Mikko Korhosen perustaman rahaston vuotuinen kilpailu on jo perinne - Golfpiste.com

Mikko Korhosen perustaman rahaston vuotuinen kilpailu on jo perinne

Teksti
Krister Jalonen
Julkaistu

Suomen menestyneimpiin golfareihin kuuluva Mikko Korhonen perusti nimeään kantavan The 59 Fund -rahaston vuonna 2019. Rahastosta on tuettu tähän mennessä 13 lupaavaa golfaria. Heidän joukossaan on muun muassa PGA Tourilla pelaava Sami Välimäki, joka pärjää tällä hetkellä taloudellisesti jo omin avuin.

”Golfissa rahaliikenne menee ikään kuin väärinpäin. Silloin kun rahaa tarvitsisi kaikkein kipeimmin, sitä ei tule mistään ja sitten kun menestyy, niin euroja alkaa ilmestymään pankkitilille. Siksi me tämä rahasto perustettiin, että voidaan tukea eteenpäin meneviä pelaajia”, Korhonen sanoo.

Kisassa mukana ollut Pete Parkkonen pelaa kymmeniä kierroksia vuodessa.

Parkkosen kanssa samassa ryhmässä pelannut Mikael Gabriel teki analyysiä edessä siintävästä lyönnistä: "Sellanen korkee spinnaava draw, joka menee just ton bunkkerin yli ja päätyy nätisti lipulle".

Rahaston merkittävä varainkeruun muoto on Tapiola Golfissa järjestettävä The 59 Fund Invitational. Tiistaina pelattu kilpailu pidettiin kuudennen kerran, joten se on muodostunut perinteiseksi tapahtumaksi, jota koko 59 Fundin väki odottaa.

”Kyllä tuokin jo kertoo jotain, että kuudennetta kertaa taas mennään. Tähän on kehittynyt omanlaisena porukka ja meininki, kuten vastaavanlaisissa tapahtumissa on yleensä tapana”, Korhonen heittää.

JVG:n Jare Brand näytti pelilinjan golfpro Heini Haapalalle, joka löi avauksensa täsmälleen kyseiseen suuntaan.

Haapala teki väylälle näyttävän eaglen.

JVG:n toinen jäsen Ville Galle näytti kyntensä muun muassa Tapiolan griineillä.

Tänä vuonna rahasto jakoi 10 000 euron stipendin kolmelle pelaajalle. Krista Junkkari, Rasmus Karlsson ja Matias Honkala ovat sen turvin pystyneet rahoittamaan kauden läpiviemistä. Esimerkiksi Nordic League -pelaajan kausibudjetti on keskimäärin noin 20 000 euroa. Porrasta ylempänä Challenge Tourilla tuo summa tuplaantuu.

Palkintopotit eivät ole haastaja- tai satelliittikiertueilla lähelläkään pääkiertuetta, joten budjetti on kerättävä kasaan pelaamisen lisäksi yhteistyökumppaneilta tai muilta tahoilta. Alemmilla kiertueilla pelaaville 59 Fundin tuki on siten huomattava.

”Jos meillä on esimerkiksi 30 000 euroa jaettavana, niin mieluummin annamme siitä summasta ison siivun muutamalle pelaajalle, kuin vaikkapa yhden treenileirin kustannusten verran yhdeksälle pelaajalle”, Korhonen miettii.

Tapahtuman pelimuotona oli leppoisa neljän hengen shamble.

Shamblessä pääsee usein jatkamaan peliä avauksen jälkeen loistopaikoilta.

The 59 Fundin hoitokuntaan kuuluva Mikko Ilonen pelasi Tapiolassa kauden toisen täyden kierroksen.

Ensi vuoden 59 Fundin tukien hakuaika on marraskuussa. Joulukuussa rahaston hoitokunta tekee päätökset stipendien saajista.