Aihe: Kylmiltään - Golfpiste.com

21.4.–28.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][3]
KilpailuaSuomalaista

Kylmiltään

Etusivu Foorumit Yleistä Kylmiltään

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kausi on avattu ja kaksi täysin erilaista kierrosta takana. 4 kk tauon jälkeen ensimmäinen kierros tuloksena 5 paria ja 7 bogia. Bogipisteitä vaatimattomat 44. Ei puttiharjoittelua, ei chippejä. 2 polettia rangellä säälittävin tuloksin. 2 vko myöhemmin ei yhtään mitään ja pisteitä 23. Pelaan tasoituksella 28 ja kohtalaisen paljon silloin kun pelaan. Ja vuosiakin on takana jo runsaasti. Kisaan ja jätän kortteja säännöllisesti. Miten tämä ensimmäinen kierros on selitettävissä. Pidänkö taas 4 kk taukoa ja pelaan huippukierroksen heinakuun lopussa. En ymmärrä.

    Myy

    Missä pelasit ensimmäisen kierroksen? Entä toisen? Ei minusta kuulosta vallan tavattomalta. Itse olen yleensä aloittanut kauden huhtikuun alussa Saksassa Düsseldorfin liepeillä ja siellä kentät ovat olleet varsin mallikkaassa kunnossa ja peli on kulkenut – yleensä händäri on parantunut. Sitten on parin viikon kuluttua kotimaan kentillä tullut varsin vaatimatonta tulosta.

    Toisaalta pelaat lähimain samalla tasoituksella kuin minä ja täytyy myöntää, että ainakin itselläni pistehaarukka on vielä varsin laaja. Yli neljänkympin kierroksia ei ole pariin vuoteen tullut, mutta kakkosella alkavia on kyllä vilahdellut.

    Tasoitusta pidän yllä säntillisesti ja kaikista kierroksista täytetään kortti. Välillä tauko on parantanut peliä mystisesti. Uskon kuitenkin, että harjoittelusta on pitkällä tähtäimellä apua ja muutama kerta on tullut talven aikana hallissa käytyä. Tänä keväänä kausi avataankin poikkeuksellisesti kotimaan maisemissa – muutaman viikon sisällä nähdään, missä mennään….

    Nimetön

    Muistan lähes vastaavan ilmiön sopupallosta, jota josku maakuntasarjatasolla pelailin. Ensimmäisissä ulkotreeneissä talven preussuunhakkaamisen jälkeen lyönti sujui lähes taianomaisesti ja pallo tarttu räpylään tuosta vaan, mutta sitten seurasi aina lamakausi, joka saattoi kestää kuukaudenkin ja tuolle ensilaitumen tasolle ei koko kesän aikana päässyt kuin satunnaisesti.

    Selitystä tähän mietittiin porukalla, eikä mitään aukotonta löytynyt. Luultavasti vaan into oli kuin sillä keväisellä vasikalla ja kääntyi sitten ylisuorittamiseksi. Jotkut toipuivat siedettävälle pelitasolle nopeammin kuin toiset jne.

    Liekö sitten golfissa samankaltainen juttu vaikka olisi harjoitellu hallissa kuinka? Ja kai se niin on, että hyvät pelaajat toipuvat alkukiimasta nopeammin kuin me keskinkertaiset unohtamatta takanolevien pelivuosien määrää. En kuitenkaan usko, että kenenkään golfissa kannattaa kauden pituuden huomioonottaen isommin tauotella pelitason paranemistoiveiden nimissä.

    Ilmiö kuitenkin omalla kohdallani on samankaltainen golfissa kuin oli aiemmin ’kansallispelissämme’.

    Kaikki golfarit pelaavat kaiken aikaa vaihtelevin tuloksin. Mitä suurempi tasoitus, sitä suurempi vaihtelu yleensä on. Kyllä minäkin olen kahden viikon sisällä voinut pelata 74 ja yli 90, eikä tee edes tiukkaa. 🙂

    Joten ei mitään taukoja, jatka vain pelaamista mahdollisimman paljon, vaihteluväli pienenee ja tulokset paranevat. Ei tämä mitään rocket scienceä ole!

    Vielä pitää lisätä, että ’kylmiltään’ on melko helppoa lähteä pelaamaan kun ei ole mitään odotuksia. Sitten kun kylmiltään onnistuu hienosti, niin seuraavalle kerralle odotukset kasvavat ehkä liiankin suuriksi ja peli murenee sen myötä. Tuttu ilmiö tämäkin. Juuri kun luulee osaavansa edes vähäsen…

    Myy

    clap kirjoitti: (6.4.2006 23:05:11)
    Sitten kun kylmiltään onnistuu hienosti, niin seuraavalle kerralle odotukset kasvavat ehkä liiankin suuriksi ja peli murenee sen myötä. Tuttu ilmiö tämäkin.

    Näinhän se usein menee. Golf on siitä kiva harrastus, että ei pääse pitkästymään; tänään meni hyvin ja huomenna kuokitaan pusikossa.

    Kuulostaa niin tutulta. Veikkaan, että vika on ’korvien välissä’ :o)

    Ensimmäisellä kierroksella todennäköisesti pelasit todella rentoa peliä, ilman mitään odotuksia pitkän tauon jälkeen ja kun kierros meni yli odotusten, niin seuraavalla kerralla puristitkin sitten rystyset valkoisina mailaa pystyäksesi samaan.

    Nimimerkki: ’pitäis varmaan ottaa ’tranquilizer’, aina kun lähtee kentälle :D!’

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #491775 kohteessaKylmiltään

Etusivu Foorumit Yleistä Kylmiltään