Käytä rohkeasti mielikuvitustasi, jos et halua tuhlata liikaa golfarin joululahjaan. Älä myöskään turhaan arastele, jos kassa kestää todellisen hulluttelun.
Pihistätkö, panostatko vai pelaatko varman päälle jouluostoksissa? Ensi viikon tiistaina koittava jouluaatto on monelle golfarillekin mukavaa aikaa, sillä lahjasäkissä saattaa olla jemmassa jotain golfiin liittyvää pakettia. Mutta jos et ole vielä keksinyt tai ehtinyt edes miettiä sopivaa lahjaa golfaavalle kaverillesi, lapsellesi tai esimerkiksi puolisollesi, sen aika on viimeistään nyt. Enää pitää miettiä panostustaso pukinkonttiin laitettavaan lahjaan: pihistys, panostus vai jotain siltä väliltä. Pihistys-budjettiin osuvia lahjoja on loputtomasti. Jos on valmis näkemään itse hiukan vaivaa, lahjasta pystyy tekemään todella upean, ilman että se kurittaa liikaa lompakkoasi. Voit esimerkiksi antaa lahjaksi unelmien golfpäivän, jossa lahjansaaja on vieraanasi. Voitte mennä kotikentällenne pelaamaan, mutta sinä tarjoudut kokkaamaan maistuvan aamiaisen, järjestät kuljetuksen kentälle, houkuttelet teidän kanssanne samaan lähtöön lahjansaajan läheisiä ystäviä, joita hän ei näe tarpeeksi usein, ja mukavan kierroksen jälkeen pistät kättä sen verran taskuun, että järjestät maistuvan grilliherkuttelun luonasi. Näillä vinkeillä et mene ainakaan metsään, sen voi luvata. Jos lompakko on todella lyönnissä, eikä budjetissa ole kattoa, voit panostaa uskomattomaan golfelämykseen. Sellaisen saa hankittua esimerkiksi Your Golf Travel -nimiseltä yritykseltä, joka tarjoaa muutamien muiden matkatoimistojen ohella kerran elämässä -golfkokemusta päästä seuraamaan The Mastersia paikan päälle. Mikä olisikaan upeampia lahja kilpagolfia arvostavalle kuin matka legendaariseen Augusta Nationaliin? Matkapaketteja on tarjolla usealla eri sisällöllä, mutta kun kerran Yhdysvaltoihin asti lentää, silloin mielellään seuraisi tapahtumaa paikan päältä useampana päivänä. Jos on valmis raottamaan lompakkoa reilun 7000 euron verran, pääsee seuraamaan tiistain harjoituskierrosta ja sunnuntain päätöspäivää tapahtumien ytimeen. Pääsylippujen lisäksi hinta pitää sisällään seitsemän yön majoituksen, kaksi kierrosta golfia sekä kuljetukset Augustassa. Sen verran omaa luottokorttia pitää vielä vinguttaa, että varaa lennot Suomesta Yhdysvaltoihin. Se on toki tämän kaliiberin lahjassa enää pelkkä sivukulu. Jos Augusta on pahasti yli budjetin, eikä aamiaisen kokkaaminen kaverille houkuttele, niin ei huolta – lahjalista on loputon. Näillä vinkeillä et mene ainakaan metsään, sen voi luvata. Siinä missä hyvät sikarit ovat niitä arvostavalle todella upea lahja, samanlaisen fiiliksen golfarille saa antamalla tälle lahjaksi tusinan huippupalloja. Eikä kukaan golfaava lapsi ole koskaan suuttunut joulupukille, jos lahjapaketista paljastuu upouusi draiveri tai paljon toivotut uudet golfkengät. Ja vaikka lahjakortit ovat joidenkin mielestä tylsiä ja mielikuvituksettomia lahjoja, harva golfari ylenkatsoo, jos kauniisti paketoidusta kirjekuoresta paljastuu golfliikkeen lahjakortti. Jouluun on kuusi yötä, joten vielä ei ole liian myöhäistä tehdä tärkeää hankintaa.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje