Aihe: Keimola - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Keimola

Etusivu Foorumit Yleistä Keimola

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Minkälaiset kentät Keimolassa on ja miten siellä on tilaa kesäisin? Toinen pelikausi alkaa ensi kesänä ja pelioikeutta vuokraamassa.

    Mulle vanhempi puoli eli Kirkka on tuttu, uudempaa en ole pelannut.

    Viime kesänä kenttä itse oli hyvässä kunnossa. Kentällä on aika paljon korkeuseroja, eli kiipeämiseen on syytä varautua. Palloränni oli käytössä, ja pelaamaan pääsin aina joutumatta jonottamaan 15 min. kauempaa. Peliaikani osuivat arki-iltapäiviin, joka todennäköisesti vaikutti asiaan.
    Uudemmalle puolelle (Saras) ymmärtääkseni varataan normaalisti starttiaika.

    Greenit on kuitenkin ***seestä. Usealla greenillä ei ole kunnollista lipun paikka, vaan se on aina jonkun kummun päällä tai kaltevalla alustalla. Puttaamista vaikeutti vielä se, että greenit olivat pirun nopeat, osittain niukan ruohon määrän takia.

    Noista seikoista huolimatta pidän kuitenkin kentän monipuolisuudesta ja vaikeudesta.

    KL

    Molemmat kentät ovat mukavia ja haastavia, itse pidän hiemanenemmän Saraksesta.

    Sen sijaan Keimolan älytön varaussysteemi takaa sen, etten taatusti vuokraa sieltä pelioikeutta niin kauan kuin ko. systeemi on voimassa. Keimolassa ei nimittäin ole 2×18 reikää, vaan 1×18 + 2×9. Kirkka pelataan kahtena ysinä ja lähtöaikoja voi varata sekä ykkös- että kymppitiille. Järjetön systeemi! Toivottavasti tulevat siellä järkiinsä ja lopettavat moisen hölmöilyn.

    Harjoitusalue on aika hyvä. Rangella lyödään pääosin matoilta, koska ruohoalue on aika pieni.

    Itse olen pelaillut Keimolassa aika paljonkin muutaman viime kauden aikana. Kentät on siellä ihan ok, ei mitään ihmeellistä mutta ihan riittävän ok ja yleensä hyvässä kunnossa!

    Keimolan suurin miinus tulee ehdottomasti palloränni käytännöstä (heti käärme ongelman jälkeen 🙂 ). Siellä aina toinen 18 reikää (yleensä Kirkka) palloränninä ja toinen (Saras) ajanvarauksella. Huonon systeemistä tekee se että palloränniin varataan tee-ajat aina niin että molemmille yhdeksälle reiälle annetaan 2½ tuntia aikaa. Eli siis Keimola ’kehottaa’ hitaaseen pelaamiseen 5 tunnin kierros vauhdilla. Usein on käynyt myös niin että on joutunut kiertämään esim reiät 1-9 kahteen kertaan kun reiät 10-18 on ollut tukossa.

    Myöskin Keimolan range ei ole kovinkaan kaksinen. Lyöntimatot ovat ahtaasti, jos lyö draivereilla niin tulee melkein takana oleva lavasta kuulaan.

    Mun mielestä Keimolan pelioikeudet ovat ylihintaisia, itse voisin maksaa noin 650 eur. Klubilla on jäseniä aika paljon ja kentät usein kesäisin tukossa varsinkin jos ei ole mahdollisuutta lähteä kiertämään arkisin ennen 15.00. Kannattaa verrata esim Pickalaa yhtenä vaihtoehtona!

    KL kirjoitti: (17.1.2007 8:50:57)
    Sen sijaan Keimolan älytön varaussysteemi takaa sen, etten taatusti vuokraa sieltä pelioikeutta niin kauan kuin ko. systeemi on voimassa. Keimolassa ei nimittäin ole 2×18 reikää, vaan 1×18 + 2×9. Kirkka pelataan kahtena ysinä ja lähtöaikoja voi varata sekä ykkös- että kymppitiille. Järjetön systeemi! Toivottavasti tulevat siellä järkiinsä ja lopettavat moisen hölmöilyn.

    Tuo palloränniratkaisu on aika jännä juttu. Nimittäin sen takana on todella suuri kannatus kentän omistajien keskuudessa ja positiivisesti asiaan suhtautuvat kutsuva tilannetta vielä jollakin hienolla lausella, jota en nyt sitten tähän väliin tietenkään muista 🙂 On ajatukseltaan kuitenkin tyyliä ’Ränni on etumme’.

    Itse en ole myöskään tämän rännisysteemin kannattaja, ainakaan tälläisenä kahden 9 reiän lenkkinä, sillä itseni kohdalla tämä tarkoitti käytännössä sitä, että en viimekaudella pelannut Kirkkaa kuin muutaman kerran, koska ajanvaraus vain sopii omalle (noin kerran viikossa) peliaikatauluille. Ja näinä harvoina kierroksina pelaa siten mielummin täydet 18 reikää, ilman mitään taukoja.

    Mutta ehkä näitä ränniysejä kannattavat sitten erilaiset pelurit, kuin aktiiviset GP:hen kirjoittavat. Täällä en tosiaan ole vuosien aikana nähnyt rännin kannattajian, vaan kaikki asiasta kirjoittaneet ovat yleensä olleet sitä vastaan. Valintan on kuitenkin päädytty kyselemällä omistajilta, joten kyllä näillä ysiränneillä kannattajansakin on.

    Ettei menis ihan täysin ränneilyksi, niin kentät ovat kyllä vaihtelevat ja haastavat, greenit eivät ole kyllä parhaasta päästä, mutta kyllä niidenkin kanssa toimeen tulee. Ravintelissa sumppi maksaa vain euron, joten mukaan kannattaa ostaa maistuva tuote pulla. Se on hyvä setti, joskus otan sen sekä enne kierrosta, että jälkeen 🙂

    Ensimmäiseen kysymykseesi pystyn vastaamaan. Et varmalla pety kenttiin, ovat hyväkuntosia ja erilaisia luonteeltaan. Kirkka on Sarasta leppoisampi. Keimolassa on satsattu viime aikoina myös väylästön reuna-alueiden perkaamiseen. Tekee kentistä mielyttävämmän esteettisesti ja löytyyhän pallotkin helpommin. Minun mielestäni ihan ok kokonaisuus. Varaussysteemistä täällä jo mainittiinkin. Itsekkin toivoisin että muuttuu ’normaaliksi’.

    Satunnaisena kävinä en tuohon Keimolan täysinäisyyteen osaa ottaa kantaa.

    Keimolan monivuotisena omistajana olen Keimolan rännisysteemin kannattaja. aina pääsee pelaamaan lyhyen odotuksen jälkeen. eikä tarvitse viittä päivää etukäteen tietää, koska on aikaa lähteä pelaamaan.

    Ymmärrän hyvin gf-pelaajien harmituksen järjestelystä mutta tässä ketjussa aloittajan kysymys koskikin mahdollista pelioikeuden vuokrausta. Mielestäni pelioikeutetulle järjestely on todella hyvä.

    Kun näitä ränniaikoja annetaan 2,5 tunnin välein, ei tarkoitus ole käyttää ysiin koko tuota aikaa. Tarkoitus lienee antaa pelaajille pieni hengähdystauko ja ehkäpä tukea ravintolayrittäjää kun moni poikkeaa kahvilla siinä välissä.

    Ravintola muuten on oikein hyvissä käsissä Keimolassa, hinnat kohtuulliset ja ruoka vallan mainiota. Tunnelma klubilla on välitön, plussaa sekin.

    Summa summarum. Jos arvostat mahdollisuutta päästä pelaamaan joustavasti on Keimola oiva vaihtoehto.

    Kokonaisuutena Keimola on mielestäni selvästi Masteria, Pickalaa ja Talmaa heikompi kokonaisuus. Peuramaa lienee sopiva verrokki. Vanha kenttä, joka lienee nimeltään Kirkka on turhan ahdas ja kapoinen minun makuuni, mutta uusimmat 9 väylää ovat puolestaan hyviä.
    Harjoitusalueet ovat keskitason alapuolella, mutta ajavat asiansa. Klubin edessä olevaa puttigriiniä en muista koskaan tavanneeni hyvässä kunnossa enkä varsinkaan samassa kunnossa kuin kenttien griinit. Yritä siinä sitten kalibroida puttia:)

    Jos tuo McEwanin peruste ränneille on tosi, niin siitä lienee suoraan johdettavissa liian suuri pelioikeutettujen määrä Keimolassa. Iltaysejä suosivalle duunarille tietty on hyvä, että on pari ysiä rännissä, mutta kuten Kettu alla mainitsi, 18 reikää suosiville ränneily ei nyt ainakaan tilannetta paranna.

    Pelioikeutta minulla ei ole koskaan Keimolassa ollut, mutta muutama kymmentä rundia takana vieraspelaajana Keimolassa.

    Muutama vuosi sitten muistan tasaisesti kuulleeni kommentteja kuivasta kentästä huonon kastelujärjestelmän takia, mutta liekkö tämä asia jo korjattu Keimolassa.

    KL

    McEwan kirjoitti: (17.1.2007 10:43:41)
    Keimolan monivuotisena omistajana olen Keimolan rännisysteemin kannattaja. aina pääsee pelaamaan lyhyen odotuksen jälkeen. eikä tarvitse viittä päivää etukäteen tietää, koska on aikaa lähteä pelaamaan.

    Ymmärrän hyvin gf-pelaajien harmituksen järjestelystä mutta tässä ketjussa aloittajan kysymys koskikin mahdollista pelioikeuden vuokrausta. Mielestäni pelioikeutetulle järjestely on todella hyvä.

    Niin, kyllä pelaamisen joustavuus ja ajanvarausjärjestelyt ovat varmasti yksi avainkysymyksistä kotikenttää valittaessa, joten mielestäni tuo rännikysymys on varsin relevantti.

    Syy järjestelyn ’suureen’ suosioon on jäsenistön korkea keski-ikä. Keskustelin 2005 kesällä (jolloin meillä oli pelioikeus Keimolassa) muutamaan otteeseen järjestelmän vankkojen kannattajien kanssa ja he nimenomaan haluavat pelata vain 9 reikää ja siksi haluavat, että lähtö voi tapahtua niin ykköseltä kuin kympiltäkin, jottei tarvitse aina sahata sitä samaa yhdeksikköä. Tämän 9 reiän pelaamisen ymmärrän hyvin, mutta miksi ihmeessä eivät voi tehdä niin kuin aikoinaan, kun kenttä oli kolmen ysin mittainen? Toisin sanoen, vuoropäivinä (tai -viikkoina, miten vain) pelataan ensin 1-9 ja sitten 10-18 ja päinvastoin. Kaikki lähdöt tapahtuisivat normaalisti kulloiseltakin ykköstiiltä eikä kympille tulisi niitä väliryhmiä eikä tarvitsisi odottaa ysien välillä. Jostain kumman syystä tämä ehdotukseni ei herättänyt vastakaikua keskustelukumppaneissani.

    Saras ei tuohon ränniin oikein sovi, koska väylät 9 ja 10 ovat kaukana klubilta. Siksi Kirkka on käytännössä aina rännissä.

    Yksi lisähankaluus tuossa 2,5 tunnin ränneilyssä on myös se, että peliryhmä herkästi hajoaa ysin jälkeen, koska osa on voinut varata uuden ajan ja osa taas menee kysymään seuraavaa aikaa 10-väylälle (tai ykköselle) cädäriltä. Hulluin tapaus sattui kerran, kun neljän hengen ryhmästämme kaksi mahtui seuraavaan 2 hengen flaittiin, minä kolmen hengen ja ryhmän neljäs jäsen joutui pelaamaan yksin koko takaysin! Ei hyvä.

    Olen pelannut monet vuodet kahden kentän SHG:ssä ja kaksi kesää Talmassa eikä koskaan ole tarvinnut varata aikaa viittä päivää ennen, maksimissaan kaksi päivää on tarvittu, jos johonkin tiettyyn aikaan on halunnut päästä kentälle. En näe Keimolan rännissä mitään joustavuutta lisäävää, päin vastoin.

    Myy

    Kyllä minullakin se pelioikeuden vuokraaminen jäi siihen yhteen kauteen, sillä kypsyin totaalisesti siihen ränniin. Itse haluan aina pelata 18 reikää ja käytännössä tuli sitten tahkottua sitä toista kenttää. Odottelu ysien välillä venyi joskus tosi pitkäksi ja kyllä sitä työpäivän jälkeen mielellään ajoissa kotiin suoriutuu. Lisäksi piti yrittää jotenkin pitää lihakset lämpimänä odottelun ajan. Minulle ainakin tekee tosi paljon hallaa liian pitkä breikki.

    Aika erikoinen järjestely tuommoinen palloränni, en ainakaan itse tykkäisi ollenkaan, kun itsekin haluan pelata sen 18 reikää. Suoraan sanoen vitutti viime kesänä muutamiin otteisiin kun pelikaveri/t lähti ysin jälkeen litomaan. Mielestäni tuollainen nettivaraussysteemi on erittäin hyvä, omalla kotikentällä ajan voi varata netistä 1-5 päivää ennen pelipäivää ja jos nyt ei sitten satu päivä sopimaankaan, niin netistä voi vielä 4 tuntia ennen peliaikaa perua ajan. Jos menee tiukalle, niin tokihan voi soittaa cädärille ja perua ajan myöhemminkin.

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #483085 kohteessaKeimola

Etusivu Foorumit Yleistä Keimola