Aihe: Greenien suojaaminen jääpoltteelta - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

Greenien suojaaminen jääpoltteelta

Etusivu Foorumit Yleistä Greenien suojaaminen jääpoltteelta

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • MAD

    Tuolla jollain palstalla suitsutettiin Kytäjän ja Vanajanlinnan kenttien erinomaisesta kunnosta ja laitettiin asia melkolailla huolettomasti rahalla rakennettujen viemäröintien ja taitavien kenttämestareiden piikkiin. Ihan varmaan rahalla on saatu paljon hyvää ja kenttämestrit ovat taitavia, mutta luonnon olosuhteille ei kukaan mahda mitään, ei raha eikä taito. No, se siitä. Olen miettinyt, että miksi kenttien greenejä ei suojata jollain lasikuitukupurakennelmalla niin, että vesi ei pääse jäätymään tiukaksi jääkuoreksi nurmen päälle? Kyseessähän ei ole kovin suuri alue, joten luulisi tällaisen rakennelman tekemisen olevan mahdollista. Ehkäpä jokin muu materiaali on parempi, mutta periaatteessa, voisiko näin tehdä? Kun syksyllä greenit suojataan ja lumi sataa kuvun päälle luulisi tilanteen olevan paljon parempi kuin nykyisin, vai olenko väärässä? Olen aivan samaa mieltä, että on raivostuttavaa putata, kun greenillä vaihtelee alle metrin putin aikana ruoho, kuollut ruskea ’huopa’, ruohotupsu, kasvunsa hieman aloittanut nurmi. Ymmärrän täysin, että kyse ei ole pelksätä ammattitaidosta ja rhasta, vaan onnesta. Toivoisin vain, että ensi vuonna olisi meidän kentän vuoro. ;

    ts

    Monia konsteja on varmasti mietitty ja kokeiltu vuosien varrella. Tuon täydellisen kattamisen ongelma on, että silloin roudalta suojaava lumipeite jää siihen tulematta ja edessä toisenlaiset ongelmat.

    Kuplamuoviratkaisusta on tähän mennessä varman parhaat tulokset, mutta hieman kuulin, että sekään ei olisi joka paikassa tänä vuonna auttanut.

    Taisi Hörhö (?) jossain tuolla muualla jo todetakin uudehkojen kenttien selvinneen menneestä talvesta parhaiten ja omat havaintoni tukevat tuota. Liekö kyseessä sitten ruoholajike jota noille uudemmille on laitettu vai se, etteivät taudit vielä ole päässeet griineihin kiinni.

    Toivotaan lämpimiä kelejä ja jaksamista kenttähenkilökunnalle. Onneksi jo takavuosia enemmän ymmäretään, että hyvästä työstä huolimatta näin voi käydä.

    MAD

    Jos tuo suojus olisikin sen muotoinen tai materiaaliltaan sellainen, että lumi jää siihen suojaamaan? Ainoa, mitä se estäisi, olisi veden jäätyminen tiiviiksi kuoreksi.

    Tuo nurmilajikejuttu on taatusti juuri sitä, millä asiaa tullaan kehittelemään eteenpäin.

    Viimeinen toeamuksesi oli täyttä asiaa. Näin on!

    Taitaa olla luontoäidillä useita konsteja pitää puoliaan tällaisia ’huijausyrityksiä’ vastaan. Yksi on ainakin se että vedellä on taipumus löytää ne paikkansa, joissa se tykkää olla. Kuvun päällä oleva lumi sulaa suojakelillä ja valuu kupua pitkin alaspäin. Samoin sadevesi. Siitä se painuu alamäkeen, joko kuvun alle tai sitten poispäin. Kuvun alle valuva vesi voi jäätyä ja aiheuttaa ongelmia. Sitä kun ei pääse edes rikkomaan…
    Mitäs jos teksi rännit ja johdattaisi vedet pois? No sit ne jäätyis umpeen. Mitä jos niihin laittais sähkösaatot? No sitten meille tulisi iso jäämöykky siihen putkien päähän….. jne, jne.

    Ei silti, aina pitää yrittää, muuten ei tapahdu mitään edistystä. Aina pitää yrittää!

    EFC

    Olin joskus 90-luvun alussa mukana HYG:n kentän harjoitusgreenillä tehdyssä kokeessa. Siinä greenille laitettiin erilaisia eristeita ja mm. olkia (niitä on kulemma käytetty ainakin Kanadassa). Koe tehtiin silloisen kenttämestarin johdolla. Nyt en aivan tarkkaan muista lopputuksia, mutta parhaiten pärjäsi ohuen lasivillamaton (karhuhuopa) alla ollut kohta, mutta jos oikein muistan niin kenttämestari ei ollut tyytyväinen siihenkään, ainakaan kokeita ei jatkettu seuraavana talvena. Tarttis ehkä penkoa vanhoja papereita, josko löytyisi vielä sen aikaiset raportit.

    Kuten ts sanoi, kuplamuovipeitteestä on ainakin minun toisella kotikentälläni tähän asti ollut erinomaiset kokemukset.
    Vaan ei tänä vuonna. Greenit ovat sanalla sanoen täällä manchesterissa järkyttävän huonossa kunnossa. Juuri eilen ollessani pelaamassa, katselin kun Riverin toisella kentällä kunnostettiin talvigreeniä, kesäkuun 2. päivänä!
    Vettä on tullut kuin aisaa ja lisää on vielä kasteltu itse. Luonto on vehreimmillään. Vain golfkenttien greenit ovat paljaat, laikukkaat, täynnä pyöreitä (home?) kraatereita, täynnä hiekkaa, reiìtysjälkiä, viiltoja, jokunen uusi ruohomätäs siellä täällä. Ja tämä koko lysti saattaa löytyä sinun muutaman metrin puttisi linjalta.
    Mukana pelasi pari kaukaa tullutta, täyden hinnan maksanutta vieraspelaajaa, joiden pettymys oli niin käsin kosketeltava, etteivät paljon puhua pukahtaneet. Toivottivat kyllä lopuksi tervetulleeksi omalle kotikentälleen, joka olisi sitten oikea golfkenttä.
    Liikaa tässä pistetään luonnon piikkiin. Kuussakin on käyty. Ja pyörä keksitty.

    Tätäkö etsit?

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #490492 kohteessaGreenien suojaaminen jääpoltteelta

Etusivu Foorumit Yleistä Greenien suojaaminen jääpoltteelta