Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
7.1.–14.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä
[4] | [0] |
Kilpailua | Suomalaista |
Liittyen tämänpäiväiseen kysymykseen ulkomailla pelatuista kerroksista: Mitkä ovat kokemustenne mukaan suurimmat erot pelaamisessa ulkomailla – eri maissa ja/tai verrattuna kotisuomeen? Unohdetaan nyt ilmastosta ja ulkoisista puitteita johtuvat erot.
Itsellä on lähininnä kokemusta Välimeren ympärysmaiden turistikohteista. Mielestäni itse pelaamisessa ei ole suuria eroja. Merkillepantavaa on kuitenkin lähtöaikoihin ja järjestykseen liittyvä häslinki. Vaaditaan päättäväisyyttä, kovuutta ja joskus jopa röyhkeyttä, että asiat tapahtuvat omalla (oikeutetulla) tavalla. Toisaalta asioita (esim lähtöajat) voi joustavasti ’säätää’ tai muuttaa sopiviksi. On kuitenkin syytä muistaa, että ’no problem’ ei välttämättä tarkoita yhtään mitään.
Mielenkiintoinen kokemus on pelata caddien avustamana: Parhaimmillaan sekä peli että pelaamiseen liittyvät asiat lutviutuvat paremmin, pahimmillaan pelaaminen voi olla yhtä painajaista osaamattomien ja tippiä kärkkyvien ’pelinparantajien’ kanssa.