Aihe: Golflyönti maapallon ympäri! - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

Golflyönti maapallon ympäri!

Etusivu Foorumit Yleistä Golflyönti maapallon ympäri!

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #188164 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kuvassa näkyy kosmonautti Mihail Tjurin golfmaila kädessään. Golflyönti maapallon ympäri! Golfpeli on vallannut nyt myös avaruuden. Venäläinen kosmonautti Mihail Tjurin löi ennätyspitkän golflyönnin kansainvälisen ISS-avaruusaseman päältä. Avaruusasema eteni lyöntihetkellä varhain keskiviikkona Kiinan yläpuolella, joten pallo lähti leijailemaan alaspäin kohti Tyyntämerta. Golfpallon radasta esitettiin erilaisia laskelmia. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa arvioi, että pallo laskeutuu maapallon kieltoradalta ilmakehään kolmessa tai neljässä vuorokaudessa. Kukaan ei kuitenkaan saa golfpallosta päähänsä, sillä pallo palaa poroksi ilmakehään saapuessaan. Venäjän avaruusasiantuntijat sitä vastain uskovat, että golfpallo sinnittelee maan kiertoradalla jopa vuosia. Oli totuus lähempänä kumpaa tahansa laskelmaa, Tjurin iski avaruuskävelyllään joka tapauksessa historian pisimmän golflyönnin. (STT-DPA)

    #484634 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    On se niin väärin, että semmoisella svingillä. Näyttivät kaveria rangella, en antaisi Green cardia ilman lisätunteja.

    #484635 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jukka62:n (aka double-eagle) seuraava golfmatka suuntautuu siis avaruuteen vieläkin pitempien draivien toivossa. Mitenkähän taitolyönnit sujuvat painottomassa tilassa…

    #484636 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ymmärrykseni mukaan ovat pääosin onnistuneet tasapainottomassa tilassa, joten miksei sitten myös painottomassa?

    #484637 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ei tuota voi hyväksyä yhdeksi lyönniksi, koska kaveri piti jaloista kiinni. Kaksi penalttia eli yhteensä kolme lyöntiä.

    #484638 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Einari kirjoitti: (23.11.2006 20:18:38)
    Jukka62:n (aka double-eagle) seuraava golfmatka suuntautuu siis avaruuteen vieläkin pitempien draivien toivossa. Mitenkähän taitolyönnit sujuvat painottomassa tilassa…

    Mihaililla näyttää vielä olevan tollanen seiska kätösessä…kyllähän tuo aika pitkä leiska on..vaikea panna paremmaksi. Kaapo toki saattaisi …?

    i2:lla kerran vetelin 245 metrisiä…Ramin zx jäykällä varrella ja tuuman pidennyksellä…siitä on yli 10 vuotta aikaa.

    #484639 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    double-eagle kirjoitti: (24.11.2006 10:14:05)
    i2:lla kerran vetelin 245 metrisiä…Ramin zx jäykällä varrella ja tuuman pidennyksellä…siitä on yli 10 vuotta aikaa.

    Meni varmaan kirjaimet väärinpäin: ei zx, vaan xz ja se on shampoota.

    #484640 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Paha pettymys. Näin otsikon ja viimesen viestin lähettäjän ja ehdin jo laskemaan yhteen d-e+40 000.

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #484637 kohteessaGolflyönti maapallon ympäri!

Etusivu Foorumit Yleistä Golflyönti maapallon ympäri!