-
JulkaisijaArtikkelit
-
Olen lähdössä ensi vuoden alussa pelaamaan Espanjaan ja mihin menemme on Confortel Islantilla niminen hotelli ja hotellin yhteydessä on kenttä nimeltään, yllätys yllätys, Islantilla Golf.
Olisko jollain kokemuksia kyseisestä paikasta niin kentästä kuin yleensäkin?
On kokemuksia. Olin Islantillassa n. 1½ vuotta sitten. Kenttä oli ihan ok, muutamia hieman typeriä väyliä tosin löytyy, varsinkin se yksi par-5 siinä vuoren reunalla… Ysejä on/oli silloin siis kolme, muistaakseni yhtä lisää rakennettiin…? Korkeuseroja on aika paljon ja kikkailuakin ajoittain.
Sinänsä kenttä oli hyvässä kunnossa. Meitä ärsytti silloin että kenttä oli vedetty todella lyhyeksi, eli tiit oli viety naisten tiille. Piikkikengillä ei muuten ollut asiaa edes rangelle…
Islantillan alueella ei juurikaan ole sitten muuta tekemistä kuin golfaaminen. Paikka on syrjässä keskuksista ja ne muutamat rannan kaupat ja baarit tulee nopeasti tutuiksi. Tosin olin siellä työmatkalla 🙂 joten aikaakin oli rajoitetusti tutustua ympäristöön.
Hotelli on erittäin siisti, hieno ja toimiva ja ranta mukava. Ja on hotellilla tenniskenttiä, joita kokeilimme -> hyvät oli. Golfkenttä on harmittavasti juuri niin kaukana ettei sinne viitsi ylämäkeen varsinkaan kävellä.
Läheisessä kaupungissa (jonka nimeä en tietenkään muista mutta matkaa oli n. 5-6 km) oli rannan läheisyydessä erittäin hyvä ravintola (jonka nimeä en tietenkään muista).
Olimme muistaakseni helmi- maaliskuussa Islantillassa ja silloin oli kyllä tosi hiljaista. Muutamia saksalaisia lukuunottamatta ei juuri muita näkynyt.
henkilökohtaisesti en lähtisi sinne uudestaan, koska kenttätarjonta on häväinen ja vapaa-ajan tekeminen rajoitettua.
Kävin n. 2v sitten Islantillassa syksyllä. Kenttä (3x9r) olivat aika hyvässä kunnossa eivätkä liian vaikeita tai mäkisiä. Kentän ympärillä rakennettiin loma-asuntoja aika kiivaasti, mutta kun peli kulkee niin ei sen väliä.
Ehkä tarjonta on monipuolistunut, mutta aikaisemmin golfin ohella muuta tarjottavaa lomalaiselle ei tahtonut löytyä.
Hotelli oli ihan OK. Vieraina paljon saksalaisia. Varaudu kuitenkin käyttämään kyynärpäitä aamiais- ja illallistarjoilussa.
Kävimme myös Islantillasta Portugaliin päin sijaitsevalla Isla Canelan-kentällä pelaamassa. Matkaa ei ole kovinkaan paljon ja ajoaika puolisen tuntia. Kenttä oli meren rannalla ja aika mukava pelata. Tuulisella säällä voi olla hankalakin.Hyvää matkaa!
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)