Aihe: Kilpagolf ja fiksuus - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Kilpagolf ja fiksuus

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Kilpagolf ja fiksuus

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 40)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Lueskelin Ilosen haastattelun golflehdestä ja panin ilokseni merkillle, että kaveri vaikutti aikuiselta ja fiksulta tyypiltä, joka tietää, mitä tekee. Osaa kuunnella itseään ja on ottanut oppia kokemuksistaan. Toisinsanoen tuntee pelinsä ja ottaa siitä itse myös vastuun. samaan hengenvetoon voi todeta, että toisin kuin moni muu huippumme, Mikko hoiti englanninielisen haastattelun hyvällä kielitaidolla, fiksulla positiivisuudella ja oikeanlaisella nöyryydellä. Olin jopa hieman yllättynyt sillä aikaisempien mediapläjäysten perusteella hänestä muodostamani kuva oli hieman (lue melko paljon) negatiivisempi, en tiedä miksi. Kuitenkin vahvistaa sitä käsitystä asiasta, jonka minä olen antanut itselleni muodostua, että pärjätäkseen hyvin golffissa, ei voi ihan pystymetsästä repäisty olla. Täytyy tulla toimeen ihmisten kanssa, pärjätä maailmalla, kantaa vastuu itsestään aikuismaisesti, olla rehellinen ja analyyttinen suhteessa peliinsä ja pitää vielä tuntea itsensä hyvin niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Kysymys enemmän ammattilaisgolffia tunteville onkin, että onko menestyvän golffari kuva oikeasti myös käytännössä tuon suuntainen vai löytyykö maailmalta menestyviä ’valopäitä’? Ja toinen pohdinnan aihe on se, että kun kotimaiset huippu-uramme ovat olleet hyvin lyhyitä, eli esim. FGT:n pelurit ovat kai nuoremmasta päästä ja siis urat päättyvät lyhyeen jos menestystä ei nopeasti tule, niin voisiko menestymättömyys johtua pitkälti juri nuoruudesta ja henkisestä kypsymättömyydestä enemmän kuin itse teknisestä taitotasosta?

    EFC

    draiviratkaisee kirjoitti: (20.2.2007 19:11:41)

    vai löytyykö maailmalta menestyviä ’valopäitä’?

    Voisikohan John Dalyn laittaa tohon kastiin ?? Ehkä juuri siksi kuuluu suosikkeihini 🙂

    KL

    draiviratkaisee kirjoitti: (20.2.2007 19:11:41)
    Kuitenkin vahvistaa sitä käsitystä asiasta, jonka minä olen antanut itselleni muodostua, että pärjätäkseen hyvin golffissa, ei voi ihan pystymetsästä repäisty olla. Täytyy tulla toimeen ihmisten kanssa, pärjätä maailmalla, kantaa vastuu itsestään aikuismaisesti, olla rehellinen ja analyyttinen suhteessa peliinsä ja pitää vielä tuntea itsensä hyvin niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.

    Kerropa nyt samaan hengenvetoon ,notta missä yksilölajissa voi olla valopää ja menestymisen edellytykset ovat paremmat kuin fiksulla, kielitaitoisella, itsensä tuntevalla ja hyväksyvällä, itsestään vastuun kantavalla, rehellisellä ja lajiinsa sekä suorituksiinsa analyyttisellä asenteella suhtautuvalla henkilöllä?

    Kimi Räikköstä ei saa ottaa esimerkiksi, hän on se säännön vahvistava poikkeus.

    no mäkihypystä tulisi pitkä lista nimiä. pituushyppy yksi nimi. keihäänheitto monta nimeä.
    hiihto monta nimeä jne.

    KL kirjoitti: (20.2.2007 19:56:13)

    draiviratkaisee kirjoitti: (20.2.2007 19:11:41)
    Kuitenkin vahvistaa sitä käsitystä asiasta, jonka minä olen antanut itselleni muodostua, että pärjätäkseen hyvin golffissa, ei voi ihan pystymetsästä repäisty olla. Täytyy tulla toimeen ihmisten kanssa, pärjätä maailmalla, kantaa vastuu itsestään aikuismaisesti, olla rehellinen ja analyyttinen suhteessa peliinsä ja pitää vielä tuntea itsensä hyvin niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.

    Kerropa nyt samaan hengenvetoon ,notta missä yksilölajissa voi olla valopää ja menestymisen edellytykset ovat paremmat kuin fiksulla, kielitaitoisella, itsensä tuntevalla ja hyväksyvällä, itsestään vastuun kantavalla, rehellisellä ja lajiinsa sekä suorituksiinsa analyyttisellä asenteella suhtautuvalla henkilöllä?

    Kimi Räikköstä ei saa ottaa esimerkiksi, hän on se säännön vahvistava poikkeus.

    niin keksin vain esimerkkejä menestyneistä. kaippa ne edellytykset ovat fiksuilla aina paremmat.

    No samaan hengenvetoon selvennän hieman itseäni kun sitä kuitenkin kohta vaaditaan.

    On sitten mitä mieltä tahansa Lahden doping-skandaalin syyllisistä niin selvää on se, että näillä urheilijoilla ei ollut ihan arvot kohdallaan. Rehellisyys itselle ja muille oli kateissa ja ylipäätään käsitys urheilusta ja sen tavoitteista erikoiset. en usko, että tuolla mentaalitasolla pärjättäisiin golffissa.

    Mäkihyppääjien (siis muidenkin kuin yhden tunnetun) osalta on käynyt niin, että menestyksen jälkeen on paljastunut, että henkistä kasvua saa vielä odotella.

    Eräällä pituushyppääjällä on sellaine rooli ja keinotekoinen imago, ettei voi vintti olla ihan balanssissa.

    ja onhan se saksakin paska maa…

    Tämähän alkaa menemään jo kohta melkeen filosofian puolelle.

    Lahden doping-skandaali nyt johtui vaan siittä, ettei osattu asiaa kunnolla, nykyään ollaan taas visaampia ja asia osataan, niin Suomessa kuin muissakin maissa. Eli vois sanoa, ettei kenelläkään huippuhiihtäjällä ole arvot kohdallaan. Mutta mitä nämä arvot sitten ovat? Isänmaa vai uskonto vai….toisten odotukset mitä sinulta vaaditaan.

    Ja mitäpä se niin kauan haittaa vaikka vinti olisi kuinka pimee tahansa kunhan vain pärjää. Kun se menestys loppuu jätetään kaveri useimmiten tyhjän päälle. Ne kaverit jotka ovat opiskelleet ei taida sinne tyhjän päälle jäädä.

    Mitäs veikkaatte, saadaanko ammattilaisgolfiin testaukset mitä ovat vaatineet Tiikeri ja Norman esim.

    filosofiaapa hyvinkin. puhuinkin siitä, että golf poikkeaa uskoakseni tässä suhteessa edukseen monista muista lajeista.

    Lahtelaisten arvot? No en usko, että (nykypäivänä naivi) rehti peli oli mielessä tai rehellisyys itselle tai kunnioitus lajia sen perinteitä tai katsojia kohtaan oli kohdallaan.

    En vain oikein usko, että golffissa voi (sen henkisestä vaativuudesta johtuen) kovin pitkälle pötkiä, mikäli tavoittelee glooriaa vääristä syistä ja väärillä motiiveilla, vailla kunnioitusta lajia, kilpakumppaneitaan tai katsojiakaan kohtaan.

    toivottavasti en ole täysin väärässä.

    No juu mutta mikä tästä golfista (huomaa yksi äffä, heh) tekee nyt niin ihmeellisen ja hienon lajin? Miksi golfari olisi jotenkin ’parempi’ kuin monen muun lajin edustaja?
    Ja totta, lajeja on niin monenlaisia, yksilö- ja joukkuelajeja.

    draiviratkaisee kirjoitti: (20.2.2007 20:24:53)
    No samaan hengenvetoon selvennän hieman itseäni kun sitä kuitenkin kohta vaaditaan.

    On sitten mitä mieltä tahansa Lahden doping-skandaalin syyllisistä niin selvää on se, että näillä urheilijoilla ei ollut ihan arvot kohdallaan. Rehellisyys itselle ja muille oli kateissa ja ylipäätään käsitys urheilusta ja sen tavoitteista erikoiset. en usko, että tuolla mentaalitasolla pärjättäisiin golffissa.

    Mäkihyppääjien (siis muidenkin kuin yhden tunnetun) osalta on käynyt niin, että menestyksen jälkeen on paljastunut, että henkistä kasvua saa vielä odotella.

    Eräällä pituushyppääjällä on sellaine rooli ja keinotekoinen imago, ettei voi vintti olla ihan balanssissa.

    ja onhan se saksakin paska maa…

    Korjaisin nyt sen verran että suurin osa entisistä urheilijoista on menestynyt ja menestyy aktiiviuransa jälkeen erittäin hyvin siviilielämässään. Erityisesti näin voisi sanoa mäkihyppääjistä. Enkä ryhtyisi edes Mattia mollaamaan, hän oli urallaan maailman ylivoimaisin urheilija. Taustavoimien olisi pitänyt hoitaa asioita paremmin hänen osaltaan. Esimerkiksi Toni Nieminen on nykyään todella fiksu TV-kommentaattori ja on pikkuhiljaa kasvattamassa arvostustaan myös raviohjastajana.

    Muutaman satunnaisen tapaamisen pohjalta on jäänyt käsitys että Mikko on ihan perusfiksu kaveri. Kunniahimoa on varmasti keskimääräistä enemmän. Kai hänellä on lisäksi jotain erityistä lahjakkuutta lajiin, koska on pystynyt nousemaan piirun verran muita ikäisiään korkeammalle jo juniori ajoista lähtien. Taustaryhmä, valmennus ja erityisesti manageriosasto, ovat ammattilaisia jotka tuntevat myös lajin hyvin. Uskoisin että Mikko pelaa pikapuoliin PGA-tourilla, kunhan puttaaminen vielä hieman varmistuu.

    Golf on laji jossa aktiiviura voi kestää erittäin pitkään. Tosin kilpailu huipulla on sen verran kovaa ettei ammattilaisen ura välttämättä ole aina niin ruusuista hommaa kuin TV:stä katsellen näyttää. Lajin parista löytyy kuitenkin monenlaista muuta mielenkiintoista duunia peliuran jälkeen.

    Golffffin suurin ero muihin lajeihin on suorituksen kestossa. neljä pitkää päivää kentällä ja treenit ja pro-ammit päälle.

    Itse suorituksessa olet siis läsnä koko persoonallasi ja ehdit ajatella ummet ja lammet rundin aikana.

    Mäkihyppykin muuttuisi kovasti jos olis 70 hyppyä päivässä, neljän päivän ajan.

    ja viittauksesta fiksuihin raviohjastajiin sanoisin, että kyse onkin siis urheilu-uran aikaisesta henkisestä kyvykkydestä ja siis itse suorituksen henkisistä vaatimuksista. ei niinkään siitä, mitä kavereista tulee uran jälkeen.

    Kaikenmaailman singelit (ja Jylan) täällä riekkuvat. Missä on asiantuntijaraati? Entä gurut?
    Onko tosiaankin niin että vain fiksut pärjäävät ja blaablaablaa? Miten fiksuus mitataan? Ja missä on mun huikka?

    draiviratkaisee kirjoitti: (20.2.2007 23:01:03)
    Golffffin suurin ero muihin lajeihin on suorituksen kestossa. neljä

    Itse suorituksessa olet siis läsnä koko persoonallasi ja ehdit ajatella ummet ja lammet rundin aikana.

    Minkä mäkihyppäjän Suomi onkaan sinussa menettänyt. Mattikin luonnehti omaa lajiaan, että hyppyrin nokalla ollaan ’all by myself’.

    Fukkelle jälleen keran kiitos nöyrästä ja asiallisesta keskusteluun osallistumisesta.
    Olen antanut itseni ymmärtää, että juuri sinulla sitä tietoa näistä asioista pitäisi olla ja tosiaan täytyy olla kiitollinen, että jaksat keskustella nöyrällä ja keskustelevalla asenteella lähes aiheesta kuin aiheesta.

    Moni meistä amatööreistä kun on välillä niin tietämätön, että luulisi hermot menevän näissä keskusteluissa, mutta sinä se vain jaksat alentua ja kertoa omalla mukavalla tavalla asioiden todellisen laidan.

    Lämpimät kiitokset näistä vastauksista ja siitä lämmöstä, mikä vastauksistasi huokuu!

    fukke diise saisse kirjoitti: (21.2.2007 0:00:27)
    Minkä mäkihyppäjän Suomi onkaan sinussa menettänyt. Mattikin luonnehti omaa lajiaan, että hyppyrin nokalla ollaan ’all by myself’.

    Eikös se ollut siellä ylhäällä lähtölavalla, missä ollaan ihan yksinään eli up yours…

    draiviratkaisee kirjoitti: (20.2.2007 23:01:03)
    Golffffin suurin ero muihin lajeihin on suorituksen kestossa. neljä pitkää päivää kentällä ja treenit ja pro-ammit päälle.

    Itse suorituksessa olet siis läsnä koko persoonallasi ja ehdit ajatella ummet ja lammet rundin aikana.
    .

    Unohda tuollaiset suorituksen kestoajat. Golfissa suoritus kestää vain lyönnin ajan. Toki pieni keskittyminen jokaiseen suoritukseen sallitaan, mutta muu onkin ihan tavallista ulkoilua ja seurustelua.

    Jos pelaaja on normaali fiksu ihminen, hänen ei tarvitse kävellä kentällä itseensä keskittyneenä zombie’na tai ’murjottajana’. Itseasiassa pelaajan tervepäisyys näkyy juuri siinä että osaa ja pystyy ottamaan huomioon ympäristön(+ pelitilanteen) sekä muut pelaajat jne.

    Olen harrastanut niin monia lajeja että voi kokemuksella sanoa että kaikki menestyvät urheilijat ovat omalla tavallaan älykkäitä ja fiksuja ihmisiä. Siltikään en tiedä seuraako lahjakkuus älykkyyttä, vai älykkyys lahjakkuutta? Omalta kohdaltani olen erityisen iloinen siitä että saan jatkuvasti harrastaa ja elää itseäni fiksumpien ihmisten seurassa.

    Jylan kirjoitti: (21.2.2007 14:24:16)
    Jos pelaaja on normaali fiksu ihminen, hänen ei tarvitse kävellä kentällä itseensä keskittyneenä zombie’na tai ’murjottajana’.

    Näin se tämän hetken ykkösgolfari Tiger Woods kuitenkin tekee ja näyttää pärjäävän.

    Ballmarker kirjoitti: (21.2.2007 14:30:40)

    Jylan kirjoitti: (21.2.2007 14:24:16)
    Jos pelaaja on normaali fiksu ihminen, hänen ei tarvitse kävellä kentällä itseensä keskittyneenä zombie’na tai ’murjottajana’.

    Näin se tämän hetken ykkösgolfari Tiger Woods kuitenkin tekee ja näyttää pärjäävän.

    Poikkeus vahvistaa säännön..

    Jylan kirjoitti: (21.2.2007 14:24:16)

    draiviratkaisee kirjoitti: (20.2.2007 23:01:03)
    Golffffin suurin ero muihin lajeihin on suorituksen kestossa. neljä pitkää päivää kentällä ja treenit ja pro-ammit päälle.

    Itse suorituksessa olet siis läsnä koko persoonallasi ja ehdit ajatella ummet ja lammet rundin aikana.
    .

    Unohda tuollaiset suorituksen kestoajat. Golfissa suoritus kestää vain lyönnin ajan. Toki pieni keskittyminen jokaiseen suoritukseen sallitaan, mutta muu onkin ihan tavallista ulkoilua ja seurustelua.

    Jos pelaaja on normaali fiksu ihminen, hänen ei tarvitse kävellä kentällä itseensä keskittyneenä zombie’na tai ’murjottajana’. Itseasiassa pelaajan tervepäisyys näkyy juuri siinä että osaa ja pystyy ottamaan huomioon ympäristön(+ pelitilanteen) sekä muut pelaajat jne.

    Olen harrastanut niin monia lajeja että voi kokemuksella sanoa että kaikki menestyvät urheilijat ovat omalla tavallaan älykkäitä ja fiksuja ihmisiä. Siltikään en tiedä seuraako lahjakkuus älykkyyttä, vai älykkyys lahjakkuutta? Omalta kohdaltani olen erityisen iloinen siitä että saan jatkuvasti harrastaa ja elää itseäni fiksumpien ihmisten seurassa.

    Jos se olisi ihan noin helppoa, olisi varmaan Rotellakin köyhä mies.
    ymmärrän kuitenkin täysin, mitä sanot ja pitää noiden muidenkin lajien osalta varmaan pitkälle paikkansa.

