Padraig Harrington haastajana Volvo Mastersiin - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Padraig Harrington haastajana Volvo Mastersiin

Onko Retief Goosen matkalla kohden rahalistan ykköstilaa? © Getty Images

Euroopan Tourin päätöskisa Volvo Masters kokoaa 66 Tourin kärkinimeä Valderraman komealle kentälle Espanjan Aurinkorannikolle. Kisa on pelattu viimeisten vuosien aikana Montecastillossa, nyt palataan monasti Manner-Euroopan parhaaksi valitulle kentälle jossa pelattiin myös Ryder Cup vuonna 1997. Ylivoimaisesti mielenkiintoisin asia on se, kumpi parivaljakosta Padraig Harrington – Retief Goosen voitttaa Tourin rahalistan. Goosen on 23.000 euroa edellä, ja tämän johdosta Volvo Mastersin viimevuotinen ykkönen Harrington on haastaja. Irlantilaisen pitää voittaa Goosen sekä sijoittua viiden joukkoon noustakseen ykköseksi. Huonompikin sijoitus riittää, mutta silloin Goosenin on jäätävä reilummin tuloslistalla taakse. Mikäli esimerkiksi Harrington on kymmenes, riittää Goosenille 19:s tila paikan säilyttämiseen. Harrington on pelannut tasaisemmin, Dunhill Links voiton lisäksi hän oli kolme kertaa Majoreissa kymmenen joukossa ja European Open kisassa toinen. Goosen voitti talvella kahdeksalla lyönnillä Australiassa pelatun kisan, kakkonen hän on ollut Harringtonin tavoin European Openissa, Etelä-Afrikasssa Justin Rosen voittaessa sekä Tigerin jalanjäljillä US Mastersissa sekä World Tourin kisassa Irlannissa. Mikäli Goosen voittaa rahalistan, muttei Volvo Mastersia, tullee hänestä kautta aikojen ensimmäinen rahalistan ykkönen joka ei ole kauden mittaan voittanut Euroopassa! Bernhard Langer ja Colin Montgomerie ovat aiemminkin menestyneet Valderramassa &copy Getty Images Cup 2002Suosikkeja kisan voittoon on paljon muitakin, Valderraman kenttä-ennätyksen omaava Bernhard Langer ( 62) sekä Colin Montgomerie ovat molemmat voittaneet Mastersin Valderramassa. Montgomerie on pistänyt varustekassinsa sisällön uusiksi. Kahdeksan vuotta Callawayn välineisiin luottanut skotti pelaa jatkosssa Ben Hoganin väreissä, raudat, wedget sekä pallo, arvatenkin myös bäg tulevat uudelta yhteistyökumppaneilta, puut tässävaiheessa ovat oletettavasti edellisen sponsorin varastosta. Montgomerien arvellaan saaneen Callaway sopimuksestaan vuosittain noin miljoonaa taalaa, Hogan yhteistyön arvoa ei ole vuodettu lehdistölle. Valderraman muut suosikit ovat Sergio Garcia, Thomas Björn, Darren Clarke, Adam Scott sekä Angel Cabrera. Garcia sekä myöskin mukana-oleva Jose-Maria Olazabal jäivät viimeviikon Tour Championships kisassa USA:ssa hännille. Mukana on peräti 24 tälläkaudella jo voittoon ET:lla yltänyttä pelaajaa, Ryder Cup miehistä vain Jesper Parnevik puuttuu. Voittaja kuittaa 522.000 euroa, viimeinenkin vielä 8.200.

European Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje