-
JulkaisijaArtikkelit
-
Tämä yksi harjoituskortti nyt on jo lienee käsitelty niin, että sitä ei tarvitse enempää vatvoa.
Itse pelailen ja asun myös pk-seudulla, pääasiassa kesäisin Peuramaalla.
p.s. Pistin muuten ihan mielenkiinnosta kyselyn golf.fi -sivuston kautta tuosta tasoituksen näkemyksestä. Tasoitusta kun ylläpidetään niin monella tavalla, joten vertailukelpoisella tasolla eri ihmisten kesken tasoitus harvoin on. Itse kallistuisin myös tuohon jenkkisysteemiin, jossa tasoitus tuntuisi pysyvän järkevällä ja yksiselitteisellä tavalla lähiaikojen peliesitysten tasolla.
Silti jätin kortin (harjoituskierros), koska jos kerran olen onnistunut pelaamaan unelmakierroksen, toivon onnistuvani siinä toistekin.
Tästä mun mielestäni pitäisi olla juuri kysymys, ihmetyttää se kikkailu että jätänkö tämän kierroksen kortin kun tää nyt oli sellainen unelmakierros ??? Eli kunnianhimoa ja uskoa omaan tekemiseen kaipailen. Sehän on ihan selvää, jos pelaat huippukierroksen ja händäri tippuu pari pykälää niin menee varmasti joku kiekka että bogipisteiden valossa pelaat bufferin alarajaan, mutta niinhän sen pitää ollakin. Varmasti myöskin kierrosmäärien kasvaessa tulee taas se päivä kun pelaat yli sen 36 pistettä. Tavoitteita pitää olla, jos joka päivä pääset tavoitteeseen, olkoon se vaikka se 36 pistettä, niin tavoitteet on liian alhaiset.
’ Yksi syy vääriin tasoituksiin voi löytyä joissakin seuroissa noudatettavassa golfliiton suosituksesta, jossa harjoituskierrokselle mentäessä on ilmoitettava etukäteen caddiemasterille jos aikoo tasoituskierroksen pelata. Pelasin viime kesänä Virvikissä muutaman paikallisen jäsenen kanssa. Kierroksen jälkeen terassilla istuessamme tämä kyseinen pariskunta laskeskeli tuloksiaan. Nainen oli saanut 38 pistettä ja miehelläkin taisi pisteitä olla 37. Pariskunnan tasoitukset oli siinä 30 molemmin puolin. Onnitteli heitä siinä tasoituksen laskusta, mutta vastaus oli seuraava: ’Ei me viitsitä ilmoittaa etukäteen näitä harjoituskierroksia. Ensi viikolla on joku kisa, voihan sen tasoituksen laskea sielläkin.’ Ei nyt ihan sanatarkka lainaus ollut, mutta jotenkin noi se meni. ’
Jos kauden aikana pelaa n. 120 kieppiä ja niistä n. 35-40 on kilpailuja. Ei ole mitään järkeä pitää noiden kilpailujen lisäksi vielä 80 harkkakiepillä korttia. Jollei 40 kilpailun aikana ole tasoitus kohdallaan niin ei sitten millään.
Se , että tasoituskieppi pitää ilmoittaa etukäteen perustuu myös siihen, että se ilmoitus tuo sitä puristusta peliin enemmän. Kyllähän sä hyvässä seurassa kavereitten kanssa kiepillä voit laskea tasuria vaikka kuinka paljon, mutta sit kilpailut on eri juttu. Adrenaliiniä veressä ja mailaa puristetaan… se taas on eri juttu, jos pelaa 5v. 36 hcp:llä ja oikea tasuri olisi 10,00 luokkaa ja tullaan sit kisoihin tai juuri nuo pari vuotta taukoa pitäneet.
Ja kun vielä ymmärrettäisiin, että EGA on noita säädöksiään laatiessa ajatellut lähinnä pelaajia, joiden tasoitukset liikkuvat +3 ja -3 välissä.
Siellä händäreillä on oikeesti merkitystä, kun osanottooikeudet kisoihin jaetaan niiden perusteella. Siis oikeisiin kisoihin.
Kilpailuissa korkein tasoitus 18 parantaisi asiaa.
Olen sen verran kilpailuhenkinen, että minulle jokainen kisa on oikea kisa – oli sitten palkintona olut kierroksen jälkeen tai Espanjan matka talvella. Ehkä puristus mailaan on vain erilainen.
On kilpailun järjestäjän päätettävissä pelataanko skrätsiä vain händäriä vai nykyään suosittua leikattua händäriä. Kilpailijat sitten pelaavat niillä säännöillä, jotka kisaan on asetettu. Jollei tunnu hyvältä, kisan voi jättää pelaamatta.
Itse olen edelleen aloittelija, vaikka 17. kesää pelailenkin. Pelaan niin vähän, etten koskaan pääse sinkuksi (golfissa tai kotona) ja otan mielelläni joskus suffelin palkinnoksi onnistuneesta kisasta. Ja tasoitukseni pidän sillä tasolla, jota säännöt edellyttävät. Näin voin myös hyvällä omalla tunnolla sulatella tuota suffelia.
Hyviä pelejä ja onnistuneita kisa- ja harjoituskierroksia kaikille!
Jos vastakkain satutaan, niin toivottavasti minä voitan 😉Nyt on aika keskittyä töihin ja valmistautua kolmen viikon lomaan, joka alkaa perjantaina. Häh-häh-hää!
Made kirjoitti: (1.8.2006 12:54:12)
Olen sen verran kilpailuhenkinen, että minulle jokainen kisa on oikea kisa – oli sitten palkintona olut kierroksen jälkeen tai Espanjan matka talvella. Ehkä puristus mailaan on vain erilainen.Asiaa. Kyllä minäkin aina tykkään kovasti parhaan scoren tehdä ja hunöörissä lyönnit aloittaa. Tosin usein ekat pari reikää menevät kiekan alussa hieman persiilleen, joten hunöörit joutuu ottamaan sitten kolmannella tms… =).
Jos tuossa syksyllä sopiva väli löytyy niin mikä jottei käydä keskustelua lisää jonkin kilpailuhenkisen kierroksenkin muodossa, kun kerran kovin kaukana ei asustella… =).
Eihän tenniksessäkään järjestetä tasoitukset huomioonottavia kisoja (paitsi luokkiinjaoteltuina). Näin myös golfiin, eli vain SCR-sarjoja! 🙂
Debugga kirjoitti: (29.7.2006 17:30:26)
Heti kärkeen sorry, että taas tästä samasta asiasta porataan mutta on se niin ihmeellistä… Tänään pelasin erään kilpailun (tasoituksellinen lyöntipeli), katkeruuttani en tilitä, ihmetyttää vain. Olisikohan Suomessa jotain tehtävissä händäri- / kilpailukäytännölle?Voisin lähestyä asiaa vaikka kysymällä, koska olet pelannut viimeksi kierroksen 13 lyöntiä alle oman händärin, netto 59? No, voittaja tänään paukutti kyseisen tuloksen. Aikas hurjaa, tai kortti on jätetty viimeksi joskus 2004… Joku roti näissäkin hommissa.
Katselin urheilu kanavan GOLF TOUR ringsiden tuloksia 1/8 .
Hcp sarjan voittaja netto 59!!
Pielis golfin tasoitusluettelo ei tunne voittajaa?
Itse pelasin elämäni ekan kierroksen,(siis harkkarundi) 68 bogeypistettä, ja nyt kaverini 31,5 händärillä harkkakierros 47bp ja 58 netto lyöntiä par71 kentällä, molemmat aika nuoria ollaan, joskin ollaan kierretty niin vähän kierroksia ettei oo händäriä saanu pudotettua.
Meinasin tähän ketjuun laittaa jo aikaisemmin epäilykseni että, mulla on ollut pelko että joskus rävähtää huippukierros jossain ’hippo’ kisassa. Kirjaan tähän kuitenkin viime viikon tapahtumia.
Hieman taustaa… Pelaan kolmatta kesää ja pelaan suht paljon 3-4 rundia viikossa, Pyrin kaikilla kierroksilla pelaamaan tasoitus kierroksia, ja jätän kaikki laskevat kortit, vaikka en olisi etukäteen sanonutkaan pelaavani tasoitus kierrosta. Nostavia en jätä. Eli rehellisesti sanottuna pyrin saamaan tasoitustani mahdollisimman alas. Ennen viime viikkoa olin saanut vain yhden tasoitusta laskevan kierroksen aikaiseksi tänä kesänä.
No viikko sitten sunnuntaina pelasin suht hyvän kierroksen, jolla tasoitus tippui 16.4 -> 16.1. Se oli suht tasainen kierros, vain yksi väylä, mistä en saanut tulosta. Kaksi päivää tän jälkeen pelasin kierroksen jonka oikein ilmoitin etukäteen tasoituskierrokseksi. Taas tuli vain yksi katastrofi, mutta muut väylät hieman paremmin. Tulos oli 45 pogipinnaa, ja tasoitus heilahti 16.1 –> 13.4, eli tuossakin olisi ollut aivan mahdollista pelata 50 pinnaa tuolla tasoituksella (yksi out lyönti pois ja katastrofin tilalle par. Kaverit epäilikin että tipahtiko tasoitus kerralla liikaa. Tästä innostuneena yritin vielä perjantaina ja lauantaina pelata tasoituskierrosta. Toisen pääsin tasoitukseeni ja toinen jäi bufferiin. Eli itse olin sitä mieltä että tasoitus on suht kohdillaan.
Sunnuntaina pelasin sitten kisan, joka oli tasoituksellinen lyöntipeli. 18 väylään mahtui tällä kertaa 5 katastofi väylää. Näillä viidellä väylällä tuli lyöntejä yhteensä 18 yli parin. Eli kyseessä oli kunnon katastrofeja. Toisaalta pelasin muut väylät niin hyvin että kokonais tulos oli 19 yli parin. Netto tulos oli 75, joka on bufferiin. Toisaalta kun laskin pogipisteet, niin tuli yllätyksenä peräti 37 pistettä ja taas laski tasoitus 0,3. Siinä alkoi jo muitakin naurattamaan kun kattoo korttia missä on 5 katastrofia ja silti tippuu tasoitus.
Eli pikkasen erikoista on tuo oma pelaaminen ja se miten minun tasoitus muodostuu. Itse en ainakaan enää osaa sanoa yhtään onko se oikealla tasolla. Jos sen pitäs kuvastaa sitä, mihin parhaana päivänä pitäis pystyä pelaamaan, niin ei se sitä ehkä ihan ole. Jos tätillä olis munat… ja sais jossitella esim. siten että olis pelannun noille katastrofi väylille pogit, niin olis kajahtanut 47 pogipinnaa. ja olis alkanut ihmettely händäri huijauksesta ja tasoituksen sopivuudesta… Eli tällä yritin kertoa että on täysin mahdollista pelata 50 pisteen kierros, melkein minkälaisella tasoituksella vaan….
iron17 kirjoitti: (7.8.2006 16:48:29)
Jos tätillä olis munat… ja sais jossitella esim. siten että olis pelannun noille katastrofi väylille pogit, niin olis kajahtanut 47 pogipinnaa. ja olis alkanut ihmettely händäri huijauksesta ja tasoituksen sopivuudesta… Eli tällä yritin kertoa että on täysin mahdollista pelata 50 pisteen kierros, melkein minkälaisella tasoituksella vaan….No helpompi kuitenkin naiselle tai miehelle jolla parin vuoden pelaamisen jälkeen tasoitus 54..kuitenkin avaukset ja väylälyönnit suoria, mutta puttiin menee kummasti aina 5-7 lyöntiä..vai kuinka ? Nimittäin siihen voi treenata aseita sitten vaikka minigolfbaanalla ja huhahhei yhtä’ äkkiä voi kisassa onnistaa yli 60 pokipojolla.
Eri asia sitten jos HCP 54 mutta peli kulkee noin 82 yli parin vauhtia.
Taas yksi esimerkki pistebogeyn järjettömyydestä.
5 katastrofiväylää = lähes kolmannes kierroksesta poskelleen, ja silti kierros oli ’onnistunut’ ja tasoitus parani.
Pelattakoon pistebogia ihan rauhassa kinkkukisoissa ja firmojen kesätapahtumissa. Muualla se pitäisi suorastaan kieltää. Pelaajan tasosta bogipisteet eivät kerro mitään.
J.J. kirjoitti: (7.8.2006 17:18:20)
Pelattakoon pistebogia ihan rauhassa kinkkukisoissa ja firmojen kesätapahtumissa. Muualla se pitäisi suorastaan kieltää. Pelaajan tasosta bogipisteet eivät kerro mitään.Tarkoitatko siis tasoitusjärjestelmää yleensä vai nimenomaan pistepokia ?
Tuo sotilasgolfin HCP kisa ( eka sivu ) jossa Liimatainen sai 55 nettotulokseksi on mielestäni yhtä harhaanjohtavaa, sillä ilman tasoitusta pelannut kaveri pelasi suurinpiirtein pariin ja tasoitus nolla..silti vasta kolmas kisassa.
Nojoo, sohaisenpa ampiaispesää.
Perjantaina pelasin mielestäni huonosti, mutta nettosarakkeeseen ilmestyi luku 41. En ole ns. händärikusettaja, miten siis tähän päätyy?
Pelaa 10 vuotta ja lopeta kymmenksi vuodeksi ja aloittele pikkuhiljaa lajia uudestaan. Mitä tästä kaikesta seuraa? Tasoitussarakkeeseen ilmestyy tyylikäs 54, vaikka pitäisi olla varmaan jotakin 15. Tätä muutostahan ei noin vain aikaan saa, kuten varmaankin kaikki tietävät – varsinkaan jos ei jäsen ole missään… toistaiseksi.
Tarkoitan pistebogeyn käyttöä
– kisoissa
– tasoitusten laskennassaHus roskikseen koko systeemi!
Mä oon aika pitkälle samaa mieltä sun kanssa. Onhan se aivan älytöntä että osan väylistä voi pelata ihan miten vaan.
Mun mielestä ainut oikea kisa on tasoitukseton lyönti peli, vaikken sellaisissa pärjääkään, ainakaan vielä 😉
Pogipisteitä vaan täytyy laskeskella noiltakin kierroksilta, jotta saisi tasoituksen johonkin että esim. pääsisi noihin joihinkin tasoituksettomiin kisoihin. Esim audi tour.Itse osallistun kisoihin (tollaset suffelikisat) ihan vaan siinä mielessä, että oppii pelaamaan suht sääntöjen mukaan, aina oppii jotain sääntöjuttuja. Monesti joutunut jälkeenpäinkin tarkistamaan. Koskaan en ole osallistunut minkään palkintojen takia.
Akseli kirjoitti: (31.7.2006 14:02:33)
Tasoituksen pitäisi toimia vain ja ainoastaan oman pelitason mittarina, ei kilpailussa tasoitusta antamassa. Jonkinlainen ryhmäjako olisi kaikkein paras. Tämä siksi että näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että kisa voitetaan jollain älyttömyydellä, esim. 51. Huvittavaa muuten on ollut huomata parissa kisassa, että naiset ovat vähintään yhtä kovia ’säästelemään’ tasoitustaan, kuin miehet. Tai sitten ovat laiskempia jättämään kortteja tai eivät tajua, että kyllä se pelitaito väkisinkin kehittyy kun se kaverin kanssa niitä iltaysejä kierretään.Palkinnot pitäisi arpoa osanottajien kesken ja varsinaiset kilpailut järjestää tyylin lähimmäksi lippua, chippi, pisin draivi tms. missä tasoituksella ei ole merkitystä. Näin ei synytyisi mitään hirveää tarvetta huijata.
Urheilussahan on tarkoitus löytää se paras urheilija. Bogipistekisoilla ja urheilulla ei näytä olevan mitään yhteistä. En ole pelannut kuin scrämplejä, enkä taida jatkossakaan käydä kuin mestiksissä tai jossain muissa scratch-kisoissa. Näyttää nimittäin siltä, että minkäänlainen sijoittuminen on mahdotonta vaikka vähän ylittäisikin itsensä, pelaisi esim. 40 pistettä. Toisaalta taas, jos ylittää itsensä roimasti, esim. pelaa ne 52, vaikka kortteja olisi jätetty kuinka paljon, leimautuu huijariksi.
Aamen. Enpä olisi itse osannut paremmin asiaa tiivistää! Kirjoitus voisi olla suoraan omalta näppikseltäni. Juuri tämän vuoksi en osallistu kisoihin kuin vasta sitten, kun kykenen siihen scratch-tasolla, jolloin se oikea osaaminen palkitaan!
Tuokin on hieman erikoista pelata 20+ vuotta golfia, muttei jäsen missään ?
Miten se on mahdollista ?
iron17 kirjoitti: (7.8.2006 17:37:40)
Mun mielestä ainut oikea kisa on tasoitukseton lyönti peli, vaikken sellaisissa pärjääkään, ainakaan vielä 😉
Saahan lyöntipelitkin pelattua ilman katastrofeja kun vetelee vaan keskiraudoilla avauksetkin…pistepoki antaa mahdollisuuden kokeilla oikeaa golffia käyttäen myös puita.
Mielestäni tulokset vastaavat hyvin lyöntipelituloksia..molemmilla tavoilla pelattuna.
Jukka-62 kirjoitti: (7.8.2006 17:48:54)
iron17 kirjoitti: (7.8.2006 17:37:40)
Mun mielestä ainut oikea kisa on tasoitukseton lyönti peli, vaikken sellaisissa pärjääkään, ainakaan vielä 😉
Saahan lyöntipelitkin pelattua ilman katastrofeja kun vetelee vaan keskiraudoilla avauksetkin…pistepoki antaa mahdollisuuden kokeilla oikeaa golffia käyttäen myös puita.
Mielestäni tulokset vastaavat hyvin lyöntipelituloksia..molemmilla tavoilla pelattuna.
Niin sitä äkkiseltään luulis… 4/5 katastrofeistani tuli rautamailoilla. 2 avauksesta ja kaksi väylältä. (mm. 2. lyönti 52 wedgellä soketti, 3. rankku lost ball, 4. lyönti samalla mailalla lipulle 1,5 metriin, josta 3 puttia…) Vain yksi tuli katastrofi lähti drivestä. En tosin avannutkaan kuin 5 väylää 18 puulla, joista yksi oli onnistunutkin…..
iron17 kirjoitti: (7.8.2006 18:02:46)
(mm. 2. lyönti 52 wedgellä soketti, 3. rankku lost ball, 4. lyönti samalla mailalla lipulle 1,5 metriin, josta 3 puttia…) Vain yksi tuli katastrofi lähti drivestä. …..Mä puhuinkin keskiraudoista..wedge ei ole keskirauta..vaan erikoistyökalu.
Mä lyön usein r-7:lla 50-60 metrisiä lipulle.
Mulle wedge on keskirauta, putteri on lyhyt rauta 😉
No olis pitänyt lyönti lyönniltä kertoa nuo tapaukset, mutta se varmaan kuuluis tuonne huimimmat suoritukset osioon. Pointtini oli siinä että muillakin saa katastrofeja aikaiseksi. 2 tapausta oli rautamaila avauksesta i6 ja pw, joista tosin pw ei ole keskirauta. Eli tein katastrofeja kaikilla mailoilla…. Ei ole yhtä osaaluetta mikä mättää paitsi varmuus…
Joo, tuo golfliiton suositus on yksi harmittavimmista. Meidän seurassa se otetaan kirjaimellisesti ja ’ilman poikkeuksia’. Jokainen kierros jonka haluat vaikuttavan tasoitukseen on etukäteen ilmoitettava CM:lle. Koska (kapteenin sanoja lainatakseni) ’tasoituskierros voi myös nostaa tasoitusta’. Heh, heh hauska juttu, kun itse pelaan ainakin joka toinen viikonloppu kisakierroksen eli se ja sama jos 0.1 nousee.
Olen ottanut käytännöksi ilmoittaa jokaisen kotikentän kierroksen tasoituskierroksena, joten eiköhän tasuri ole edes sinnepäin.Yritin palauttaa yhden etukäteen ilmoittamattoman tasoitusta reilusti alentavan kortin, mutta sitä ei hyväksytty koska sitä ei oltu ilmoitettu etukäteen. Toisaalta hyvä niin ottaen seuraavan kisatuloksen huomioon. Seuran oma valinta, ei mun. 🙂
-
JulkaisijaArtikkelit