    Jotta sinulla olisi mahdollisuus pelata, vailla turhia ajatuksia, eri puolilla maailmaa, eri ihmisten kanssa, eri kulttuureissa, vaaditaan sinulta kyllä ainakin sopeutumiskykyä. Lennot, hotellit, matkajärjestelyt ja väsymys vaativat varmasti oman veronsa ja vielä kun tienestisi ovat kiinni hommassa, niin kyllä se nyt jotain muutakin vaatii, muutakin kuin pienen keskittymisen ennen lyöntiä

    lisätään tuohon listaan vielä se että samalla olisi hyvä olla jotain muutakin elämää ja oikeastaan ainoan vaihtoehdo tarjoavat samoja kisoja kiertävät pelaajat ja caddiet ym. porukka, jonka kanssa paranee pysyä väleissä.

    jos sattuu olemaan esim. perhettä ja lapsia kotimaassa ja vaimo valittaa puhelimessa ja kaikkea muuta synkkää ja raskasta, niin kyllä homma vaatii korvien väliä, päättäväisyyttä, sitkeyttä ja elämänhallintataitoja.

    draiviratkaisee kirjoitti: (21.2.2007 14:40:09)

    Jylan kirjoitti: (21.2.2007 14:24:16)

    draiviratkaisee kirjoitti: (20.2.2007 23:01:03)
    Golffffin suurin ero muihin lajeihin on suorituksen kestossa. neljä pitkää päivää kentällä ja treenit ja pro-ammit päälle.

    Itse suorituksessa olet siis läsnä koko persoonallasi ja ehdit ajatella ummet ja lammet rundin aikana.
    .

    Unohda tuollaiset suorituksen kestoajat. Golfissa suoritus kestää vain lyönnin ajan. Toki pieni keskittyminen jokaiseen suoritukseen sallitaan, mutta muu onkin ihan tavallista ulkoilua ja seurustelua.

    Jos pelaaja on normaali fiksu ihminen, hänen ei tarvitse kävellä kentällä itseensä keskittyneenä zombie’na tai ’murjottajana’. Itseasiassa pelaajan tervepäisyys näkyy juuri siinä että osaa ja pystyy ottamaan huomioon ympäristön(+ pelitilanteen) sekä muut pelaajat jne.

    Olen harrastanut niin monia lajeja että voi kokemuksella sanoa että kaikki menestyvät urheilijat ovat omalla tavallaan älykkäitä ja fiksuja ihmisiä. Siltikään en tiedä seuraako lahjakkuus älykkyyttä, vai älykkyys lahjakkuutta? Omalta kohdaltani olen erityisen iloinen siitä että saan jatkuvasti harrastaa ja elää itseäni fiksumpien ihmisten seurassa.

    Jos se olisi ihan noin helppoa, olisi varmaan Rotellakin köyhä mies.
    ymmärrän kuitenkin täysin, mitä sanot ja pitää noiden muidenkin lajien osalta varmaan pitkälle paikkansa.

    Jotta sinulla olisi mahdollisuus pelata, vailla turhia ajatuksia, eri puolilla maailmaa, eri ihmisten kanssa, eri kulttuureissa, vaaditaan sinulta kyllä ainakin sopeutumiskykyä. Lennot, hotellit, matkajärjestelyt ja väsymys vaativat varmasti oman veronsa ja vielä kun tienestisi ovat kiinni hommassa, niin kyllä se nyt jotain muutakin vaatii, muutakin kuin pienen keskittymisen ennen lyöntiä

    Jouduimme looppiin..Vastaus tähän on jo aikaisemmassa viestissäni
    (Jylan 20.2.2007 21:57:18)

    Siis haluatko kainosti viestittää, että golfarit ovet keskimääräistä fiksumpia ja älykkäämpiä olentoja? Kotipuolessa oli vanhuksilla tapana muistuttaa, että ’Viksu on sian nimi!’.

    Husqvarna kirjoitti: (21.2.2007 17:11:02)

    Jos oli tänne suunnattu viesti, niin vastaan, että eipä tässä nyt siitä ole kyse. tarkoitin vain, että vaatii kypsyyttä tuo maailmalla pelaaminen ja oleminen.

    Ei ole monissa lajeissa ihan samoja vaatimuksia. ei tässä nyt minkään äo:n perään huudella, vaan ihan sellaisen henkisen kypsyyden tai tasapainon, jota olen fiksuudeksi tottunut sanomaan.

    KL

    draiviratkaisee kirjoitti: (21.2.2007 17:37:15)

    Just joo…

    Kyllä lajistaan ylpeä saa olla, muttei sokea.

    KL kirjoitti: (21.2.2007 17:41:54)

    Sulla on tämä kritiikki linja aina päällä, mutta vähän vastauksia ja asiaa, eli lajeja tännepäin sitten vaan. Olen kirjoitellut paljon rivejä asiasta ketjuun ja toivon, että luet ne ensin, ettei tarvitse uudestaan vääntää.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 40)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #243492 kohteessaKilpagolf ja fiksuus