7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

Kaksi vaihtoehtoa

Etusivu Foorumit Yleistä Kaksi vaihtoehtoa

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 237)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jooseppi kirjoitti: (24.2.2012 8:34:00)

    petsari kirjoitti: (23.2.2012 17:10:06)
    Viimeisten kymmenen vuoden aikana on rakennettu huomattavasti liikaa kenttiä kysyntään nähden.

    tästä olen todella rajusti erimieltä, meillä on ihan liikaa sellaisia kenttiä jotka ovat ”elinkelvottomia” eli sijaitsevat aivan väärässä paikassa tms..

    mutta kokonaiskapasiteetti (ainakin sellaisilla etäisyyksillä jonka ihmiset ovat valmiita kulkemaan golfkierrosta varten ) on liian pieni

    esimerkkinä otettakoon kotikenttäni jossa GF on noussut sellaisiin summiin että sillä voisi olettaa pelaavansa aidolla Championship kentällä joka järjestää vuosittain PGA osakilpailun ja silti sitä GF:tä joudutaan nostamaan !!
    ei sen takia että saataisiin tuloja, vaan ihan vain karkottaaksemme vieraspelaajia. mielenkiintoista kun kumminkin puhutaan siis ”ihan-kivasta-peruskentästä-joka-ei-kenttänä-erotu-massasata-muuta-kuin-kohtuullisella-sijainninlla”

    toinen esimerkki tulee Tapiola golfista osake 20 000€ ja silti kauppa käy ihan kohtuullisesti vaikka lehdistä voimme lukea viikottain yt neuvotteluista jotka koskevat 1 000 ihmistä.. siis olemme syvässä taantumassa ja silti osakkeet noinkin kalliit osakkeet menevät kaupaksi ihan kohtuudella.

    miksi näin.. syy on yksinkertainen ei kukaan osta paskaa (pl. lanoitteeksi) vaikka halvalla saisikin, mutta markkinoita löytyy vielä hyvälle tuotteelle

    Tiedätkö Jooseppi,kuinka monella näistä myydyistä osakkeista on vastikkeenmaksuvelvollisuus?
    Näinhän se on Kulloossakin,että vastikkeenmaksajia on liian vähän,osakkeita kyllä on riittävästi.
    Ettei vain tulisi samanlaista tapausta Kulloon ja Gumbölen kanssa.

    haamu kirjoitti: (24.2.2012 9:09:58)

    Jooseppi kirjoitti: (24.2.2012 8:34:00)

    toinen esimerkki tulee Tapiola golfista osake 20 000€ ja silti kauppa käy ihan kohtuullisesti
    .

    käykö?

    lyhyesti, käy

    .. tietysti jos sitä lähtee vertaamaan aivan erityyppiseen hankkeeseen jossa osakkeita on tarkoitus myydä esin se 1000 / 18 reikää sellaiseen nähden kaupaksi ei ole käynyt kuin n. puolet..
    mutta heillähän lopullisesta määrästä on jo myyty 2/3 jota pitäisi aikahyvänä tilanteena vaikka kenttä ei ole edes vielä valmiskaan.

    tuplabogi kirjoitti: (24.2.2012 9:21:06)
    Tiedätkö Jooseppi,kuinka monella näistä myydyistä osakkeista on vastikkeenmaksuvelvollisuus?

    tietää, mutta sitä on täysin turha lähteä ruotimaan täällä, kun silloin liikitaan taas alueella jossa ulkopuoliset repostelevat muiden asioilla… mutta josko nyt sen verran valottasin lukemaani että prosentti vastikkeenmaksuvelvotteelle on tasan 100.

    ps korjaus äskeiseen viestiini osakkeista taitaa sittenkin olla 3/4 eikä 2/3 myytynä

    Jooseppi kirjoitti: (24.2.2012 10:05:15)

    Oli muistaakseni aivan oikein niin että kaikki osakkaat ovat vastikemaksuvelvollisia Tapiolan tapauksessa.

    Liikkeelle on osakkeita laskettu 600 ja merkitty niistä on 448. Yj:n mukaan osakkeita voi olla yhteensä 910, minkä lisäksi 100 pelioikeutta on hallituksen käytettävissä, yhteensä mahdollisesti siis 1010kpl?
    pelioikeutettuja

    haamu kirjoitti: (24.2.2012 10:25:50)

    käsittääkseni heillä olisi tarkoitus jättää osakekanta tuohon 600? mutta kun en ole osakas niin entiedä asiaa 100% varmaksi

    Jooseppi kirjoitti: (24.2.2012 10:42:47)

    haamu kirjoitti: (24.2.2012 10:25:50)
    Liikkeelle on osakkeita laskettu 600 ja merkitty niistä on 448. Yj:n mukaan osakkeita voi olla yhteensä 910, minkä lisäksi 100 pelioikeutta on hallituksen käytettävissä, yhteensä mahdollisesti siis 1010kpl?
    pelioikeutettuja

    käsittääkseni heillä olisi tarkoitus jättää osakekanta tuohon 600? mutta kun en ole osakas niin entiedä asiaa 100% varmaksi

    Tämä on ainakin nykyisen kenttää edustavan johdon ilmoittama päivän tilanne yhtiössä, ja tuskin on mitään syytä epäillä tätä viestiä millään lailla vääräksi. Eri asia on, onko se hyvä vai huono viesti esim. osakkeenostoa harkitseville. Jos määrä jää tähän, ei pelioikeutettuja olisi kuin 700 joka on ehkä jonkun verran alleä ’normimäärää’ taaten osakkaille hyvät pelimahdollisuudet. Toisaalta vastikken maksajia olisi vain 600 joten aika kalliiksi tulee.

    Pointti kai vain oli että pelioikeuksia voidaan yhtiössä ilman yj:n muutosta kasvattaa aina tuonne 1010 kappaleeseen asti, ja kasvattamisen tarve voi tulla eteen tässäkin yhtiössä mikä kannattaa huomioda osakkeen ostoa harkitessa. Omasta mielestäni tässä ei kuitenkaan ole mitään suurempaa ongelmaa, eli kyllä niitä pelioikeutettuja sinne enemmänkin kuin tuo 700 mahtuu ilman suurempia ruuhkia.

    ERG on pyörittänyt kenttää pitkään reilusti alle 600 pelioikeudella ja silti pelimaksu on ollut alta 600€. Osakkeen ostamista harkitessani näen positiivisena asiana sen jos pelioikeuksia olisi huomattavasti vähemmän kuin nykyisillä kentillä on.

    Näkisin että ideaalikentällä olisi 400-500 pelioikeutettua pelaajaa ja 1000 situtumatonta jäsentä. Nykyisillä (ja tulevaisuuden) markkinoilla tuollainen kenttä olisi taloudellisesti terveemmällä pohjalla kuin nykyisen systeemin pakopulla-mallin mukaiset.
    Ja muös pelaamisen kannalta tuollainen kenttä pystyisi tarjoamaan osakkaalleen paremmat mahdollisuudet kuin nykyiset ylimyydyt kentät.

    Jooseppi kirjoitti: (24.2.2012 10:05:15)

    tuplabogi kirjoitti: (24.2.2012 9:21:06)
    Tiedätkö Jooseppi,kuinka monella näistä myydyistä osakkeista on vastikkeenmaksuvelvollisuus?

    tietää, mutta sitä on täysin turha lähteä ruotimaan täällä, kun silloin liikitaan taas alueella jossa ulkopuoliset repostelevat muiden asioilla… mutta josko nyt sen verran valottasin lukemaani että prosentti vastikkeenmaksuvelvotteelle on tasan 100.

    ps korjaus äskeiseen viestiini osakkeista taitaa sittenkin olla 3/4 eikä 2/3 myytynä

    D-sarjan osakkeilla ei ole vastikkeenmaksuvelvollisuutta, mutta ei niillä kyllä ole pelioikeuttakaan. Onneksi niillä on kuitenkin äänivaltaa…

    Yhtiöjärjestys

    Parti kirjoitti: (24.2.2012 11:54:18)
    ERG on pyörittänyt kenttää pitkään reilusti alle 600 pelioikeudella ja silti pelimaksu on ollut alta 600€. Osakkeen ostamista harkitessani näen positiivisena asiana sen jos pelioikeuksia olisi huomattavasti vähemmän kuin nykyisillä kentillä on.

    Näkisin että ideaalikentällä olisi 400-500 pelioikeutettua pelaajaa ja 1000 situtumatonta jäsentä. Nykyisillä (ja tulevaisuuden) markkinoilla tuollainen kenttä olisi taloudellisesti terveemmällä pohjalla kuin nykyisen systeemin pakopulla-mallin mukaiset.
    Ja muös pelaamisen kannalta tuollainen kenttä pystyisi tarjoamaan osakkaalleen paremmat mahdollisuudet kuin nykyiset ylimyydyt kentät.

    EIkös Rinkussa ole osakkeita n.850? ja vastikemaksu oliko viime vuonna 650-700e?

    Mitä muuten tarjoaisit kenttäyhtiön puolelta noille sitoutumattomille jäsenille muuta kuin jäsenkortin?

    Juu, osakkeita on 845 tai jotain sinnepäin. Niistä on ollut pelikäytössä reilut viisisataa. Nyt tämä määrä on selkeässä nousussa ja Oy:n tavoitteena ensi kesäksi on reilut 700 aktiivista pelioikeutta.

    En muista tarkkoja summia pelioikeusmaksusta, tänä vuonna se on jotain 590 ja mielestäni tämä on suurinpiirtein se taso viimevuosinakin. Sen lisäksi on ollut tyypillisesti sadan euron suuruinen maksu investointeja varten. Se koskee kaikkia osakkeita, riippumatta siitä pelaako vai ei.

    Sitoutumattomille jäsenille tarjoaisin alennetun GF:n/sarjakortin, ajanvaraus-etuja, etuosto-oikeuden myynnissä oleviin osakkeisiin, Jos osakasmäärän saisi painettua neljänsadan alle, olisi kentällä tilaa myydä myös vko- kk- vuosipelioikeuksia näille sitoutumattomille jäsenille.

    Parti kirjoitti: (24.2.2012 12:42:54)

    Niin jos tällainen tavoiteltu 400 vastikkeita maksavan osakkaan malli toimii sehän todella olisi erinomainen tilanne. Itse en oikein jaksa uskoa siihen, koska väkisinkin vastikemaksu nousee melko korkealle eikä hyötykään ehkä ole tavoiteltu, sillä jäljelle jäävät todennäköisesti heavypelaajaosakkaat. Mutta jos tämä on tavoitetila ja se toimii niin silloinhan kaikki on ok. Rinkku nyt on ainakin siinä mielessä hyvissä asemissa, että oy omistaa maat, rakennukset ja koneet ja paikkakin on erittäin hyvä geografisesti (ei niinkään pelialueena vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole).Sanon vielä että Rinkussa on tehty mielestäni kentän osalta viime vuosina aivan erinomaista työtä.

    Tosin on tilanne esim. Tapiolassa, jossa alue on hyvin ahdas, vuokrattu ja joka näkynee myös yhtiön menopuolella.

    Parti kirjoitti: (24.2.2012 12:42:54)
    Jos osakasmäärän saisi painettua neljänsadan alle, olisi kentällä tilaa myydä myös vko- kk- vuosipelioikeuksia näille sitoutumattomille jäsenille.

    Onko tarkoitus perustaa tivoli? (Pyydän heti anteeksi provosoivaa ilmausta: anteeksi).

    En aivan ymmärrä tuota tavoitetta, voitko avata?

    monttukone kirjoitti: (24.2.2012 12:55:34)

    Nyt minä en ymmärrä kysymystä 🙂

    Osakkailla olisi pysyvä pelioikeus. Sen lisäksi Oy myisi jäsenilleen sopivaksi katsovansa määrän erimittaisia pelioikeksia ja lopuksi vielä yksittäisiä pelikierroksia. Ei tässä pitäisi olla mitään maatamullistavaa. Normibisnestä jota on tehty eri puitteissa jo tuhansia vuosia.

    Tavoitteena yksinkertaisesti tarjota markkinoita vastaava tuotemixi ja luoda yhtö joka pystyy sopeutumaan kun kysyntä muuttuu aikojen saatossa.

    Parti kirjoitti: (24.2.2012 13:10:27)

    Eikös Kulloo ole toiminut näin jo pari vuotta..

    Ihmettelin vain että miksi osakekenttä jolla on talous hallinnassa ja pelikierroksia jo ennestään niin että riittää, haluaa haalia kaikki mahdolliset pelaajaryhmät kuormittamaan kenttää.

    Itse näen asian niin, että kenttäyhtiön tehtävä on tarjota osakkaille hyvät peliolosuhteet, niin kentän kunnon kuin peliaikojenkin suhteen. Pelioikeuksien kaupittelu vie kenttää P&P:n suuntaan, missä sinällään ei ole vikaa, jos osakkaat sen hyväksyvät.

    Silmääni otti tuo ’jos osakkaiden määrä saadaan painettua alle 400:n’ vai miten se oli.

    monttukone kirjoitti: (24.2.2012 13:23:07)
    Silmääni otti tuo ’jos osakkaiden määrä saadaan painettua alle 400:n’ vai miten se oli.

    Niin. Olisin paljon mieluummin kuorimassa kermoja päältä 350 osaakkaan kesken kuin 900 osakkaan kesken.
    Antaisihan tuo malli paljon paremmat edellytykset kuormittaa kenttää haluamallaan tavalla kuin kuin nykyinen malli jossa kenttä on alkutilanteessa myyty tukkoon liian suuren pelioikeusmäärän kautta.

    Ei pidä myöskään väheksyä sitä että markkinat ovat selkeästi osoittaneet että pelkkä osakkuusmalli kyntää aika syvällä. Tämänkin forumin pörssissä on 19 sivua myynti-ilmoituksia ja kuusi aidontuntuista osto-ilmoitusta. Uskon että golf-yhtiössä suhdeluku jossa yhtä osakasta kohti on kaksi sitoutumatonta pelaajaa olisi paljon terveempi pohja kuin valtaosin osakkuuspelaamiseen perustuva skenaario.

    Parti kirjoitti: (24.2.2012 13:53:31)

    Totta. Mutta jos nykyisellään pelaavia osakkaita on noin 500 niin miten kenttä voi olla tukossa? Kuinka paljon nuo monikäytetyt yrityspelioikeudet ovat tuosta määrästä, onko sitä pohdittu? Ne kuuluvat tuohon kategoriaan ’pelioikeusjalosteet’ vaikka nille ei kai oikein mitään mahdakaan.

    Niin kauan kuin pelioikeuksia myydään tusinatavarana joka luukulla, niin osakkeita on enemmän myynnissä kuin ostossa. Olisiko mitään mieltä pyrkiä tasapainoon, jossa osakkaalla olisi pelitilaa – toteutuu ehkäpä noin 600 – 700 pelioikeudella, greenfeepelaaminen olisi oikein hinnoiteltua ja sopivasti säänneltyä. Rinkkua tietysti rasittaa tuo yritysosakkeiden rankka peluutus joten tilanne siellä on vähän toinen.

    monttukone kirjoitti: (24.2.2012 14:30:27)

    Rinkussa ei käsittääkseni ole yritysosakkeita. On mahdollista maksaa yhdelle nimetylle henkilölle pelikausimaksu tai sitten nimeämättömän pelioikeuden pelikausimaksu. Ja tämä mahdollisuus on kaikilla osakkeenomistajilla. Pari vuotta sitten tuon nimeämättömän pelioikeuden maksuja porrastettiin kierrosmäärän mukaan. Jos haluaa rajoittamattoman nimeämättömän pelioikeuden, niin pelikausimaksu oli muistaakseni kolmen tonnin pintaan.

    Totta. Mutta jos nykyisellään pelaavia osakkaita on noin 500 niin miten kenttä voi olla tukossa?

    En viitannut tukkoisuudella ERG:hen vaan sellaiseen kenttään jossa on 850+ pelioikeutta käytössään. Minusta tuo 550 peliokeutta on toiminut hienosti niin väljyyden kuin vastikkeiden suuruudenkin puolesta. Onhan se tietenkin toisaalta hyvä asia jos sataisiin kaikki osakkeet aktiivisiksi, mutta sitten taas toisaalta tulee vastaan tuo lisääntynyt kuorma ja peliaikojen saatavuus.

    Nyt on tosissaan mahtunut hyvin pelaamaan, en ole juurikaan etukäteen aikoja varannut, tosin viime kesänä jo näkyi merkit uusien osakkeiden aktivoinnista, pelattujen kierrosten määrä nousi selvästi.
    Mä luulen että ERG:ssä kasvavan pelioikeusmäärän mustapekka jää käteen juuri näille nimeämättömillä pelioikeuksilla pelaaville. Lisääntynyt kierrosmäärä opettaa nopeasti osakkaat ja vuokrapelaajat varaamaan lähtönsä ajoissa jolloin muille myydään yhä useammin eioota. Voi olla että jossainsuunnassa asiakasodotusten täyttäminen muodostuu vaikeaksi.

    Mutta niinkuin sanoin, mielestäni vähemmän on enemmän tässä asiassa.

    keke123 kirjoitti: (24.2.2012 14:46:48)

    monttukone kirjoitti: (24.2.2012 14:30:27)

    Parti kirjoitti: (24.2.2012 13:53:31)
    Niin. Olisin paljon mieluummin kuorimassa kermoja päältä 350 osaakkaan kesken kuin 900 osakkaan kesken.
    Antaisihan tuo malli paljon paremmat edellytykset kuormittaa kenttää haluamallaan tavalla kuin kuin nykyinen malli jossa kenttä on alkutilanteessa myyty tukkoon liian suuren pelioikeusmäärän kautta.

    Totta. Mutta jos nykyisellään pelaavia osakkaita on noin 500 niin miten kenttä voi olla tukossa? Kuinka paljon nuo monikäytetyt yrityspelioikeudet ovat tuosta määrästä, onko sitä pohdittu? Ne kuuluvat tuohon kategoriaan ’pelioikeusjalosteet’ vaikka nille ei kai oikein mitään mahdakaan.

    Rinkussa ei käsittääkseni ole yritysosakkeita. On mahdollista maksaa yhdelle nimetylle henkilölle pelikausimaksu tai sitten nimeämättömän pelioikeuden pelikausimaksu. Ja tämä mahdollisuus on kaikilla osakkeenomistajilla. Pari vuotta sitten tuon nimeämättömän pelioikeuden maksuja porrastettiin kierrosmäärän mukaan. Jos haluaa rajoittamattoman nimeämättömän pelioikeuden, niin pelikausimaksu oli muistaakseni kolmen tonnin pintaan.

    Eikös Rinkku kuulu HCG:n pelioikeuslistoille?

    monttukone kirjoitti: (24.2.2012 15:11:39)

    Jep. HCG omistaa muutamia ERG:n osakkeita.

    Parti kirjoitti: (24.2.2012 15:03:39)
    En viitannut tukkoisuudella ERG:hen vaan sellaiseen kenttään jossa on 850+ pelioikeutta käytössään. Minusta tuo 550 peliokeutta on toiminut hienosti niin väljyyden kuin vastikkeiden suuruudenkin puolesta. Onhan se tietenkin toisaalta hyvä asia jos sataisiin kaikki osakkeet aktiivisiksi, mutta sitten taas toisaalta tulee vastaan tuo lisääntynyt kuorma ja peliaikojen saatavuus.

    Nyt on tosissaan mahtunut hyvin pelaamaan, en ole juurikaan etukäteen aikoja varannut, tosin viime kesänä jo näkyi merkit uusien osakkeiden aktivoinnista, pelattujen kierrosten määrä nousi selvästi.
    Mä luulen että ERG:ssä kasvavan pelioikeusmäärän mustapekka jää käteen juuri näille nimeämättömillä pelioikeuksilla pelaaville. Lisääntynyt kierrosmäärä opettaa nopeasti osakkaat ja vuokrapelaajat varaamaan lähtönsä ajoissa jolloin muille myydään yhä useammin eioota. Voi olla että jossainsuunnassa asiakasodotusten täyttäminen muodostuu vaikeaksi.

    Mutta niinkuin sanoin, mielestäni vähemmän on enemmän tässä asiassa.

    ERG saattaa siis lähestyä optimia, noin 600 pelaavaa osakasta. Entä jos tuota kehittäisi (siis yleisellä tasolla, en nyt puhu Rinkusta) siihen suuntaan, että GF-kierroksen hintaa nostetaan ja niiden lukumäärää vähennetään vastaavasti. Muutos ei ole nopea mutta uskon kehityksen menevän tähän suuntaan. Kentät joilla on talous kunnossa voivat ottaa ensi askeleet tällä saralla. Luulen että pidemmällä aikavälillä osakkaiden on helppo hyväksyä myös se, että kentällä on joskus väljää eikä joka rakoa ole tukittu alennuspelaajia täyteen.

    Näiden keskustelujen laskelmat ovat näyttäneet, että tuon suuntainen kehitys ei juurikaan näy vastikkeen suuruudessa.

    Parti kirjoitti: (24.2.2012 15:18:45)

    monttukone kirjoitti: (24.2.2012 15:11:39)
    Eikös Rinkku kuulu HCG:n pelioikeuslistoille?

    Jep. HCG omistaa muutamia ERG:n osakkeita.

    Näkyykö se käytännössä?

    monttukone kirjoitti: (24.2.2012 15:21:53)
    Näkyykö se käytännössä?

    Riippuu vähän keneltä kysyy 🙂

    Samanlaisia pelureita ne ovat kuin me muutkin, ei niissä mun silmään päällepäin näy mitään erikoista.

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 237)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #429447 kohteessaKaksi vaihtoehtoa