-
JulkaisijaArtikkelit
-
Reissu tuli tehtyä ja kuusi kierrosta golfia pelattua. Tsekattua tuli kentät Khao Keow, Emerald, Treasure, Phoenix, Pattaya C.C. ja Eastern Star.
Ainoa kenttä joka oli pettymys oli Pattaya C.C., joka oli rutikuiva. Väylät kivikovat ja niukkaruohoiset. Kentällä paljon bunkkereita ja ainakin ne, joissa vierailin olivat kivikovia.
Päällimmäisinä jäi mieleen Khao Keow, Phoenix ja Eastern Star. Kaksi ensimmäistä lay-outin ja kunnon puolesta ja Eastern lähinnä loistavan kunnon puolesta.
Treasuressa kohtasin elämäni liukkaimmat griinit, sanalla sanoen järkyttävät. Traumaattinen kokemus.Ruuhkaa tuntui kentillä olevan sekä teeaikoja varatessa että kierrokselle lähtöä odotellessa. Pahin tilanne oli Phoenixissä kun ykköstiillä oli porukkaa kuin markkinoilla ja lähtöä odoteltiin varatusta ajasta huolimatta tunnin verran. Emeraldin olivat vallanneet korealaiset ja parhaalla par3- väylän tiillä odotteli kolme täyttä ryhmää vuoroaan. Kierros taisi kestää reilun 5 tuntia.
Aikaa siis kannattaa varata eikä varattu teeaika takaa lähtöä varattuun aikaan.Ja lopuksi otsikon aiheeseen:
Tutustuin paikalliseen kaveriin nimeltä Tao, joka kuskasi minua ja Heikkiä kentille ja takaisin uudella, ilmastoidulla Hondallaan. Noudot hotelleilta ja kentiltä sujuivat sovitusti ja kyydin hinta oli varsin kilpailukykyinen (n.20e/keikka).
Tao lupasi toimia kuskina myös muille golfareille Pattayalla.
Taon tavoittaa työpaikaltaan 19th Hole Superpubìsta iltaisin. Paikka sijaitsee Pattayan kävelykadulla, n. 150 metriä kadun alusta, Marine Discoa (iso neonvalokyltti) vastapäätä toisessa kerroksessa.Spin 6, oliko tuo 20e/keikka siis hinta teiltä molemmilta yhteensä hotellilta kentälle ja takaisin? Oon kaverin kanssa lähdössä samaan paikkaan pelaamaan viikon päästä ja kaikki moiset vinkit ovat tervetulleita!
Maksoimme Heikin kanssa yhteensä 1000 bht/keikka. Jos käytät Taon palveluita niin kannattaa tosiaan varmistaa kentälle mennessä milloin lähtö mahdollisesti on ja sopia sen jälkeen nouto, ettei kuskin tarvi kärvistellä tuntikausia odotellessa. Tao ei jäänyt kentälle odottamaan vaan tuli sitten sovittuna aikana noutamaan.
Olisipa omakin reissu noin lähellä….Mikä oli matkan pituus ,kun se maksaa 1000 bat .Olin juuri 10 viikkoa Hua-Hinissä ja taksi oli esimerkiksi Majestickin kentälle 600 bat.Matkaa oli noin 25 km per,sivu .
Matkan pituus vaihteli kentän mukaan. Osa kentistä oli 45 min. ajomatkan päässä, osa lähempänä. Hinta oli sopimuksen mukaan aina sama.
Selvennyksenä sanottakoon, etten ole väittänyt kyydin olevan Pattayan halvin. Jos joku löytää luotettavan ja vielä halvemman kuskin niin tietoa vain tänne. Lavatakseja ei lasketa.Pattayalla on tuhansien virallisten taksikuskien lisäksi kymmeniätuhansia kavereita jotka mielellään lähtevät viemään golfareita pelaamaan. Kuskeja siis riittää. Perushinta keskipitkällä etäisyydellä oleville kentille on suunnilleen 1000 bahtia autolla ja 1500 minibussilla. Hinta on sama riippumatta siitä montako golfaria on kyydissä. Tarjotusta hinnasta pitää tinkiä aina, se kuuluu asiaan. Rahalla saa kuljetuksen hotellilta kentälle, odotuksen ja kuljetuksen takaisin. Kannattaa yrittää löytää kuljettaja, joka tulee ajallaan, joka osaa englantia, jonka auto ei hajoa ja joka ei aja liian lujaa eli vaarallisesti.
titullapaahan kirjoitti: (8.2.2007 23:58:18)
Kannattaa yrittää löytää kuljettaja, joka tulee ajallaan, joka osaa englantia, jonka auto ei hajoa ja joka ei aja liian lujaa eli vaarallisesti.Melko vaativa tehtävä tuo.
Viime marraskuussa sattumalta löysin kuljettajan, joka täytti kaikki yllä olevat kriteerit – tosin hän oli suomalainen.
Alkuperäiseen viestiin lisäyksenä kun tuli kuskeista puhetta. Mainostamani Tao puhuu kohtuullisen hyvää englantia eikä kyydissä tarvi pelätä.
