Aihe: draiveri ja kolmonen hankinnassa. Kokemuksia alla olevista? - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][6]
KilpailuaSuomalaista

draiveri ja kolmonen hankinnassa. Kokemuksia alla olevista?

Etusivu Foorumit Välineet draiveri ja kolmonen hankinnassa. Kokemuksia alla olevista?

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Hei! Draiveria ja puu3:sta olen siis hakemassa, proshoppeja on koluttu läpi ja vaihtoehtoja on kaksi. Joko callawayn big bertha tai wilsonin dd6+ ja df3. Olisiko kellään kokemuksia näistä mailoista ja kumpia pidätte noin yleisesti parempina. Hintaluokkahan on aikalailla sama. Itselle callaway ehkä tuntui vähän paremmalta, mutta..

    Jos noiden kahden välillä, eli Callawayn BB ja Wilson Dd6+, niin valitsisin Wilsonin, ja nimenomaan V2 varrella, todella hyvän tuntuinen draiveri, Wilsonin väyläpuut ovat sitten asia erikseen, itse en ainakaan Df-sarjan väyläpuilla – Df 3 ja Df 5 saanut yhtään hyvää lyöntiä,eikä ne menneet kaupaksikaan kuin vaihtamalla… johtuiko sitten Aldilan vakiovarresta (NVS 75 tai sinne päin)…nykymalleista Callawayltä löytyy sitten jo paljon parempikin dariveri, eli Hyper X 460, tosin hiukan eri hintaluokassa…

    Meillä on tullut sijoitusperheeseen spooni df6. No on sillä tullut joskus hyviäkin lyöntejä, mutta tuloskeskiarvo olisi parempi, jos spoonia ei olisi ollut bägissä. Sitä en tiedä mikä on mailamerkin osuus asiaan.

    Wilsonin uudemmat ajurit taitavat olla riittävän hyviä. Tarkoitan mallista Dd6+(jopa dd6) lähtien. Näissä on jo perusmalleissa on kunnon varret. Paddyn voitolla on kahdenlaista vaikutusta. Toisaalta merkin uskottavuus kasvaa, mutta samalla hintataso saattaa nousta. Wilsoneita kun on tupannut saamaan edulliseen hintaan.

    Mites titu? Tituakin näyttää saavan suht.edullisesti, Suomesta.

    no titukkaa en oo kyllä ottanut huomioon, pitää varmaan vielä katsastaa nekin. Hinta sais mielellään olla kyllä alle 200e

    No niin!

    Tänään sitten kävin rangella, mukanani Dd6+, Callawayn BB ja Taylorin Burner. Aikani testattuani päädyin sitten Big Berthaan ja tyytyväinen olen. Tänään vielä lisätestauksia..

    ennen päätöstä niin kokeileppa mizunon vehkeitä myös. varsinkin spone osasto on ainakin mun mielestä varsin laadukas.

    Itse olin draiveri viidakossa myös hetki sitten ja rangella kokeiltuani useita eri malleja itselleni parhaiksi jäivät Taylor made R7 Draw, Ping g10 ja Wilson Staff Spine. Noista päädyin Pingiin ja en ole katunut n. 10 kierroksen jälkeen.

    Myös Callawayn FT-i 5:sta kannattaa kokeilla. Itse kävin moisen hakemassa ja täytyy sanoa, ettei ajuri ainakaan omaan käteen juurikaan parane: anteeksi antavuutta löytyy, mutta maila antaa kyllä lyönnistä selkeän palautteen.

    Fantti kirjoitti: (26.7.2008 22:06:06)
    Meillä on tullut sijoitusperheeseen spooni df6. No on sillä tullut joskus hyviäkin lyöntejä, mutta tuloskeskiarvo olisi parempi, jos spoonia ei olisi ollut bägissä. Sitä en tiedä mikä on mailamerkin osuus asiaan.

