Mark McNulty Etelä-Afrikan mestariksi - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mark McNulty Etelä-Afrikan mestariksi

mcnulty

Vanhassa vara parempi. Mark McNulty taivutteli ratkaisevat putit sisään South African Openissa. 47-vuotias Mark McNulty tunnetaan yhtenä Euroopan Tourin parhaista lähipelaajista. Sunnuntaina hän juhli toista kertaa South African Openin voittoa. McNulty nousi kärkeen viimeisellä kierroksella tekemällä kuudennellä reiällä (par nelonen) eaglen. Kolme perättäistä bogeyta tämän jälkeen olivat viedä miehen mahdollisuudet, mutta zimbabwelainen teki kolme birkkua lisää, ja oli ennen viimeistä reikää lyönnin edellä pelikaveriaan Justin Rosea. McNulty chippasi kuusi metriä pitkäksi, mutta laittoi paluuputin vuorenvarmasti reikään. Rosella oli mahdollisuus tämän jälkeen upottaa oma birkkuputtinsa, ja viedä ratkaisu jatkoreiílle. Kuten edellisellä viikolla, Rose epäonnistui, ja McNulty pääsi juhlimaan uransa 17:tta ET:n voittoa. Tilille tulee noin miljoona markkaa. McnNulty on voittanut lisäksi yli 30 ammattilaiskilpailua ympäri maailman.Näistä arvokkain on Million Dollar Challengen ykköstila vuodelta 1987. Parhaimmillaan hän oli vuosien 1986-1990 välillä. Tuolloin hän oli kahdesti ET:n kakkonen rahalistalla, kahdesti kuudes, ja kerran yhdeksäs. Rose Justin Justin Rose varmisti lopullisesti viikonlopun kakkostilallaan ET:n työpaikan myös kaudelle 2002. Vahvat näytöt alkukaudesta tekevät hänestä melkoisen jokerikortin kauden lähestyviin suurkisoihin. Vuonna 1998 Rose oli amatöörinä neljäs British Openissa. Ehkä jotain tämänoloista on taas luvassa. Thomas Björn nousi vaisun alun jälkeen kolmanneksi.Pohjoismaalaisista kymmenen joukkoon itsensä pelasivat myös Challenge Tourin kautta kortin saaneet Mikael Lundberg (5.) sekä Johan Ryström (9.) Kolmen kierroksen ajan kisaa johtanut Hennie Otto menetti pelin sunnuntain kuudella ensimmäisellä reiällä jotka hän pelasi neljä yli parin. Tulos 77 jätti hänet kolmen lyönnin päähän McNultysta.

South African Open

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje