Aihe: Kannattaako ostaa Wilsonin ci7? - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][6]
KilpailuaSuomalaista

Kannattaako ostaa Wilsonin ci7?

Etusivu Foorumit Välineet Kannattaako ostaa Wilsonin ci7?

Esillä 14 viestiä, 1 - 14 (kaikkiaan 14)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Terve. Olen pelannut kaksi kautta golfia ja tasoitukseni jäi viime syksynä 12,5. Tulin kotiklubini mestaruuskisoissa toiseksi, tosin taso ei ollut huikea. Nykyiset rautani ovat Cobran 3100H reguvarsilla. Tuntuu, että lyönti hajoaa liikaa sivusuunnassa. Rauta 7:lla menee yli 150 m. Pystyn lyämään jo jonkinlaisia kierteitä, mutta nykyiset mailani eivät hirveästi anna mahdollisuutta lyönnin työstämiseen. En tule pelaamaan kahtena seuraavana kesänä kovinkaan paljon, ehkä noin 20-30 kierrosta. Ajattelin kuitenkin pärjätä seuraavilla mailoilla ainakin 2 vuotta. Uskon, että tasoitukseni ei tule tippumaan alle kymmeneen näillä pelimäärillä. Mietin vaan, että onkohan noilla ci7 hirveästi eroa nykyisiin rautoihin. Toinen vaihtoehto olisi pi7, mutta luulen että ne ovat liian vaikeat mailat minulle. Onlinegolfista saisi ci7 hintaan 370 € postikuluineen.

    Toisinsanoen toi kertomasi on pelkkää paskaa. Hommaa kuitenkin jotain oikeaa tekemistä.

    Mikä on paskaa? Kannattaa katsoa vaikka tuolta sivuilta uutisista ’mestaruuskisoissa kova taso’. Tässä on linkki: Uutiset

    Nyt tarvittaisiin niitä neuvoja/kokemuksia mitä ihmisillä on Wilsonin kepeistä.

    Toinen vaihtoehto voisi olla bridgestonen J-33 rautasetti. Saisi alle 400 €. Taitaa olla aika vaikeat mailta, mutta ainakin parjaisi pidempaan eika tarttis etsia vikoja mailoista.

    Zam

    kiiski kirjoitti: (1.3.2009 13:20:17)
    Toinen vaihtoehto voisi olla bridgestonen J-33 rautasetti. Saisi alle 400 €. Taitaa olla aika vaikeat mailta, mutta ainakin parjaisi pidempaan eika tarttis etsia vikoja mailoista.

    Miksi vaikeilla mailoilla pärjää pidempään ja miksi niissä ei voisi olla vikaa (epäsopivuutta) ?

    KL

    Zam kirjoitti: (1.3.2009 20:50:40)

    kiiski kirjoitti: (1.3.2009 13:20:17)
    Toinen vaihtoehto voisi olla bridgestonen J-33 rautasetti. Saisi alle 400 €. Taitaa olla aika vaikeat mailta, mutta ainakin parjaisi pidempaan eika tarttis etsia vikoja mailoista.

    Miksi vaikeilla mailoilla pärjää pidempään ja miksi niissä ei voisi olla vikaa (epäsopivuutta) ?

    No tietenkin siksi, että vaikeat mailat ovat liian vaikeat tosi pitkään ja siksi uusia mailoja ei tule hankitttua, koska suomalainen mies ei voi millään myöntää ostaneensa liian vaikeat mailat helpompien ostamisesta puhumattakaan.

    Sehän on just niin, että kun suomalainen mies ostaa auton, kameran, digiboksin tai golfmailat, niin ne ovat sitten kaikista parhaat ja sillä siisti. Vastaväitteitä on ihan turha esittää suomalaisella miehelle. Kele!

    Nimenomaan. Minä kun en tee huonoja ostoksia 🙂 Ja jos mailta ovat liian vaikeat, niin periksi ei anneta. Kyllä taidan Bridgestonien puoleen kääntyä. Ovat myös suht komiat.

    Mulla olis hyvät Adams Golfin Idea Prot. Siistit ja kauniit mailat ja pärjäisit niillä useamman vuoden. Mailat ovat sopivan helpot/vaikeat lyödä ja kierteiden työstäminenkin onnistuu niillä hyvin. Olen käyttänyt niitä viime kauden ajan.

    Ota yhteyttä, jos kiinnostaa.

    Muuten voisikin kiinnostaa, mutta asustan tällä hetkellä Tanskassa ja tulen takaisin kotiin vasta kesällä.

    Tänään sitten lähetti toi mailat tänne Tanskanmaalle. Päätin sitten ostaa Niken cci forged-rautasetin. Aika siron näköiset ovat, jos vertaa vanhoihin mailoihin. Torstaina pitää ottaa tyypit. Hinta oli muuten 370 €.

    Halvalla tunnuit saavan Niket. Vaihdoit näköjään hankinnassa game-improvement raudoista players’ rautoihin sitten (ci7->cci forged). Toivottavasti lyönti on sillä tasolla, että noilla raudoilla tulee hyviä pelikokemuksia… (alkuperäiseen viestiisi viitaten olisin ehkä pidättäytynyt game-improvement -tasoisissa raudoissa)

    Ainakin suosittelen, että muutaman range käynnin jälkeen menet johonkin kunnolliseen golf-kauppaan siellä tanskanmaalla ja fittaat noi raudat sopiviksi (eli tässä vaiheessa lähinnä tarkistat liet)

    Joo, en voinut vastustaa kiusausta, koska sain ne niin edullisesti. Ne ci7 oli loppu enkä malttanut odottaa. Näissä nyt pitäis olla myös laadukkaammat varret. Taotut oli myös yksi peruste, miksi ostaa nämä mailat. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin ne kestävät taivuttelemista vähän paremmin. Jos jotain osa-aluetta pitäisi parantaa pelissäni, niin ehdottomasti lähipeliä, varsinkin chippaamista. Olen luokattoman huono chippaamaan. Tosin en ihmettele vaikka ensimmäin rangeharjoitus menisi huonosti, kun olen syksyn jälkeen lyönyt palloa vain kerran. On aika kapiat lavanpohjat mailoissa saas nähdä paljonko maata lentää ilmaan lyödessä. Onhan noilla lapojen koolla eroa vanhoihin kuin yöllä ja päivällä, mikä on kyllä ihan hyvä. Vanhat oli sellaiset paksut kalikat.

    Taotuilla mailoilla ei tule sit duffeja tai toppeja. Tulee vain ohuita tai paksuja osumia! 😉

    Tänään tuli kokeiltua mailoja. Tosin ei ollut hanskaa eikä golfkenkiä, kun niitä kokeilin. Vaikka varret ovat suhteellisen jäykät ja taipumiskohta ylhäällä, niin aika lailla saman pituisia lyönnit olivat ja kaari oli samanlainen. rauta 5 toimi jopa paremmin kuin edellisessä setissä. Rauta 3:n kanssa oli ongelmia, mutta en ole aikaisemmin noin isolla raudalla lyönytkään. Tarkkuus oli mielestäni parempi kuin vanhoilla mailoilla. Slaissia saattaa tulla välillä, mutta se oli sivusuunnassa pienempää kuin vanhoilla mailoilla. Taukoa on lyömisestä tullut, mutta siihen nähden sujui todella hyvin. Rauta 3 tuli lyötyä liian matalia kaaria ja välillä järkyttäviä toppeja. Eihän se pallo lähtenyt silloin oikein mihinkään, mutta ei olisi lähtenyt muillakaan rauta kolmosilla. Opiskelijan on vaan pirun kallista harrastaa golfia täällä Tanskanmaalla, mutta kun tässä viikon välein käy lyömässä, niin varmaan svingi on parempi kuin koskaan.

Esillä 14 viestiä, 1 - 14 (kaikkiaan 14)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #310121 kohteessaKannattaako ostaa Wilsonin ci7?

Etusivu Foorumit Välineet Kannattaako ostaa Wilsonin ci7?