Suurin odotuksin ja hyvin valmistautuneena Malesian MM-kisoihin lähtenyt miesten maajoukkue hakee kärksijoja kauden päätapahtumasta. Kilpailun live scoring on hieman tökkinyt ja ilmoittanut ristiriitaisia tuloksia suomalaisillekin. Thomas Sundström onnistui tekemään yhden eaglen, yhteistulos 71 oli suomalaisista paras. Janne Mommo pelasi tasaisimmin, hänen tuloksensa oli 72. Toni Karjalaisen tuloskortissa oli ulosmenossa kaksi birdietä, mutta shokeeraavasti myöskin kolme tuplabogeyta. Karjalaisen yhteistulokseksi muodostui 79 joka jäi kuitenkin joukkuetuloksista pois. Karjalainen on ainoa joukkueen jäsenistä joka oli mukana jo Saksan MM-kisoissa vuonna 2000. MM-kisat pelataan ensimmäistä kertaa kolmimiehisin joukkuein, kultakin päivältä lasketaan kaksi parasta lyöntipelitulosta. Kentät ovat samat kaksi Saujana Golf&Country Clubilla joilla naiset pelasivat itsensä hienosti sijaluvulle 11:s. Suomalaismiehet pelaavat torstaina Palm Coursea joka on jonkinverran pidempi kuin Bunga Raya Course. Kisan suurimpia suosikkeja ovat USA, Australia ja Englanti. USA on voittanut mestaruuden 11 kertaa. Suomalaisilla on hieno kolmen kerran menestysputki, kaksi viidettä sijaa vuosilta 1996 ja 1998, Saksassa syksyllä 2000 pidetyissä kisoissa joukkueemme oli yhdeksäs. Kalle Aitala oli 1996 sensaatiomaisesti henkilökohtaisen sarjan paras, kaksi vuotta myöhemmin Mikko Ilonen oli toinen.
Toni Karjalainen löysi vesiesteen ensimmäisenä päivänä.

