkeita korkeammat, onko yleinen tilanne PKS kentillä, että vuokrata voi halvemmalla? En millään usko.

    Kallion ja Elonkin laskuopin mukaan voisi tulla kysymykseen seuraava esimerkin pohjalta laadittu syy: Netistä kerättyä tietoa eri kentiltä..

    – keskimääräinen osakkeen omistajan vastike on vuodessa 500 € ja pelikierroksia tulee keskimäärin 50/kausi ( on sekä yli että alimitoitettu mutta laskennallisesti ok), eli kierros maksaa 10 €, jos ottaa tai saa vuokrapelioikeuden niin sen saa hintaan 1000 € eli vastaava kierroshinta on 20 €. Greenfeellä pelatessa on kausihinta kolmin-jopa nelinkertainen .

    Siis 500 €/vuosi voitaisiin sijoittaa osakkeeseen..jos pelataan 10 vuotta olisi osakkeeseen sijoitetavissa 5000 €…eli jos pelaa golfia niin mikä sen selkeämpi sijoituskohde voisi olla kuin golf-osake…niin kauan kuin niitä yleensä on myynnissä ja haluamalleen kentälle. Tietenkin…jos haluaa Kytäjälle tai Vanajanlinnaan, Virpiniemeen..Sankivaaraan..Leville jne on osakkeiden hinta/maksutkin hieman toista luokkaa mutta myös muut arvot emissioituvat vastaavasti tulevaisuudessa ja osakkeen omistajille tulee erilaisia lisäarvoja omistuksen myötä..joita on jo aikalailla muutenkin..
    nettiajanvaraus.edullisemmat gf:t omistajan mukana vieraille..tms. toisille yhteistyökentille. Mutta onhan esim Tali jonne jäsenyys maksaa 4320 €..eikä omista mitään sekä joutuu jonottamaan jäsenyyttä 10:nenkin vuotta mutta tunkua riittää.

    Sen verran omasta osakkeen omistuksesta..maksoin 2 000 € ja nyt siitä sais ..tai on tarjottu 4000 € ..ja vain viiden vuoden omistuksella, onhan se jo käytetty osake kun kierroksia tulee n 100/vuosi mutta paljonko on ansioton arvonnousu rosenteissa..jos markalla ostaa ja kahrella myy niin eikös se ole rosentin voitto…Mistään pankista et saa tuolle summalle parempaa korkoa… No tapelkoot perilliset sitten aikoinaan.. verottajan kanssa myyntivoitosta jos haluavat myydä osakkeen kun en enää pelaa.

    Millä kentällä osakkeen hinta on kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana?

    Mitä merkitystä on enää omistaa golfosaketta paitsi kentän rahoittajana. Pelaamaan pääsee nykyään niin edullisesti vuokraamalla pelioikeus.

    Mitä jos suoritaisit haun. Asia on ollut esille jo aika monta kertaa. Eikä niissä ketjuissa luetellut perustelut ole mihinkään muuttuneet… Sitä paitsi, asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta. Kullekin yksilölle se oma oikea vastaus otsakkeen kysymykseen lähtee omista olosuhteista ja eri tekijöiden painotuksista.

    Niinpä, nim joona ALKUPERÄISKYSYMYS ja hänen oma vastauksensa kertoo valmiiksi hänen mielipiteensä. 5 vuoden ajan on tällä golfpiste.com palstalla käyty vähintään kerran vuodessa sama keskustelu tästä osakkeen omistamis ’onnellisuudesta’ 🙂

    ’tosiasiat on tunnustettava’ eli jos ei ole Suomessa golfkenttäosakkeenomistajia, jotka takaavat kenttä Oy:n vakiotuoton, ei ole ehkä nykyisiä pelikenttiä nykyisillä pelimahdollisuuksilla… Jos nim joona pääsee pelaamaan edullisesti vuokraamalla pelioikeuden, niin eikö ole hieno homma hänelle. Toiset voivat tehdä omat ratkaisut ja ostaa golfyhtiön osakkeen … se on heidän tekemänsä OMAratkaisu. 🙂

    KL

    JuKo kirjoitti: (3.11.2008 15:59:51)
    Millä kentällä osakkeen hinta on kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana?

    Ei millään sellaisella kentällä, joka on ollut valmis osakkeen ostohetkellä. Sen sijaan ensimmäisestä osakeannista hankitun osakkeen markkinahinta on hyvinkin voinut nousta tuon 100%. Ensimmäisen annin merkitsijät kun ovat niitä riskisijoittajia.

    ts

    Mistähän se joona meinaa pelioikeuden vuokrata siinä vaiheessa, kun osakkeet ovat niillä kelle ne kuuluisivat, eli pelaajilla?

    ts kirjoitti: (3.11.2008 19:35:03)
    Mistähän se joona meinaa pelioikeuden vuokrata siinä vaiheessa, kun osakkeet ovat niillä kelle ne kuuluisivat, eli pelaajilla?

    Se päivä ei taida ihan heti koittaa. Ennemmin kyllä toivoisin päivää, jolloin avattaisiin kenttä pelkästään green fee -pelaajille.

    Nimetön

    JuKo kirjoitti: (3.11.2008 15:59:51)
    Millä kentällä osakkeen hinta on kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana?

    Taitaa olla samanlainen tapaus tämä osakkeen hinnan kaksinkertaistuminen kuin RukkasAntin rukkaskaupat.
    Anttihan osti aikanaan rukkasia 2 markkaa /pari ja möi niitä sitten 1markkaa/pari ja joka rukkasparista kilahti Antin kassaan voittona 1 markka puhtaana käteen.
    Samahan se on tässä golfosakekaupassa.
    Ostaa osakkeen 4000:lla ja myy 2000:lla,niin voittoa tulee tämä 2000.

    Näinhän sitä rahhoo tulloo,sano RukkasAntti.

    Henkilona, jota nyppii pelata samaa kenttaa edes kahdesti perakkain, en ole viela koskaan ymmartanyt osakkeen omistamisen ideaa ellei golfkentalla ole edes kahta, mieluummin useampaa golf-kenttaa tarjolla. Ei vaan pysty.

    Tahan murenee mun mielesta myos koko hcp-jarjestelma: toiset veivaa samaa kenttaa 100 kertaa vuodessa ja heilla on handari esim 15. Sitten on naita greenfee pelaajia, jotka pelaa aina eri kenttia ja handari on 15. Kumpi on ’se oikea’ handari? Josko silla mitaan valia on…

    ts

    Fubar kirjoitti: (3.11.2008 20:01:19)

    ts kirjoitti: (3.11.2008 19:35:03)
    Mistähän se joona meinaa pelioikeuden vuokrata siinä vaiheessa, kun osakkeet ovat niillä kelle ne kuuluisivat, eli pelaajilla?

    Se päivä ei taida ihan heti koittaa. Ennemmin kyllä toivoisin päivää, jolloin avattaisiin kenttä pelkästään green fee -pelaajille.

    Joillain kentillä ollaan jo siinä tilanteessa tai ainakin hyvin lähellä.

    GF pelaamiseen avattavan kentän haikailun voit aloittaa laskemalla, että vuosittain pitää kassaan kilahtaa noin 1.000.000 euroa, jotta homma toimisi. Saa siinä RukkasAntti green feetä myydä.

    ts kirjoitti: (3.11.2008 20:33:29)

    GF pelaamiseen avattavan kentän haikailun voit aloittaa laskemalla, että vuosittain pitää kassaan kilahtaa noin 1.000.000 euroa, jotta homma toimisi. Saa siinä RukkasAntti green feetä myydä.

    Mitenkohan tama sitten toimii esim isossa osassa USAta, Kanadassa ja Uudessa Seelannissa? Ilmeisesti hyvalla tuurilla ja iltarukouksin?

    ts

    Golfinn kirjoitti: (3.11.2008 21:43:05)

    ts kirjoitti: (3.11.2008 20:33:29)

    GF pelaamiseen avattavan kentän haikailun voit aloittaa laskemalla, että vuosittain pitää kassaan kilahtaa noin 1.000.000 euroa, jotta homma toimisi. Saa siinä RukkasAntti green feetä myydä.

    Mitenkohan tama sitten toimii esim isossa osassa USAta, Kanadassa ja Uudessa Seelannissa? Ilmeisesti hyvalla tuurilla ja iltarukouksin?

    Valolla ja lämmöllä veli hyvä, valolla ja lämmöllä….

    Keero sinä nyt miten tu miljoona suomessa kerätään. Ja muista, että sillä ei vielä pyöritetä edes keskitason kenttää. Espanjan (taitaa olla euroopan) suurin kenttäyhtiö tuskailee tiettyjen kenttien kanssa, kun niitä joudutaan jatkuvasti tukemaan muiden tuotoilla. Ja täällä sentään käy turistia.

    ts kirjoitti: (3.11.2008 21:52:29)
    Valolla ja lämmöllä veli hyvä, valolla ja lämmöllä….

    Keero sinä nyt miten tu miljoona suomessa kerätään.

    Miten Kanadan ilmasto/valo & lampo eroaa Etela-Suomen vastaavasta? Tassahan ma juuri kayn keskusteluja yhdesta projektista, missa kenttaa parhaillaan rakennetaan niin pohjoiseen Kanadaan, etta sellasia saaolosuhteita ei ole edes Lapissa. Silti kentasta tulee GF-kentta…

    Eika nuo koilis-USAn osavaltiot kera pohjoisten osavaltioiden (esim Minneasota, Wisconsin, Michigan, Ohio, Indiana…) ilmasto-olot juurikaan eroa Etela-Suomen vastaavista.

    Torontossa kun tulee vietettya aikaa aikalailla, niin ei siella juuri kukaan enaa tahan aikaan pelaile ja silti GF kenttia on kun pipoa valilla Toronto – Buffalo. Miten ne tulee toimeen? Sita kantsis tutkia.

    ts

    Lisätään tohon sitten väestöpohja ja asukastiheys.

    Mutta kerro nyt miten se milli suomessa kerätään. Edes teoriassa?

    Golfinn kirjoitti:Henkilona, jota nyppii pelata samaa kenttaa edes kahdesti perakkain, en ole viela koskaan ymmartanyt osakkeen omistamisen ideaa ellei golfkentalla ole edes kahta, mieluummin useampaa golf-kenttaa tarjolla. Ei vaan pysty.
    Tahan murenee mun mielesta myos koko hcp-jarjestelma: toiset veivaa samaa kenttaa 100 kertaa vuodessa ja heilla on handari esim 15. Sitten on naita greenfee pelaajia, jotka pelaa aina eri kenttia ja handari on 15.

    Niinpä … äärimmäisen rakentavan ystävällisesti ja lämpimästi ymmärtääkseni sinne Amerikan ’kultamaahan’ nim. Golfinn : MITÄ merkitystä HCP tasoituksella on osakkeen omistamisen kannalta??? ja enkö ymmärtänyt jotain olennaista???

    Suomessa on golfkenttiä ja osa niistä, jopa aika kelvollisia … 🙂 useimmat niistä ovat OY kenttiä ja osakkeenomistajalla on omalle omistamalleen kentälle ns. etuoikeus hyvässä ja pahassa. Jos haluaa pelata koko ajan uusia kenttiä ei osakeomistus ole oikea ratkaisu Suomessa. GreenFEE on ratkaisu tähän golfpeliajatukseen.

    Osake on niitä varten jotka haluavat taata esim. primetime ajat tietyillä suosituilla pk-seudun kentillä itselleen. Golfosakeomistus on myös niille, jotka idealisteina haluavat rakentaa rajallisilla varoilla golfkentän johonkin tiettyyn paikkaan.

    Onko tasoitus 15 luotettava — henkilö X kiertää kotikenttää henkilö Y kiertää jatkuvasti eri kenttiä? Noh, … jospa tasoitus perustuu pelkkään lyöntipeliin avoimissa kisoissa, niin ehkäpä se voisi olla totta. Koko ’bistebogey’ juttu on mielestäni sosiaalisesti 20-54 tasoitusharrastajagolfareiden mielenvirkistysulkoilua … 🙂 samalla myös aloittelijoiden golfareiden itsetunnonvahvistusta tässä aikuisten oikeasti ’raa´assa lajissa’

    Suomessa on vaan historiallisesti syistä (pääoma) jouduttu tilanteeseen, jossa suurimman golfkentistä OMISTAA golfosakeyhtiöt. Heillä on VALTA ja PÄÄTÖSOIKEUS siihen, kuka kentällä pelaa ja koska. USAssa on asiat toisin, koska esim. pay and play kenttiä on paljon kuten useissa muissa golfmaissa. Nyt olemme täällä Suomessa tässä tilantessa 🙂 ja kunnallisia, siis julkisella rahoituksella rakennettavia kenttiä ei vaan ole olemassa (ainoastaan edes yksityisiä PAR3 kenttiä). nykyisessä taloudellisessa tilanteessa voi olla jopa vaikeaa selittää kunnanveronmaksajille, että rakennetaan golfkenttä eikä uutta terveyskeskusta 🙂

