Aihe: Golkentän perustaminen - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Golkentän perustaminen

Etusivu Foorumit Yleistä Golkentän perustaminen

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 100)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jos kerran osakkeilla on huono kaiku niin voisiko ajatella Ry-pohjaista kenttää? Yhdistys kerää jäsenistöltä varoja ja ottaa loput lainaa. Kenttää sitten pyöritetään pelioikeusmaksuin joita voisi porrastaa erilaisiin pelaamistarpeisiin.

    Hyvä Kebax tuossa se ratkaisu on, siis kyllä niitä innokkaita riittää jotka haluavat taata
    lainoja sekä liittyä golffikerhoon jolla on visio ja vuokrasopimus.

    Luultavasti ry:n toiminnan ’takaajana’ on kunta tai kaupunki, joka vuokraa maat esim. 25 vuoden vuokrasopimuksella ja asettaa varmaan omia ehtojaan. Takaaja varmaan on kiinnostunut saamaan kuntaansa toimintaa ja matkailijoita.

    Ry-pohjaisen kentän hoitaminen maksaa yhtä paljon kuin osakeyhtiönkin, joten se ei ole ratkaisu kustannuksiin. Yhtä ry:tä seuranneena sanoisin, että ry:ssä on päättäjinä henkilöt, joilla ei ole mitään menetettävää. Ehkä päättäjiksi valikoituu myös yhteisöstä kiinnostuneet, mutta ei välttämättä kokonaisuutta parhaiten hahmottavat henkilöt. (Tietysti osakekenttäkään ei takaa johdon erinomaisuutta 🙂

    Harkitse viheriöiden ja tiiauspaikkojen teettämistä tekonurmesta – ainakin sille par3:lle.
    Saatat saada ylivoimaisen pitkän kauden kilpailijoihin verrattuna ja lisäksi säästäät ylläpitokuluissa.

    Ja Suomen paras minigolfrata klubitalon kylkeen. Tekemistä tenaville (puistotäti valvoo samalla kun vanhemmat pelaavat kalliimpaa sisarlajia) ja uusia harrastajia kymmenen vuoden päästä. On myös oivallinen harjoitusrata puttaukseen jos tosi pelaaja sinne vain kehtaa mennä. HCP-1 reikä on seuraavanlainen; koirankoppi poikittain, takaseinässä kokolevyinen kouru ja keskellä kuppi johon pallo putoaa siinä tapauksessa, että pallo on lyöty keskelle ja äärimmäisen tarkasti oikealla voimalla.

    golfkenttä kirjoitti: (24.6.2007 11:14:19)
    Jätän pohja yms. tutkimukset ammattilaisen vetovastuulle. Kartoitan tilannetta muilta osin ja kiinnostaa kaikki mielipiteet.

    t. golfkenttä (10 vuotta yrittäjänä)

    Aikoinaan arkkitehti sai suunniteltuaan kerrostalon palkkioksi yhden huoneiston…minä olen jo 90 luvulla himiöinyt kovasti golfkenttäsuunnittelijaksi ( Kosti Kuroseksi Kosti Kurosen paikalle periaatteella ! )…palkaksi ei tosin aivan riitä yksi osake, mutta ei se siitä kauas heitä ( tulen siis vastaan muutamalla miljoonalla eurolla..) kiinostaako yhteistyö ?

    t. Jukka T

    ——————–

    ts

    double-eagle kirjoitti: (25.6.2007 13:06:44)

    Innolla odotan, millaisia suopursumättäitä tuolle kentälle suunnitellaan taitolyöntejä varten…

    KL

    double-eagle kirjoitti: (25.6.2007 13:06:44)

    Aikoinaan arkkitehti sai suunniteltuaan kerrostalon palkkioksi yhden huoneiston…minä olen jo 90 luvulla himiöinyt kovasti golfkenttäsuunnittelijaksi ( Kosti Kuroseksi Kosti Kurosen paikalle periaatteella ! )…palkaksi ei tosin aivan riitä yksi osake, mutta ei se siitä kauas heitä ( tulen siis vastaan muutamalla miljoonalla eurolla..) kiinostaako yhteistyö ?

    Missä päin SUomea näin on ollut?? Isäni piirteli taloja ympäri Suomea melkein 40 työvuotta eikä koskaan saanut yhtään huoneistoa siitä normaalia markkinahintaa maksamatta. Ei sillä että olisin hänen puolestaan katkera, mutta jos hän olisi saanut huoneiston per suunnittelemansa kerrostalo tai hotelli, ei minun ja lasteni ikinä tarvitsisi enää tehdä työtä, sen verran iso perintö olisi tiedossa…

    Olet lienyt selvittänyt läheisten kenttien sijainnin, käyttöastaeen jne. Pystyt kilpailemaan ko. kenttiä vastaan vain rakentamalla kentän lähemmäksi keskustaa kuin kilpailijat. Liikenneyhteydet ja matkailupalvelut edesauttavat kentän henkiin jäämistä sekä vaikeusaste.

    Kentän tehnee 4 millillä, vaikka rakentamiskustannukset ovat nousseet viime aikoina huomattavasti. Tämä edellyttää tosin hyviä pohjasuhteita sekä viisasta suunnittelua. Kenttä ei pidä ollla monster vaan erittäin miellyttävä pelata. Pitkät raffit masetavat ja hidastavat peliä, mutta esim. siistitty metsä rakaisee sopivasti. Järkeävällä rahalla rakennettu kenttä ’valmistuu’ vasta vuosien päästä, joten likvideettiä kannattaa olla. Hyvä layout on mielestäni esim. Vuokatissa. Kenttä sopii monelle, mutta kentän saa viritettyä haastavaksi.

    Topografialla on oma merkityksensä. Mutu tuntumalla sanoisin, että loiva etelä – länsi rinne on paras paikka perustaa kenttä. Kenttä sulaa ja kuivaa keväisin nopeasti. Runsas valo mahdollistaa pitkän pelikaudenu. Sopivat korkeuserot tekevät kentästä miellyttävän pelata, mutta sokkoja kannattaa varoa.

    Heitetäämpä pari yhtiöjärjestysvaihtoehtoa vaikka kenttäyhtiölle ’Mutkalampi Oy’
    I.
    1200 pelioikeutta, pieni osakehinta ja pieni vastike. Täysi kenttä. Hinta kannattaa budjetoida siten, että kenttä tulee pääosin rakennettua 800 myydyllä osakkeella.

    II. 200 pelioikeutta a 20 000. Oikeus tuoda ryhmällinen matkaan samaan vastikehintaa. Toimii esim. perhe- ja firmaosakkeena. Eli perheen päällä firman edustalla pelioikeus ja muutt pelaavat siivellä samassa lähdössä. Yhtiöjärjestystä voisi jopa hieman löysätä, että pelioikeus voidaan nimetä kahdelle eri hekilölle. Tässä vaihtoehdossa vapaan kapasiteetin voisi myydä esim. matkailijoille ja yhteistyökumppaneille, esim. majoitusliikkeille.

    Pelilippuja enkä avoimia firma-pelioikeuksia suosi. Niiden olemassaolo vaikeuttaa mm. gf-hinnoittelua, koska liput päätyvät pörssiin ja avoimet pelioikeudet jossain vaiheessa esim. senioreille tai supergolfille.

    Muuten voisin veikata, että VEII osakkeet olisi helpompi myydä. Ko. kaltaista kenttää ei ole olemassa. Ostaisin ko. osakkeen, mikäli kenttä sijaisisi minun kannalta hyvällä paikalla.

    Pienellä yrittäjän riskillä ja ennen rakentamista houkuttelevalla laajalla poliittisella lobbauksella saat kentän pystyyn vuodessa..valtiovaltakin antaa siihen avustusta kuten jää- ja uimahalleihin sekä urheilukenttiin .. Ja onhan meillä EU- josta saa ruokohelpi sekä oliiviöljy kesannoille tukea ’peace of cake’ tyyliin..nyt kun on Paavo remmissä…myy kenttää Putinin porukoille……pitää vain rohkeasti nostaa kissa pöydälle. Osakkaille ’hyviä etuja’…eikä gf-pelaajille koska ne on vain käypäläisiä ja marisee kaikesta.

    Lycka till kuten hurrit sanoo

    KL kirjoitti: (25.6.2007 16:55:34)

    double-eagle kirjoitti: (25.6.2007 13:06:44)

    Aikoinaan arkkitehti sai suunniteltuaan kerrostalon palkkioksi yhden huoneiston…

    Missä päin SUomea näin on ollut?? Isäni piirteli taloja ympäri Suomea melkein 40 työvuotta eikä koskaan saanut yhtään huoneistoa siitä normaalia markkinahintaa maksamatta. Ei sillä että olisin hänen puolestaan katkera, mutta jos hän olisi saanut huoneiston per suunnittelemansa kerrostalo tai hotelli, ei minun ja lasteni ikinä tarvitsisi enää tehdä työtä, sen verran iso perintö olisi tiedossa…

    Oulussa esimerkiksi.

    Alvar sai aikoinaan huippuauton alleen kun piirsi yhden ’pientalon’ Noormarkkuun.
    Mun piti piirtää 2 vuotta puisia pientaloja 3 kuukaudessa että sain 10 vuotiaan Twingon alle, kun sitten aloin piirtämään kivitaloja sainkin jo pankkilainaa ilman takausta ja hieman paremman piilin.

    Olisiko isäsi ollut jo sitten sellainen joo joo mies joka on ajanut meidät tähän alennusmyynti nykytilanteeseen…toivottavasti ei ?!

    Itse olen harrastanut arkkitehtuuria aivan ilmaiseksi…esimerkiksi musiikkitalon molemmat vaiheet tein aivan harrastuksesta ( samoin tein Eiranrannan kilpailun ainoan tornirypäsehdotuksen, johon räikköset ja muut muuttaneet…edes pienoismallia en saanut kaupungilta takaisin; oli idea varastettu niin perusteellisesti )…ja varmaan olisi pysynyt hintaraamissa….oli heti kerrosta matalampikin kuin tuleva tönö ja jämerämpi.
    Kymmenvuotinen skabarupeamani tuotti vain yhden toteutuksen Keravan keskustan Sampola siitä sain ostettua -73 volkkarin 1986. Se hinattiin vuotta myöhemmin romuttamoon.

    ——————-

    Bruno Taajamaan juttu FGF:ssä ( 1/2007 ) on muuten aiheeseen ja aivan kelpo asiaa kentän suunnittelusta. Muuten lehti on aivan höpöä…englanniksi joka toinen juttu ?

    double-eagle kirjoitti: (26.6.2007 9:54:55)
    Kymmenvuotinen skabarupeamani tuotti vain yhden toteutuksen Keravan keskustan Sampola siitä sain ostettua -73 volkkarin 1986.

    Nyt jo dementia iski…1996 piirsin Berliinissä ekologisen kaupunginosan Ulmin kupeeseen Tannenplatz Ost…se voitti 54 työyhteisön skaban…sillä tienasin paluulipun Suomeen 1997….skaban tekemisen rahoitti Faber & Krebs architects, joka myös toteutti sen myöhemmin.

    Sori täysin OT:ta….laittakaa vaan Kosti Kuronen piirtämään joku 700 metrinen par 5 ….kyllä se siitä…liike on tärkeämpää kuin päämäärä JNE…v***u !

    Noinkin asiantuntevalle suunnittelijalle on syytä antaa suunnittelupalkkioksi oma väylä, eikä mitään osaketta.

    JSJ

    Tuossa jotkut kirjoittelivat yhdistyspohjaisen kentän hyviä- ja huonoja puolia, niitä varmasti on.
    Nyt korjatkaa (varsinkin TS) jos olen julmetun väärässä. Eikös esimerkiksi Ruotissa ole valtava määrä kenttiä jotka toimivat joko yhditys- tai osuuskuntapohjaisesti? Niistä varmasti kannattaisi ottaa mallia.
    Itse olen ollut jo 6 vuotta yhdistyspohjaisen kentän jäsenenä, ja voin kertoa että ainakin tässä ko. yhdistyksessä homman on toiminut pääsääntöisesti erinomisen hyvin. Kenttä on ollut aina ihan kohtuu kunnossa, väki mukavaa, ja ennne kaikkea, kaikki (siis ihan okeasti kaikki) ystäväni haluavat tulla vieraakseni kotikentälleni. Yhdistys on lähes velaton ja talous muutenkin kunnossa. Peliaikoja on saanut aina kuten olen halunnut. Ainut iso miinus tulee etäisyydestä pääkaupunkiseudulle. Matkaa on ehkä non 30-40 kilometriä liikaa, mutta sekään ei nyt ihan julmetusti ole haitannut. Siispä mietippä tuotakin mahdollisuutta ihan oikeesti. Eikös tänäkin päivänä yhdityksen perustamiseen riitä tuo 3 omistajajäsentä. Menet itse mukaan porukkaan niin pysyy taloudellisetlin asiat omissa näpeissä. Tästä nyt voisi kirjoitella vaikka kuinka paljon, mutta työn pirulaiset pukkaa päälle. Ei muuta kuin tsemppiä kentän tekemiseen!

    Eikö KML eräässä Golflehden puheenvuorossa luvannut perinteisten Skontlannin miesten ja Royal and Acient:in rahallista mukaantuloa jos yhdistyspohjaista kenttää ruvetaan suomenmaalle perustamaan? Asia jäi mieleen koska kirjoituksessa mainittu summa ei ollut ihan mitätön.

    Aplel kirjoitti: (23.6.2007 21:35:30)
    Sinua ei valmis 9 reikäinen kenttä kiinnostaisi? Tai puolikas.

    Kandeis varmaan laittaa tämä sun kenttä tuonne GP-pörssiin kaupaksi…

    Ditto kirjoitti: (26.6.2007 13:36:45)

    Aplel kirjoitti: (23.6.2007 21:35:30)
    Sinua ei valmis 9 reikäinen kenttä kiinnostaisi? Tai puolikas.

    Kandeis varmaan laittaa tämä sun kenttä tuonne GP-pörssiin kaupaksi…

    Onhan se ollutkin siellä.

    Anton IX kirjoitti: (26.6.2007 12:40:39)
    Eikö KML eräässä Golflehden puheenvuorossa luvannut perinteisten Skontlannin miesten ja Royal and Acient:in rahallista mukaantuloa jos yhdistyspohjaista kenttää ruvetaan suomenmaalle perustamaan? Asia jäi mieleen koska kirjoituksessa mainittu summa ei ollut ihan mitätön.

    No kyllä, tällaisen muistan itsekin. Yhdistyspohjaisesta klubista on huutava pula.

    Löytyisikö riittävästi väkeä yhdistyksen perustavaan kokoukseen?

    Perustavan kokouksen asialista:

    1. Avataan kokous ja kirjataan läsnäolijat
    2. Valitaan kokoukselle puh.johtaja sekä sihteeri, pöytäkirjantarkastajat (jotka voivat toimia myös juoman-/ääntenlaskijoina)
    3. Esitellään yhdistyshanketta (mahd. agronomi Huikkanen golfliitosta):

    Yhdistyksen nimi: Törsänperän Golf ja Perinneyhdistys Ry
    Kotipaikka: Nurmijärven Toukolankylän Törsänperä
    – alueella pelatuista mailapeleistä löytyy kirjallisia mainintoja jo 1800-luvun puolivälistä lähtien
    – lähiseudun asukkaiden parissa on syntynyt kansanliike kyseisen harrastuksen vaalimiseksi ja kehittämiseksi. Toimintaa voitaisiin parhaiten kehittää yhdistämällä Golf perinteisen suomalaisen mailapelikulttuurin kanssa.

    4. Päätetään perustaa yhdistys
    5. Valitaan väliaikainen hallinto laatimaan perustettavan yhdistyksen säännöt ja toimintasuunnitelma.
    6. Valtuutetaan perustavan kokouksen valitsema, perustettavan yhdistyksen väliaikainen johto kuittaamaan St.Andrew’s Royal and Acient Golf-klubin lahjoittama miljoonan euron avustus kenttähankkeelle.
    7. Perustavan kokouksen päätteeksi ja yhteishengen kohottamiseksi lauletaan yhdessä (kansainvälinen sävel):
    ’Tää on viimeinen slaissi, griinin taakse yhtykäääää..
    niin huomispäivänä kaa’aaikki, riisutalkoisiiiiin ryhtykääää!’

    8. Päätetään Törsänperän Golf ja perinneyhdistys Ry:n perustava kokous.

    Näin olemme saaneet lyötyä alkutahdit uudelle yhdistyspohjaiselle golf-hankkeelle. Rahaa on tulossa runsaasti kaikenlaisina maksuina ja avustuksina. Ne voidaan alkuunsa säilyttää perustajahenkilöiden lompakoissa, mutta ennen pitkää voidaan harkita myös pankkitilin avaamista.

    Tämä em. ehdotus on kaikkien vapaasti käyttävissä. En vastaa mistään mahdollisista vahingoista tai oikeudellisista vastuista joita mahdollisesti koituu ohjeita noudatettaessa.

    ..ei muuta kuin pelaamaan..

    Jylan kirjoitti: (26.6.2007 13:49:03)

    Anton IX kirjoitti: (26.6.2007 12:40:39)
    Eikö KML eräässä Golflehden puheenvuorossa luvannut perinteisten Skontlannin miesten ja Royal and Acient:in rahallista mukaantuloa jos yhdistyspohjaista kenttää ruvetaan suomenmaalle perustamaan? Asia jäi mieleen koska kirjoituksessa mainittu summa ei ollut ihan mitätön.

    No kyllä, tällaisen muistan itsekin. Yhdistyspohjaisesta klubista on huutava pula.

    Löytyisikö riittävästi väkeä yhdistyksen perustavaan kokoukseen?

    3. Esitellään yhdistyshanketta (mahd. agronomi Huikkanen golfliitosta):

    Yhdistyksen nimi: Törsänperän Golf ja Perinneyhdistys Ry
    Kotipaikka: Nurmijärven Toukolankylän Törsänperä

    Mielestäni kenttä tulisi sijaita esimerkiksi Oulujoen laaksossa ennen Muhosta..todella kaunista kumpuilevaa perinnemaisemaa kasvukeskuksen kupeessa ….( unohtamatta Armi Kuuselaa…Muhoksen omaa tyttöä ). Väliaikainen klupi voisi olla vaikka paikallinen huoltamo jossa voi lukea kahvikupin ääressä erittäin hyvää aviisia…Maaseudun Tulevaisuutta !

    double-eagle kirjoitti: (26.6.2007 17:13:44)

    Kyllä tämä sopisi parhaiten Nurmijärvelle Toukolan ja Taaborinvuoren maisemiin. JOs vielä ehtii, niin nimiksi voisi sopia myös:
    Törsänperän Golf & Kyykkä perinneyhdistys Ry (TGKP)
    Seurassa voisi toimia sekä golf- että kyykkäjaostot.

    Yhdistämällä saman organisaation alaisuuteen kaksi perinteistä mailapelimuotoa, skotlantilaisen golfin ja suomalaisen kyykän, saataisiin mukaan kansainvälisyyttä. Tällä on suuri merkitys kun ryhdytään hakemaan mittavia avustuksia EU:n Golf-rakennerahastosta (sekä matkailurahastosta jne.) Asiaa pitää vielä pohjustaa Euroopan parlamentissa, tässä mielessä kannattaa keskustella myös Alexander Stubbin kanssa.

    Kun Suomessa on tapana keksiä kaikenlaisia erikoisia urheilulajeja, niin ehkä tähän yhteyteen voisi lisätä jopa suogolf’in. Kyseisen lajin tarkemmat säännöt lienee syytä vahvistaa sekä Royal Andrews’issä että USGA:ssa, jottei synny erilaisia tulkintoja.

    heimo2 kirjoitti: (24.6.2007 0:14:59)
    Jylanilla oli selkeät ja hyvät ohjeet, vain yksi puuttui ja sen mukana kaikki. Jossain välissä, kun rahaa on käytetty n. kolme (3) milj.€ ja perustustyöt tehty, kastelu, kuivatus ym niin silloin konkurssi. Sinulle jää maapohja ainoastaan tehdyt työt menevät pankille, jolta ostat takaisin jollain puolen milj.€ rahoituksella ja sen jälkeen uusi rumba päälle.

    Alku näyttää todella helpolta, kerätään rahaa ja rakennetaan. kenttä on valmis, pelaamaan. Mutta kuka rakentaa, mistä kentän osaava hoitohenkilökunta, kaikki parhat ja hyvätkin on ’ostettu’ isoimmille kentille, laskuissa kaikkineen on myös kentän hoito koneet. 100000 tonniin saa jo pari kunnollista väyläleikkuria.

    Aloittaisit ensin siitä että KUKA rakentaa ja MINNE. Kaivukone kuskeineen ei vie kylläkään kun vaivaiset 10000€/kk, laskitteko että 9reikää tekee sadetus/pumput,kuivatus, kasvualusta (jos ei voi käyttä omaa maaperää) 100 kuormaa, sadanmetrin väylään,,, Ilman klupitaloakin,menikö jo 1 milj.€ ?.

    Ei pitänyt tulla sotkemaan, mutta selvitä tärkein MINNE rakennat ja mitä maksaa, sitten alat muurata klupilinnaa, ja muuta. Horsmaa kasvaa päällä ja jälkikasvu maksaa velkojasi.

    Aplel kirjoitti: (27.6.2007 9:54:39)
    … myös kentän hoito koneet. 100000 tonniin saa jo pari kunnollista väyläleikkuria.

    Kyllä tuohon hintaan saa koko kaluston, usko pois.

    Ai saamari, tuollaisen ääliön kanssa kun konekauppaa pääsisi tekemään, saisi budjetin kerralla kuntoon! Vaikka kentän hoito kone ostaja ei taida olla oikeus toimi kelpoinen.

    Johtaja XXL kirjoitti: (27.6.2007 10:05:17)

    Niin jos käytettyjä, mutta merkkiä mainostamatta uusi 58000€. Tosin kahta tollaista väyläleikkuria ei bar 9 kentällä tarvitse.

    ts

    Aplel kirjoitti: (27.6.2007 11:25:59)

    Onkos noi leikkurit tosiaan käytettynä niinkun tietyt Ferrarit….maksavat paljon enemmän kuin uutena???? Niinno… uudestahan ei ikinä tiedä toimiiko. Sitten kun sillä oikeen perkaleesti on veivattu, nin tietää, että ei huonolla koneella ois niin paljon päästy

    ts kirjoitti: (27.6.2007 11:29:55)

    Käytetty retale yli kymmenen vuotta vanha 10000€
    Nämä on nyt koneita ei palloja, joten ole ääneti,Mutta jos on tietoa millä nuo leikkuu yksiköt pyörii, tule kertomaan tonne minun ’ikiomaan’ kloossiin.

    Aplel kirjoitti: (27.6.2007 9:54:39)
    … myös kentän hoito koneet. 100000 tonniin saa jo pari kunnollista väyläleikkuria.

    Niin jos käytettyjä, mutta merkkiä mainostamatta uusi 58000€. Tosin kahta tollaista väyläleikkuria ei bar 9 kentällä tarvitse.

    100000 tonnia on 100 miljoonaa; kyllä sillä rahalla saa uuden koneen jokaiseen suomalaisen kentän bariin.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 100)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #477189 kohteessaGolkentän perustaminen

Etusivu Foorumit Yleistä Golkentän perustaminen