-
JulkaisijaArtikkelit
-
Taannoisesta Nick Falloksen romantiikan helmestä innostuen päätin julkaista oman fiktiivisen tarinani, naisnäkökulmasta asiaa lähestyen. Tarina tosin ei pääty tähän, joten kirjoittakaa jatkoa! ****** Kellon lähestyessä kuutta eräänä kauniina kesäiltana, heinäkuisen auringon laskiessaan purppuraista esirippuaan helteisen taivaan ylle, tunsin päivän päätyttyä kyltymätontä vetoa kotikenttäni viheriöille. Polte rinnassani oli kovin yleistä golfin ollessa kyseessä, mutta sinä iltana tunne oli jotenkin erikoisen valtaava. Siispä pakkasin bägini autoni takapenkille ja suuntasin kohti ei-niin-tuntematonta. Olinhan kiertänyt kyseistä kenttää jo kausia, etsien jotain mutta sitä vielä löytämättä. Tähän kyseiseen iltaan asti luulin, että tuo jäytävä kaipuu oli vain toivetta syntymättömästä holarista, mutta syvällä sisimmissä syövereissäni ehkä tiesin jo silloin sen olevan jotain muuta. Saavuin kentälle ja suuntasin bägini kera kohti caddiemasterin toimistoa. Ajatuksenani oli rientää kentälle suoraan turhia jahkailematta ehtiäkseni pelaamaan mahdollisimman monta reikää ennen pimeyden laskeutumista. Olin kuitenkin tuskaillut puttistrokeni kanssa jo useamman kierroksen ajan, ja lopulta tutun caddiemasterin suosituksesta päädyinkin ränniaikaan, 10 vaille seitsemän ehtiäkseni vielä harjoitusgriinille ennen tositoimia. Puttailin siinä sitten tovin ajan, ja kohtapa päivällä nautittu cappuccino alkoi painamaan strategisissa kohdissa. Tunsin voimakasta tunnetta suunnata kohti klubirakennusta puuteroimaan nenääni. Asian toimitettuani huomasin naisten pukuhuoneen pöydällä uusia kosmetiikkanäytteitä, jotka valtasivatkin huomioni hieman liian pitkäksi aikaa. Tuolloin ajattelin nimittäin vielä, josko uusi huulikiiltosävy olikin se mitä kaipasin niin tulisesti huulilleni. Aikani uutta kiiltoa ihasteltuani kauhukseni huomasinkin, että kello olikin jo viittä vaille seitsemän ja ryhmä, jossa minun piti pelata, nousi jo ensimmäisen väylän mäkeä ylös! En ollut koskaan myöhästynyt lähdöstäni. Voi sitä häpeän tunnetta! Nyt joutuisin palaamaan caddiemasterin luo kysymään uutta aikaa ja selittämään myöhästymistäni. Onneksi tuttu Povila toimistossa otti asian rennosti, ja kehotti minua liittymään kymmenen yli flaittiin yksinäisen vieraspelaajan seuraksi. Ensin hieman epäröin, olinko tänä iltana tarpeeksi motivoitunut tutustuttamaan kenttää tuntematonta henkilöä kenttämme kikkailuihin, metsiemme salaisuuksiista aina viimeisen väylän hoidettuun raffiin saakka. Toisaalta, en kai voinut olla niin sydämetön että laittaisin pelaajaparan ypöyksin vieraita väyliä tallaamaan. Povila sai kuin saikin pääni käännettyä, ja niinpä lähdin ulos toimistosta, nostin bägin harteilleni ja aloitin laskeutumisen tietä pitkin kohti ykköstiitä, tietämättä kuinka elämäni pian tekisi täyskäännöksen – parempaan suuntaa. Huulieni edelleen kiiltäessä mansikan makuisina tähyilin ykköstiillä seisovaa nuorta, jäntevää miehen hahmoa. Säikähdin, sillä en ollut koskaan ennen saanut vastaavaa peliseuraa. Minua alkoi yhtäkkiä hieman ujostuttaa. Olinhan vielä nuori ja kokematon, ja komean miehen katse lamaannutti minut täysin. Kuinkahan draivini mahtaisi nousta mäelle vesiesteen yli aina bunkkerien taakse? Nyt jos koskaan olisi aika näyttää kaikki osaamiseni, jota olin vuosien varrella kerryttänyt lukemattomien tekniikan hiomiseen käytettyjen tuntien aikana. Huumaantuneena kesäillan seesteisyydestä lähestyin tiillä seisovaa miestä. Hän puhkesi sädehtivään hymyyn, joka paljasti hänen upean virheettömänä hammasrivistönsä. Tämä yhdistettynä tyylikkääseen hiusmalliin, jykeviin kasvonpiirteisiin ja tuikkiviin silmiin teki polveni veteliksi. Mies ojensi kättään, ja mitään tajuamatta tartuin siihen. Tunsin vain miehen kätensä suuruuden omani ympärillä. Olin aina tuntenut vetoa miehisiin miehiin, mutta hänenlaistaan en ollut koskaan nähnyt. Sävähdin, kun kuulin miehen syvän äänen kysyvän; ’Mikäs noin nuoren tytön on golfkentälle ajanut?’ Tätä minulta oli tiedusteltu useinkin, koska en ollut vielä kahtakymmentäkään, mutta koskaan ei tuohon kysymykseen vastaaminen ollut tuottanut yhtä ylivoimaisia vaikeuksia. Mutisin jotakin epämääräistä, yrittäen kuulostaa reippaalta ja hauskalta, siinä täydellisesti epäonnistuen. Itse asiassa kurkustani karkasi vain korkea fore-huuto, joka kaikui hiljenevässä illassa. Mies vain nosti täydellisesti muotoutuneita kulmakarvojaan ja jatkoi hymyilemistä. Olin myyty, ja tajusin sentään hymyillä takaisin. Tajuntaani alkoi tulla tiedostus siitä, että pitäisi oikeasti lähteä pelaamaankin, ja irrotin katseeni miehen silmistä ja kaivoin draiverin bägistäni. Arvelin, että olisi parasta tehdä muutama harjoitussvingi liian jännityksen poistamiseksi. Ehdin tehdä vasta yhden, kun kuulin miehen sanovan: ’Todella hyvin muodostunut – siis tuo sinun svingisi!’ Katsoin miestä ja hän iski minulle silmää. Kiitin kohteliaisuudesta, ja hymyilen edelleen. Tästä tulisi todellakin mielenkiintoinen kierros! …
MMMMMMmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmm……. =)
Ens kesänä varattu tiiaika jo ^^ Sopiiko Leidille Kesäkuun 1. pävä klo 18.00 ? =P
sori..jatkaa en halua…en viitsi pilata hienoa tarinaa…tai sen jatkoa ..
ränniaika = aika heittää rojut ränniin =)
Hienoa, että joku muukin uskaltautuu paljastamaan perversionsa. Omaa kakkososaani joutuu vielä odottelemaan kun se eka pätkä tuli niin kuin itsestään ja aika on ollut vähissä. Toivottavasti sulla on jo kakkososa purkissa… ettei lukijat aivan pakahdu odottaessaan.
Mun päähenkilö makaa edelleen selällään sängyssä ja heittelee Strataa kädessään.. toivottavasti puhelinnumero ei ehdi kulumaan ennen kuin mä keksi jatkoa. 😉
Ja sitten jatkoa Lauralle:
Ykkösgriinillä komea pelikaverini puttaa vaikean kuusi(sex)metrisen sivurinneputin sisään. Oikein innostun. ’Voi miten sulavasti puttisi solahti sisään.’
Sain vastaukseksi ihanan, mutta salaperäisen hymyn.
Kakkostiillä Hän kaivoi bägistään TaylorMaden 580:n (alapäässä maksimitrampoliinit) ja valmistautui suoritukseensa.
Silmäni olivat kiinnittyneet yhteen paikkaan, kun kuului takaa tylyhkö huuto: ’Sami, sinunhan piti tänään hoitaa lapsi…..’
mitä mitä mitä..elä hyvä ihminen mene ja pilaa hyvää tarinan alkua…
No ei sitten ja jatkuu:
Valahdin kalpeaksi, mutta en niin kalpeaksi kuin Sami. Hän änkytti vähän ja huudahti, voi ei! ’Sari-kulta, unohdin täysin, että olin lupautunut lapsenvahdiksi teidän elokuvailtaanne. Saanko esitellä sisareni Sarin.’
Hän työnsi varmoin ottein Taylormaden trampoliinipään mailahuppuun niin, että mailan kiinteät muodot näkyivät selvästi hupun läpi. Hän teki lähtöä.
Yritin urheasti heittää vitsiä. Noin upean putin jälkeen onkin mukava lähteä.
Hän tuli lähemmäs ja kuiskasi: putti saadaan kulkemaan myöhemminkin ja ihan tositilanteessa ja työnsi käyntikorttinsa käteeni.
Kun hän käveli sisarensa kanssa pois ykkösväylän vasenta raffia pitkin, vilkaisin korttia. Oli kännykän numero ja sähköpostiosoite. Ammattinimikkeenä näkyi olevan agrnomi.
no niin, ziperia, jatkoa vaan tähän
no nyt alkoi jo kuullostamaan hieman paremmalta…olisi kuitenkin ollut mukava lukea jotain enemmän ’romanttisempaa’…koska kierroksen aikanahan olisi voinut tapahtua vaikka mitä…pallo hävitä metsään,turmiollinen soketti..?
Hän ojensi minulle käyntikorttinsa, käyntikortissa näytti olevan painovirhe…
ui ui.. ku on romanttista..:)
En jatka tarinaa, mutta teenpä tässä ’merkittävän’ havainnon.
Kenttänä on muuten tässä Tarinagolf, vai kuinka? Ainakin vahvat tuntomerkit kentästä, ykkösväylästä ja hieman Caddiemasterin muokatusta nimestä…
Niinpä, mietipä kun tarinan miessankari avaa kakkosella draiverilla. Pitkälyöntinen kaveri, vai mitä…
Taitaa se käyntikortti lentää kaaressa kolmosen sillalta ojaan.
No joo. On siinä tietysti se epäkohta, että kakkonen on todellakin 150 metrinen par-kolmonen. Vissiin fiktiivinen kenttä sitten, mutta aika paljon Tarinamaista siinä oli… Tai sitten tarinan sankari on melkoinen ’nuhapumppu’, kun tarvii draiveria kakkoselle…
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)