Ernie Elsin odotettiin lopettavan kautensa kuten se tammikuussa Hawaiilla alkoikin, ylivoimaiseen voittoon. Gary Player Country Clubilla kolmasti voittanut Els oli kuitenkin täysin jäässä ja on avauskierroksen jälkeen toiseksi viimeinen, seitsemän lyöntiä kärjestä. Els oli pelannut ennen torstaita 29 kertaa peräkkäin kentän alle parín, nyt tuloksesta 72 voittoon nouseminen on hyvin hankalaa. Vijay Singh ja Kenny Perry pelasivat yhdessä, Singh onnistui kiertämään ilman bogeja, 43-vuotias Perry teki kahdeksan birdietä ja tavoittelee nyt vakavissaan kauden neljättä voittoaan. Perry on ehdottomasti kauden ”comeback pelaaja” PGA Tourilla, hän voitti kesän aikana lyhyessä ajassa kolme kertaa, viimeisinä vuosina Perry on kuulunut yhtä yksittäistä ykköstilaa lukuunottamatta sarjaan ”kuuluu kalustoon muttei tee ihmeitä”. Kuluva kausi toi Perryn takaisin parrasvaloihin, hänhän oli voittaa PGA:n mestaruuden kotikentällään vuonna 1996 mutta jäi toisen superyllättäjä Mark Brooksin jälkeen kakkoseksi. Presidents Cupissa Perry lukeutui USA:n joukkueen kantaviin voimiin, hän voitti neljä peliä viidestä.Viimeisessä kaksinpelissä Nick Price kimpaantui 18:n griinillä niin pahasti hävittyään, että iski putterinsa polveensa. Maila meni varresta poikki. Sun Cityssa pitää pystyä lyömään palloa pitkälle, mittaa kentällä on yli 7000 metriä. Voittaja kuittaa 1,2 miljoonaa taalaa, ja kärkeen on vielä pyrkijöitä. 18:sta pelaajasta 15 alitti parín avauskierroksella.
Kenny Perryn linjaukset ovat toimineet kaudella 2003 © Getty Images

