Aihe: Kyllä hatuttaa - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Kyllä hatuttaa

Etusivu Foorumit Yleistä Kyllä hatuttaa

Esillä 15 viestiä, 26 - 40 (kaikkiaan 40)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • tos

    Rauski kirjoitti: (3.8.2007 16:54:27)
    Onkos muuten kukaan samojen ongelmien kanssa paininut jättänyt Draiverin ja kenties jopa väyläpuut bägistä pois ja pelannut vain raudoilla ja jos on niin mitkä on ollut kokemukset?

    Lähestymiset tulee lyhyellä avauksella aika lailla haastavammiksi ja loppusumma on enemmän tai vähemmän sama kuin draiverin kanssa. Mun on pakko lyödä draiverilla avaus, jotta par4:lla pääsee kahdella päälle.

    Väyläpuuta en ole vielä nyt 2. vuotena uskaltanut hankkia, se tuntuu rangella kokeiltuna niin vaikealta mailata.

    Yksi 90 alitus ensimmäisenä vuonna kuulostaa hienolta tulokselta. Mä en päässyt ekana kuin pari kertaa alle 100 lyönnin.

    Kiitoksia kaikille rohkaisusta. Jospa se siitä taas…Huomenna varmaan omaan tasoitukseen ja kaikki putit uppoaa…takaysilläkin.

    TJP

    Tuttu juttu, mutta saattaa olla toisinkin päin eli etuysi pelkkää takertelua ja sitten jossain vaiheessa peli alkaa kulkea ja takaysi huippuhieno. Voi olla myös niin, että alusta muutama väylä huonosti, sitten kulkee 10 väylää hyvin ja taas lopussa katoaa. Hyvin harvoin onnistun saamaan tasaisen kierroksen. Esimerkkinä kaksipäiväinen lyöntipelikisa Kultarantagolfissa: Ekana päivänä ulos 52 ja sisään 44 ja toisena päivänä ulos 45 ja sisään 51.

    Kun minulle tulee hyvän etuysin jälkeen yksi huono väylä (=monta huonoa lyöntiä) niin pelin kokoaminen on vaikeata, kun en keksi mitä teen väärin ja yritän korjata, mutta tulos vain huononee, kun korjaan väärästä paikasta. Eli tässä tilanteessa pitäisi olla PRO paikalla katsomassa, mitä teen väärin. Joskus sattuu sellainen pelikaveri, joka näkee virheen, mutta harvemmin.

    Tämä lienee golfin syvimpiä olemuksia, että lyönti välillä tuntuu häviävän totaalisesti, ei onnistu osumaan palloon enää putterillakaan, kun on eka putti on jo 6-8 lyönti.

    TJP kirjoitti: (7.8.2007 11:07:06)
    … Kun minulle tulee hyvän etuysin jälkeen yksi huono väylä (=monta huonoa lyöntiä) niin pelin kokoaminen on vaikeata, kun en keksi mitä teen väärin ja yritän korjata, mutta tulos vain huononee, kun korjaan väärästä paikasta. Eli tässä tilanteessa pitäisi olla PRO paikalla katsomassa, mitä teen väärin. Joskus sattuu sellainen pelikaveri, joka näkee virheen, mutta harvemmin. …

    Pelitilanteessa ei tulisi alkaa korjailemaan yhtään mitään vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan. Kaikki ylimääräiset huolet tahikka pyrkimys pelata erittäin tarkasti ja huolellisesti johtaa disaasteriin jonka syövereihin uppoaa aina vaan syvemmälle. Mulla on tästä kokemusta kuuden kesän ajalta. Tarvitaan vaan määrätietoisuutta ja tietynlainen hälläväliäasenne.

    Niin onhan sitä toki mahdollista harjoitella pelitilanteita kentällä. Mutta tällöin keskitytäänkin ainoastaan siihen harjoitteluun, mahdollisesti useilla palloilla. Pelaamista tuo ei kuitenkaan ole.

    kebax kirjoitti: (7.8.2007 11:19:20)
    … Tarvitaan vaan määrätietoisuutta ja tietynlainen hälläväliäasenne. …

    Täytyypä samaan hengenvetoon mainita ettei minulta (ainakaan toistuvasti) löydy näistä kumpaakaan. Eli yleensäottaen hatuttaa. Juu.

    Laurel kirjoitti: (2.8.2007 23:26:20)
    .. mikä hattu siinä on??

    En lukenut ihan kaikkia viestejä, joten jos kommentti on jo esitetty toisaalla, pahoittelen (tosin sen voi myös tulkita vahvistuksena…): pidä huolta energia- ja nestetasapainostasi! Sitä vähätellään ihan liian usein, mutta rankka totuus on, että keskittymis-, toisto-, ja suorituskyky heikkenevät, kun alla on pari tuntia pakerrusta eikä mainitut tasapainot ole kohdallaan. Efekti vielä monikertaistuu, jos ensin kulkee hyvin, koska kasvavien odotusten rinnalle tulevien epäonnistumisten kielteiset seuraamukset vain vahvistuvat. Eli riittävästi nestettä ja asiallinen energiatankkaus!

    Scoop kirjoitti: (7.8.2007 13:15:15)
    pidä huolta energia- ja nestetasapainostasi!

