Pelini on kehittynyt semmoiseksi, että nyt vihdoin olen tänä kesänä suurinpiirtein tajunnut, miltä golflyönnin oikein pitäisi tuntua ja miten palloa pitäisi lyödä. Ehkä pari lyöntiä kierroksella ja joka viidennellä rangekerralla olo on kuin Ernie Elsillä. Pallo lähtee rennolla ja rytmikkäällä svingillä tosi vaivattomasti – ja pitkälle. Oikein tuntuu, kuinka lyönti lähtee vartalosta ja mailanpää kiihtyy kuin itsestään. Olen oikein joskus säikähtänyt. Uskomattoman makea tunne! Ikävä kyllä golfin pelaaminen on nyt muuttunut golfsvingin pelaamiseksi. Eli haen vaan koko kierroksen ajan lyöntiä ja sitä tunnetta hyvästä lyönnistä, minkä tiedän asuvan jossain ja odottavan esillepääsyä. No eihän pelistä sillä tavalla tule mitään. Tuloksen on useimmiten se, että sekä score että svingi ovat kuralla heti kierroksen alussa. Pelimotivaatio ole parhaimmillaan, kun tietää ettei kuitenkaan pysty pelaamaan niinkuin haluaisi ja periaatteessa ehkä voisi. Perversioni on se, että oikeastaan odotan talvea! Odotan sitä että pääsen hallissa rauhassa keskittymään tekniikkaan ja miettimään miten saan aina sen hyvän lyönnin sieltä esiin.