Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä
| [10] | [6] |
| Kilpailua | Suomalaista |
Suomeen on perustettu yhdistys nimeltä Finnish Professional Clubmakers ry. Rekisteröintihommat on vielä kesken, jonka tähden oma nettisivu yhä puuttuu – toivottavasti tuon kanssa tullaan piakkoin pääsemään eteenpäin. FPCM:n tavoitteena on lisätä golfareitten tietoutta mailoista ja ennen kaikkea seikoista, jotka vaikuttavat golfmailojen sopivuuteen tietyille swingeille ja golfareille. Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on tuoda custom-mailoja hankkiville golfareille entistä parempi kuluttajansuoja vaatimalla jäseniltään tietyt mailojen mitoitus-, mailojen rakennus- ja liiketoimintataidot sekä periaatteet. Ja ennen kuin ensimmäinen vääräleuka sanoo, että yhdistyksen tavoitteena on haalia jäsenilleen lisää asiakkaita myönnän tämän ajatuksen olevan täysin oikea. Jäseniä FPCM:lla on jo Helsingin seudulla, Lahdessa, Kauhavalla ja Haukiputaalla. Lisätietoja asiasta saa esimerkiksi minulta, toimin nyt yhdistyksen käynnistysvaiheessa sen puheenjohtajana.