    Itse olen pelannut yhden parhaista kierroksistani tukevassa krapulassa, jota olen älykkäästi loiventanut usean oluen voimin tasaisesti pitkin kierrosta. Varsinainen nousuhumala tapahtui vasta klubilla, joten kännigolfista sanan varsinaisessa merkityksessä ei voi puhua. Enpä voi kenellekään tätä suositella, mutta kavereiden kanssa kyllä oli hauskaa… tulosodotuksiakaan ei ollut. Auto on suositeltava, pysyy tölkit järjestyksessä.

    Scoop kirjoitti: (7.8.2007 13:15:15)
    En lukenut ihan kaikkia viestejä, joten jos kommentti on jo esitetty toisaalla, pahoittelen (tosin sen voi myös tulkita vahvistuksena…): pidä huolta energia- ja nestetasapainostasi! Sitä vähätellään ihan liian usein, mutta rankka totuus on, että keskittymis-, toisto-, ja suorituskyky heikkenevät, kun alla on pari tuntia pakerrusta eikä mainitut tasapainot ole kohdallaan. Efekti vielä monikertaistuu, jos ensin kulkee hyvin, koska kasvavien odotusten rinnalle tulevien epäonnistumisten kielteiset seuraamukset vain vahvistuvat. Eli riittävästi nestettä ja asiallinen energiatankkaus!

    Jopa on akateemisesti pohdittu aihetta. Eiköhän tuupparit ymmärrä juoda riittävästi, tässä kuitenkaan mitään touria pelata. Voipi toki olla että väsymyksen vuoksi peli herpaantuu sisääntuloon, mutta veikkaisin tässä ketjussa tapahtuneen jotain muuta.

    kebax kirjoitti: (8.8.2007 14:44:24)
    Jopa on akateemisesti pohdittu aihetta. Eiköhän tuupparit ymmärrä juoda riittävästi, tässä kuitenkaan mitään touria pelata. Voipi toki olla että väsymyksen vuoksi peli herpaantuu sisääntuloon, mutta veikkaisin tässä ketjussa tapahtuneen jotain muuta.

    Soon ihan sama onko asiaa pohdittu akateemisesti vai ei, faktaa se kuitenkin on. Olen nähnyt sen omin silmin (ja kokenutkin) niin monta kertaa, että sitä nyt vaan on ihan turha vähätellä. Kuinkahan moni tuolla tälläkin hetkellä – tällä kelillä – kiertää rundia puolen litran limupullo bägissä… Ja juu, ihan varmasti voi muutakin tapahtua, ja todennäköisesti on tapahtunutkin, mutta miksi tehdä muutenkin helvetin hankalasta ja vaativasta asiasta vielä hankalampaa…

    Scoop kirjoitti: (8.8.2007 14:49:20)
    … Kuinkahan moni tuolla tälläkin hetkellä – tällä kelillä – kiertää rundia puolen litran limupullo bägissä…

    Puoli litraa tossa kelissä ei riitä edes ysille, kolminkertainen määrä alkaisi varmaan olemaan enämpi sinnepäin. Vaan ei kai ihmiset niin hölömöjä ole etteivät tuota tajua että ulkona on aika pirun kuuma? Menee sitä vettä litratolkulla täsä ilmastoidussa kopissakin.

    kebax kirjoitti: (8.8.2007 15:01:00)

    Niin, sitä juuri tarkoitin, että kun mukana pitäisi olla vähintään puolitoista, niin näin ei kuitenkaan ole. Oma kokemukseni on, että ihmiset ovat juuri niin hölömöjä. Miksipä tästä muuten mitään asiaa tekisinkään.

    Juu, se 1,5 litraa menee mulla etuysillä vaikka olis vaan 15-astetta lämmintä. Nyt vois mennä huomattavasti enemmänkin jo.

    Kerrot kilpailukierroksistasi ja samaan hengenvetoon kaipailet pelikaveria, joka näkisi mahdolliset virheet.

    Täytyy vain muistaa, että tämä pelikaveri ei kisan aikana – vaikka pyytäisit – kommentoi sanallakaan suorituksiasi. Sääntö kuuluu ryhmään ’neuvon antaminen’.

    Tätä sääntöä rikotaan niin massiivisessa määrin, että jos aina kun aihetta olisi, muistettaisiin kahdella pentillä, olisi vihamielinen mykkäkoulu valmis jo parin pelatun reiän jälkeen.

    Kun joku opettaa sääntökirjaa jatkuvasti ja siitä sitten sanotaan, niin kaveri yleensä väittää ’höpisevänsä itsekseen’.

    Jamasa kirjoitti: (8.8.2007 15:20:58)
    Juu, se 1,5 litraa menee mulla etuysillä vaikka olis vaan 15-astetta lämmintä. Nyt vois mennä huomattavasti enemmänkin jo.

    Nii-i. Eli edustat vähemmistöä joka ymmärtää pitää huolta energia- ja nestetasapainoistaan. Ysitkin on varmaa kokolailla tasapainossa.

    Eilen etuysi 38 ja takaysi 48, very nice

Esillä 15 viestiä, 26 - 40 (kaikkiaan 40)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #475471 kohteessaKyllä hatuttaa

Etusivu Foorumit Yleistä Kyllä hatuttaa