-
JulkaisijaArtikkelit
-
Fream 17 muutos on varmasti päätetty baarissa parin kaljan jälkeen. Muutoksen tekijät luulevat olevansa huippusuunnittelijoíta, sillä ovathan he istuneet useita kertoja kaljalla pelin jälkeen parantamassa maailmaa ja siinä sivussa golfkenttiä. Eiköhän tämä muutos ole kuitenkin tilapäinen ja pääsemme pian pelaamaan alkuperäistä Freamiä.
Fream seitsemästoista oli kyllä surkeimpia par vitos reikiä suomessa. Muutos tuli todella tarpeeseen, vai onko rauta 7 avaus par vitosella Villen mielestä hieno juttu.
Olen samaa mieltä ’suunnittelutoimikunnasta’ mutta en näe mitään mahdollisuutta vanhaan palaamiseksi kun ajatellaan esim. yhtä täytettyä lampea ja muitakin fataaleja muutoksia ko. väylällä. Toinen naurettavuus joka toteutettiin samassa yhteydessä oli Freamin 18:n muuttaminen par nepasta par femmaksi – lopputuloksena todellinen mikkihiiri-väylä jossa par on bogey ja eagel näkkileipää.
PS. Valitettavasti tämä sama ’toimikunta’ päättää NGCC:ssä kaikista muistakin asoista samalla tyylillä.
Rauta 7 on hyvä valinta par 5 avaukseen, jos ei uskalla lähteä 2:lla päälle.
Tämä pätee myös nykyiseen Fream 18 lyhytlyöntisillä pelaajilla, pitkälle lyövät voi avata rauta 8, 9 tai p, niin saa kolme samanlaista lyöntiä.
Itse avasin lyhytlyöntisenä vanhan 17 rauta 5 ja kolmella päälle.
Juuri tuota mä tarkoitin tuossa avaamassani viestiketjussa ’Kenttäarkkitehdeista’ – Freamin kentät (alkuperäisessä asussaan) todellakin kannustaavat tekniseen ja älykkääseen rautapeliin eikä suinkaan silmittömään roiskimiseen trampoliinidraivereilla.
Kuka tykkää mistäkin, itse olen kallistunut älypelin puolelle.
Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että mitään kenttää ei saada ’kerralla’ valmiiksi. Kaikissa pelaamissani kentissä on enemmän tai vähemmän parantamisen varaa. Hyvien sunnittelijoiden kentissä vähemmän ja huonojen enemmän.
Esimerkkeinä hyvistä kentistä, joissa on ollut/on parantamisen varaa voi ottaa vaikka Laukaan (Fream) ja Ruuhikosken (Trent Jones).
Laukaassa on mm. poistettu 5. greenin edestä reippaan kokoinen koivu ja 4. greenin takaa Freamille tyypillinen kivikasa. Kumpikin näistä muutoksista on parantanut kentän pelattavuutta. Muitakin pelattavuutta parantavia muutoksia kentälle on tehty, mutta ei niistä tässä enempää.
Ruuhikoskella taas väylille 16 ja 17 pitäisi tehdä ’jotain’. 16 on melkoista arpapeliä riippuen siitä mihin pallosi putoaa. Viheriöltä lyhyeksi putova lyönti voi joko jäädä lyhyeksi tai mennä yli takavesiesteeseen. Helppo on tietysti sanoa, että ’lyö perille’, mutta greenin pienuuden vuoksi helpommin sanottu kuin tehty. 17 taas on väylä, jossa periaatteessa annetaan mahdollisuus pelata 1. päälle, mutta pallon alastuloa ei voi tiiltä nähdä ja näinollen homma menee melkoiseksi arpomiseksi.
Pidän siis kumpaakin kenttää noin yleisesti ottaen hyvänä, mutta kumpikaan ei valmistuessaan ollut (eikä ole vieläkään) niin hyvä kuin voisi olla.
Minunkin mielestäni kaikki vesiesteet ja bunkkerit pitäisi täyttää ja tehdä väylän osiksi, joo.
Olisiko niin, että Mr. Fream on alunperin tarkoittanut 5. väylän kolmannen, lyhyehkön lyönnin lyötävän korkeana puun yli tai sivuitse.
Olisiko niin, että Mr. Trent Jones on alunperin tarkoittanut 17. väylän (par 4) lyötävän vasta toisella lyönnillä päälle mutta jos rohkeutta riittää voi tiiltäkin yrittää. Tällöin tietysti riskit kasvavat (kuten pitääkin) ja pelaaja ottakoon sen huomioon (ja kärsiköön).
