Jyry Peltomäki pelasi torstaina elämänsä parhaan kierroksen Nordcenterin Fream-kentällä. Hän pääsi vauhtiin jo alkureiíllä ollen viisi alle seitsemän reiän jälkeen. Tahti ei hiipunut jatkossakaan, lopputulos 65 on uusi kenttä-ennätys, edellinen, 66 oli Janne Martikaisen nimissä. -Lyönti kulki paremmin kuin koskaan, muutama muukin putti olisi voinut upota, ei tämä vielä ihan nappiin mennyt, mutta tietysti olen tyytyväinen. Nyt täytyy pitää hyvä keskittyminen yllä, Freamilla ei auta herpaantua tai leijua yhtään, viiden lyönnin johtoon karannut 28-vuotias vantaalainen tietää. Peltomäki on pelannut ammattilaisena muutaman vuoden ilman menestystä vaikka on väläytellyt yksittäisissä kisoissa. Voittotili on avaamatta, lauantaina voi olla suuri päivä… Kuluvalla kaudella Jyry on pelannut paljon alle asettamiensa tavoitteiden. Kotimaassa paras sijoitus on 16:s, Challenge Tourilla hän on karsiutunut yhtä kisaa lukuunottamatta (40:s). PGA:n mestaruuskisat pelataan kolmen kierroksen mittaisina, Sakari Aho, Thomas Sundström ja Henri Salonen ovat Peltomästä viiden lyönnin päässä. Suosikeista Toni Karjalainen pelasi 73, Jarkko Soikkeli 75. Mestari vaihtuu, Panu Kylliäisen tulos oli peräti 81, Mika Piltzin 83 ja Janne Mommon 79.
Jyry Peltomäki

