Adam Scott voitti viikko sitten näytöstyyliin Scottish PGA Championshipin Eurooppa Tourilla. Yksi merkittävä tekijä Scottin pelin palaamisessa huippukuntoon oli valmentajan vaihdoksella. Aikoinaan Adam Scott lensi Yhdysvaltoihin, etsi käsiinsä Tiger Woodsin valmentajana mainetta niittäneen Butch Harmonin ja sanoi tälle haluavansa tehdä kaiken kuten Tiger. Parivaljakon yhteistyö toimi, Scott nousi yhdeksi maailman lupaavimmista nuorista pelureista ja Adamin svingikin alkoi muistuttaa yhä enemmän Tigerin svingiä. Adamin pelattua kuitenkin enemmän Euroopan Tourilla vaihtoi Adam isän poikaan, eli Claude Harmoniin, joka muutti viime vuoden lopulla Englantiinkin pystyäkseen paremmin seuraamaan suojattiensa Scottin ja Etelä-Afrikkalaisen Trevor Immelmanin kehittymistä. Scottin peli ei kuitenkaan Maaliskuun ET voiton jälkeen ole kulkenut ja tästä säikähtäneenä Scott päätti palata jälleen isä Harmonin oppiin. Scott ja Butch keskustelivat aiheesta The Openin aikaan. ”Keskusteltuamme Openissa sain vahvistuksen ajatuksilleni, että minun tulee nähdä Butchia säännöllisemmin”, Scott kertoi, ”mielestäni olen pelannut parasta golfiani silloin, kun olen työskennellyt Butchin kanssa”. Ero nuoremmasta Harmonista ei kuitenkaan aiheuta kitkaa. ”Olemme Clauden kanssa sopineet että työskentelen ainakin toistaiseksi Butchin kanssa. Tarvittaessa voin aina kääntyä kuitenkin myös Clauden puoleen”, Scott kertoi valmentajakuvioistaan. Ottaakohan pojan itsetunnolle kun häviää papalle…?
Adam Scott halusi takaisin isä Harmonin oppiin. © Getty Images

