Mikko Ilonen kokeneessa seurassa Saksassa - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mikko Ilonen kokeneessa seurassa Saksassa

Mikko Ilonen © Getty Images

Mikko Ilonen osallistuu Deutche Bank-SAP Open-kilpailuun jo kolmatta kertaa. Toissavuonna hän oli lopulta viimeinen jatkoonpäässeistä ja kuittasi reilut 4000 euroa, viimevuonna tuplabogey viimeisellä yhdeksiköllä vapautti Ilosen kotimatkalle kisan puolivälissä. Nyt pelataan Iloselle uudella kentällä Hampurissa jossa Lee Westwood on voittanut vuosina 1998 ja 2000. Seura on kivikovaa, ET:n huipuista puuttuu ainoastaan vieraileva tähti, rannettaan poteva Ernie Els. Valtameren yli on lentänyt myös Tiger Woods hakemaan jo kolmatta voittoaan kisassa. Viimevuonnahan Woods ja Montgomerie joutuivat pelaamaan neljän reiän uusinnan ennenkuin skotti löi pallonsa veteen ja jäi kakkoseksi. Mikko saa pelikavereikseen Ranskan kokeneimman pelaajan, 43-vuotiaan Marc Farryn joka on pelannut pitkälti yli 400 kisaa ja voittanut kerran. Ryhmän kolmas jäsen on Australian vasuri Richard Green jonka huippuhetki oli vuonna 1997 jolloin hän kukisti Dubaissa Greg Normanin sekä Ian Woosnamin uusinnassa. Ilosen ryhmä starttaa kierrokselleen kello 9.20 ykköstiiltä, Tiger Woods, Padraig Harrington sekä Angel Cabrera avaavat kymmenen minuuttia myöhemmin kymmenenneltä. Cabrera ja Harrington pelasivat yhdessä myös Belfryssa kaksi viimeistä kierrosta.

Live scoring, Saksan kilpailu

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje