Aihe: Mikon voiton uutisointi ja Yle - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Mikon voiton uutisointi ja Yle

Etusivu Foorumit Yleistä Mikon voiton uutisointi ja Yle

Esillä 19 viestiä, 51 - 69 (kaikkiaan 69)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ihan sama- henkilökohtaisesti kiinnostaa miksi viestiketjussa ei pelätä mahdollista ruåtsalaisinvaasiota-heillähän on tiettävästi jopa muutama autotehdas!

    Harmittaa kovasti kun eivät pysy pystyssä edes merkityllä hiihtoladulla puhumattakaan että uskaltaisivat sen lisäksi hypätä mäestä…

    Toivoisin Mäkisuksen asiantuntijakommentaattorilausuntoa asian tiimoilta.

    Johtaja XXL kirjoitti: (23.2.2007 19:42:14)
    Sitten on vielä yksi laji missä suomalaiset ovat menestyneet mutta aivan liian vähän saaneet palstatilaa. Arvaattekin ,notta puhun tietenkin Tractor Pullinkista.

    Kävin tässä viime viikonloppuna kylässä vaimon siskon tykönä.
    Ja eiköhän siellä kunniapaikalla, jääkaapin kyljessä työtason päällä poispäin uteliailta katseilta ollut Valtran pulling teamin juliste vai oliskohan ollut aivan kalenteri. Johanna Herlevi oli kuvassa etualalla, onneksi. Muutkin Herlevi-merkkiset Valtrakuskit olivat kuvaan päässeet.

    HIENOA! Itsellänikin on Johannan ja ’Dooriksen’ kuva tallin toimiston seinällä.

    Sitten unohtu Enduro,sieltä on enemmän mestaruuksia kun muualta.

    (Paksupekka 23.2.2007 19:42:28)

    Tarkistappa ’tietosi’ uudelleen ei netistä,vaan jostain muualta vaikka soitat Jarmo Mahoselle

    (januz 22.2.2007 9:20:24)

    Tuo R-kiskalta KONEVIESTI, siinä saattaa olla pulling juttuja, ja voipi olla Herlevien pajan esittely,missä myös valmistetaan kilpa Valtrojen kampiakselit.

    Lyödäänkö pikku veto että Rallin MM-sarjaa kiertää enemmän kun sata (100) autokuntaa, WRC, A ,N,,,,,,,,,,,,,, VAIKKA Mikan pajalta KALLEIN mailasetti mikä löytyy.
    Passaisko TÄMMÖNEN pikku veto?

    sixties kirjoitti: (18.2.2007 20:48:42)
    Tottakai ykkösjuttuna on nyt urheiluruudussa ralli – maikkari hoiti sentään paremmin. Sääli Yleä.

    Ei sillä uutisten näkökulmasta ole mitään merkitystä kuinka monta osallistujaa jossakin lajin kilpailussa on. Sillä on merkitystä kuinka montaa katselijaa uutisen välittäjä uskoo asia kiinnostavan.

    Varmaa on, että jos tehtäisiin tutkimus lajien kiinnostavuudesta suuren yleisön keskuudessa, niin ralli voittaisi golfin niinsanotusti sata-nolla. Meille golfin pelaajille Ilosen voitto oli luonnollisesti paljon kiinnostavampi ja merkittävämpi tapahtuma.

    Chip Greenside kirjoitti: (23.2.2007 22:20:24)
    Meille golfin pelaajille Ilosen voitto oli luonnollisesti paljon kiinnostavampi ja merkittävämpi tapahtuma.

    Nii perskele!

    (kebax 23.2.2007 22:24:21) Nii perskele!
    ———————————————————————————————————-

    Nii perskele joopa HYVÄ Mikko Ilonen,, Mikko Ilonen,,,Loistavaa!

    Niinhän se oli ,,,, mutta,, mutta sen hehkuttaminen ei varmaankaan meidän omia lyöntejämme ensikesänä paranna mihinkään suuntaan.

    Neljän kuukauden golf harrastukseni jälkeen, idolini on MIKKO ILONEN,,,, NAM!

    Aplel kirjoitti: (23.2.2007 22:44:05)
    (kebax 23.2.2007 22:24:21) Nii perskele!
    ———————————————————————————————————-

    Nii perskele joopa HYVÄ Mikko Ilonen,, Mikko Ilonen,,,Loistavaa!

    Niinhän se oli ,,,, mutta,, mutta sen hehkuttaminen ei varmaankaan meidän omia lyöntejämme ensikesänä paranna mihinkään suuntaan.

    !

    Oletkos aivan varma. Hyväntuulisena ja huolettomana kun menet kentälle, niin voi peli kulkea paremmin:)

    draiviratkaisee kirjoitti: (23.2.2007 22:48:25)
    Hyväntuulisena ja huolettomana kun menet kentälle, niin voi peli kulkea paremmin:)

    Tää on kyl varmaan niitä menthaalijutskia? Ne o nykyään pop.

    kebax kirjoitti: (23.2.2007 22:53:34)

    draiviratkaisee kirjoitti: (23.2.2007 22:48:25)
    Hyväntuulisena ja huolettomana kun menet kentälle, niin voi peli kulkea paremmin:)

    Tää on kyl varmaan niitä menthaalijutskia? Ne o nykyään pop.

    jep. osu ja uppos:)

    Aplel kirjoitti: (23.2.2007 22:08:18)
    VAIKKA Mikan pajalta KALLEIN mailasetti mikä löytyy.
    Passaisko TÄMMÖNEN pikku veto?

    Just tänään minulle saapui AccuFlex Creation 65 S draiverin varsi.
    Mieli tekisi myydä se pois, mutta ostaja lienee hankala löytää tuohon 450 euron hintaan.
    Pitää vissiin kokeilla sitä ensin itse ja samalla pudottaa sen jälleenmyyntiarvoa pari sataa euroa.

    Aplel kirjoitti: (23.2.2007 22:08:18)
    (Paksupekka 23.2.2007 19:42:28)

    Tarkistappa ’tietosi’ uudelleen ei netistä,vaan jostain muualta vaikka soitat Jarmo Mahoselle

    Lyödäänkö pikku veto että Rallin MM-sarjaa kiertää enemmän kun sata (100) autokuntaa, WRC, A ,N,,,,,,,,,,,,,, VAIKKA Mikan pajalta KALLEIN mailasetti mikä löytyy.
    Passaisko TÄMMÖNEN pikku veto?

    Parahin Aplel. Ehkäpä sinä soitat Mahoselle, kun tunnut niin hyvin hänet tuntevan. Veikkaan kuitenkin ,notta hän vakuuttaa sinut siitä, että rallin MM-sarjaa ei kierrä yli sataa autokuntaa. Ei vaikka laskettaisiin kaikki FIAn MM-luokat yhteensä. Sellaista määrää autoja ei ilmesty osaan ralleja edes lähtöviivalle. Nykyään kun suurta joukkoa paikallisia ’harrastelijoita’ ei päästetä mukaan. Lisäksi osallistujista osa ei edes kerää MM-pisteitä missään luokassa.
    Itse en kuitenkaan kaipaa uutta settiä, joten minun puolestani voit ostaa Hekkaselta setin vaikka itsellesi.

    Paksupekka kirjoitti: (24.2.2007 0:59:56)
    Veikkaan kuitenkin ,notta hän vakuuttaa sinut siitä, että rallin MM-sarjaa ei kierrä yli sataa autokuntaa.

    Olisiko nyt niin ,notta Aplel on laskenut mukaan nämä kuskien vieressä istuvat navikaatorit eli niin sanotut ’purkkiorjat’ mukaan laskelmiinsa.

    Tosin Tractor Pullinkissa ei purkkiorjia ole eikä myöskään cäddyejä!

