Torstaina käynnistyvässä Buick Invitationalissa Tiger Woods ja Phil Mickelson pelaavat lapsuutensa kotikonnuilla kuten edelliseen sukupolveen kuuluva Craig Stadlerkin. ”Walrus” osallistuu kisaan jo 25:n kerran, hän suoritti ensiesiintymisensä Torrey Pinesin kisassa Tigerin oltua puolentoistavuoden ikäinen. Avauskierroksella hän saa pelikavereikseen kaksi kertaa peräkkäin kisan voittaneen Phil Mickelsonin sekä Tom Lehmanin. Craig Stadler nousi maailmantähdeksi lopullisesti vuonna 1982 jolloin hän voitti sekä US Mastersin että PGA:n rahalistan. Vain 175 senttinen, mutta useimmiten yli satakiloinen kalifornialainen on hämmästyttänyt golfin asiantuntijoita vuodesta toiseen. Punttisali on Stadlerille vieras paikka ja hyvästä ruoasta hän on aina pitänyt, miehen rennonoloinen ”look” ja laahaavan hiipivä kävelytyyli sytyttävät tavallista golfaria, samaistuminen Stadleriin on helppoa. ”Katsokaa minkänäköinen tuo Stadler on, ei golfari tarvitse atleetin ulkomuotoa,” on usein kuultu väittämä fyysistä treeniä välttävien keskuudessa. Hymyilevä kalifornialainen on voittanut PGA Tourillla 12 kertaa, viimeksi vuonna 1996 helmikuussa jolloin pelattiin Los Angelesin Riviera Country Clubilla. Kausi 2001 oli Stadlerin uran huonoin, hän putosi ensimmäistä kertaa rahalistalla 100:n huonommalle puolelle. Kausi 2000 oli puolestaan hyvä, Robert Allenby kukisti Stadlerin Shell Houston Openissa vasta neljännellä uusintareiällä. Torrey Pinesissa hän voitti vuonna 1994. Kisaan liittyi melkoisesti draamaa, sillä puun alta polvillaan lyönyt Stadler sai kaksi penalttia asetettuaan pyyhkeen housujensa suojaksi. Tarkkaavainen TV-katsoja soitti kisapaikalle, ja tuloskorttiin lisättiin lyönnit ennen allekirjoituksia. Väärän kortin allekirjoittaminenhan olisi johtanut diskaukseen.
Vuotta myöhemmin Stadler pääsi henkilökohtaisesti kaatamaan moottorisahalla muitakin pelaajia häirinneitä puita väylän varrelta, myös sen jonka alta hän penalttinsa sai. Vaikka Stadler lähestyy seniori-ikää, on hän varsinkin Torrey Pinesissa huomioimisen arvoinen kilpailija.Yhdeksässä viimeisessä Buick Invitationalissa Stadler on voittanut kerran , ollut kakkonen , ja sijoittunut yhtä kertaa lukuunottamatta 26:n joukkoon. Stadlerin pallo ei enää lennä Woodsin tai Mickelsonin mitoille, varmaa kuitenkin on , että jo ykköstiillä Stadler saa supertähtien tapaisen vastaanoton. 25:s kerta Buick Invitationalissa on hatunnoston arvoinen suoritus.
Tiger Woods liputtaa Torrey Pinesin puolesta
Tiger Woods pelasi uudistetun Torrey Pinesin South Coursen ensimmäistä kertaa keskiviikkona. Etukäteen skeptisesti muutostöihin suhtautunut Woods suitsutti uudistuksia ja sen tekijöitä. -He ovat tehneet todella hyvää työtä. Tämä kenttä vastaa tulevaisuuden haasteisiin, se asettaa pelaajat vaativiin tilanteisiin lähes jokaisella reiällä. Mielestäni Torrey Pines sopisi hyvin US Open kentäksi, kehui Woods kenttää. Rees Jonesin suunnittelemat uudistukset tulivat maksamaan yli 3,3 miljoonaa dollaria. Torrey Pinesin kahdella kentällä on pelattu 45 vuoden aikana yli 16 miljoonaa kierrosta, käyttöaste on hyvin lähellä sataa… Tiger on pelannut Torrey Pinesin kentillä jo juniori-ikäisestä, hän asui nuoruutensa vain reilun sadan kilometrin päässä alueelta. Buick Invitationalissa Woods on menestynyt tavanomaistakin paremmin, neljässä kisassaan hän on voittanut kerran, ollut kakkonen, kolmas ja neljäs. Alkutalvesta 2000 Woods haki jo seitsemättä perättäistä ykköstilaansa PGA Tourilla, mutta jäi kakkoseksi Mickelsonin katkaistua voittoputken. Vasuri on ykköshaastaja tälläkin kerralla, kaksi perättäistä ykköstilaa tekevät hänestä kakkossuosikin edellisviikon epäonnistumisesta huolimatta. Australiassa viimeviikolla kilpaillut John Daly pitää myös kentän uudistuksista. -Tämä kenttä suosii selvästi pitkälyöntisiä. Mutta vain siinä tapauksessa, että pallot pysyvät kentällä, Daly mietti harjoituskierrokselta tultuaan.

