Golf on noussut miesten suosituimpien lajien listalle, mutta erityisen kiinnostavana se ei näyttäydy, kertoo KIHUn raportti - Golfpiste.com

24.2.–3.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golf on noussut miesten suosituimpien lajien listalle, mutta erityisen kiinnostavana se ei näyttäydy, kertoo KIHUn raportti

Kuva: Juha Hakulinen

Tuore raportti kertoo laajasti suomalaisten liikunta- ja harrastustottumuksista.

Golf on nostanut suosiotaan suomalaisten miesten liikuntaharrastuksena, selviää Huippu-urheilun instituutti KIHUn tuoreesta suomalaisten liikuntatottumuksia selvittävästä raportista ”Aikuisväestön liikunnan harrastaminen, vapaaehtoistyö ja osallistuminen 2024–2025.”

Ylipäänsä suomalainen aikuisväestö harrastaa hanakasti: peräti 90,3 prosenttia aikuisväestöstä kertoo harrastavansa liikuntaa tai urheilua aktiivisesti.

Harrastaminen on sitä aktiivisempaa, mitä korkeampi vastaajan koulutus- ja tulotaso on. Korkeakoulutetut harrastavat matalasti koulutettuja enemmän liikuntaa ja esimerkiksi yliopistotutkinnon suorittaneista liikuntaa tai urheilua harrastaa 95,3 %. Ammattiryhmistä erityisen paljon liikuntaa harrastavat johtajat ja ylemmät toimihenkilöt (95,4%). Myös opiskelijat ja koululaiset harrastavat aktiivisesti (93,8%). Harrastavien osuus on alhaisin työttömillä (82,5 %).

Liikuntaa tai urheilua harrastava aikuisväestö käyttää liikuntaan viikossa yleisimmin 3–6 tuntia viikossa (42%). Miehet käyttävät aikaa liikuntaan tai urheiluun hieman naisia enemmän.

Jo lajin luonteen johdosta golfiin käytetään poikkeuksellisen paljon aikaa. Golfia harrastavista vastaajista 67 % kertoo harrastavansa golfia vähintään kerran viikossa ja 26 % kertoo liikkuvansa golfin parissa 3–5 kertaa viikossa.

Yleisimmin suomalainen aikuisväestö harrastaa joko kahta (30,8 %) tai yhtä (29,0 %) lajia. Kolmea (20,5 %) tai neljää tai useampaa (19,7 %) lajia harrastaa viidesosa vastaajista. Nuoremmissa ikäluokissa useamman lajin harrastaminen oli merkittävästi yleisempää kuin vanhemmissa.

Vähintään kerran viikossa golfia kertoi harrastavansa 84 000 suomalaista.

Kolme suosituinta lajia ovat kävelylenkkeily, pyöräily (mukaan lukien maastopyöräily ja maantiepyöräily) sekä kuntosaliharjoittelu. Edellisessä aikuisväestön liikunnan harrastamista tarkastelleessa selvityksessä (Mononen ym., 2018) kolme suosituinta lajia olivat samat.

Kymmenen suosituimman lajin joukkoon on noussut uusia lajeja: frisbeegolf, golf ja biljardi. Ne ovat tiputtaneet listalta alaspäin keilailun, jääkiekon ja sauvakävelyn.

Golfia kertoo tutkimuksen mukaan harrastavan säännöllisesti 150 000 miespuolista ja 41 000 naispuolista vastaajaa. Kokonaismäärä on siis suurempi kuin rekisteröityneiden golfareiden määrä.

Vähintään kerran viikossa golfia kertoi harrastavansa 84 000 suomalaista. Golfia harrastavista vastaajista 26% harrastaa 3–5 krt/vko, 41% harrastaa 1–2 krt/vko, 21% harrastaa1–3 krt/kk ja 12% harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Talvikaudella golfia harrasti vain noin puolet siitä, mitä kesäkaudella.

Aikuisväestöstä noin puolet harkitsee uuden lajin aloittamista seuraavan vuoden aikana. Kiinnostaviksi uusiksi lajeiksi mainittujen liikuntamuotojen kohdalla golf jää muiden lajien varjoon. Eniten kiinnostivat kävelylenkkeily ja kuntosaliharjoittelu. Huomionarvoisen paljon kiinnostusta herättää myös jooga.

Tutkimus perustuu Verianin paneeliaineistoon (n=4776), ja se edustaa koko aikuisväestöä sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan painotettuna.

Lähde: Mäkinen J., Mononen K., Blomqvist M., Hannula J. & Kareinen E. 2025. Aikuisväestön liikunnan harrastaminen, vapaaehtoistyö ja osallistuminen 2024–2025. KIHUn julkaisusarja nro 90. ISBN 978-952-7290-35-4 (verkkojulkaisu), ISSN 2489-8317 (verkkojulkaisu). Linkki: https://kihu.fi/kihu-julkaisu/?julkaisu_id=5553

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)