Tao täyttää siis kaikki titullapaahan luettelemat tiukat kriteerit :-), ja on vieläpä alkuperäinen thai.
Nyt ei tarvi seuraavien etsiä, tässä on teille hyvä kuski. Olkaa hyvä.Olisikos sinulla antaa tämän kaverin yhteystietoja? Ja oliko hänen hintansa paikallista vai Suomen tasoa? Tattista vaan!
Tuosta minun ’kuskista’ tuli myös minun (peli)kaveri, ja hän ei ’kuskaamista’ bisneksen takia tee – joten lupasin, että en hänen yhteystietojaan levittele. Sorry.
NimetönTao oli hyvä kuski ja melko hiljainen. Kerran hän kuitenkin hieman intoutui kun lähestyimme Treasure Hillsin kenttää ja hän näki pienen lammen.
Bjuutifull, bjuutifull, … maybe, after a hard golf round you go to swim to this lake. The water is gooood. The water is good, it is not like the water in swimming pools at Pattaya. That water is spoiled. Clean water….hmmm….the only small problem is the ten meter long ANACONDA who is living there. So you must go quitly, maybe it wont hear you….hmmm…the snake is slowly winding towards you….and it is eating YOU AS THE DINNERRR…..HUIIIIIIIIII
Vielä tarkennuksena, että hinnasta voi aina (ja pitää)neuvotella. ME maksoimme sen 1000 bht/keikka, mutta tuo hinta ei ollut järkyttävän tinkauksen tulos. Kävin yhden reissun yksin lähikentällä (Pattaya C.C) 500bht:lla.
Ja kiitos Herbukselle vielä kerran peliseurasta.
Osaisko kukaan kertoa, mikä olisi kohtuuhinta maksettavaksi taksikyydistä bangkokin lentokentältä Pattayalle? Olisi hyvä tietää jonkun tinkaamisen taso, mihin pyrkiä.
NimetönHahaa! Joku muukin tutustunut Taoon Pattayan reissulla. Onkohan tämä sama emäntä? Kiharahiuksinen oli. Auto kuullostaa samalta. Oli eräälle kaverille meidän kaveriporukassa ’kuskina’ koko hänen lomansa. Ajotapa ei kylläkään kuullosta Taolta. Se puotti punaisia päin ja parhaimmillaan nopeutta oli yli 140km/h. Mutta ehjänä ollaan. Ja se kaveri ei golffia pelannut. Ihan muuta kolopalloa kylläkin. Ja niin pieni vihje. Tao osaa Suomea hieman. Osan keskusteluista pystyi ihan hyvin hoitamaan tavallisella Suomen kielellä. Joten varokaa mitä selän takana puhutte 😉
Helpompi on vastata, mitä maksaa kyyti Pattayalta lentokentälle. Kunnon ilmastoidun auton (kuljettajineen ilman moottoritiemaksuja) saa varmasti 1200 bahtilla. Voi irrota 1000kin bahtilla. Kojuissa mainostetaan 800 bahtin matkaakin, mutten tiedä minkälaisilla vempaimilla sitten mennään.
Lentokentällä on rajoitetumpi (monopoli)tarjonta, joten voi joutua maksamaan tuplahintaakin. Ainakin omalle ryhmälle näin kävi.Kiitos Takatii! On aina mukavampi, kun on edes jonkunlainen käsitys – ainahan sitä turistia huijataan, mutta jos se pysyy kohtuudessa, sen kanssa elää. 2400 baht tuntuu kuitenkin suomalaisesta edulliselta, jos ajattelee, että aikaa menee 2h. Onko kenelläkään mitään kokemusta, että kannattaisiko kyyti tilata omalta hotellilta Pattayalta? Tuleeko kalliimmaksi? Entä kannattaako kyytiä yrittää varailla netin kautta lentokentältä etukäteen?
NimetönOttakaa yhteyttä Vivianiin tai muuhun tuttuun Suomalaispaikkaan Pattyalla ja kysäistä onko heillä kuljetusta tarjota tai voisivatko hommata kuljetuksen kohtuuhinnalla. Näin voi välttyä ryöstetyksi tulemiseltakin.
Drop&Play kirjoitti: (12.2.2007 18:16:29)
Kiitos Takatii! On aina mukavampi, kun on edes jonkunlainen käsitys – ainahan sitä turistia huijataan, mutta jos se pysyy kohtuudessa, sen kanssa elää. 2400 baht tuntuu kuitenkin suomalaisesta edulliselta, jos ajattelee, että aikaa menee 2h. Onko kenelläkään mitään kokemusta, että kannattaisiko kyyti tilata omalta hotellilta Pattayalta? Tuleeko kalliimmaksi? Entä kannattaako kyytiä yrittää varailla netin kautta lentokentältä etukäteen?
Hotellin kautta etukäteen varattuna tuli minibussi-kyyti lentokentälle maksamaan 3000 bht/suunta. Takseja saa halvalla, ~luokkaa 1000 baht, mutta tavalliseen taksiin ei kovin monen pelaajan bägit ja matkatavarat mahdu.
Hotellin portieerin kautta löytynyt hyvin loppumatkan palvellut vakiokuski + ilmastoitu minibussi olisi maksanut 1800 bht/suunta lentokentälle jonka tietää jatkossa. Pattayan ympäristössä päivä ajelua kustansi 1500 bht. Jos haluat kuskin yhteystiedot, ilmoita sähköpostisi.
Lentokentällä oli monta kymmentä kyydin tarjoajaa vastassa heti kun tullin läpi pääsi, en usko että kannattaa varata netin kautta umpimähkään kyytiä.
Ja liikenne on niin hullua ettei kannata edes kuvitella vuokraavansa autoa vaikka sekin olisi halpaa. Kun matkustelimme rakenteilla/laajennuksen alla olevaa moottoritietä pitkin kentille, tuli välillä täyttä vauhtia ajavia rekkoja väärää kaistaa vastaan. Eli ilmeisesti ainut liikennesääntö on että mene siitä mistä mahdut.
Kun tässä ketjussa puhutaan matkoista golfkentille Pattayalla niin en voi muuta kuin todeta että tämä on yksi suurimpia riskejä golfreissuilla. Pikkubusseilla ajetaan lujaa, ja valitettavasti turvavyöt on vain noin joka kolmannessa. Onneksi mitään ei ole omilla reissuilla sattunut, läheltä-piti tilanteita on kyllä ollut. Olisikin toivottavaa että esim. suomalaiset ja ruotsalaiset golfreissujärjestäjät, joita olen käyttänyt, äkkiä kiinnittäisivät huomiota sekä palkkaamiensa kuskien ajotapaan että autojen turvavarustuksiin, ennen kuin mitään vakavaa päsee tapahtumaan.
Olen samaa mieltä koko Thaimaan liikennekultuurista ,vain autoon jossa on turvavyöt .Kuski ja auto vaihtui kun ei ajotapa miellyttänä .Hua-Hinissä oli vara valita
pattayalla ja bangkokissa on mieletön määrä takseja. se tarkoittaa että kilpailu toimii ja hinnat ovat matalalla. lentokentällä taksihinnat ovat kuitenkin säänneltyjä. menet siis lentokenttärakennuksesta ulos ja taksitolpalle ja maksat hinnan joka on 1500 bahtia. siitä ei voi tinkiä. sen sijaan pattayalla kilpailu toimii ja kaikki joutuvat myymään matkan alimmalla mahdollisella hinnalla josta kuskille jää jokin palkka. se hinta on 800 bahtia + moottoritieverot (muistaakseni 60-80 bahtia). kaikki taksit tekevät matkan tuolla hinnalla. kaikki korkeammat hinnat ovat joko hotellien vedätystä tai turistien hassutusta.
Mr Shanks, suuret kiitokset!
Kuskin yhteystiedot kiinnostavat. Laitatko osoitteeseen drop_and_play(at)hotmail.com. Lähdemme matkaan torstaina.Pattayalta Bangkokiin päin hinnoittelu perustuu siihen, että taksin kannattaa myydä paluumatka hinnalla millä hyvänsä, koska joutuu joka tapauksessa palaamaan Bangkokiin. Ne taksit ovat nimittäin järjestään Bangkokin takseja, jotka ovat lentokentältä tai kaupungista saaneet keikan Pattayalle. Pattayalla ne soittaa tutuille kioskivälittäjille ja hyvällä tuurilla saavat keikan. Välittäjä ottaa 300 bahtia ja kuski pitää loput. Kaikki hyötyvät.
Vaihtoehto taksille on olemassa.
Bangkokin kentältä terminaalista pihalle ja shuttle-bussilla(ilmainen) 5 min. bussiterminaaliin, josta ilmastoitu bussi Pattayalle, hinta 100 bht. Tämä siis jos lento on ilta 19 jälkeen Bangkokissa. Ennen klo 19 on kentältä suora bussikuljetus Pattayalle 2 tunnin välein ja taisi jopa viedä porukan hotelleille siellä päässä.
Pattayan bussiterminaalista em. bussi kentälle 2 tunnin välein, 150 bht suunta. Kesti noin 2 h.jk. Meidän Tao ei ollut emäntä eikä ollut kikkarat hiukset :).
Kiitos Spin 6! Bussivaihtoehto kuullostaa houkuttelevalta, jos vain sattuu aikataulu osumaan kohdalleen. Lennon pitäisi olla perillä perjantaina klo 18.35, joten menee klo 19 yli ennenkuin ollaan bussia hakemassa. Sattuisko sulla olemaan linkki, josta näkisi bussien aikatauluja peräti? Tämä forum toimii kyllä loistavasti tiedonjakajana. On paljon helpompi mennä paikalle näillä eväillä – kiitokset kaikille Pattaya-aiheen kommentaattoreille ja erityisesti täytyy nostaa hattua leftille informatiivisesta nettisaitista!
-
JulkaisijaArtikkelit