Pasi Purhonen 21:s Saksassa - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Pasi Purhonen 21:s Saksassa

Pasi Purhonen on rahalistalla 39:s

Ruotsin Michael Jonzon nousi sunnuntaina takaisin kärkeen ja voitti yhteistuloksella 25 alle Dusseldorfissa päättyneen Challenge Tourin kisan. Seuraavat jäivät kahden lyönnin päähän, Jonzon kuittasi yli 18.000 euron ykkösrahat. Kilpailun suurin suosikki, viime vuonna voittanut Alex Cejka ”heräsi” pelaamaan vasta päätöspäivänä, tulos 61 nosti PGA Touria kiertävän tähden neljänneksi. Pasi Purhonen pelasi elämänsä parhaan yhteistuloksen 15 alle CT:lla, kovatasoisessa kilpailussa se riiitti kuitenkin vasta sijalukuun 21:s, palkintorahaa Purhoselle hyvitettiin 1199 euroa. Rahalistan kärki on ansainnut kesäkuun loppuun mennessä yli 60.000 euroa, 15:s yli 26.000. Purhonen on listan 39:s, euroja on kasassa seitsemästä kisasta reilut 13.000. Toissavuonna Purhonen oli saman kisan kuudes, yhteensä Pasi on sijoittunut vuosina 2001-2003 CT:lla viisi kertaa kymmenen joukkoon. Rahalistalla hän oli vuonna 2001 69:s, viime vuonna 106:s.

Tulokset, Saksan CT kisa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje