28.5.–4.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][17]
KilpailuaSuomalaista

Hidas pelaaminen!

Etusivu Foorumit Yleistä Hidas pelaaminen!

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 596)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ts

    Sabane

    Olen ymmärtänyt, että ”missatulla griinillä” tarkoitettaisi nimenomaan GIR missausta.

    ////

    Kuten sanoin, itse ymmärsin/mielsin asian ensimmäisen esimerkin tavoin.

    Termeillä on usein monta merkitystä ja siksi kannattaa miettiä laajemmin yleensäkin. Jos puhutaan ajankäytöstä, kyllä se griinin missaaminen millä tahansa lyönnillä aina hidastaa peliä. Suhteellisesti kaikkein eniten kun sen tekee lyhyeltä matkalta ja isosti.

    Mutta hyvä että ymmärsit että griinin voi tosiaan missata millä lyönnillä tahansa. Itse lähden nyt tuota toteuttamaan 🙂

    Joo, ainakin itselleni esimerkiksi shakki ja yliopistotason matematiikka ovat olleet huomattavasti helpompi ymmärtää kuin jotkut viestit täällä.

    Varmaan logiikan puutteestani johtunee, tai jotenkin vaan yleisestä ymmärrykseni hitaudesta ja vaikeudesta kenties.

    En ymmärrä myöskään noita tyhjiä viestejä, kun toisilta kirjoittajilta niitä tulee yhtenään, ja minä en saa aikaiseksi millään.

    ts

    Sabane

    Olen ymmärtänyt, että ”missatulla griinillä” tarkoitettaisi nimenomaan GIR missausta.

    Kuten sanoin, itse ymmärsin/mielsin asian ensimmäisen esimerkin tavoin.

    Termeillä on usein monta merkitystä ja siksi kannattaa miettiä laajemmin yleensäkin. Jos puhutaan ajankäytöstä, kyllä se griinin missaaminen millä tahansa lyönnillä aina hidastaa peliä. Suhteellisesti kaikkein eniten kun sen tekee lyhyeltä matkalta ja isosti.

    Mutta hyvä että ymmärsit että griinin voi tosiaan missata millä lyönnillä tahansa. Itse lähden nyt tuota toteuttamaan 🙂

    ts

    Kuuma putteri

    En ymmärrä myöskään noita tyhjiä viestejä, kun toisilta kirjoittajilta niitä tulee yhtenään, ja minä en saa aikaiseksi millään.

    Johtunee siitä että et osaa käyttää tätä softaa kuten se on suunniteltu, eli tuon b-quoten kautta. Osaltani johtunee siitä että softa taas ei toimi kuten se on suunniteltu

    KL kirjoitti: ”Juge, ettekö huomauttaneet asiasta?

    Jos joku pelaa hitaasti, se pitää kertoa asianomaiselle. Miten muuten tilanne voi ikinä korjaantua?”

    Tätä keski-ikäinen ’herrasmies’ pohti kyllä kovasti. Liian kiltiksi kasvatettu vissiin. Ohitusta vielä pyytääkin jos ei edessä hoksata, mutta miten olla samassa ryhmässä vieraan ihmisen kanssa vielä 3h jos on ns. astunut varpaille.

    Kasvattajallani olikin yllättäen vastaus valmiina. Äitini (yli 70v) ilmoittaa tälläisen tavatessaan (pelaa paljon vieraiden ihmisten kanssa, joten uskon että on saattanut tehdäkin) ettei hän jaksa jäädä harjoittelemaan. Jos ei kiinnosta pelata niin voi jäädä perään…

    Ehkä tuo ryhmän jakaminen onkin se ainoa mahdollinen ratkaisu. Jos seuralainen ei osaa sopeutua lopun ryhmän pelityyliin?

    ts: ”Johtunee siitä että et osaa käyttää tätä softaa kuten se on suunniteltu, eli tuon b-quoten kautta. Osaltani johtunee siitä että softa taas ei toimi kuten se on suunniteltu”

    Aivan, nyt ymmärrän.