    Johtaja XXL kirjoitti: (24.2.2007 1:47:42)

    Paksupekka kirjoitti: (24.2.2007 0:59:56)
    Veikkaan kuitenkin ,notta hän vakuuttaa sinut siitä, että rallin MM-sarjaa ei kierrä yli sataa autokuntaa.

    Olisiko nyt niin ,notta Aplel on laskenut mukaan nämä kuskien vieressä istuvat navikaatorit eli niin sanotut ’purkkiorjat’ mukaan laskelmiinsa.

    Tosin Tractor Pullinkissa ei purkkiorjia ole eikä myöskään cäddyejä!

    Mutta siinä traktoriurheilussa jokainen suoritus päättyy helkatinmoiseen duffiin.

    Gw

    Ei sitä rallin mm-sarjaa taida todellakaan vakituisesti kiertää sataa autokuntaa. Yksittäisissä kilpailuissa saattaa olla iso joukko osanottajia, mutta monet heistä ovat paikallisia, jotka ajavat ainoastaan kyseisen rallin.

    Ja eroa on myös siinä, että rallissa ei realistisia mahdollisuuksia menestykseen ole kuin muutamalla kuskilla. Golfissa jo maailmanlistan 100:s on aika kova tekijä.

    Gw kirjoitti: (24.2.2007 2:12:47)
    Golfissa jo maailmanlistan 100:s on aika kova tekijä.

    Jaa.
    100 Bo Van Pelt, USA 1.44 87.73 61 -12.97 13.79
    Kuka helvatu tuo on?

    Gw

    Tarkoitus ei ollut viitata nimenomaan Bo Van Peltiin vaan yleisesti pelaajiin jotka ovat maailmanlistalla noin sadannen sijan paikkeilla(tai vielä kauemmas rankattuja).
    Pahoittelen harhaanjohtavaa ilmaisua.

    Gw kirjoitti: (24.2.2007 3:42:33)
    Tarkoitus ei ollut viitata nimenomaan Bo Van Peltiin vaan yleisesti pelaajiin jotka ovat maailmanlistalla noin sadannen sijan paikkeilla(tai vielä kauemmas rankattuja).
    Pahoittelen harhaanjohtavaa ilmaisua.

    Jaa.
    183 Joe Ogilvie, USA 0.92 55.45 60 -12.04 4.69
    Tää kaveri taitaa täyttää kriteerit. Ja huomattavasti tutumpi kaveri peräti. Eikäs tämä ole Ogie Ogielthorpen pikkuserkku?

    Onkos kenellekään tullut mieleen että,testailen kirjoituksillani minkälaista porukka Golf väki on. Mitä vastauksia saan tai en saa, tai kuinka kärkkäästi johonkin puututaan ’vittuilun’ muodossa.

    Herrasmiehiä, rentoa rupattelua kentällä, enpä taida uskoa. Sääntö kirjoja luetaan kun ’piru raamattua’ ilman kalliita merkkivälineitä ei ole golfia olemassakaan.

    Näillä foorumeilla saadusta palautteesta,ynnä muusta johtuen (muutamia nimimerkkejä) lukuun ottamatta) oma golf intoni on hiipunut helvetisti, näiden näkymien valossa en suorita ensikesänä Green Gardia (puuttukaa kirjoitus virheeseen) enkä ’tunge turpaani’ edes millekään harjoitus kentälle, minne ilman sitä pääsee.

    SOTA ei yhtä miestä/naista kaipaa eikä niin ikään myöskään GOLF.

    VITUN ruutuhousu porukka. MORJES!

    Aplel kirjoitti: (24.2.2007 10:05:44)

    Yhdys sana-)
    Mutta hei Aplel, turha enää rypistää millään testailujutuilla. Kyllä täällä nahan paksuus testataan, ja joillakin se on ohuempi, kuin toisilla, niinkuin olet selvästi nahoissasi tuntenut.

Esillä 19 viestiä, 51 - 69 (kaikkiaan 69)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #481890 kohteessaMikon voiton uutisointi ja Yle

Etusivu Foorumit Yleistä Mikon voiton uutisointi ja Yle