Aihe: Hätähousujen laji, enemmän kunnioitusta.. - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Hätähousujen laji, enemmän kunnioitusta..

Etusivu Foorumit Yleistä Hätähousujen laji, enemmän kunnioitusta..

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 46)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olemme kaikki huomanneet sen että tiiataan liian aikaisin ja tullaan ’nk päälle’ edellä meneviä. Tee ajat ovat luonnollisesti kymmenen minuutin välein mutta kun edellinen on mennyt n. 300 metrin päähän niin jo alkaa pallot vinkumaan vaikka eivät ole viettäneet aikaa kentällä kuin viisi minuuttia. Tästä asiasta kaikki valittaa mutta tekevät itse ihan samoin. Vaadinkin nyt kaikkia kiinnittämään peliin ja muihin pelaajiin enemmän huomiota ja kunnioittamaan tiiausaikoja joita kentät määrittelevät. Kommenttia?!

    Tästä jäi nyt jotain puuttumaan. Mistä syistä johtuen ei ole fiksua tulla kenttään ennenaikaisesti? Tässähän tuli jo ilmi se seikka ettei Tupajumi avaa ennenkuin edellämenevä jengi ole yli 300m eli avauksensa kantaman ulkopuolella. Onko muita syitä?

    Miks ihmeessä pitäs lähtee kentälle puhaltamaan edellämenevän ryhmän niskaan. Sit sitä venaillaan, et milloin on greenit tyhjinä, milloin voi avata jne. Loppujen lopuksi joka paikassa joutuu sit venaa sen verran, mitä tuli startattua etuajassa. Harmi vain, et tätä näkee liiankin usein. Syynä moiseen wanha kunnon; Minä minä minä!

    Jos on täysi lähtö, ettei siis tarvii odotella lähtöön mahdollista matti myöhästä, on jopa suositeltavaa lähteä HETI kun edellinen ryhmä on kantaman ulkopuolella vaikkei kello oliskaan vielä ihan.

    Tää on sellasta ennakointia mikä sujuvoittaa ja tuo joustavuutta siihen ryhmän menoon jos vaikka joutuu palloja mehtästä ehtimään.

    Tupajumi kirjoitti: (9.8.2007 12:58:22)
    Olemme kaikki huomanneet sen että tiiataan liian aikaisin ja tullaan ’nk päälle’ edellä meneviä. Tee ajat ovat luonnollisesti kymmenen minuutin välein mutta kun edellinen on mennyt n. 300 metrin päähän niin jo alkaa pallot vinkumaan vaikka eivät ole viettäneet aikaa kentällä kuin viisi minuuttia.
    Tästä asiasta kaikki valittaa mutta tekevät itse ihan samoin.

    Vaadinkin nyt kaikkia kiinnittämään peliin ja muihin pelaajiin enemmän huomiota ja kunnioittamaan tiiausaikoja joita kentät määrittelevät.

    Kommenttia?!

    Tää nyt on taas tällästä pata vanhoollisten ukkojen määräilyä noudattaa joitain naurettavia etiketti direktiivejä. Nää vanhat pierut ei tajuu ettei meillä nykyajan hektisen yhteis kunnan kasvateilla oo todellakaan jotain viitä minsaa aikaa venata niiden säätämistä. Ne luulee että jos ne ei ite osaa lyödä 300 metriä tarkasti et kukaan muukaan ei osaa. HEI! KEHITYS KEHITTYY. Jos joskus kivi kaudella ku te alotitte harrastuksen oli tapana ottaa toiset huomioon nii ei ainakaan enää. Antakaa ykski hyväsyy, miks mun pitäisi otta ketää muuta huomioon ku itteni (mut älkää pliis vedotko niihin pölyyntyneisiin etiketteihinne – ne on niin pasee). Etteks te tajuu, et mul on oikeus tehä, pukeutuu ja käyttäytyy niinku mä haluun. ***tu te vanhat käävät ootte suvaitsemattomii!

    Tulihan niitä syitä kun vähän potkaisi. Eli saattaapi käydä niin että osa ryhmästä varaslähdöllään jättää vähän myöhempään saapuvan, joskin hyvin starttiin kuitenkin ehtivän kaverin (usein NsLokin), rannalle. Sitten esitettiin myös että ryhmä voipi joutua nykivään liikkeeseen.

    kebax kirjoitti: (9.8.2007 14:10:39)
    Sitten esitettiin myös että ryhmä voipi joutua nykivään liikkeeseen.

    Jep, tätä näkee usein. Katsotaan että hyvin voi avata etuajassa kun edellä menevä ryhmä on ehtinyt hyvin alta pois. Sitten käykin niin että siinä etummaisessa porukassa joku hukkaa pallonsa, jota etsitaan siinä minuutti/kaksi. Siinä joudutaankin sitten saman tien odotteluhommiin, kuin jos tämä muutama minuutti olisi maltettu odottaa siinä ykköstiillä ei odottelua välttämättä tule koko rundilla.

    (Riippuen vähän pelureista… 😉

    Näitten diletanttien takia seistään ruuhkissa. Odotellaan valmiin ryhmän kanssa sitä kelloa ja ensimmäinen alkaa tekemään sitten niitä harkkasvingejä tasan aikaan, ei seuraava ryhmä taida ihan päästä ajallaan lähtemään jos pitäis diletanttia 300metrin päähän odotella.

    Hieman joustavuutta toivon. Etiketti ei tarkota sitä ettei omaa järkeä saa käyttää.

    Metsämies kirjoitti: (9.8.2007 13:41:32)
    Jos on täysi lähtö, ettei siis tarvii odotella lähtöön mahdollista matti myöhästä, on jopa suositeltavaa lähteä HETI kun edellinen ryhmä on kantaman ulkopuolella vaikkei kello oliskaan vielä ihan.

    Kukas tuota suosittelee?

    Metsämies kirjoitti: (9.8.2007 13:41:32)
    Tää on sellasta ennakointia mikä sujuvoittaa ja tuo joustavuutta siihen ryhmän menoon jos vaikka joutuu palloja mehtästä ehtimään.

    Jos ykköstiiltä lähdetään heti kun etäisyys antaa mahdollisuuden, niin mitenkäs se helpottaa pelin kulkua?

    Metsämies kirjoitti: (9.8.2007 14:32:55)
    Näitten diletanttien takia seistään ruuhkissa.

    Metsämies ei sitten sarkasmia huomaa vaikka sillä lyötäisiin sitä päähän.=)

    Ditto kirjoitti: (9.8.2007 14:34:22)

    Metsämies kirjoitti: (9.8.2007 13:41:32)
    Jos on täysi lähtö, ettei siis tarvii odotella lähtöön mahdollista matti myöhästä, on jopa suositeltavaa lähteä HETI kun edellinen ryhmä on kantaman ulkopuolella vaikkei kello oliskaan vielä ihan.

    Kukas tuota suosittelee?

    Metsämies kirjoitti: (9.8.2007 13:41:32)
    Tää on sellasta ennakointia mikä sujuvoittaa ja tuo joustavuutta siihen ryhmän menoon jos vaikka joutuu palloja mehtästä ehtimään.

    Jos ykköstiiltä lähdetään heti kun etäisyys antaa mahdollisuuden, niin mitenkäs se helpottaa pelin kulkua?

    Siten että A) jos tiiltä etuajassa lähtevä ryhmä on hitaampi kuin edellämenevä se nopeuttaa niiden peliä jotka lähtevän sen jälkeen. Ja B) jos se etuajassa lähtevä ryhmä on nopeampi se pääsee edellämenevän ryhmän ohi nopeammin.

    On muuten usein niin (kuten autojonossakin) että sen jonon tekee se toisena oleva joka ei pääse ekasta ohi. Vaikka olisikin pikkuisen nopeampi.

    Taapero kirjoitti: (9.8.2007 14:47:55)
    [Siten että A) jos tiiltä etuajassa lähtevä ryhmä on hitaampi kuin edellämenevä se nopeuttaa niiden peliä jotka lähtevän sen jälkeen. Ja B) jos se etuajassa lähtevä ryhmä on nopeampi se pääsee edellämenevän ryhmän ohi nopeammin.

    On muuten usein niin (kuten autojonossakin) että sen jonon tekee se toisena oleva joka ei pääse ekasta ohi. Vaikka olisikin pikkuisen nopeampi.

    Tuota… toisin kuin suomalaisella maantiellä, golfissa ei ohittaminen liene itsetarkoitus…

    Jos kaikki lähtevät silloin kun siltä tuntuu, niin ihan takuulla kohta siellä kentän keskivaiheilla edetään epätasaiseen vauhtiin ja odotellaan.

    Koetin kyllä etsiä Taaperon vastauksesta sarkasmia, mutta minun älylläni sitä ei löytynyt 🙂

    Metsämies kirjoitti: (9.8.2007 14:32:55)
    Näitten diletanttien takia seistään ruuhkissa. Odotellaan valmiin ryhmän kanssa sitä kelloa ja ensimmäinen alkaa tekemään sitten niitä harkkasvingejä tasan aikaan, ei seuraava ryhmä taida ihan päästä ajallaan lähtemään jos pitäis diletanttia 300metrin päähän odotella.

    Hieman joustavuutta toivon. Etiketti ei tarkota sitä ettei omaa järkeä saa käyttää.

    Äijä alko riehuu.

    Taapero kirjoitti: (9.8.2007 14:47:55)
    … Ja B) jos se etuajassa lähtevä ryhmä on nopeampi se pääsee edellämenevän ryhmän ohi nopeammin. …

    Varsinkin kun jättää yhden kaverin kelkasta. Se 4 min ennen lähtöä saapuva lokki olis jokatapauksessa ollu aivan sairaan hidas pelaaja.

    januz kirjoitti: (9.8.2007 14:32:36)
    Siinä joudutaankin sitten saman tien odotteluhommiin, kuin jos tämä muutama minuutti olisi maltettu odottaa siinä ykköstiillä ei odottelua välttämättä tule koko rundilla.

    Hauska ilmaus tämä odotteluhomma. Eihän odottelu mitään aktiivista toimintaa ole että sitä voisi hommaksi sanoa. Eli sitä vaan, että on harvinainen dialogi, että

    -Mitäpä olet hommaillut?
    -No, olen odotellut.

    Muuten Januz on oikeassa; noinhan siinä käy.

    Metsämies kirjoitti: (9.8.2007 13:41:32)
    Jos on täysi lähtö, ettei siis tarvii odotella lähtöön mahdollista matti myöhästä, on jopa suositeltavaa lähteä HETI kun edellinen ryhmä on kantaman ulkopuolella vaikkei kello oliskaan vielä ihan.

    Tää on sellasta ennakointia mikä sujuvoittaa ja tuo joustavuutta siihen ryhmän menoon jos vaikka joutuu palloja mehtästä ehtimään.

    No voi Wiener! Tää on just tätä ja kyllä ottaa tukan alle. Minkä ihmeen takia sitä pitää pierasta heti kun edellinen ryhmä on mennyt???

    Ei oo sitte hajurakoa ei!

    Ei niin mitään ideaa.

    Johtaja XXL kirjoitti: (9.8.2007 15:14:23)
    -Mitäpä olet hommaillut?
    -No, olen odotellut.
    Muuten Januz on oikeassa; noinhan siinä käy.

    Golfin ihmeellisessä maailmassa odottelukin on aktiivista toimintaa. Tai ainakin siltä tuntuu kun siihen saa tottua lähes joka kierroksella…

    Eli:

    -Mitäpä olet hommaillut?
    -Odotellut golfkentällä lyöntivuoroa

    Meidän miesten on varmaan vaikia ymmärtää näitä odotteluhommia, mutta vissiin aika helppo saada sellaista aikaan.

    GP 1201 kirjoitti: (9.8.2007 13:35:57)
    Miks ihmeessä pitäs lähtee kentälle puhaltamaan edellämenevän ryhmän niskaan. Sit sitä venaillaan, et milloin on greenit tyhjinä, milloin voi avata jne. Loppujen lopuksi joka paikassa joutuu sit venaa sen verran, mitä tuli startattua etuajassa.

    Mihin matematiikkaan tämä perustuu??? Eikös se yx odottelu riitä ’paikkaamaan’ etuajassa lähtemisen. Kaikki muu odottelu johtuu edelläolevien hitaudesta!

    Nimetön

    Voisikohan nim. Diletantti vaikka vaihtaa lajia, olisko jalkapallo tai jääkiekko enemmän sinun lajisi? Olet ilmeisesti kuitenkin käynyt golfin etikettikurssin ja hyväksynyt lajin käyttäytymissäännöt??

    Lölliäinen kirjoitti: (9.8.2007 15:57:50)
    … Kaikki muu odottelu johtuu edelläolevien hitaudesta!

    Ja mihin matematiikkaan tämä sitten perustuu? Eihän sinne tarvita kuin yksi hidas ryhmä tukkimaan puoli kenttää.

    – vm – kirjoitti: (9.8.2007 16:14:59)
    Voisikohan nim. Diletantti vaikka vaihtaa lajia, olisko jalkapallo tai jääkiekko enemmän sinun lajisi? Olet ilmeisesti kuitenkin käynyt golfin etikettikurssin ja hyväksynyt lajin käyttäytymissäännöt??

    Oonksmänyoikeesti ainoo, joka olin ymmärtävinäni dilletantin jutut provoiluks?
    En kai:o

    kebax kirjoitti: (9.8.2007 16:24:34)

    Lölliäinen kirjoitti: (9.8.2007 15:57:50)
    … Kaikki muu odottelu johtuu edelläolevien hitaudesta!

    Ja mihin matematiikkaan tämä sitten perustuu? Eihän sinne tarvita kuin yksi hidas ryhmä tukkimaan puoli kenttää.

    Vaikka vähän hortoiltiinkin, ni me mitään hidasteltu. 19 reikää viiteen tuntiin pitkähköine siirtymisineen ei o paha.

    AAH kirjoitti: (9.8.2007 16:35:16)
    … Vaikka vähän hortoiltiinkin, ni me mitään hidasteltu. 19 reikää viiteen tuntiin pitkähköine siirtymisineen ei o paha.

    Tätä mä jäinkin miettimään. Eli kuinkas te oikein onnistuitte kiilautumaan takaisin oikeille raiteille siä tyyterissä?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 46)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #475039 kohteessaHätähousujen laji, enemmän kunnioitusta..

Etusivu Foorumit Yleistä Hätähousujen laji, enemmän kunnioitusta..