    Eksä 3 lähti kiertämään ja tilalle tarjouskorista neliönmallinen keltainen yksilö. Paremmalta tuntuu, toistaiseksi, mutta hintaa per lyönti ei kannata lähteä laskemaan. Outtiin ja esteisiin on onnistuttu lyömään myös uudella yksilöllä.

    Tuossa nyt pitää huomioida, että mm. Pig Pertti on hemmetin halpa. Olen jymäytellyt kaverin draiverilla (Cally BB 460, varsi Aldila NVS R alle 170 ECU) viivasuoria pitkiä vetoja aina kun hän on epäillyt, että Regu varsi on liian löysä ja vie lyöntiä oikealle. Itse muuten aina epäilen samaa kun lyön omalla mopontankilla oikealle (Cobra, Aldila NVF, Regu). PS. Luulen, että kaveri nappaa huomenna seuran mestaruuden (Miehet SCR).

    Itselläni käytössä W/S DD6 ja Df3. Ajurissa vartena UST V2 stiffinä ja spoonissa Graffaloyn proline blue reguna. Toimii kivasti, erityisesti väylältä spooni antaa korkean ja pehmeän kaaren. Suosittelen lämpimästi.

    Mitä ootte muuten mieltä, että olisko hyvä jos driverissa ja kolmosessa olis sama varsi? Onko mitään väliä? Esim. jos driverissa just joku UST Proforce V2 siffinä ja kolmosessa joku Aldila mutta myös stiffinä. Oisko parempi että on sama varsi?

    Totta kai olisi hyvä jos molemmissa olisi sama varsi. Mut täytyy huomata että välttämättä eri merkkien jäykkyys ei ole sama, esim mielestäni UST:n stiffi vastaa hyvinkin pitkälti Graffaloyn regua. Grafun stiffi oli aivan liian jäykkä minulle.Testaamalla löytää kyllä mieleisen.

    Aldilan varsissa on kato kuulemma poraavampi kaari mikä sopii klubituupparille hyvin. Aika lujaa saa tempoa että regu varsi alkaa joustamaan slicen verran, mutta ehkä omalle mielenrauhalle on hyväksi ottaa stiff -merkinnällä varret sieltä stiff -asteikon löysemmästä päästä. Näin pelikaverit katsoo ihaillen ja vähän joustavammasta varresta saa tarvittavat lisämetrit oman peliseuran drivekisan voittoon.

    Itse draiveria hommatessani – siis sitä ensimmäistä sellaista – ostin ’parasta mitä rahalla saa’ ihan vaan että ei tartte sitten selitellä vian olevan alelaarin 4D ajurissa. Ja tietysti näinhän ei ollut ja nyt pari vartta tohon driveriin on jo vaihdettu eikä se lyönti ole siitä kummemmaksi tullut varren kanssa kikkaillessa. Tosin varret on vaihdettu ikävien hajoamisien lopputuloksena, mutta aina vähän erilaiseen.

    Yhdyn kyllä siinä kaikkiin ettei kande tehdä sokko-ostoksia niinkuin allekirjoittanut, eli omasta budjetista 4 mailaa rangelle ja ostaa sen jolla lähtee parhaiten. Sitten kun pro vääntää swingin eri asentoon niin voi olla että joku muu maila olisi taas parempi. Sehän tässä golffissa on niin kivaa että saa bägiä aina täydentää ja vaihdella mailaa muka parempaan jatkuvalla syötöllä…

    Wilsonin Spinesta 10,5 (YST V2) tuli ’hetkessä’ luottomailani…vanha luotettava TaylorMaden 18 asteinen V Steel kulkee silti mukana, lähinnä lyhyimmille avauksille, väylällä lyön MD-Golfin hybrideillä (21 ja 24 asteiset, myös YST V2-varsilla).

    Pienin rautani on nelkku, käytössä aika harvoin…

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #311774 kohteessadraiveri ja kolmonen hankinnassa. Kokemuksia alla olevista?

Etusivu Foorumit Välineet draiveri ja kolmonen hankinnassa. Kokemuksia alla olevista?