Aihe: Ilonen ei osallistu USA-kiertueen karsintoihin - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

Ilonen ei osallistu USA-kiertueen karsintoihin

Etusivu Foorumit Yleistä Ilonen ei osallistu USA-kiertueen karsintoihin

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Golfammattilainen Mikko Ilonen ei osallistu Yhdysvaltain-kiertueen joulukuussa järjestettäviin karsintoihin. Euroopan-kiertueelle ensi kaudeksi pelioikeuden varmistaneen Ilosen ilmoittautuminen ei mennyt ajoissa perille. – Sinne (Yhdysvaltain karsintoihin) ei voi millään nykyaikaisella konsteilla ilmoittautua, vaan pitää lähettää postia. Se (ilmoittautuminen) oli seisonut viikon paikallaan Tukholmassa. Se meni siinä, Ilonen toteaa. Ilonen ei kuitenkaan ole harmissaan menetetystä tilaisuudesta. Hänen mukaansa samaiset karsinnat ovat edessä mahdollisesti jo ensi vuonna. – Olen edelleen menossa sinne (Yhdysvaltoihin) joulukuussa harjoittelemaan. Olisin siinä samalla pelannut ne karsinnat. Ajatuksena oli kuitenkin pääpiirteissään pelata Euroopan tourilla ensi vuonna. – Tällaista tapahtuu. Ei tämä ole katastrofi minun kannalta, Ilonen sanoo. Ilonen on tällä hetkellä Suomessa kuukauden verran, mutta joulukuussa hän hioo peliään muun muassa Los Angelesissa ja Las Vegasissa parin viikon verran. (STT) Though luck, aina ei voi voittaa 😉

    Viikonloppuna Ilonen oli ainakin Valderramassa vielä, mutta kaipa se tuli sieltä sitten takaisin jo =) Sergiota seuratessani ihmettelin vain 10 väylän varrella, että tuossahan seisoo tutun näköinen kaveri aurinkolasit päässään ja Mikkohan se siinä oli seuraamassa peliä. Tai tuntui kyllä enemmän kiinnostavan jutustelu joidenkin tuttavien kanssa.

    Ilmeisesti anomuksia on lähetelty useampia samaan aikaan. Myös Norjan Björnstadille kävi samoin, PGA karsinnat jäivät ensi vuoteen. Nationwide tourille sitten vain. Aika kova seuraamus pienestä fibasta. Agentti näillä kahdella on mielestäni sama? Hän otti syyn niskoileen, vaikka vika on ollut postituksessa.

    Olisihan se pitänyt arvata, että ruotsalaiset tämän takana on 🙂

    Kyseessä ei ole kova onni, vaan käsittämätön huolimattomuus. Miten on mahdollista, että noin tärkeät paperit voivat maata postituksessa viikon?

    Vähemmästäkin on asianhoitajia vaihdettu. Saapa nähdä onko Björnstad jatkossa ko. agenttitoimiston asiakas. Hänelle olisi karsintamahdollisuus ollut paljon Ilosta tärkeämpi.

    Tietämättä mitä postitusmetodia on käytetty, kyllähän tuollaiset ilmoittautumiset pitäisi lähettää trackattyna jotta pystyy näkemään-reagoimaan jos kirje jää johonkin makailemaan. Tavallinen kirjeposti tuollaisiin juttuihin ei hyvä.

    Huolimattomuutta tai ei, niin olisi kyllä syytä vähän miettiä tarkemmin ilmoittautumismetodeja. Jokseenkin uskomatonta, että postitettu kirje on ainoa mahdollinen tapa ilmoittautua.

    Marde kirjoitti: (2.11.2006 7:48:42)
    Jokseenkin uskomatonta, että postitettu kirje on ainoa mahdollinen tapa ilmoittautua.

    Ei ole ihmeellistä maailmassa, jossa sähkölasku maksetaan lähettämällä sekki sähköyhtiöön. Kännykällä laskun maksaminen on USA:laisten mielestä hyvä vitsi. Kyllä minä jätän tervehtimättä Ruotsin kuningasta tämän tapahtuman vuoksi, en tosin Maddea…

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #485133 kohteessaIlonen ei osallistu USA-kiertueen karsintoihin

Etusivu Foorumit Yleistä Ilonen ei osallistu USA-kiertueen karsintoihin