Joe Durant ykköseksi Miamissa - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Joe Durant ykköseksi Miamissa

singh

durantJoe Durant pääsee viettämään synttäreitään(7.4.) Augusta National kentälle. Kaksi perättäistä voittoa, yhteensä 54 alle parin on kova saavutus kenelle tahansa. Joe Durantilla on ollut viimeisen kahden viikon aikana golfkentällä kivaa. Palm Springsissa hän voitti tehden uuden PGA Tourin ennätyksen 36 alle parin. Viikko taukoa ja jälleen voitto, nyt loistavan viimeisen kierroksen ansiosta Miamissa. Kukapa olisi uskonut, että maaliskuun alussa Tourin ainoa tuplavoittaja on viimevuotisen listan 76:s, uransa jo kertaalleen 90-luvun alussa heivannut Joe Durant. Durant aloitti neljännen kierroksen mahtavasti. Eagle, birdie, par ja birdie.Ulosmeno vaati vain 31 lyöntiä, sisääntulo 34, viimeisellä reiällä Durant teki bogeyn puttaamalla griinin ulkopuolelta kolme kertaa. Sitä ennen hän oli pelannut 39 reikää ilmaan yhtään bogeyta…. Viimeiset yhdeksän kierrostaan Durant on pelannut tulokseen 54 alle, keskiarvoksi tulee tasan 66 lyöntiä. Palkintorahaa hän on ansainnnut lähes 1,5 miljoonaa taalaa, enemmän kuin neljällä aiemmalla kaudellaan yhteensä. Durant siirtyi myös rahalistan kärkeen, ja kun US Mastersiin pääsee tämänhetkisen listan kolme parasta, aukeni samalla paikka kisaan jossa Durant on pelannut vain kerran, vuonna 1999 jolloin hän voitti par-3 kisan, mutta rämpi pahasti kaksi varsinaista kierrostaan. Durantin salaisuus molemmissa voitoissaan on ollut griiniosumat. Hän oli molemmissa kisoissaan tämän statistiikan paras (86,7% ja 83,3 %). Kolmen kierroksen jälkeen johtanut Mike Weir johti vielä puolivälissä, mutta teki pari epäonnistakin bogeyta sisääntulossa. Ensimmäinen ykköstila USA:ssa jäi vielä haaveeksi. Maailmanmatkaaja Vijay Singh jaksoi Floridassa, vaikka olikin tehnyt rasittavan matkan Aasian. Kokemus oli valttia. Malesiassa ja Singaporessa edellisviikoilla voittanut Vijay Singh oli viikonlopun toiseksi paras ( 66-67) . Singh on sijoittunut PGA Tourilla tänävuonna jo kerran toiseksi ja kahdesti kolmanneksi.US Mastersin hallitseva mestari on saanut uloslyönteihinsä tarkkuutta, ja keskipitkä putteri on käynyt riittävän kuumana. Singh jakoi kolmannen sijan nelikymppisten kerhoon kuuluvien Jeff Slumanin ja Hal Suttonin kanssa. Davis Love jätettiin kuudenneksi, Nick Price nousi seitsemänneksi. Ernie Els jäi voittajalle peräti 12 lyöntiä, David Duvalin peli on kateissa, tuloksellaan yksi alle hän jäi Durantille 17 lyöntiä. PGA Tourin seuraava kilpailu, Honda Classic pelataan niinikään Floridassa, Coral Springsissa.

Tulokset, PGA Tourin kisa Doral Resortissa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje