Aihe: Backswingin tekniikasta - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Backswingin tekniikasta

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Backswingin tekniikasta

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 40)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Joku varmasti osaa vääntää rautalangasta perustelut seuraavaan kysymykseen: Miksi taakseviennin alussa käsien tulisi lähteä suoraan pallolta taakse siten, että ranteetkin pitävät asentonsa pitkän matkaa muuttumattomana. Pallolle kuitenkin tullaan sisältä oikean käden ja ranteen ollessa koukussa. Periaatteessa ymmärrän paljon swingistä, eikä tässä tarvitse nyt kauhean alusta lähteä. Itselläni on ollut pahana taipumuksena lähteä ranteilla liikkeelle paljon nopeammin kuin ammattilaisilla ja siis tämä flippi on tullut jotenkin luonnostaan. ajattelin kysymyksen olevan soveltuva yleiseen keskusteluun, koska näkemäni perusteella virhe on amatööreillä yleinen.

    No kun vähän aikaa pohtii niin keksii itsekin jonkinlaisen vastauksen.

    Periaatteessa alkuasennossa on yhdellä ja samalla hartialinjauksella mahdollisuus pitää käsiä kolmella tavalla. Joko niin, että 1. molemmat olkavarret ovat kiinni kyljissä, 2.Vasen olkavarsi on vasemman rintalihaksen päällä ja oikea kyljessä tai 3.oikea olkavarsi rintalihaksen päällä ja vasen okavarsi kyljessä.

    Siis nämä vaihtoehdot toteutuvat vain käsien asentoa vaihtamalla. Ja tässä on ammattilaistenkin välillä eroja (ja ehkä myös eroja mailavalinnan ja lyönnin mukaan).

    Itse olen suosinut tätä viimeistä, jossa oikeä olkavarsi on rinnanpäällä. Tästä asennosta backswingiin lähdettäessä tulee helpommin tarve vipata ranteita ja taas päinvastaisesta asennosta on hyvin helppoa pitää ranteet aloillaan take awayssä.

    Tämähän toki vaikutta myös mailan liikerataan ja lopulta myös pallon lentoon.

    Mielelläni kuulisin jos joku osaisi sanoa asiasta jotain syvällistä ja viisasta.

    Hartiakäännöstä tulee parempi. Amen.

    Hyvä perusperiaate on, että jos yrittää keksiä pyörää tänä päivänä, ei kannata tehdä siitä neliskanttista.

    Bäkäri on ongelmallinen alue. Eikös tämän voisi ratkaista niin ettää jättää koko bäkärin pois eli aloittaa ns. huipulta? Liikkeellelähdön, suunnanvaihon ja sen sellasten ongelmat olis heti tipotiessään. Eräs proffa kerran esitteli minulle backswingiä ilman liikkeellelähtöä ts. maila addressissa oli jo vaakatasossa. Mää vein tän vähän pidemmälle. Jaa miten nii ei toimi? Odottakaan kun alan kaupitella tätä metodia – kirjan mukana seuraa kätevästi mukana kulkeva vesivaaka…

    Älä kaupittele. ledpetteri esiteli ton jo joku aka sitten G.Digestissä.

    Nimetön

    Back swing voi lähteä liikkeelle usealla eri tavalla. Toisaalta on tosiaan kyseenalaista lähteä keksimään pyörää uudelleen, varsinkin kun hyviä malleja on olemassa jo ennestään.

    P.S. se eri ’käsienpitoasentojen’ pohdiskelu oli aika omaperäistä 😉

    Bosco kirjoitti: (16.1.2007 10:23:12)
    Älä kaupittele. ledpetteri esiteli ton jo joku aka sitten G.Digestissä.

    Shhh…

    Rifle kirjoitti: (16.1.2007 10:30:10)
    P.S. se eri ’käsienpitoasentojen’ pohdiskelu oli aika omaperäistä 😉

    Joo, mutta pointsit rohkeasta ulostulosta.
    Vanha sananlasku sanoo : Ilmainen proo tulee kalliiksi.

    draiviratkaisee kirjoitti: (15.1.2007 18:47:00)
    Periaatteessa alkuasennossa on yhdellä ja samalla hartialinjauksella mahdollisuus pitää käsiä kolmella tavalla. Joko niin, että 1. molemmat olkavarret ovat kiinni kyljissä, 2.Vasen olkavarsi on vasemman rintalihaksen päällä ja oikea kyljessä tai 3.oikea olkavarsi rintalihaksen päällä ja vasen okavarsi kyljessä.

    Tarkoitatko siis, että käsivartta kiertämällä käsivarren sijainti rintakehällä muuttuu?

    Niin tämä oli tällaista tammikuulle sopivaa asioiden pohdintaa, jota ei kannata enää kesällä harrastaa.

    Nin toi käsiensijoitus alkuasennossa on ilmeisesti monille niin itsestääselvyys tai luonteva asia, etteivät ole ajatelleet, että joku siitä ongelman tekee. Eli sarjassa asioita, joista ei paljon puhuta.

    Niitä asentoja on tietysti se neljäskin, joka jäi mainitsematta. eli kädet kokonaisuudessaan kropan edessä.

    jos jollekulle kiinnostuneelle jäi tämä asia vielä auki, niin tarkoitin sitä, Että (mitenkähän sen sanoisi) voit hauiksellasi (olkavarrella) painaa esim. paperin palaa kylkeäsi vasten tai sitten ojentajallasi rintalihastasi vasten. eli kun pidät torson paikallaan ja heilutelet käsiäsi niin voit laskea ne eri paikkoihin ja sama onnistuu myös mailan kanssa ja vaikuttaa swingiin.

    Mietin vain, että onkohan tuossa asiassa joku pätevä yleisohje, että miten tulisi niitä käsiä pitää, jos aikoo ammattilaiseksi:)

    Mutta älkää nyt ihmeessä ajatelko tällaisia liikaa jos on swingi tyydyttävässä kunnossa!!!

    draiviratkaisee kirjoitti: (16.1.2007 12:03:15)

    jos jollekulle kiinnostuneelle jäi tämä asia vielä auki, niin tarkoitin sitä, Että (mitenkähän sen sanoisi) voit hauiksellasi (olkavarrella) painaa esim. paperin palaa kylkeäsi vasten tai sitten ojentajallasi rintalihastasi vasten. eli kun pidät torson paikallaan ja heilutelet käsiäsi niin voit laskea ne eri paikkoihin ja sama onnistuu myös mailan kanssa ja vaikuttaa swingiin.
    I]

    Mutu-tuntumalta ruokiksen aikana tulee oheinen vinkki: Yritä olla stansissa ryhdikkäällä tavalla rentona, eikä moneltakaan taholta kuule suosituksia muuttaa perusasentoa ’painamalla mitään minnekkään’. Tosin tämä on kuin pimeässä huoneessa opastaisi toisen svingiä, kun ei näe nottá ei.

    But they say 80% huonoista palloonlyönneistä johtuu vioista ennen mailanheilahdusta.

    Kahdella sentillä ilmaista huu-haata, olkaa hyvä.

    Mika Piltz, eräs Suomen parhaista pallonlyöjistä, joskus jossain kehotti pitämään olkavarret tissien edessä. Toimiva neuvo.

    Kiitos ajatuksesesta. Tällaista sokkoa ajatuksenvaihtoahan tämä on, eikä asioiden oikeellisuudesta tai vääryydestä puolestani tarvitse stressata.

    Kaikki hyvässä hengessä käyty golfkeskustelu kelpaa ainakin minulle talven pimeinä hetkinä.

    Täällä keskusteluissa kun on hieman sellaista henkeä, että jotkut golffiin olennaisesti liittyvät asiat pitäisi ilmeisesti pitää ihan omana pohdintana.
    Ei kai tämän nyt olennaisesti tarvitse erota normaalista jutustelusta esim. rangella toisen yhtä kehnon pelimiehen kanssa.

    Nimetön

    No laitetaan nyt pari melko hyvin kaikkiin tapoihin soveltuvaan neuvoa…

    Mailan pään eli gripin on hyvä osoittaa keskelle kehoa. Ei mitään ’impact’ asento imitointeja. Ja yläkroppa tietysti ’tiltissä’.
    Oikea ranne mielummin suorana ja vasen taas taivutettuna hieman (ei kuitenkaan ns. cocked asento vaan toiseen suuntaan) eli juuri päinvastoin kuin esim. back swingin huipulla.

    miksi, miksi ei impact asentoa alussa?

    Nimetön

    draiviratkaisee kirjoitti: (16.1.2007 12:52:30)
    miksi, miksi ei impact asentoa alussa?

    Ihan siitä syystä, että ne kaksi ovat aivan eri asentoja eikä niillä ole tekemistä toistensa kanssa…. vaikka jotkut kuulemma muutakin väittävät 😉 Pääasia kun on saada back swing hyvin liikkeelle ja päätymään oikeaan asentoon huipulle.

    Lisäksi on huomattavasti helpompi lähteä liikkeelle kun asento on aiemmin kuvaani kuin alkaa vipuamaan mailaa ja käsiä liikkeelle jostain ’impact’ asennosta.

    P.S. mutta ne jotka haluavat aloittaa liikkeen impact tai mistä tahansa asennosta niin siitä vaan jos se toimii.

    Täsä mie oon addressissa:

    Nyt puolestaan koko liki osumassa:

    Käsien asennossa en pali näje eroja notta siltä osin ainakin persiilleen menee?

    Vaatii aikamoista fakiiria vääntämään maila huipulle impact-asennosta. Luontevasti se ei ainakaan onnistu ja taatusti synkka käsien ja vartalon välistä siinä prosessissa häviää.

    Treenimielessä voi tietysti kokeilla jonkun asian miettimiseen, mutta sitten pitäisi kaikkien muidenkin palikoiden oltava alussa siinä asennossa (lantion kierto, hartiat vähän auki, painonjakauma jne jne jne).

    Nimetön

    Tämä ei sitten ole vittuilua, mutta kyllähän se hieman ketuille menee.

    Kyllähän on pitkä ruokis? Kommentoin, nyt kun näkee, mutta en anna vinkkejä:
    – Koiran naama on avoin (kuva 1) (fade-lyönti treeni?)
    – Kädet on hiukka ’at impact’ kuviossa (kuva 1) eli vasemman nivusen kohdalla. Voipi olla että on joku näin neuvonutkin?

    Kerro IHmeessä miten asian näjet. Kysyn ilman sarvia tämän. Hymiönkin jätän varmuuen vuoksi poies.

    Anton 10 kirjoitti: (16.1.2007 13:30:04)
    – Koiran naama on avoin (kuva 1) (fade-lyönti treeni?)

    Lavan asentoa on tullu ny ilmeisesti tietosesti väännettyä auki vissiin parin kauren verran. Sen alkuperäinen tarkotus tais olla torjua pullia ja nyt siis karannu laukalle. Täytyy alottaa tuon gripin tarkastelu vaihteeks.

    Ei yhtään pahan näköistä ja mukavaa rohkeutta pistää oma kuva tänne.

    Vasen kämmenselkä tuppaa huipuilla olemaan osumassa enempi suorana kun tuossa sinun kuvassasi.

    Nimetön

    kebax kirjoitti: (16.1.2007 13:30:44)
    Kerro IHmeessä miten asian näjet. Kysyn ilman sarvia tämän. Hymiönkin jätän varmuuen vuoksi poies.

    Taitaa olla parasta antaa ammattimiesten kertoa missä vika. Täällä kun ei varmasti saa muuta kuin lunta tupaan jos lähtee liikoja neuvoja jakelemaan.
    Ei näet ole sitä PGA Certified statusta 😉

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 40)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #245554 kohteessaBackswingin tekniikasta

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Backswingin tekniikasta