Aihe: junnujen harrastamisesta - Golfpiste.com

21.4.–28.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][3]
KilpailuaSuomalaista

junnujen harrastamisesta

Etusivu Foorumit Yleistä junnujen harrastamisesta

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Onko golfjunnutoiminta käytännössä vain rangeharjoittelua? En ole vielä löytänyt pääkaupunkiseudulta seuraa, jossa junnuja treenattaisiin säännöllisesti myös kentällä. Jos junnu harrastaa golfia, odotetaan, että pelaaminen opetellaan muussa yhteydessä, esim. vanhempien tai kavereiden kanssa. Onko golf todellakin niin voimakkaasti yksilöurheilua, ettei junnutoiminnassa tarvitse kiinnittää mitään huomiota ryhmädynamiikkaan? Todistakaa, että olen väärässä ja tietämätön. Tähänastiset kokemuksemme junnutreenauksesta ovat aika ankeita. Missä on yhdessä pelaamisen ilo?

    Pickala ei nyt varsinaisesti ole pääkaupunkiseutua, mutta kuitenkin vain puolen tunnin päässä Lauttasaaresta. Vaikka en itse ole päässyt nauttimaan siellä Junnutoiminnasta, niin pikkuveljeäni olen siellä kuskannut 90-luvun alkupuolella. Nykyään tulee seurattua enempi sivusta, mutta kyllä se toiminta on kiitettävän aktiivista, niin harjoitus, kuin pelisessioiden osalta. Muista seuroista en osaa sanoa, mutta käsittääkseni aika monella klubilla vastaavaa toimintaa kuitenkin on.
    Junnutoimintaa meillä

    Kyllä Ruukkigolfissakin on kunnollista junioritoimintaa, johon sisältyvät viikottaiset harjoitukset pelin eri osa-alueiden parissa sekä peli-illat. Lisäksi kilpailutoimintaan osallistutaan aktiivisesti. Ruukkikin tosin on hieman pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
    Uskon kuitenkin, että useimmilla kentillä junioritoiminnan tarkoitus on kouluttaa junioreita pelin kaikilla osa-alueilla. Myös alueellista kilpailutoimintaa on ja lisäksi junnujen seuraotteluita. Kyselemällä seuroistahan se selviää.

    Nimetön

    Helsingin Golf Klubi, eli Tali

    Siellä koulutetaan junnuja erittäin hyvin, kentällä sekä sen ulkopuolella(range, lähipeli ynm.)

    Voin sanoa KOKEMUKSESTA

    Onko Taliin mahdollista päästä myös niiden junnujen, joiden vanhemmat eivät kuulu HGK:hon?

    Nimetön

    KYLLÄ on

    Taliin on kehitetty tämä ’farmi’, johon pääsee 2 suosituksella, jotka pitävät olla HGK jäseneltä, tai voi kysyä suoraan talin prolta, niinkuin suurin osa ihmisistä tekevät

    Itse olin talin famissa 2 vuotta (viime kesänä viellä), mutta nyt pääsin TÄYSI JÄSENEKSI, koska olin ahkera ja innokas ja kaiketi ’hyvä’ pelaaja

    Maksut ovat kylläkin aika kovat… :S

    Nimetön

    Jos jotain kiinnostaa, voin selittää tarkasti talin ’farmin’ toiminnan

    Kiitos, kerro ihmeessä.

    Nimetön

    No farmissa on tarkoitus kerätä pisteitä. Pisteitä saa harjoituksista, peli illoista(kerran viikossa), kilpailuista ja erilaisissta vapaaehtois työstä, kuten Ladies Finnish Masters vapaahetoisena. Kaikki nuo merkitään vihreälle farmikortille, jonka saa vuoden alussa ja se palautetaan vuoden lopussa. 2-5 eniten pisteitä saaneet pääsevät jäseniksi, joka tietysti on aika hintavaa.

    Farmilaisille järjestetään eri aktiviteetteja, kuten harjoituksia pron kera, peli iltoja, tapahtumia, leirejä ynm.

    Farmilaiset saavat pelata Talissa 4 eri kilpailussa vuodessa ja saavat osallistua junnu tourin kisoihin, joko talin nimellä tai jonkun muun seuran nimelllä.

    Farmilaisten peli ajat ovat suhteellisen hyvät, To ennen klo 14(vaatii osallistumisen viikko kilpailuun, 2e) sekä pe -su klo 16 jälkeen.

    Jos juniori on ahkera ja innokas, voi hän päästä talin jäseneksi jo vuoden sisällä, joka toki veloittaa maksujen maksamista.

    Kiitos kaikille tiedoista. Hienoa, että vertaistuki toimii näin hienosti tällä foorumilla. Hyvää golfkesää!

    Suur-Helsingin golfissa on vilkasta ja mielestäni hyvää junioritoimintaa. Käy katsomassa kotisivustolta http://www.shg.fi

    Bluee? kirjoitti: (3.4.2006 18:32:16)
    KYLLÄ on

    Taliin on kehitetty tämä ’farmi’, johon pääsee 2 suosituksella, jotka pitävät olla HGK jäseneltä, tai voi kysyä suoraan talin prolta, niinkuin suurin osa ihmisistä tekevät

    Itse olin talin famissa 2 vuotta (viime kesänä viellä), mutta nyt pääsin TÄYSI JÄSENEKSI, koska olin ahkera ja innokas ja kaiketi ’hyvä’ pelaaja

    ..

    Jos juniori on ahkera ja innokas, voi hän päästä talin jäseneksi jo vuoden sisällä, joka toki veloittaa maksujen maksamista.


    Maksut ovat kylläkin aika kovat… :S

    Itsekin olin talin ’farmissa’ yhden vuoden, muistaakseni kaudella 2002. Osallistuin aktiivisesti kilpailuihin ja Jusan ’junnutreeneihin’ – lainausmerkit tarkoituksella – ja talin seinällä olleen pistetaulukon mukaan olinkin pisteissä ensimmäisenä, siis ensimmäisenä ja olisin näin ollen saanut täysijäsenyyden taliin. Farmi koostuu sekä talvi- että kesäkaudesta. Talvikaudella oli pelkkiä harjoituksia ja olin käynyt lähes kaikissa niissä, joten lähtökohtaisesti minulla oli sama pistemäärä kuin ensimmäiselläkin, koska harjoitukset ovat yhden pisteen arvoisia.

    Mutta sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, talin päätöskilpailussa pisteistäni oli mystisesti kadonnut useampi kymmen – en muista tarkkaa lukua, mutta joka tapauksessa minulta oli poistettu tietämättäni pisteitä, joiden eteen olin nähnyt vaivaa useita kymmeniä tunteja (ainakin 10 kilpailukierrosta: 4x 10 = 40h + x määrä yhden tunnin kestäviä ’harjoituksia’). Samalla huomasin, että eräs nimeltä mainitsematon nuori mies oli saanut 200 pistettä – talin farmissa kerralla saatavien pistemäärä on maksimissaan 10 -, koska hänen isänsä, äitinsä ja siskonsa lisäsivät pistesaalista. Minulla ei ole siskoja tai veljiä tai vanhempia talissa, joten en siis ansaitse lisäpisteitä. Lisäpisteitä saanut kruunattiin talin jäseneksi ’ahkerana ja innokkaana ja kaiketi ’hyvänä’ pelaajana’. Mielestäni hänet kruunattiin talin jäseneksi oikeiden lähtökohtien: vanhempien ja sisarusten jäsenyyden perusteella.

    Farmista puhutaan NHL:ssä ja sen alkuperäinen tarkoitus on kouluttaa huonompia ja nuorempia pelaajia NHL:n kovaan tasoon. Farmista pääsee pois osoittamalla kyvykkyyttä. NHL:n farmitoiminta antaa jokaisella mahdollisuuden osoittaa kykynsä ja näin ollen mahdollisuuden etenemiseen.

    Talin farmitoiminta on rahojen keräämistä ja toivon luomista:’ehkä sinäkin pääset taliin jäseneksi, jos sinulla on riittävästi sukulaisia, hahaha.’ Se asettaa farmilaiset eri lähtökohtiin, vaikka sen pitäisi olla teoriassa tasa-arvoinen yhteisö. Jäsenyys pitää ansaita maksamalla 100 euron ’toimintamaksu’, minkä lisäksi jokainen aktiviteetti maksaa erikseen. Tosin kahden euron kilpailumaksu onkin talin ainut hyvä puoli. Omat kokemukseni talin valmennuksesta eivät ole kovin maarittelevia. En toki ole mikään kärkipään pelaaja (hcp 13.3) mutta koen itseni kuitenkin keskitasoa paremmaksi pallon hutkijaksi. Ollessani talin farmissa hcp:ni oli noin 20 ja minut silti luokiteltiin 10-vuotiaiden naperoiden tasolle.

    Ollessani talin farmissa olin 14-vuotias, hyväuskoinen hölmö, joka luuli pääsevänsä herrojen kerhoon vain keräämällä pisteitä. Olisin luultavasti jaksanut kerätä pisteitä useammankin vuoden, mutta talin toimintamallit ja kohtelu muuttivat mieleni. Minua ei kohdeltu niin kuin ihmistä kohdeltiin. En tiedä, johtuuko se siitä, että en ole andersson, forsblom tai svensson, vai johtuuko se siitä, että olen perheeni ainoa golfia ’tosissaan’ harrastava. Olen talin ulkopuolinen, jolla ei ole asiaa svenskatalandebättrefolkin pyhäkköön. Nyt olen oppinut sen, ettei taliin pääse ellei puoli sukua kuulu talin jäseneksi, näin olen kuullut sanottavan. En ole perehtynyt talin farmitoimintaan vuoden 2002 jälkeen, joten en siis tiedä, onko se muuttunut. Tuskinpa kukaan lypsävää lehmää teurastaisi, jos kerran aina löytyy hyväuskoisia hölmöjä, jotka maksavat 100 euroa kahdesta vihreästä paperinpalasta ja olemattomasta valmennuksesta.

    Ehdotankin kaikille talin farmiin hamuaville pientä skeptisyyttä ja varautumista pettymyksiin: taliin ei pääse, ellei siellä ole perheenjäseniäsi tai sukulaisia. Talin portit aukevat vain siinä tapauksessa, että sinne tulee jäsenkato, mutta sekään ei ole kovin realistinen vaihtoehto.

    Mikä talin farmissa tuottaa ongelmia?

    1) pisteiden jakokriteerit (sukulaisuuspisteet, leiripisteet (maksamalla leirimaksun voit ostaa pisteitä, tämähän lähentyy jo keskiajan anekauppaa, jolla rahalla pystyi vaikuttamaan pelastukseen)

    2) korkeat maksut (100e ’toimintamaksua’, minkä lisäksi erilaisia kustannuksia)

    Mikä farmissa on kehumisen arvoista?

    1) hyvä tapa motivoida lapsia (alle 13-vuotiaita) golfiin, sillä he luulevat pisteiden jaon perustuvan oikeudenmukaisuuteen ja he ovat kiinnostuneita leireistä yms. toiminnasta

    2) halpa kilpailumaksu ja mahdollisuus pelaamiseen kentällä

    Nimetön

    Systeemi on MUUTETTU

    Minunkaan perheestä kukaan EI pelaa ja silti pääsin jäseneksi koska farmissa EI jaeta perhepisteitä enään!

    Nimetön

    Kun itse vuonna 2004 pääsin farmiin(toinen peli vuosi) oli PERHEPISTE systeemi viellä jäljellä, joka oli todella epäreilu

    Nimeltä mainitsemattomat henkilöt joiden koko suku pelasi Talissa pääsivät jäseneksi tekemättä mitään, jokaisesta perheenjäsenestä joka pelasi Talissa, sai 10 pistettä, joka vastasi 10 harjoituskertaa!!

    No, onneksi systeemi muutettiin vuodeksi 2005 ja perhepisteitä ei enään saanut, kiitos sen johdosta minäkin pääsin jäseneksi ja pari kaveriani.

    Maksut ovat kylläkin aika isot, mutta farmin tarjonnan laatu on erittäin hyvä ja monet henkilöt ovat nähneet sen eteen vaivaa, suurin kiitos menee kuitenkin Jaana Räsäselle, jonka ansiosta farmi on olemassa.

    Tuohan kuulostaa tosi hyvältä, että farmia on muutettu. Valitettavasti se on syöpynyt mieleeni paskana systeeminä, eikä minulla ole enää pienintäkään motivaatioa kerätä pisteitä, ’aikuisen’ miehen. Mutta ideana loistava houkutella nuoria golfinpelaajia golfyhteisöön farmin avulla. 🙂

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #491883 kohteessajunnujen harrastamisesta

Etusivu Foorumit Yleistä junnujen harrastamisesta