Aihe: Händärin elinikä - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

Händärin elinikä

Etusivu Foorumit Yleistä Händärin elinikä

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kun vanhuus jo minullakin ovella kolkuttaa tai ainakin tallustelee pihatietä pitkin niin olisin kiinnostunut kuulemaan mielipiteitä aiheesta: milloin elon kaarella händäri on alhaisimmillaan? Ajattelen nyt pelaajia, jotka ovat aloittaneet pelinsä alle kolmekymppisinä ja päässeet jossain vaiheessa sinne singelin tietämille. En ole kiinnostunut – ainakaan juuri tässä säikeessä – kuulemaan, kuinka hyvin joku on vielä vanhanakin pelannut, vaan ainoastaan, koska hänen pelinsä on ollut parhaimmillaan. Ensisijaisesti kiinnostaa tapaukset, joissa pelaamisen määrä on pysynyt suunnilleen samana kautta vuosikymmenten. On tietysti selvää, että kilpapelaaja on parhaimmillaan niin kauan kuin harjoiteelee ja sitten ei enää.

    Ikä ei liene tässä kovin määräävä tekijä.

    Sekä tutkimustulosten että eri urheilulajeista kootun kokemuksen mukaan tavoitteellisesti treenaavan urheilijan suorituskyky on useimmiten parhaimmillaan keskimäärin 7 vuoden kuluttua treenin aloittamisesta.

    Sen jälkeen on vaikea enää kauheasti parantaa ilman merkittävää muutosta harjoitteluun. Asia on tietysti hyvin henkilö- ja lajikohtainen, mutta toteutuu keskimäärin yllättävän hyvin.

    Itselläni golfosaamisen piikki oli jo 3-4 vuoden kuluttua, aloitettuani karvan alle kolmekymppisenä. Sen jälkeen on ollut tasapaksua, vaikka pari vuotta yritinkin vielä treenata kunnolla – ilman kehitystä. Nyt reilun 10 vuoden jälkeen taso on vakiintunut sinne singelin rajamaille, mutta paluuta parhaisiin aikoihin enää tuskin olisi vaikka päällään seisoisi.

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #489961 kohteessaHändärin elinikä

Etusivu Foorumit Yleistä Händärin elinikä