Viime kesänä oli Annilassa (Golf Porrassalmi) väylä 14, par 4 (pituus n. 250m nostetulta tee-paikalta) oikein viritetty himotykittäjille. Greenin ja sen edessä olevan bunkkerin välinen leveähkö/pitkähkö väyläosuus oli jätetty pitkäksi raffiksi, jotta mega-huge draivaajat saivat avauksiensa vauhdin pysähtymään. Tämä tietysti mikäli lyönti oli suora. Pienestä ruuhkasta johtuen olimme todistamassa edellämme olevan ryhmän avauksien painumista enemmän tai vähemmän syvälle metsään.
Eihän tällaisessa ole mitään järkeä. Par 4 väylät on suunniteltu pelattavaksi kahdella päälle. Ei väyliä pidä mennä muuttamaan keinotekoisesti yhtä lyöntiä lyhyemmiksi, vaikka mukavaahan se on päästä eageleita tai birkkuja yrittämään.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että joskus kenttäsuunnittelijan luomuksissa olisi parantamisen varaa. Me emme kuitenkaan aina tiedä mitkä ovat olleet reunaehdot kun ko. väylät on suunniteltu.
[AirShot]Olisiko niin, että Mr. Fream on alunperin tarkoittanut 5. väylän kolmannen, lyhyehkön lyönnin lyötävän korkeana puun yli tai sivuitse.
Olisi. Toteutus vain oli epäonnistunut. Puun ohittaminen kaikkiin lipunpaikkoihin oli mahdotonta ja puu oli liian lähellä viheriötä, jottä sen yli lyöminen ja pallon pysäyttäminen viheriölle olisi järkevissä rajoissa.
[AirShot]Olisiko niin, että Mr. Trent Jones on alunperin tarkoittanut 17. väylän (par 4) lyötävän vasta toisella lyönnillä päälle mutta jos rohkeutta riittää voi tiiltäkin yrittää. Tällöin tietysti riskit kasvavat (kuten pitääkin) ja pelaaja ottakoon sen huomioon (ja kärsiköön).
Olisi. Ongelmana tuossa väylässä onkin juuri se, että tiiltä et voi nähdä mitä pallollesi tapahtui. Jos otat riskin ja lyöt ’hyvän’ lyönnin, et voi mitenkään tietää mihin pallosi on päätynyt. Tämä aiheuttaa sen, että riskilyönnin jälkeen on käytännössä pakko pelata varapallo ja peli hidastuu huomattavasti. Muistaakseni ennen greeniä metsässä on vielä vesieste, joka ei ainakaan helpota tulkintaa siitä mihin pallon on kadonnut jos näin tapahtuu.
Ei kai noi kenttäarkkitehdin aatokset mitään pyhiä juttuja ole. Kokemuksen kautta tulleen palautteen toteuttaminen on OK. Useimmat kentät ovat osakkeenomistajien hallinnassa ja näin ollen heidän valtansa ulottuu yli kentän suunnittelijan.
Nuo puutkin vielä kun tuppaavat kasvamaan… Hyvänä esimerkkinä on esim. Wimbledon Common, joka on yksi Englannin vanhimmista kentistä ja common-alueena kaikenlaiset muutokset ovat olleet kiellettyjä. Nykypäivänä siellä on turhan monta julmetun kokoista puuta keskellä fairwaytä sotkemassa peliä.
Kuulin Talman jäseniltä kommentin, että Challenge tourilla vaaditaan kentältä mm. jokaisen par-5:n päällelyötävyyttä kahdella lyönnillä. Joku väylä ei kuulemma Talmassa täytä tätä kriteeriä ja muuten OK ysi ei näin ollen voi olla ammattilaiskisan näyttämönä. Eli monta muutakin asiaa on otettava huomioon kuin alkuperäisen arkkitehdin ajatukset.
Southpaw: ’Jokainen par-5 oltava lyötävissä kahdella päälle.’
No voi huhhuh mitä pelleilyä. Kas kun eivät vaadi samantien, että kaikkien par-4:ten pitää olla lyötävissä yhdellä päälle.
Mielestäni golf kisojen seuraamisen suola on seurata yrittääkö pelaaja par5:lla kahdella päälle ja jos yrittää niin onnistuuko! Sama juttu lyhyillä par4:lla yhdellä lyönnillä. Se tuo kisojen seuraamisen huomattavasti lisää mielenkiintoa. Mikään ei ole tylsempää kuin seurata pelaajien pelaavan väyliä kuten niitä ’pitää pelata’ eli par5 kolmella päälle jne.
Varmaan onkin mielenkiintoisempaa seurata näitä sankarilyöntejä, mutta pointtini oli se, että pitääkö kilpailukenttää valitessa painottaa, että KAIKKI par-vitoset tulee olla lyötävissä 2:lla päälle.
Jos kriteerit ovat tuota luokkaa niin pelaisivat sitten pelkästään mikkihiiri-kentillä, joissa par-nelosetkin vois tykittää yhdellä päälle.
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)