Aihe: Ammattimies on ammattimies - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Ammattimies on ammattimies

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Ammattimies on ammattimies

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Katselin urheilukanavalta koostelähetystä The Honda Classic:sta. Laskeskelin taas lyöntejä kolmannen kierroksen alkupuolelle asti ja totesin jälleen kerran tuon käsittämättömän taitotason. Siihen mennessä oli näytetty 59 lyöntiä, joista 19 oli rautalyöntejä, 6 chippiä, 2 bunkkerilyöntiä ja 34 puttia, puulyöntejä ei näytetty yhtään. Yhtä lukuunottamatta kaikki rautalyönnit päätyivät aivan lipun viereen, yksi meni jopa sisään. Se hieman kauemmaksi jäänytkin tuli pelastettua birdieksi pitkällä putilla. Kuudesta chipistä viisi meni reikään ja yksi aivan viereen. Kahdesta bunkkerilyönnistä toinen meni sisään ja toinen tietysti aivan rei’än viereen. Kaikkein parasta oli kuitenkin puttaaminen 34:stä putista 33 meni sisään ja vain yksi ohi, voitteko kuvitella? Puumailalla lyötyjä lyöntejä ei näytetty, mutta varmasti nekin menivät kauaksi ja keskelle väylää avausten osalta ja jatkolyönnit väylältä par-vitosilla mitä luultavimmin aivan lipun viereen. Tämän kun taas näki, niin voi hyvin ymmärtää miksi näille miehille maksetaan niin paljon rahaa pelaamisestaan, senverran satumaisista suorituksista on kyse tuolla PGA-tourilla. Kaikkeen se ihminen pystyy, kun vaan jaksaa harjoitella.

    jos taitotaso olis tota tasoa niin alle 60 lyönnin tulokset olisivat arkipäivää 😉 kyllä huipuillekin tulee missejä mutta telkkaris näytetään enemmän noita onnistumisia. käy joskus european tourin kisan rangella niin näet että yllättävän huonoja lyöntejä tulee niilläkin välillä 😉

    Hieman vanhakantaisesti: Lima Oskar Lima!

    Ei ole pelimiestenkään lyönnit aina ihan tikissä, vaikka koosteet sellaisen kuvan antavatkin. Tämän kisan voittaja pelasti kasvonsa lähinnä unelmaputeilla, kun taas Boo ei edes niillä.

    Chip Greenside kirjoitti: (5.3.2007 23:27:29)
    Siihen mennessä oli näytetty 59 lyöntiä, joista 19 oli rautalyöntejä, 6 chippiä, 2 bunkkerilyöntiä ja 34 puttia, puulyöntejä ei näytetty yhtään.

    Varsinkaan näitten puttien katseluun ei kyllästy koskaan. Vaimo ihmettelee kun jaksan aina pelaajan kumartuessa puttamaan nousta seisomaan ja kannustamaan: MENEEKÖ, MENEEKÖ, MENEEKÖ, MENEE!

    Kuvaa tulee näistä puttaamisista todella monipuolisesti: edestä ja takaa, oikealta ja vasemmalta. Varsinainen jymyputti on sellainen joka näytetään yläviistosta! Voi jee!

    Entäs sitten tällainen ylläriputti jossa caddie liikahtaa juuri ratkaisuhetkellä kameran ja kupin väliin! MENEEKÖ, MENEEKÖ, NO VOI PERKELEEN CADDIE, MENI! HUH HUH!

    Draamaa parhaimillaan. Kuka niitä draiveja viitsisikään katsella kun on ammattimiesten puttaamista tarjolla. Lähipeli ratkaisee.

    steffu kirjoitti: (6.3.2007 0:19:02)
    jos taitotaso olis tota tasoa niin alle 60 lyönnin tulokset olisivat arkipäivää 😉 kyllä huipuillekin tulee missejä mutta telkkaris näytetään enemmän noita onnistumisia. käy joskus european tourin kisan rangella niin näet että yllättävän huonoja lyöntejä tulee niilläkin välillä 😉

    Ei kai nyt sentään televisio voi näyttää vääristynyttä kuvaa todellisista tapahtumista. Tässähän menee kaikki luottamus tuon tärkeän tiedonvälityskanavan kykyyn välittää luotettavaa tietoa tapahtumista yleisölle. Luotan kyllä enemmän televisiosta itse näkemääni kuvaan pelaajien huipputasosta kuin kaikenlaisiin spekulaatioihin täällä. Pelaajat ovat vain niin hyviä, että saavat putinkin lähes aina sisään vaikka kuinka kaukaa. Ongelmaksi ei muodostu sekään jos ei osu greeneihin, chippi tai bunkkerilyönti menee kuitenkin suoraan sisään.

    Paljon enempi pitää meikäläisenkin vielä harjoitella, jotta edes lähelle tuota tasoa pääsisi.

    Johtaja XXL kirjoitti: (6.3.2007 9:44:01)

    Chip Greenside kirjoitti: (5.3.2007 23:27:29)
    Siihen mennessä oli näytetty 59 lyöntiä, joista 19 oli rautalyöntejä, 6 chippiä, 2 bunkkerilyöntiä ja 34 puttia, puulyöntejä ei näytetty yhtään.

    Varsinkaan näitten puttien katseluun ei kyllästy koskaan. Vaimo ihmettelee kun jaksan aina pelaajan kumartuessa puttamaan nousta seisomaan ja kannustamaan: MENEEKÖ, MENEEKÖ, MENEEKÖ, MENEE!

    Kuvaa tulee näistä puttaamisista todella monipuolisesti: edestä ja takaa, oikealta ja vasemmalta. Varsinainen jymyputti on sellainen joka näytetään yläviistosta! Voi jee!

    Entäs sitten tällainen ylläriputti jossa caddie liikahtaa juuri ratkaisuhetkellä kameran ja kupin väliin! MENEEKÖ, MENEEKÖ, NO VOI PERKELEEN CADDIE, MENI! HUH HUH!

    Draamaa parhaimillaan. Kuka niitä draiveja viitsisikään katsella kun on ammattimiesten puttaamista tarjolla. Lähipeli ratkaisee.

    Tiedätkös JXXL miksi vaimosi pistää aina silmät kiinni, kun Camilo Villegas puttaa?

    Sillä saa selostuksen pois päältä ja voi itse hokea! TULEEKO, EI TULE, TULEEKO, EI TULE! Noi voi pimpsis, se olikin unta.

    Vaimo on kyllä kommentoinut Villegaksen puttaamista. Siellä Arizonan kisassa, kun Camilo sihtasi puttiaan kuuluisassa etunojapunnerrusasennossa, niin vaimo sanoi että:

    -Tee perässä.

    En luvannut edes yrittää.

    Toi Camilo on kyllä niin atleetti, niin atleetti, että se on vetänyt varmaan talvikaudella pertsaa. Ja ens vuonna kuulemma heittää jo vapaalle!

    On ne ihan oikeesti hyviä..ne ammattimiehet, vittu ne laittaa sisään koko ajan, vaikka ite ei ehdi…

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #243351 kohteessaAmmattimies on ammattimies

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Ammattimies on ammattimies