Phil Mickelson ja caddiensä Jim MacKay onistuivat ratkaisevissa paikoissa, vaikka avauksissa olikin ongelmia. Yksi avauksista jäi eukalyptuspuuhun, uusinnassakin ratkaisevalla reiällä rotkoon,pelaamattomaan paikkaan. Phil Mickelson saavutti urallaan jo 18:n voiton PGA Tourilla. Taisi kuitenkin olla ensimmäinen kerta, kun voittoon uusinnassa riitti tuplabogey. Mickelson, kisaa kolmen kierroksen jälkeen johtanut Davis Love III ja Frank Lickliter olivat kukin 19 alle parin. Uusinnassa he tekivät ensimmäisellä reiällä birdiet(par 5), Mickelsonilla tämä vaati välilyönnin jälkeen tarkan pitchin. Toisella (par 3) Davis Love III löi avauksensa bunkkeriin, pallo hautautui syvälle hiekkaan ja kaksi kertaa kuudesta metristä putannut Love palasi klubitalolle odottelemaan kaksikon Mickelson&Lickliter välienselvittelyä. Kolmas uusintareikä toi moninaisten vaiheiden jälkeen ratkaisun. Mickelson löi avauksensa vasemmalle rotkoon. Lickliterin drive suuntautui samaan paikkaan. Molemmat päättivät lyödä varapallot samantien. Toiset avaukset osuivatkin väylälle, eikä Mickelson enää halunnutkaan lähteä etsimään palloaan jonka arveli olevan lähes pelaamattomassa paikassa. Eräs katsojista kuitenkin löysi pallon, ja Mickelsonin oli palattava tiille, sillä se oli täysin pelaamattomassa paikassa. Sama kohtalo oli Lickliterilla, jonka kolmas avaus osui väylään. Mickelsonin suuntasi taas vasemmalle, osuen hänen onnekseen puuhun ja jääden pelattavaan paikkaan. Mickelson onnistui lyömään mestarillisesti vaikeasta paikasta kahdeksan metrin päähän lipusta. Lickliter pääsi niskan päälle kun hänen wedgensä päätyi vain kahden metrin päähän lipusta. Molemmat olivat lyöneet tässä vaiheessa kolme kertaa draivinsa ja yhden lähestymisen, laskettuja lyöntejä oli kuitenkin vain neljä. Phil MIckelson puttasi kaksi kertaa, ja Lickliter kyyristyi kaksimetriseen voittoputtiin. Se lipui reiän ohi, reilun metrin pitkäksi. Kisa päättyi kun Frank Licliter missasi tuon putin. Mickelsonin kunto on ollut vakaa. Ensimmäisen voittonsa jo 1991 amatöörinä saavuttanut vasuri oli lähellä US Openin ykköstilaa kesäkuussa 1999. Viimevuonna hän voitti peräti neljä kertaa, ensimmäinen oli samainen Buick Invitational. Majoreissa Mickelson sijoittui tasaisesti kymmenennen sijan molemmin puolin. World Tourin NEC-Invitationalissa hän oli neljäs, ja voitti kauden päätöskisan Tour Championshipin. Huhtikuun alun jälkeen hän sijoittui vain kerran sijalukua 17:s huonommin. Kauden päätteeksi Mickelson oli selvästi rahalistan kakkonen 4,7 miljoonan taalan tuloillaan. Huomionarvoista Mickelsonin 18:ssa voitossa on se, että niistä peräti 11 on saavutettu talvikuukausien aikana ennen US Mastersia. Majoreissa ei vielä ole onnistanut, hyviä suorituksia ja paikkoja on ollut riittävästi. Kaikkien aikojen rahalistalla Mickelson( 14,35 milj.) on noussut jo kolmanneksi Davis Love III:n jälkeen. Tiger Woods (20,991) on tässä tilastossa porhaltanut ainakin hetkellisesti muilta karkuun. Tiger Woods on voittanut rahalistan kolme kertaa (1997,1999 ja 2000). Kahdella viimeisellä kaudella niin suvereenisti, että spekulaatiot muista mahdollisista voittajista tälle kaudelle tuntuivat ennenkautta lähes turhilta. Mutta eivät tunnu tällä hetkellä. Phil Mickelson on varteenotettavin vaihtoehto yhdessä toistaiseksi epävireisen David Duvalin kanssa. Davis Love III ei hänkään ole alkukauden perusteella poissuljettu vaihtoehto. Woods sijoittui kilpailussa neljänneksi. Kolme viimeistä kierrosta hän pelasi tulokseen 67. Kenttäpeli ei vakuuttanut, ja seitsemän perättäisen tappion jälkeen mestari pitänee pienen tauon saadakseen pelin uomiinsa. Ennen US Mastersia pelataan Players Championships, aiemmin viidenneksi Majoriksikin kutsuttu todellinen suurkisa. Playersin ykköstila Tigerilta vielä puuttuu, ja sitä hän pääsee metsästämään maaliskuun loppupuolella. Sitä ennen lienee ohjelmassa ainakin Riviera Country Clubilla Los Angelesissa pelattava Nissan Open sekä Arnold Palmerin Bay Hill Invitational. Phil Mickelson kuittasi ykköstilastan 630.000 taalaa, Davis Love III nousi rahalistan kärkeen ohi Steve Strickerin ansaittuaan Lickliterin tavoin 308.000 dollaria.
Jean Van de Velde oli yhdessä Jose-Maria Olazabalin kanssa paras eurooppalainen kilpailussa. He jäivät kuusi lyöntiä kärjelle, sijaluku 13:s. Kuva vuoden 1999 British Openista Carnoustien viimeiseltä varsinaiselta reiältä…
mickelson

