Aihe: Keimolan Saraksen uusien väylien kunto - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

Keimolan Saraksen uusien väylien kunto

Etusivu Foorumit Yleistä Keimolan Saraksen uusien väylien kunto

Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Miksi Keimolan Saraksen uusien väylien kunto on vielä surkea tässä vaiheessa kesää, kun vanhojen väylien ruohonkasvu on peittävä ja kunto erinomaisen hyvä. Ei voida syyttää menneen talven olosuhteitakaan, koska ne ovat olleet samat koko kentän alueella. Olisiko rakentamisessa sittenkin jokin mennyt pieleen, kuten jotkut asiaa tuntevat ovat meille rakentamisen maallikoille yrittäneet vakuuttaa jo rakennusvaiheen aikana. Olisi kohtuullista saada tietää asianosaisilta tai asiantuntijoilta, mikä on mennyt pieleen, koska me osakkeenomistajat joudumme maksamaan kaikki ’ tehohoitoa’ vaativat peruskorjauskustannukset.

    Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Uusi kenttämestari on kyllä tehnyt tänä vuonna loistavaa työtä, joten huono kunto varmaankin johtuu ainakin seuraavista seikoista:

    1. Vähäsateinen kesä joka on häirinnyt nuoren ruohon kasvua.
    2. Vaikea talvi.
    3. Alunperin liian aikainen käyttöönotto. Laajennusosahan myöhästyi aikataulustaan, joten käyttöönotossa oltiin kärsimättömiä.
    4. Kiistellyt viheriöiden kylvöt, joiden rakennusvaiheessa vakuuteltiin onnistuneen.

    En siis ole asiantuntija joten nämä kaikki voivat olla ihan puutaheinää.

    Muutenkin mielestäni koko laajennus on jäänyt kesken. Reuna-alueet ovat hirveää kivikkoa lay-outissa on outouksia. Liekö rahat menneet yli neljäänkymmeneen bunkkeriin? Sinänsä harmillinen koko Saraksen tila, koska nyt kumpikaan kenttä ei oikein toimi. Kirkka olisi mukava pelata, mutta sillä ihme pallorännipelleilyllä kierrokseen pitää varata kuutisen tuntia. Kaikesta huolimatta Keimola on hyvä paikka olla ja pelata ja varmasti kehittyy jatkossa.

    Saraksen kunnossa on toivomisen varaa..
    Onneksi on hieno rännisysteemi Kirkalla !

    r

    En ole pelannut Keimolassa mutta mielenkiinto heräsi tuohon hienoon pallorännisysteemiin jolla saadaan kierrosajat pitkitettyä jopa 6 tuntiin. Pannaanko pallo ensin ränniin ja sitten mennään lentokentälle juomaan kahvit ja palataan 1,5 tunnin päästä takaisin pelaamaan ?

    On paljon pelaajia, jotka syystä tai kolmannesta haluvat pelata vain 9 reikää.
    Heitä tuo rännisysteemi palvelee hienosti.. Jos haluaa pelata 18 reikää, voi vähän välillä
    vetää henkeä ja heittää sitten toinen ysi. Toisen ysin lähtöaikaa pystyy usein aikaistamaan.
    Hieno järjetemlmä, joka sopii ainakin mulle mainiosti..

    r kirjoitti: (18.8.2006 14:56:09)
    En ole pelannut Keimolassa mutta mielenkiinto heräsi tuohon hienoon pallorännisysteemiin jolla saadaan kierrosajat pitkitettyä jopa 6 tuntiin. Pannaanko pallo ensin ränniin ja sitten mennään lentokentälle juomaan kahvit ja palataan 1,5 tunnin päästä takaisin pelaamaan ?

    Kommenttisi oli hyvin lähellä totuutta.