    Siis minä en osaa käyttää, mutta softa silti vahingossa toimii minulla. Siis ei tule tyhjiä viestejä, ja lainaukset toimii.

    Sen sijaan Sinä tietenkin osaat käyttää, mutta softa ei toimi.

    OK, tämä selvä.

    ts

    Ja taas typeryyksien typeryys KP:lta… voi voi… kyllä minä käytän tätä aivan oikein, sinulta en ollut ennen tuota juurikaan lainauksia nähnyt. Vaikka pitäisit minua miten tyhmänä, osaan todellakin kirjoittaa tähän ruutuun tekstiä ja painaa ”lähetä” nappia

    Mutta katsos sitten on olemassa erilaisia selaimia, kuten myös käyttöjärjestelmiä ja tämä softa on todettu joka suunnalla totaaliseksi sudeksi. Se voi tehdä esim sitä, että joillain selaimilla tms. tietyt asiat vaan heittävät tyhjän viestin. Aika typerää todellakin edes kuvitella että se voisi olla käyttäjän aikaansaannos kun hän toimii juuri oikealla tavalla

    Ja taas typeryyksien typeryys KP:lta… voi voi… kyllä minä käytän tätä aivan oikein, sinulta en ollut ennen tuota juurikaan lainauksia nähnyt. Vaikka pitäisit minua miten tyhmänä, osaan todellakin kirjoittaa tähän ruutuun tekstiä ja painaa ”lähetä” nappia

    Minä kyllä tipuin kärryiltä ihan kokonaan. Siis jos käyttää ohjelmaa juuri niin kuin vain mestarit osaavat, niin saadaan aikaan tyhjä viesti. Miten tuo metodi eroaa siitä, että ei kirjoita mitään ja painaa lähetä nappia?
    Edit osasin osasin käyttää lainausta jee

    ts

    Golfinvihollinen39

    Minä kyllä tipuin kärryiltä ihan kokonaan. Siis jos käyttää ohjelmaa juuri niin kuin vain mestarit osaavat, niin saadaan aikaan tyhjä viesti. Miten tuo metodi eroaa siitä, että ei kirjoita mitään ja painaa lähetä nappia?

    Siis kun kirjoittaa ruutuun tekstiä ja painaa ”lähetä” tulee tyhjä viesti koska softa häröilee. Niin yksinkertaista että luulisi helposti ymmärtävän

    Hyvät veljet ja sisaret, jos olet keskimääräistä nopeampi pelaaja ja sen johdosta seuraavan kerran joudut odottamaan vuoroasi tukossa olevalla kentällä, niin voit ottaa mobiilin esille ja ajanvietteeksi lukea uudelleen ja uudelleen viimeiset välisivut tästä ketjusta. Odotusaika ei tunnu ikävältä, kun mietit ja prosessoit miten oikealla tavalla softaa käyttäen saa aikaan väärän lopputuloksen ja väärällä tavalla käyttäen saadaan oikea lopputulos.

    ts

    Golfinvihollinen39
    kun mietit ja prosessoit miten oikealla tavalla softaa käyttäen saa aikaan väärän lopputuloksen ja väärällä tavalla käyttäen saadaan oikea lopputulos.

    Toi ei oikeastaan ole edes mikään ihmeellinen juttu. Tietyn suunnitellun ja olemassaolevan toiminnon käyttö yhdistettynä toiseen saattaa hyvinkin saada moisen aikaiseksi. Mä itse asiassa jo löysinkin sen bugin, eli tätä ei pidä käyttää siten kuin ohjeet kertovat

    Alkaa jo kyllästyttää tuo vuosia jatkunut jankkaaminen hitaasta pelistä. Mikä on hidas peli; riippuu paljolti myös kentästä,täyttöasteesta ja siitä kuinka paljon kentällä on tiukkapipoja. On aivan turha haaveilla että täydellä kentällä mennään neljään tuntiin koko kierros taukoineen.Jos niin pitäisi olla niin menkää urheilemaan juoksukentälle. Täytyy ymmärtää että joukossa on ison tasoituksen omaavia pelaajia sekä pienihändärisiä joista joidenkin mielestä koko kentän pitäisi kulkea heidän tahdissaan. Unohdatte että olette itsekin olleet aloittelijoita joskus.Tilanne on sama kuin juhannuksen liikenneruuhkassa. Väkisin ohittelu vain hidastaa koko jonon edistymistä. Jos kentän pelaajien keskiarvotasoitus on esim. 25 niin peli sujuu sen tahtiin. Hitaiden pitää nopeuttaa ja ylinopeiden pitää hidastaa. Pelaamme kaveriporukassa 18 reikää n.3,5h/4 henk.taukoineen, mutta hyväksymme myös ruuhkapäivät jolloin menee 5 h. Meillä ei lippis kiristä.Hyvän hengen terveisin: Auvo Vänskä hcp 10.8

    On aivan turha haaveilla että täydellä kentällä mennään neljään tuntiin koko kierros taukoineen

    No niin on aia turrha haaveilla. Mutta ei pitäisi olla. Se on ihan yksinkertainen homma jos haluaa.

    En nyt ala (taas) erittelemään mistä syytä minusta jotkut pelaa hitaasti, mutta totean että etanoilla kyse on asenneonglmasta:

    Ihmetyttää suuresti että esimerkiksi minä erittäin nopeana pelaajana suostun hyvissä mielin pelaamaan kahdensadan muun pelaajan ”normaaliin” tahtiin, vaikka itse normaalisti pelaisin kierrokseni noin 30 – 45 min nopeammin. Myös toivon että etanat tekisivät samoin, pelaisivat kierroksen vähän nopeammin mitä haluaisivat koska 200 muuta pelaajaa haluaisi niin.

    Mutta ei. Etanat vaativat että koko 200 pelaajaa kenttä pitää pelata kierros samaan 4,5 h – 5 h (tai jopa enemmän) kierros koska heistä nopeampi peli on juoksemista.

    Tästä on helppo tehdä se johtopäätös, että sen lisäksi että etanat ovat aika helvetin itsekkäitä, he ovat myös aikamoisia kusipäitä.

    Siis liikenteessäkin pitäisi mennä ylinopeiden tahtiin. Olen itsekin nopea pelaaja mutta hyväksyn senkin ettei kaikki ole yhtä nopeitä. Sekö on itsekkyyttä? Kusipääksi minua ei ole ennen mainittukaan.
    Auvo V

    ts

    auvo
    Siis liikenteessäkin pitäisi mennä ylinopeiden tahtiin. Olen itsekin nopea pelaaja mutta hyväksyn senkin ettei kaikki ole yhtä nopeitä. Sekö on itsekkyyttä? Kusipääksi minua ei ole ennen mainittukaan.
    Auvo V

    Minkä ylinopeiden? 4h kierros vastaa kuitenkin vertauksena 70km/h 80 alueella, eli vähän alle rajoitusten.

    Se itsekkyys ilmenee niin, että tietty hitautta puolusteleva joukko ei ole valmis tekemään mitään sen eteen, että noiden Hipon mainitseman 200 muun pelinautinto säilyisi kohtuullisen kierrosajan myötä. Kyllä siihen käytetty ilmaus sopii vallan hienosti

    Näitähän on tosiaan paljon tutkittu, mutta vaatii henkisen harppauksen hyväksyä ettei aamuruuhkassakaan pääse kuin 40 km/h vaikka rajoitus sallisi 80 km/h. Osa toki vetää sielläkin ohi oikealta otsasuonet pullolllaan…

    It takes a mental leap to accept that an effective way to speed up play in golf — whether at the competitive or recreational level — comes by putting more time between groups on a course”.

    http://www.golfdigest.com/story/the-usga-and-lpga-do-the-math

    Onko 4 h tauon kera täydellä kentällä sulle liian hidas? Mistähän saadaan lisää lajin harrastajia joita nyt kipeästi tarvittaisiin kun blogissa jo huudetaan että pois tieltä?
    Painota vielä että olen itsekin nopea pelaaja mutta annan armoa muillekin kun en omista private kenttää jossa voisin kulkea omaan tahtiin ettei olisi muita tiellä.
    Auvo V

    KL

    Auvo tuossa mainosti olevansa nopea pelaaja. Heitänpä Auvolle kysymyksen: kuka sen on mitannut ja miten? Jos kyse on Auvon omasta mielipiteestä, niin sen arvo on tasan nolla.

    Tunnen Hipon ja hän on nopea pelaaja, yksi nopeimmista tapaamistani pelaajista. Myös ymmärrän hänen tuskansa, koska hän ei jahkaile lyöntinsä kanssa, tee useita harkkaswingejä tai muutenkaan häröile siellä kentällä, joten aikaa jää tutkailla etanoiden tuskaisan hidasta menoa. Sanalla sanoen, Hippo on kentällä pelaamassa golfia eikä viettämässä aikaa. Toivoisin muidenkin olevan.

    KL

    Onko 4 h tauon kera täydellä kentällä sulle liian hidas?

    Ei, mutta kaikki siitä yli on.

    KL

    Auvon vastausta odotellessani laitan tähän vielä erään ikiaikaisen viisauden:

    ’Ryhmän tehtävänä kentällä on pysytellä edellä menevän ryhmän kannassa.’

    Ottaen huomioon, että keskimääräinen heljän hengen ryhmä pystyy tyhjällä keskimääräisellä kentällä pelaamaan kierroksensa neljään tuntiin ja allekin, niin tuota ikiaikaista periaatetta noudattamalla jokainen ryhmä pystyy siihen myös ruuhkaisella kentällä.

    Niinpä on aivan turha kenenkään jankata aloittelijoista, singeleistä, skineistä tai mistään muustakaan hitaan pelin puolusteluista, kun kyse on tuon periaatteen unohtamisesta tai siitä tyystin piittaamatta olemisesta.

    Toisten ihmisten ajan varastaminen pitäisi pikaisesti kriminalisoida.

    Vastasin Auvo kommenttisi lainaukseen ainoastaan ensimmäisellä virkkkeellä, loppu ei ollut kohdstettu sinuun tai lainaukseen, vaan ketjun aiheeseen. Jos et välitä kahdensadan muun pelaajan mielipiteistä, vaan haluat itsepintaisesti olla etana, silloin tietysti mielestäni olet etanan lisäksi itsekäs ja kusipää, mutta kirjoitustesi perusteella käsitin ettet sellainen ole. Joten loppuosa viestistä ei ollut kohdistettu sinuun. Eikä keneenkään muuhunkaan henkilökohtaisesti. En henkilökohtaisesti tunne yhtäkään etanaa. Joku voisi tästä löytää syy-yhteydenkin.

    Mutta kuten KL minua pelinopeuden osalta luonnehti, jos tällaisena vauhtivammaisena (joskin kilpagolfin pari vuotta sitten aloitettuani olen tahallaan hidastanut peliäni merkittävästi ettei koko kierros mene pelkästään odotellessa. Kilpagolf on aika hidasta..) olen kuitenkin valmis hyvillä mielin pelaamaan kierroksen yleisesti hyväksyttyyn vauhtiin, vaikka se onkin 30 – 45 min hitaammin mitä itse pelaisin. Mutta minua ihmetyttää miksi etanat pitävät oikeutenaan olla kunnioittamatta sitä muuta kenttää ja vaatia että koko perkeleen kentän pitäisi madella samaa vauhtia (4,5 h- 5h, tai jopa enemmän) pelkästään sen takia että heistä he ovat oikeutettuja sitä vaatimaan. Tämä oli se pointti.

    Eli miksi nopeat pelaajat toivovat etanoilta ainoastaan sitä että he pelaavat samaa vauhtia kuin muut (vaikka se olisi huomattavasti hitaampaa kuin heidän oma pelivauhti) ja taas etanat vaativat että koko kentän pitäisi mennä heidän huomattavasti yleisesti hyväksytyä pelivauhtia hitaammin, koska kyse ei ole juoksukilpailusta.

    Tätä minä pidän itsekyytenä ja kusipäisyytenä ja jos kuulut tähän joukkoon, silloin tämä valitettavasti jo kohdistuu sinuunkin. Näin ei kyllä käsittääkseni ole, vaikka erheellisesti ymmärsit että kohdistin tämän sinuun.

    Ei kai kukaan täällä halua olla etana. Käsittääkseni kaikki tänne kirjoittaneet mielellään pelaisivat esim 3:30 kierroksia.

    Mutta kun siellä kentällä edelläni on lähtiessäni noin 50-70 pelaajaa, on melko suuri todennäköisyys että siellä nyt vaan on joku hidas ryhmä.

    Ei ne hitaat etanat näitä lue. Eikä ne katsele kentällä taakse, eikä eteen.

    Sitten jos totean että jaahas, tänään on tällaista, etanoita edessä – sen jälkeen itse päätän kuinka siihen suhtaudun – yritänkö ohitella joka ei välttämättä auta jos etanaryhmä on 6 väylää edellä? Hermostunko ja annan tilanteen vaikuttaa peliini? Vai kuuntelenko lintujen laulua, teen itsekin enemmän harkkaswingejä, katselen puttilinjoja kauemmin, ja hyväksyn 4:30 kierroksen?

    Jos hyväksyn siinä tilanteessa 4:30 kierroksen, se EI tarkoita että olisin itse hidasteleva kusipää.

    Ei ne hitaat etanat näitä lue. Eikä ne katsele kentällä taakse, eikä eteen.

    Bingo!

    Olen monta kertaa sanonutkin, esimerkiksi meidän kentällä (joka on yksi Suomen nopeimmista) kun Toimari puuhasi jotain pelinopeuslätkiä, että ongelma on siitä että etanat, eivät joko

    1. tajua olevansa etanoita
    2. välitä siitä

    Joten pelinopeusohjeistukset minusta on yleensä aika turhia.

    Eikä kannata nyt Ku-Pu alkaa martyyriksi. Kyllä sinä nyt varmaan itsekin ymmärrät että jos jonotat muiden perässä, tuskin nyt kukaan sinua alkaa etanaksi syyttämään.

    -Hippo-: ”Eikä kannata nyt Ku-Pu alkaa martyyriksi. Kyllä sinä nyt varmaan itsekin ymmärrät että jos jonotat muiden perässä, tuskin nyt kukaan sinua alkaa etanaksi syyttämään.”

    No, kerran jo tämän ketjun alkupuolelle jo kirjoittelin saman tyyppisen kommentin, ja välittömästi taisi tulla viestiä että puolustelen hidasta peliä (tms… tai ehkä ymmärsin väärin, täytyypä tarkistaa oliko näin, vai muistanko väärin)

    edit:
    viestini 933265, ja siihen vastaus 933305.
    Tai sitten ymmärsin väärin että vastaus kenties oli tarkoittanut jotain ihan muuta, voihan olla niinkin. Ja eipä noilla vastauksillla tietysti paljon merkitystä ole, kukin kirjoittaa oman käsityksensä mukaan.

    Kusipäistä tms. puhuvat ovat valinneet aivan väärän harrastuksen – ei kuulu golfsanastoon (on edelleenkin ”herrasmieslaji” etiketti helpotuksesta huolimatta).

    Nauttikaa pelistä asettamalla etenemisvauhtinne kentän vauhtiin, älkää avatko kantapäille (tee-boksin penkillä on mukavampi istuskella kuin kentällä seisoa ja noitua). Uskon, että jokainen yrittää parastaan, mutta me olemme erilaisia, enkä usko puolituntia pidemmän kierrosajan olevan golfgin ongelmista suurimpia.

    Itse osaan aikakin nauttia yli 4,5 tunninkin kierroksista, mutta kykenen myös alle 3 tunnin kierrokseen – oikeaa asennetta mukaan ja nautitaan hienosta lajista.

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 596)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1022666 kohteessaHidas pelaaminen!

Etusivu Foorumit Yleistä Hidas pelaaminen!