Aihe: Keimola kentistä kumpi mukavampi - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

Keimola kentistä kumpi mukavampi

Etusivu Foorumit Yleistä Keimola kentistä kumpi mukavampi

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Puolison kanssa olemme menossa pelaamaan Keimolan, kumpihan kentistä on mukavampi tai paremmassa kunnossa. Meitä ei niin miellytä mahdolliset sokkoväylät tai muut kikkailut vaan selkeys ja pelattavuus. Haasteita toki saa olla.

    Saras on kentistä haastavampi, pidempi ja kapoisempi. Se on Keimolan ns. Kilpakenttä.

    Kirkka:n etuysi avarampi muttei pelkkää pelto kuitenkaan. Takaysien väylät metsien tai koivikoiden ympäröimät.

    Molemmat kentät ovat suhteellisen kinkkiset pelata hyvä ehjä kierros. Useimmiten Keimolassa ensikertaa vieraileva ei omaan tasoitukseensa pelaa.

    Itse en ole tänä vuonna kiertänyt Kirkkaa kertaakaan, joten sen kunnosta ei voi sanoa mitään, mutta Saras on mielestäni ihan hyvässä kunnossa, muutamaan uuden puolen greeniä lukuunottamatta, jotka nekin kyllä paranevat nyt kun niiden ympäriltä on kaadettu varjostavaa metsää.

    Kirkka on tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin Saras. Saraksella on paikoin isoja kaljuja länttejä väylillä, eivätkä greenitkään ole ihan priimaa vielä. Saraksen luonteesta sen verran, että siellä on muutama klubipelaajalle vaikea (=pitkä) par 4, jokunen sokkoavaus sekä pitkähköjä siirtymiä ja korkeuseroja. Eli hellesäällä suosittelisin joko auton käyttöä tai Kirkkaa.

    Ajanvarauksella pelataan yleensä Sarasta, Kirkkaa erillisinä 9r ränneinä. Ainakaan päiväsaikaan ei ole ollut ongelmaa päästä pelaamaan.

    Kirkka on tänä vuonna keskimääräistä paremmassa kunnossa, Saras huonommassa. Ero on valtava. Lisäksi Kirkka on muutenkin mukavampi ja valmiimpi kenttä. Miinuksena on varausjärjestelmä, joka on ihan tuubasta. Toiselle ysille lähtiessä joutuu odottelemaan niin, että harvemmin kiekkaa saa alle 4,5 tuntiin ja usein peliseurakin vaihtuu. Siitä huolimatta mielummin Kirkka.

    PS. Erityismaininta erinomaisille ravintolapalveluille. Ruoka on hyvää, palvelu ystävällistä ja hinnat varsin kohtuulliset. Suosittelen.

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #490119 kohteessaKeimola kentistä kumpi mukavampi

Etusivu Foorumit Yleistä Keimola kentistä kumpi mukavampi