    Homma toimii seuraavasti:
    1. Cädärin toimistolle klo 17.00 starttiaikaa kysymään.
    2. Startataan ensimmäiseen mahdolliseen lähtöön klo 18.30. Samalla varataan toinen ysi klo 21.00
    3. Kierretään ensimmäiset yhdeksän aikaan 1h 50min
    4. Odotellaan toisen puoliskon starttia 40 min.
    5. Juututaan neljän hengen ryhmän taakse ja kierretään toinen puolisko 2h 20min.
    6. Kello on 23.20 ja viimeisen reiän lippu napsahtaa reikään. Pelikello raksuttanut 6h 20 min.

    Eli jos jossain on luvannut määräaikaan mennessä olla, niin kuutisen tuntia koko härdelliin on varattava.

    Irony -> Entisenä Keimolan jäsenenä voin allekirjoittaa esittämäsi skenaarion totena, mutta käytännössä ei kierrokset koskaan veny noin pitkiksi. Pelasin kesinä 2004 ja 2005 nykyisen pallorännikäytännön aikana usein yksin tai vaimon kanssa ja lähes aina sai lähtöaikaa nopeutettua etuysin jälkeen. Keimolassa en pelannut yli 5,5 tunnin kierroksia kuin syksyllä viikonloppuina tai sitten joissain yhteislähtökisoissa. Kuvaamasi tilanne on todella huonoin mahdollinen skenaario. Itse toimin usein niin, että soitin 8. tai 9. reiältä ja kysyin onko vapaita aikoja 20-30 minuutin päästä.

    Osakkeenomistajana on surullista kuulla uusien väylien huonosta kunnosta. Kenttä itsessään on mielenkiintoinen ja haastava.

    r

    OK. Mielenkiintoinen ratkaisu. Siis Kirkka ei ole oikeastaan 18 reikäinen kenttä vaan kaksi ysiä jotka molemmat lisäksi pitää varata paikanpäältä. Varmaan ihan ok jos on paljon ysin pelaajia. Tuli vaan mieleen, että eikö sitä 18 voisi pelata putkeen ja sen lisäksi ottaa ysivarauksia siten, että etuysin varaus antaa aina esim. 2 tunnin päähän vapaan takaysin ja ehkä myös päinvastoin. Siinä kympillä tulisi ehkä muutamalle ryhmälle 10 min odotus kun sinne väliin tunkee ysin pelaava ryhmä n. 20 min väärään aikaan kentän rullauksen kannalta. Mutta se ehkä tasoittuisi tuon takaysin aikana. Ja parempi 10 min odotus kuin puolen tunnin odotus. No, mitään takuita toimivuudesta en anna ja eihän asia minulle edes kuulu, mutta hauska tietää tämäkin.

    KL

    Pelasimme vaimoni kanssa Keimolaa vuokralla 2005 ja tuo rännisysteemi tuli tutuksi. Kävin siitä keskusteluakin parin aktiivin kanssa sekä kirjoitin pitkän ehdotelman palautepalstalle. Tämä ei tietenkään johtanut mihinkään, koska päättävissä kokouksissa istuvat ne eläkeläiset tai muut, jotka eivät jaksa pelata kuin 9 reikää. Heidän takiaan myös kymppitiille voi varata aikoja, koska he haluavat pelata molempia ysejä oman vaihtelunhalunsa mukaisesti.

    Keimolaan lähettämäni ehdotukseni ydin oli, että Kirkan ysien A ja B pelijärjestys vaihtuisi, jos ei ihan päivittäin niin ainakin viikoittain, aivan kuten silloin, kun reikiä oli vain 27. Tällöin ysejä pelaavat pelaisivat aina vain reiät 1-9 ja saisivat kaipaamansa vaihtelun. Kympille ei aikoja varattaisi, vaan 18 reikää pelaavat jatkaisivat vain eteenpäin aivan kuten normaaleillakin kentillä.

    Jostain kumman syystä Kirkka halutaan pitää hankalana ja ainakin meidän osaltamme se tarkoitti siirtymistä pois Keimolasta hienosta väylästöstä ja lyhyestä ajomatkasta huolimatta.

Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #488213 kohteessaKeimolan Saraksen uusien väylien kunto

Etusivu Foorumit Yleistä Keimolan Saraksen uusien väylien kunto