    Vuonna 2008 Suomessa on golfkenttäomistus nyt TÄTÄ ja muisssa maissa se on jotain muuta: miten tilanne muuttuu tai miten sitä voidaan vertailla eri maiden kanssa on eri asia? Mitenkä kaukonaapurissa / lähinaapurissa (itä/etelä/länsi/pohjoinen)?

    eli kaikilla maailmassa voi pelata golfia ’rahalla’, osalla maailman kentistä ei edes rahalla ja osalla pay and play kentillä varsinkin rahalla? 🙂 Elämä ON

    ms wedge kirjoitti: (3.11.2008 22:32:30)

    Niinpä … äärimmäisen rakentavan ystävällisesti ja lämpimästi ymmärtääkseni sinne Amerikan ’kultamaahan’ nim. Golfinn : MITÄ merkitystä HCP tasoituksella on osakkeen omistamisen kannalta??? ja enkö ymmärtänyt jotain olennaista???

    Eipa taa nyt mikaan ’kultamaa’ ole, jos et oo viela huomannut 😉

    Ei ole mitaan merkitysta/tekemista toisensa kanssa osakkeen omistamisella ja hcp:lla. Kunhan nyt vaan toin esiin oman mielipiteeni hcp:sta, jota kritisoin kovasti muutenkin, tassakin toikissa. Eli kunhan vaan sanoin, etta kaksi hcp15 tasoitusta on kovin erilaisia hcp15 tasoituksia riippuen miten ja missa pelaa. Ei tarvetta menettaa härmoja taman takia 😉 Ihan vaan oma mielipide.

    Olipa kerran golfyhtiö jonka osakas sai pelata 30 kentällä Suomessa ilman kertamaksuja. Vieläpä haluamansa verran osakkaan oikeuksin. Vuosimaksu tästä riemusta oli 100 euroa yhtiövastikkeen lisäksi.

    Vuosi oli 2009 tai 2010 ja osakkuus alkoikin kiinnostamaan. Vuokrapelaajalle kun ei tuota etuutta annettu.

    ts kirjoitti: (3.11.2008 20:33:29)

    Fubar kirjoitti: (3.11.2008 20:01:19)

    ts kirjoitti: (3.11.2008 19:35:03)
    Mistähän se joona meinaa pelioikeuden vuokrata siinä vaiheessa, kun osakkeet ovat niillä kelle ne kuuluisivat, eli pelaajilla?

    Se päivä ei taida ihan heti koittaa. Ennemmin kyllä toivoisin päivää, jolloin avattaisiin kenttä pelkästään green fee -pelaajille.

    Joillain kentillä ollaan jo siinä tilanteessa tai ainakin hyvin lähellä.

    NIINPÄ, SUOMESSA voi varmasti ja helposti kohta päästä useimmille ja tunnetusti tietyille OYkentille helposti GREENFEE pelaajana … Mutta ihan vaan vienosti huomauttaen ei kaikille eli tietyt pk-seudun kentät ovat osakkaiden tai heidän vieraiden tai ym. OY:n viisaiden ’yield management’ päätösten johdosta ohjataan pelaajien mahdollisuuksia sopivasti. GREEN FEE pelaaminen on aina varmasti tervetullutta, mutta mikä nykyinen golfkenttä 18reik SUOMESSA on ensimmäisenä avaamassa toimintaansa pelkästään greenfeepelaajien tulojen varassa ????? yhdistyskenttä vai osakekenttä ??? Mielenkiintoista – ehdotuksia ???

    ts

    koira kirjoitti: (3.11.2008 22:55:00)
    Olipa kerran golfyhtiö jonka osakas sai pelata 30 kentällä Suomessa ilman kertamaksuja. Vieläpä haluamansa verran osakkaan oikeuksin. Vuosimaksu tästä riemusta oli 100 euroa yhtiövastikkeen lisäksi.

    Vuosi oli 2009 tai 2010 ja osakkuus alkoikin kiinnostamaan. Vuokrapelaajalle kun ei tuota etuutta annettu.

    Miten musta tuntuu, että vanha kunnon vastavuoroisuusperiaate ja vierailumaksun nimellisyys ovat heräämässä henkiin. Hyvä niin!

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 301)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #400522 kohteessaMiksi omistaa osake?

Etusivu Foorumit Yleistä Miksi omistaa osake?