Aihe: Ideoita treenaamiseen. Range vai lähipelialue? - Golfpiste.com

7.4.–14.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][7]
KilpailuaSuomalaista

Ideoita treenaamiseen. Range vai lähipelialue?

Etusivu Foorumit Yleistä Ideoita treenaamiseen. Range vai lähipelialue?

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Kun treenaan rangen lyöntimatolta, niin hyvin usein tulee sellainen fiilis sekä hyvän olon tunne, että lyönti on kohdallaan ja kaikki sujuu kuten pitääkin. Pallo toisensa jälkeen lentää tältä tasaiselta ’keinomatolta’ lähes haluamallani tavalla tai lähelle sitä. Auta armias, kun siirryn treenaamaan samoja lyöntejä lähipelialueelle ja joudun lyömään pallot luonnon nurmelta. Tilanne on aivan toinen ja lyönnit lähtee mielestäni minne sattuu. Pallot lepää nurmessa aina eri tavalla eikä tilanne ole joka kerta sama. Joku sanoi minulle aikoinaan, että rangematolta tulisi treenata vain avausta tikun päältä ja kaikki raudat pitäisi treenata aina luonnonnurmelta. Onko näin? Rangepalloihin saa menemään valtavan määrän euroja, mutta jos lähipelialueella treenaaminen on kaiken A&O, niin muutan harjoitusohjelmaani ja säästän samalla sievoisen summan. Mitä suosittelette?

    Niinpä niin. Olen miettinyt tuota samaa asiaa itsekin. Monasti lähipeliharjoitusalue ei ole ihan samassa yhteydessä, kuin range, tai 1-tee. Kierrosta ennen tulee mentyä rangelle läiskimään, mutta lähipeliharjoitus ehkä puttausta lukuunottamatta jää kokonaan tekemättä. Kroppa lämpimäksi rangella, pari lyöntiä per maila, ja sitten reenailemaan omilla palloilla lähipelialueelle chippejä on oma uusi teesini.
    Tämän olen havainnut erityisen tärkeäksi silloin, kun tulee mentyä jollekin huippukentälle (esim Vanajanlinna) pelaamaan, jos sitä ennen on pelaillut vain vähän vaatimattomampien greemien kentillä.

    Matolta harjoittelu ei tietenkään ole täysin sama kuin luonnon nurmella tai pelikentällä pelaaminen, mutta se ei tarkoita sitä etteikö harjoittelusta ole hyötyä. Lähipeli lyöntien harjoittelu on järkevintä lähipelialueella, niin pitkälle kuin se on mahdollista, ja jos on mahdollista valita ruoho alusta harjoitteluun niin sekin on parempi aina kuin matto. Ruoho rangekaan ei usein vastaa normaalia väylälyöntiä, sillä siellä missä itse harjoittelen on pallo paljon lähempänä maata kuin mitä se on kentällä. Tarkoittaa sitä että harjoitellessa saatan tulla palloon hieman jyrkemmin kuin mitä kentällä (itselleni loivempi tulokulma on kentällä parempi). Matoilla olen joskus huomannut järjestäen osuvani liian aikaisin maahan, sillä maton päällä usein maila liukuu juuri sen verran enemmän kuin mitä nurmella. Jos tämän tiedostaa niin voi matollakin keskittyä ettei ’lintsaa’ puhtaassa osumassa.

    Lähipeli alueella kannattaa nimenomaan hakea erilaisia makuita pallolle jotta oppii muuttamaan lyöntiä sen mukaan miten pallo makaa. Tärkeää on mielestäni että miettii tarkkaan kuinka jyrkästi palloon tulee ja kuinka matalana/korkeana pallo kustakin makuusta milläkin lyönnillä lähtee. Hyvin tärkeää on myös koko ajan pitää silmillä minkälainen lyönti on ylipäänsä mahdollista. Monesti tulee eteen sellainen lyönti missä ei makuun takia edes kannata ensimmäistä pomppua tähdätä griinille, ja tämä määrää myös sen kuinka hyvä lyönnistä ylipäänsä voi tulla. Sitä miten palloon tulee täysissä swingeissä voi harjoitella myös rangella, mutta kentällä vasta oppii miten pallo käyttäytyy eri tilanteissa (nimenomaan raffissa täytyy arvioida kuinka paljon se ottaa vastaan, ja vastusta voi vähentää niin että lyö hieman jyrkemmin palloon). Odotukset lyönnin tasosta kannattaa kuitenkin pyrkiä säätämään enemmänkin sen mukaan miten lyönti lähtee kentällä, se on se realistinen koe. Myöskin harjoittelu kannattaa tehdä sen ehdoilla, eikä niin että oppii tekemään hyvän range lyönnin. Usein kans odotukset säädetään sen mukaan miten lyönti lähtee kun on saanut rangella hyvän rytmin päälle ja saa paljon samanlaisia toistoja, mutta pitää muistaa että se ei oikeastaan ole miten golfia pelataan. On hyvin eri asia lyödä lyönti joka 3-5 minuutti kuin lyödä 3 lyöntiä minuutissa.

    Jos haluaa helpolla tehoa treeniinsä niin itse ainakin pyrin jakamaan treenini kahteen osaan. Tekniikka harjoitus ja uuden tekniikan sisään ajoon. Tekniikkaa kun treenaan, niin usein lyön paljon toistoja sellaisella temmolla joka tuntuu hyvältä niin että olen ikäänkuin liikkeistäni paremmin kontrollissa. Tällöin voin tehdä hienovaraisempia muutoksia ja tuntea paremmin ne muutokset mitä teen. Usein tällaisessa harjoitteessa saa paljon hyviä toistoja, jonka jälkeen kuitenkaan kentällä ei välttämättä mene yhtä hyvin kuin rangella. Tilanteen saa usein tasattua niin että rangella harjoittelee harvoilla toistoilla ja mahdollisimman paljon mailoja vaihdellen jotta treenistä tulee pelin omaista (ei kuitenkaan liian hitaasti sillä toistojen määräkin jo sinänsä parantaa lyöntiä). Tällöin on mulla kenttä lyönnit parantuneet vaikka tuntuu että rangella ei lyöntien laatu ole enää samaa kuin ennen. Pitää kuitenkin muistaa että vaikka range lyönti ei ole sama asia kuin kenttä lyönti, ja että odotukset kannattaakin aina säätää sen mukaan miten todellisuudessa pelaa, ei range harjoittelu missään nimessä ole turhaa eikä mitään osa-aluetta kannata laiminlyödä jos vain mahdollisuus on kaikkea treenata.

    Ehkä tästä on jotakin hyötyä harjoitteluun, en tiedä. Itse pidän harjoittelusta hyvin paljon ja ehkä kehityksen kannalta hyödyllisintä on juuri nauttia harjoittelusta. Jos sitä tekee aina pitäen silmällä sitä että seuraavalla kierroksella tulee näkyä tulos, saa aikaan vain paljon harmaita hiuksia.

    KL

    2000-luvun golffari kirjoitti: (27.8.2010 18:19:45)

    Hyvä kirjoitus. Varsinkin tuo viimeinen kappale on syytä pitää mielessä. Yhden chippisession jälkeen on turha lähteä kentälle nyt-minä-tämän-osaan -mentaliteetilla. Toisaalta harjoittelua ei pidä lopettaa siksi, ettei kierrostulos yhden puttiharjoituksen jälkeen parantunutkaan kahdeksaa lyöntiä.

    Sanoisin että olisi erittäin hyödyllistä harjoitella myös kierroksen jälkeen, erityisesti niitä asioita missä oli ongelmia kierroksella.

    Jos on kiire ennen kierrosta, pidän tärkeämpänä lyödä ainakin muutama pitchi ja chippi, ja sitten muutama putti. Minulle rangellella käynti ennen kierrosta (jos on aikaa) on lämmittelyä ja haen vähän tuntumaa siihen miten ne lyönnit tänään lähtevät. En kutsuisi sitä varsinaseksi harjoitteluksi.

    On sitten eri asia treenata tosissaan, käydä välillä vaikka pelaamassa 9 reikää että näkee miten homma siirtyy kentälle ja jatkaa siten treeniä.

    Lähipelissä on paljon kyse tuntumasta ja se kehittyy kun lyö paljon erilaisia lyöntejä, eri makuilta ja eri kohteisiin.

    Sitä mä vaan ihmettelen, miksi ne harjoittelualueen greenit on joko väyläheinän mitassa tai muuten vaan niin älyttömän vaikeita, ettei niissä tahdo ’tavallisesta’ ptchistä saada minkään laista käsitystä.

    Yleisellä osastolla kehumani Kokkola ja viime maanantaina pelaamani Virpiniemi saa tähän astisista kokemuksistani puhtaat paperit. Sarfvikissä ja Espoossa en ole pariin – viiteen vuoteen käynyt. Muualla on ollut aina jotain sanomista.

    Ne, jotka on käyneet ArG:n par-3:lla tietää, että niillä onnistumisella ei ole mitään tekemistä kentällä pelaamisen kanssa. Laukaassakin pitchi-greeni on suorastaan häkellyttävä. Olohuoneneen lattian kokoiselle alueelle on onnistuttu loihtimaan kaksi-kolmetasogreeni, greenin edustan vastapenkka ja pois päin viettävä takalaita sekä pieni takapenkka greenin toiseen päähän.

    Pekka Pelimies kirjoitti: (27.8.2010 22:49:09)

    Se on se lähipeli mikä ratkaisee. Kolme puttia ottavat eivät yleensä tee tulosta.

    Nimetön

    KL kirjoitti: (27.8.2010 19:10:15)

    2000-luvun golffari kirjoitti: (27.8.2010 18:19:45)
    Matolta harjoittelu ei tietenkään ole täysin sama kuin luonnon nurmella tai pelikentällä pelaaminen, mutta se ei tarkoita sitä etteikö harjoittelusta ole hyötyä. Lähipeli lyöntien harjoittelu on järkevintä lähipelialueella, niin pitkälle kuin se on mahdollista, ja jos on mahdollista valita ruoho alusta harjoitteluun niin sekin on parempi aina kuin matto. Ruoho rangekaan ei usein vastaa normaalia väylälyöntiä, sillä siellä missä itse harjoittelen on pallo paljon lähempänä maata kuin mitä se on kentällä. Tarkoittaa sitä että harjoitellessa saatan tulla palloon hieman jyrkemmin kuin mitä kentällä (itselleni loivempi tulokulma on kentällä parempi). Matoilla olen joskus huomannut järjestäen osuvani liian aikaisin maahan, sillä maton päällä usein maila liukuu juuri sen verran enemmän kuin mitä nurmella. Jos tämän tiedostaa niin voi matollakin keskittyä ettei ’lintsaa’ puhtaassa osumassa.

    Lähipeli alueella kannattaa nimenomaan hakea erilaisia makuita pallolle jotta oppii muuttamaan lyöntiä sen mukaan miten pallo makaa. Tärkeää on mielestäni että miettii tarkkaan kuinka jyrkästi palloon tulee ja kuinka matalana/korkeana pallo kustakin makuusta milläkin lyönnillä lähtee. Hyvin tärkeää on myös koko ajan pitää silmillä minkälainen lyönti on ylipäänsä mahdollista. Monesti tulee eteen sellainen lyönti missä ei makuun takia edes kannata ensimmäistä pomppua tähdätä griinille, ja tämä määrää myös sen kuinka hyvä lyönnistä ylipäänsä voi tulla. Sitä miten palloon tulee täysissä swingeissä voi harjoitella myös rangella, mutta kentällä vasta oppii miten pallo käyttäytyy eri tilanteissa (nimenomaan raffissa täytyy arvioida kuinka paljon se ottaa vastaan, ja vastusta voi vähentää niin että lyö hieman jyrkemmin palloon). Odotukset lyönnin tasosta kannattaa kuitenkin pyrkiä säätämään enemmänkin sen mukaan miten lyönti lähtee kentällä, se on se realistinen koe. Myöskin harjoittelu kannattaa tehdä sen ehdoilla, eikä niin että oppii tekemään hyvän range lyönnin. Usein kans odotukset säädetään sen mukaan miten lyönti lähtee kun on saanut rangella hyvän rytmin päälle ja saa paljon samanlaisia toistoja, mutta pitää muistaa että se ei oikeastaan ole miten golfia pelataan. On hyvin eri asia lyödä lyönti joka 3-5 minuutti kuin lyödä 3 lyöntiä minuutissa.

    Jos haluaa helpolla tehoa treeniinsä niin itse ainakin pyrin jakamaan treenini kahteen osaan. Tekniikka harjoitus ja uuden tekniikan sisään ajoon. Tekniikkaa kun treenaan, niin usein lyön paljon toistoja sellaisella temmolla joka tuntuu hyvältä niin että olen ikäänkuin liikkeistäni paremmin kontrollissa. Tällöin voin tehdä hienovaraisempia muutoksia ja tuntea paremmin ne muutokset mitä teen. Usein tällaisessa harjoitteessa saa paljon hyviä toistoja, jonka jälkeen kuitenkaan kentällä ei välttämättä mene yhtä hyvin kuin rangella. Tilanteen saa usein tasattua niin että rangella harjoittelee harvoilla toistoilla ja mahdollisimman paljon mailoja vaihdellen jotta treenistä tulee pelin omaista (ei kuitenkaan liian hitaasti sillä toistojen määräkin jo sinänsä parantaa lyöntiä). Tällöin on mulla kenttä lyönnit parantuneet vaikka tuntuu että rangella ei lyöntien laatu ole enää samaa kuin ennen. Pitää kuitenkin muistaa että vaikka range lyönti ei ole sama asia kuin kenttä lyönti, ja että odotukset kannattaakin aina säätää sen mukaan miten todellisuudessa pelaa, ei range harjoittelu missään nimessä ole turhaa eikä mitään osa-aluetta kannata laiminlyödä jos vain mahdollisuus on kaikkea treenata.

    Ehkä tästä on jotakin hyötyä harjoitteluun, en tiedä. Itse pidän harjoittelusta hyvin paljon ja ehkä kehityksen kannalta hyödyllisintä on juuri nauttia harjoittelusta. Jos sitä tekee aina pitäen silmällä sitä että seuraavalla kierroksella tulee näkyä tulos, saa aikaan vain paljon harmaita hiuksia.

    Hyvä kirjoitus. Varsinkin tuo viimeinen kappale on syytä pitää mielessä. Yhden chippisession jälkeen on turha lähteä kentälle nyt-minä-tämän-osaan -mentaliteetilla. Toisaalta harjoittelua ei pidä lopettaa siksi, ettei kierrostulos yhden puttiharjoituksen jälkeen parantunutkaan kahdeksaa lyöntiä.

    Säännöllinen ja monipuolinen harjoittelu on pelitaidon kehityksen a ja o. Siksi sekä range että lähipelialue on otettava tutuiksi. 2000-luvun golfari sanoi saman asian laajemmin.

    Oman vaatimattoman kokemukseni perusteella harjoittelussa on keskityttävä ensisijasesti seuraaviin kolmeen asiaan:

    1. Avaukset

    Raivelilla avaukset sellaisiksi, että vähintään 90 % lyönneistä on väylällä ja loput semiraffissa. Hyvillä avauksilla on hyvä fiilis seuraavaan lyöntiin ja pelikavereiden itseluottamus alkaa hävitä heidän pallojensa etsimisen myötä.

    2. Raudat

    Hyvän avauksen jälkeen on mukava lyödä seuraava lyönti. Kun näissä onnistuu niin tsippailut on lähes historiaa. Ongelmana näiden lyöntien suhteen on siinä, että harjoittelupaikat ovat tasaisia ’pöytiä’ kun todellisuus on aivan muuta. Sitten kun joku tekee kumpuilevan rangelyöntipaikan niin saa minusta vakioasiakkaan.

    3. Putit

    Edellisten jälkeen ja ohittamalla monelle niin pakollinen tsippi on vuorossa putti. Tätähän voi harjoitella missä vaan kunhan on puteri ja pari palloa mukana.

    Tsippailua ei harjoitella koska tsippi on epäonnistuneen lähestymislyönnin korjaava liike ja kuka haluaisi harjoitella epäonnistumista varten 🙂 (Paitsi tietty niille jotka parfemmoilla ovat kakkosella griinin tuntumassa)

    KL

    repetius kirjoitti: (29.8.2010 10:36:02)
    Oman vaatimattoman kokemukseni perusteella harjoittelussa on keskityttävä ensisijasesti seuraaviin kolmeen asiaan:

    1. Avaukset

    Raivelilla avaukset sellaisiksi, että vähintään 90 % lyönneistä on väylällä ja loput semiraffissa. Hyvillä avauksilla on hyvä fiilis seuraavaan lyöntiin ja pelikavereiden itseluottamus alkaa hävitä heidän pallojensa etsimisen myötä.

    Hyvä tavoite. PGA Tourin parhaatkin osuvat vain vähän yli 70% tarkkuudella väylään. Draivin tarkkuus

    Draivin tärkeydestä kuitenkin olen samaa mieltä. Turhan monet tosin harjoittelevat tarkkuuden sijaan pituutta ja kovin harva treenaa erilaisia draiveja, kuten matalia vastatuuleen, korkeita myötätuuleen/puiden yli, korkeita feidejä sivumyötäiseen, jne.

    repetius kirjoitti: (29.8.2010 10:36:02)
    2. Raudat

    Hyvän avauksen jälkeen on mukava lyödä seuraava lyönti. Kun näissä onnistuu niin tsippailut on lähes historiaa. Ongelmana näiden lyöntien suhteen on siinä, että harjoittelupaikat ovat tasaisia ’pöytiä’ kun todellisuus on aivan muuta. Sitten kun joku tekee kumpuilevan rangelyöntipaikan niin saa minusta vakioasiakkaan.

    Tervetuloa Talmaan! Molemmilla rangeilla on mahdollisuus lyödä vinorinteestä. Päärangen vieressä on semmoinen iso kumpu, jonka päältä voi harjoitella kaikenlaisia hankalia asentoja.

    ts

    KL kirjoitti: (29.8.2010 11:04:25)

    Hyvä tavoite. PGA Tourin parhaatkin osuvat vain vähän yli 70% tarkkuudella väylään. Draivin tarkkuus

    Joka johtuu myös pitkälti hemmetin kapeista väylistä ja pitkistä lyönneistä. Klubipelaajan 200m:n draivi on huomattavasti helpompi saada ruutuun samalla vinousasteella kuin 300m:n draivi.

    Ilmankos minulla on vaikeuksia osua väyliin. Olen liian pitkälyöntinen. Pitserillä satasesta en missaa väylää koskaan.

    Henkka kirjoitti: (29.8.2010 22:06:09)

    Kovin on lyhyt lyönti. Eikös siitä satasesta pitäisi osua griinille lipun viereen eikä väylälle.

    KL kirjoitti: (29.8.2010 11:04:25)
    Tervetuloa Talmaan! Molemmilla rangeilla on mahdollisuus lyödä vinorinteestä. Päärangen vieressä on semmoinen iso kumpu, jonka päältä voi harjoitella kaikenlaisia hankalia asentoja.

    Jeps, täytyypä poiketa.

    repetius kirjoitti: (29.8.2010 22:23:53)

    Henkka kirjoitti: (29.8.2010 22:06:09)
    Ilmankos minulla on vaikeuksia osua väyliin. Olen liian pitkälyöntinen. Pitserillä satasesta en missaa väylää koskaan.

    Kovin on lyhyt lyönti. Eikös siitä satasesta pitäisi osua griinille lipun viereen eikä väylälle.

    Ihailen päättelykykyäsi.

    Tällaista ’lähipelitreeniä’ en suosittele:
    http://www.lansivayla.fi/Uutiset/Uutiset/Mies-hakattiin-golfmailalla

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #459644 kohteessaIdeoita treenaamiseen. Range vai lähipelialue?