Aihe: Demomaksut? - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista

Demomaksut?

Etusivu Foorumit Välineet Demomaksut?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 34)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tähänkö ollaan tultu että jopa demopäivillä pitää maksaa että pääsisi kokeilemaan mailoja? Vieressä vilkkuu mainos demopäivästä jossa 10e demomaksulla saa korillisen palloja ja tiipussin ’kaupan’ päälle. Olen jo tänä keväänä käynyt kokeilemassa uusia mailoja pientä maksua vastaan rangella. Onhan se hienoa että rangen yhteydessä olevassa kaupassa on kattava valikoima uusia mailoja. Minusta onkin ihan hyväksyttävää että maksan pienen korvauksen siitä palvelusta että voin mennä kokeilemaan mailoja milloin tahansa minulle sopii. Maksu vielä hyvitetään mahdollisesti tulevissa mailakaupassa. Mutta mielestäni demopäivät ovat asia erikseen. Merkkien edustajat tuovat omat mallinsa näytille ja pelaajien kokeiltavaksi. Eihän se maksu iso ole, mutta koko asetelma on mielestäni väärinpäin. Tuskin nämä kympit ovat kenellekään mikään iso bisness. Onneksi on vielä palvelevia golfkauppoja mistä voi ilman maksua saada mailoja mukaan rangelle kokeiltavaksi.

    puunelonen kirjoitti: (13.5.2009 22:28:37)
    Tähänkö ollaan tultu että jopa demopäivillä pitää maksaa että pääsisi kokeilemaan mailoja?
    Vieressä vilkkuu mainos demopäivästä jossa 10e demomaksulla saa korillisen palloja ja tiipussin ’kaupan’ päälle.

    Olen jo tänä keväänä käynyt kokeilemassa uusia mailoja pientä maksua vastaan rangella. Onhan se hienoa että rangen yhteydessä olevassa kaupassa on kattava valikoima uusia mailoja. Minusta onkin ihan hyväksyttävää että maksan pienen korvauksen siitä palvelusta että voin mennä kokeilemaan mailoja milloin tahansa minulle sopii. Maksu vielä hyvitetään mahdollisesti tulevissa mailakaupassa.

    Mutta mielestäni demopäivät ovat asia erikseen. Merkkien edustajat tuovat omat mallinsa näytille ja pelaajien kokeiltavaksi.
    Eihän se maksu iso ole, mutta koko asetelma on mielestäni väärinpäin. Tuskin nämä kympit ovat kenellekään mikään iso bisness.

    Onneksi on vielä palvelevia golfkauppoja mistä voi ilman maksua saada mailoja mukaan rangelle kokeiltavaksi.

    Kyllä ne ilmaiset demo-mailatkin joku maksaa. Kyse on vain siitä, saako regular-setin ostaja maksaa myös ne stiftit/x-stiffit/leftit, jotka renkaanpotkijat käyvät hakkaamassa kieroon kesän aikana, vai pitäisikö kokeilijoiden jotenkin osallistua aiheuttamiinsa kustannuksiin.

    ts

    vieraspelaaja kirjoitti: (13.5.2009 23:17:55)

    Nyt tais jäädä vieraspelaajalta juttu lukematta. Demopäiväthän yleensä ovat tehtaan ukkojen kalustolla hoidettu ja kyllä siellä pitää saada mailat veloituksetta testata. Shopista otettavien demomailojen suhteen tilanne toki on toinen. Siinä varsin asiallinen olisi nykyisen nettikaupan aikaan tapa, jossa demoamisesta perity maksu hyvitetään jos kaupat syntyvät.

    Totta nimittäin on, että yhden demomailan maksaakseen, saa aika monta myydä nykykatteilla.

    …. niin ja valilla hermostuttaa sekin, etta missa kunnossa ne mailat sielta ’demosta’ takaisin tulevat. Valilla meinaan kay niin, etta jonkin ajan kuluttua demomaila on kaytto ja myyntikelvoton, joten siihen sijoitettu raha ja tyomaara (meilla mailanikkareilla) menee vessanpontosta alas. On meinaan demoajia ja ’demoajia’…

    Itse annan vakkarien demota ’nimi kirjaan’ periaatteella ja muut vain minun lasnaollessa. Maksua en ota ihan vaan periaatteesta.

    Golfinn kirjoitti: (14.5.2009 1:49:55)
    …. niin ja valilla hermostuttaa sekin, etta missa kunnossa ne mailat sielta ’demosta’ takaisin tulevat. Valilla meinaan kay niin, etta jonkin ajan kuluttua demomaila on kaytto ja myyntikelvoton, joten siihen sijoitettu raha ja tyomaara (meilla mailanikkareilla) menee vessanpontosta alas.

    Aivan.
    Välillä on käynyt minullakin mielessä jonkinmoinen demomaksun periminen, mutta se sotii omaa ajattelutapaani vastaan niin paljon, etten tuota kuitenkaan ala tehdä. Kulutustavaraa ovat nuo demot ja mitoitusmailat, onneksi niissä ei kovin montaa tonnia ole rahaa kiinni…

    Siis tota noin häh? Maksu siitä että pääsee kokeilemaan jotain tuotetta?

    Toki demomailoista ja muista markkinointitoimista varmasti koituu yrittäjälle kuluja. Semmosta se yrittäminen on.

    Kaikkea sitä kuulee. Maksaisitteko autokaupassa koeajosta?

    J.J. kirjoitti: (14.5.2009 12:36:54)
    Kaikkea sitä kuulee. Maksaisitteko autokaupassa koeajosta?

    Jos autoja olisi yhtä helppo ostaa nettikaupasta kuin on golfmailoja, niin silloin autokaupatkin voisivat reagoida tilanteeseen ja lätkäistä koeajomaksun.

    J.J. kirjoitti: (14.5.2009 12:36:54)
    Siis tota noin häh? Maksu siitä että pääsee kokeilemaan jotain tuotetta?

    Toki demomailoista ja muista markkinointitoimista varmasti koituu yrittäjälle kuluja. Semmosta se yrittäminen on.

    Kaikkea sitä kuulee. Maksaisitteko autokaupassa koeajosta?

    Maksaisin kympin jos sillä pääsen testaamaan haluaamaansa mailaa ilman sen suurempaa jonottamista ja odottamista!

    Olisko tässä ideana se kun jengi käy testaa demoja ja sitten tilaa mailan vaikka enkuista netin kautta. Demomaksulla sitten on jo tavallaa kymppi sisällä golfliikkeessä jonka saa hyvityksenä ostoksesta?

    J.J. kirjoitti: (14.5.2009 12:36:54)
    Siis tota noin häh? Maksu siitä että pääsee kokeilemaan jotain tuotetta?

    Toki demomailoista ja muista markkinointitoimista varmasti koituu yrittäjälle kuluja. Semmosta se yrittäminen on.

    Kaikkea sitä kuulee. Maksaisitteko autokaupassa koeajosta?

    Ei niitä kuluja yrittäjä maksa, ne maksatetaan oikeilla ostajilla. Kysehän olikin siitä, kenen maksettavaksi ne kulut oikeasti kuuluisivat.

    Tottakai kaikki yritystoiminnan kulut pitää saada myynnin kautta pois, ja kate päälle. Kyse on vain siitä, millä keinoilla viivan alle jäävä lukema maksimoidaan. Tuskinpa golfkauppiaan tuotteiden hinnat mihinkään laskevat jos yrittäjä keksii muita tulolähteitä kuten tällaisen mailanvuokrauksen.

    Kaikenlaisia kikkoja voi kokeilla, ja voi olla että tuo näyttää jotain tuottoa. Todennäköisesti joku asiakas jättää kuitenkin vastapainoksi sen firman kamat testaamatta ja mahdollinen kauppa jää toteutumatta.

    Sitten on viellä se! Että, kun maila tehtaat lähettelevät niitä demo mailoja myyjille NE nimen omaan on tarkoitettu pelaajille testattavaksi ilmaiseksi, ei maksua vastaan!

    No, mutta kukaan ei olekkaan niin tyhmä kun Suomalainen!

    Myös minä =)

    ts

    AjuriX kirjoitti: (14.5.2009 23:03:48)
    Sitten on viellä se! Että, kun maila tehtaat lähettelevät niitä demo mailoja myyjille NE nimen omaan on tarkoitettu pelaajille testattavaksi ilmaiseksi, ei maksua vastaan!

    No, mutta kukaan ei olekkaan niin tyhmä kun Suomalainen!

    Myös minä =)

    Luuletko oikeesti, että tehtaat lähettelevät niitä demomailoja jälleenmyyjille veloituksetta? Hienoa olisi, mutta totuus on toinen. Demoiksi saa ostaa pienellä lisäalella tietyn määrän mailoja kaudeksi ja sen laskun maksaa kauppias ihan itse.

    Kyllähän shoppi vois tuottaakin, jos ei tarvis mailoja olla myynnissä 😉

    Niinpa. Ma saan demoja -20% alella normaalista, etta siina sita on sita ilmasta mailaa/komponenttia valmistajilta…

    Mä olen ihan samaa mieltä, että semmosta se yrittäminen on.

    Ymmärrän toki, että yrittäjiä sapettaa kun demomailat kärsii mutta sellasta se on. Kaikissa ammateissa on omat huonot puolensa 😉 Ja taitaa niissä mailoissa katteetkin olla…

    Itse en menisi maksullisille demopäiville. En maksaisi siitä että saan kokeillaa mailoja ihan kuin en siitä että saan koeajaa autoa. Kyllä mulle on myyjät autokaupassa tankannu auton ennen kun lähden ajelulle ja sinä päivänä kun eivät sitä tee jää auto odottamaan seuraavaa asiakasta. Sama juttu mailojen kanssa, jos niiden kokeilemisesta pitää makssa menen seuraavaan kauppaan jossa ei tarvitse. Taitaa siis mun kohdalla noilla maksullisilla demopäivillä olla päinvastainen vaikutus kuin tarkoitus -ei houkuttele, pikemminkin työntää pois.. Ja kyse on periaatteesta ei rahasta, ehkä mä olen hankala tai vaativa asiakas mutta niin kauan kun on valinnanvaraa valitsen juuri mitä minä haluan 🙂

    En kannata tuota maksua. Paremminkin pitäisi hakea tuottoa myynnin kautta.

    Kannattaisi panostaa siihen että tuolta demotilaisuudesta olisi ostettavissa maila jolla lyö. Olen monesti halunnut ostaa nimenomaan sen mailan jolla olen rangella lyönyt muttei se tahdo onnistua. Kerran otin parilla eurolla driverin kokeiluun Seasonissa ja sitten vielä pari muuta ja vertailin ja kun pystyin sen kepin ostamaan jolla parhaiten löin niin kaupat syntyi enkä hinnasta tinkinyt enkä muuten kadu. Tehkää koko tapahtumasta enemmän myyntihenkinen eikä kokeiluhenkinen sillä itse ainakin olen valmis maksamaan siitä että saan juuri sen kepin jolla lyönti rangella hyvin lähtee ja siihen ei nettikaupat pysty. Olen joitakin kertoja nimittäin verrannut kahta ’samanlaista’ keppiä ja totuus on tarua ihmeellisempää…

    Kun tohon saisi semmoista messuhenkeä eli että kohtuullisia tarjouksia mailoista joilla pääsee lyömään ja vielä saisi sen yksilön jolla löi niin vois taskuun jäädä muutakin kuin kädet.

    mac

    No toi Demo homma on muutenkin mitä on, pieni ryhmähän siitä oikeasti hyötyy! Tarkoitan sitä että jos on vähän pelaava ja joku Demo maila tuntuu tänään hyvältä, niin tuntuuko se välttämättä enää huomenna hyvältä?

    Maila- ja autokaupassa taitaa olla sellainen ero, että auton ostajan on käytännössä ostettava autonsa lopulta samasta tai saman ketjun toisesta liikkeestä. Tämänvuotista Volvoa ei saa netistä puoleen hintaan, eikä viimevuotisia melkein samanlaisia ylijäämiä voi myydä uusina.

    Kaikista tyhmimmillä näköjään jäänyt koulun äidinkielen tunnitkin käymättä 😉

    Taapero kirjoitti: (15.5.2009 12:12:48)
    Olen joitakin kertoja nimittäin verrannut kahta ’samanlaista’ keppiä ja totuus on tarua ihmeellisempää…

    Tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä mailojen laadun kriteereistä.
    Samanlaisten mailojen on oltava samanlaisia.

    J.J. kirjoitti: (14.5.2009 12:36:54)
    Siis tota noin häh? Maksu siitä että pääsee kokeilemaan jotain tuotetta?

    Toki demomailoista ja muista markkinointitoimista varmasti koituu yrittäjälle kuluja. Semmosta se yrittäminen on.

    Kaikkea sitä kuulee. Maksaisitteko autokaupassa koeajosta?

    Amen!

    tmv

    Kyllä kai mailojen valmistajat tukevat liikkeitä ja tällaiset demot ovat osa markkinointikuluja. Liike/valmistaja yrittää myydä tuotetta ja kuluttajan pitäisi maksaakin vielä tästä markkinointitavasta? Ihmeellinen ajatus.

    Jos tällainen malli leviäisi muuhunkin kaupankäyntiin, niin alkaisi olla hiljaista liikkeissä. Mitäs jos hifiliikkeissäkin pitäisi alkaa maksamaan kuuntelumaksua kaiuttimista tai jossain Gigantissa katselumaksua, että pääsee arvioimaan taulutelkkareita? Loistoajatus…

    tmv kirjoitti: (17.5.2009 11:26:40)
    Kyllä kai mailojen valmistajat tukevat liikkeitä ja tällaiset demot ovat osa markkinointikuluja.

    Ei ole tällaista valmistajaa vielä komponenttipuolella tullut vastaan.
    Jonkinlaisia demotarjouksia on toki tullut vastaan ja tuon rajoitetun ostomäärän kuvittelen olevan hyvin lähellä valmistajan omakustannushintaa.

    tmv

    Mika Hekkanen kirjoitti: (17.5.2009 12:26:04)

    No juu, komponentit erikseen kun perustuu hieman erilaiseen toimintaan kuin näiden suurten brandien mailabusiness. Varmasti on täysin erilainen katerakenne ja markkinointibudjetti näissä eri liiketoiminnan muodoissa.

    ts

    tmv kirjoitti: (17.5.2009 12:30:02)

    Mä jaksan ihmetellä sitä, että kovasti otetaan asioihin kantaa, vaikka samassa lauseessa kerrotaan koko mielipiteen perustuvan olettamukseen jostain asiasta. Tässäkin ketjussa hemmtin monta ihan hyvää ja perusteltua mielipidettä…. jos asiat olisivat kuten kirjoittaja oelttaa. Mutta kun ei ole.

    Niijjuu… joku on sanonu, että tää on mielipidepalsta (mä oon luullu keskustelupalstaks) ja semmosellehan saa vaikka kirjottaa, että arsenikki on terveellistä, koska se on luontaisvalmiste.

    tmv kirjoitti: (17.5.2009 12:30:02)

    Mika Hekkanen kirjoitti: (17.5.2009 12:26:04)
    Ei ole tällaista valmistajaa vielä komponenttipuolella tullut vastaan.
    Jonkinlaisia demotarjouksia on toki tullut vastaan ja tuon rajoitetun ostomäärän kuvittelen olevan hyvin lähellä valmistajan omakustannushintaa.

    No juu, komponentit erikseen kun perustuu hieman erilaiseen toimintaan kuin näiden suurten brandien mailabusiness. Varmasti on täysin erilainen katerakenne ja markkinointibudjetti näissä eri liiketoiminnan muodoissa.

    Kyllä vaan, noissa bisnesmalleissa on eritoten markkinoinnin kannalta eroa kuin yöllä ja päivällä.
    Eli täällä pohjoisessa keskellä kesää erittäin vähän 😉

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 34)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #309536 kohteessaDemomaksut?

Etusivu Foorumit Välineet Demomaksut?