Aihe: Jäsenyys/pelioikeus - Golfpiste.com

21.4.–28.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][3]
KilpailuaSuomalaista

Jäsenyys/pelioikeus

Etusivu Foorumit Yleistä Jäsenyys/pelioikeus

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 141)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tänään tulleessa Golflehdessä kerrotaan (s. 93), että golfseurat voivat välttää joutumasta alv-velvollisiksi siten, että seura a) ei saa rajoittaa jäsenyyttä esim. niin, että jäseneksi pääsee vain oy:n osakas; b) ei saa antaa kenttäyhtiön vaikuttaa ry:n toimintaan; c) ei saa edellyttää oy:n pelioikeuden omistamista myöntäessään jäsenelle liiton jäsen- tai tasoituskorttia. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Etelä-Suomen kentät ryhtyvät ottamaan pelioikeudettomia jäseniä välttääkseen alv-velvollisuuden? Vai onko alv-velvollisuus pienempi paha? Ainakin se merkinnee sitä, että pelaamisen kannalta ry:n jäsenyyden merkitys korostuu entisestään oy:n osakkuuden kustannuksella.

    KL

    Heti myönnän, etten lukenut ko. juttua, mutta ainakaan mikään esittämistäsi kolmesta kohdasta ei tue omia ennakkokaavailujasi. Kyllä lähes kaikissa golfseuroissa (pl. tietenkin Tali) on ollut käytössä ns. vuosijäsenyys pelioikeuden vuokraamisen yhteydessä ja näille henkilöille ko. seura on myös myöntänyt tasoituskortin. Kumpikaan seikka ei ole vaatinyt osakkuutta. Mikään ei siis ole muuttunut.

    Ymmärtääkseni Uudenmaan kentillä toimiviin golfseuroihin ei nykyisin pääse vuosijäseneksi, ellei ole pelioikeutta ao. kentälle. Jos pelioikeuden omistaminen tarkoittaa myös sen hallintaa vuokrasopimuksen perusteella, niin sellaista hallintaa ei voida jatkossa edellyttää, jos halutaan välttää alv-velvoite. Silloin siis seuran vuosijäseneksi on hyväksyttävä kuka tahansa, joka haluaa maksaa jäsenmaksun, vai? Näinhän tilanne on nyt kaukoseurojen kohdalla. Tasoituskortti edellyttää puolestaan greencardin suoritusta.

    Minäkin tunnustan lukeneeni jutun yhtä tarkkaan kuin veli KL. Ihmetyttaa vain tuo ajatus seuran verottamisesta. Paljonko verottaja kuvittelee hilloa kertyvän yhteisöltä jonka pääbusiness on jäsenmaksujen kerääminen ja juniorityö? Ja eiköhän se alv siirretä suoraan jäsenmaksuun jos verottaja alkaa sitä kerätä?

    Onkohan verottajalla mennyt sekaisin osakeyhtiö ja seura? Ja mikä voi olla todellisena pontimena tuolle uhkaavaksi tulkittavalle käyttäytymiselle? Ja tämähän kirpaisee pahiten niitä yhdistyksiä jotka vastaavat koko paskan pyörittämisestä; Tali, EGS ja Aura. Sekö tässä on tarkoituksena?

    Paljon on kysymyksiä avoinna; täytynee lukaista se lehti!

    Jäsen XXL kirjoitti: (6.2.2006 15:35:18)
    Onkohan verottajalla mennyt sekaisin osakeyhtiö ja seura? Ja mikä voi olla todellisena pontimena tuolle uhkaavaksi tulkittavalle käyttäytymiselle? Ja tämähän kirpaisee pahiten niitä yhdistyksiä jotka vastaavat koko paskan pyörittämisestä; Tali, EGS ja Aura. Sekö tässä on tarkoituksena?

    Yksi artikkelin lukematon joukkoon lisää. Itse olen kyllä ymmärtänyt tämän juuri XXL:n tavoin. Jos bisnestä pyörittää OY, joka on jo ennestään ALV-velvollinen, niin kirpaisu seuralla on aika paljon pienempi kuin seuroilla, joilla on koko taakka hoidossaan.

    Kylläpä on aikoihin eletty, kun verottajan toimista saattaa koitua jotain hyvääkin. Alla lainaus kilpailevan webin artsusta:

    Seurojen yleishyödyllisyyskriteerien ja sen mukaisen verokohtelun säilymiseksi liittokokous hyväksyi liittohallituksen esityksen mukaisesti suosituksiksi jäsenseuroille, ettei seuran jäsenyys yhdistyksen sääntöjen tai käytännön toimenpiteidenkään osalta edellyttäisi pelioikeuden omistamista tai hallintaa. Pelioikeuden omistaminen tai hallinta ei suosituksen mukaan tulisi olla myöskään liiton jäsen- ja tasoituskortin saannin edellytyksenä. Lisäksi liitto suosittelee jäsenseuroilleen entistä joustavampia, kotiseuran kentällä pelattuihin kierrosmääriin nojaavia jäsenyysmalleja.’

    Eli nyt lienee kysymys siitä, että jotkut seurat hyväksyvät ALV:n jäsenmaksuissaan ja pitävät yllä nykyistä systeemiä. Sitten jotkut fiksut ovat aidosti yleishyödyllisiä ja erottavat busineksen seuratoiminnasta. Näinhän sen pitää mennä 🙂

    Eiköhän tässä ole kysymyksessä se, että Ry nimikkeen alla on tehty kaikenlaista vähän isompaa ja pienempää bisnestä. Alv- tulkinta on sitten päätynyt myös golfseurojen päänvaivaksi.

    Lopunperin on vain hyvä, että yleishyödyllinen toiminta ja bisnes erotetaan toisistaan.

    KL

    Olet ymmärtänyt väärin. Pelioikeuden voi myös vuokrata ja sitä kautta liittyä vuosijäseneksi. Ei sitä varten tarvitse olla osakas.

    KL

    Tarkennetaanpa vielä tuota edellistä, huolimattomasti muotoilemaani kirjoitusta.

    Alkuperäisen kirjoituksesi kohdan 3 olet ymmärtänyt väärin. Sen sijaan tuo hallintajuttu on periaatteessa oikein, eli Golfliitto suosittelee seuroja myöntämään jäsenyyden myös ilman pelioikeuden hallintaa, mikä ei todellakaan ole käytäntö Uudellamaalla tänä päivänä. Ihan toinen juttu on sitten tuo verottajan tulkinta enkä oikein millään voi uskoa, että tuo jäsenyyden myöntäminen sinällään vielä tekisi golfseurasta verottajan silmissä yleishyödyllisen yhteisön. Tosin verottaja tekee kaikkea kummallista ja on ainoa instanssi Suomessa, joka voi tuomita ihmisen tai yhteisön syylliseksi ilman näyttövelvollisuutta. Samaan ei pysty edes Korkein Oikeus (enkä tässä tarkoita Hytösen kolumnia….).

    En kyllä ymmärrä mitä olen mielestäsi ymmärtänyt väärin. Tottakai pelioikeuden voi vuokrata ja päästä vuosijäseneksi, mutta vuosijäsenyys edellyttää pelioikeuden hallintaa, eikö totta? Ilman pelioikeuden hallintaa tällä hetkellä ei ole asiaa useimpien Uudenmaan seurojen jäseneksi (Peuramaalla lienee nyt joku uusi malli). Nyt siis jos eteläsuomalainen seura haluaa alv-velvoitteista vapaaksi, sen on hyväksyttävä jäseniä, joilla ei ole pelioikeutta ao. kentälle. Siis samalla tavalla kuin Pohjois-Suomen seurat jo ovat iät kaiket tehneet. Ts. kaukoilu loppuu, elleivät seurat sitten katso alv:tä pienemmäksi pahaksi. Vai???

    Seuran sääntöjen sanamuoto on ratkaiseva. Jos siellä on maininta, että jäsenyyttä varten tarvitaan pelioikeus (omistus tai vuokraus), verottaja voi tulkita seuran ei-yleishyödylliseksi. Se, että tuo maininta poistetaan ja seuraan otetaan pelioikeudettomia jäseniä, ratkaisee asian seuran kannalta, mutta ei pelaajan. Hänen pelaamisestaan päättää osakeyhtiö. Se voi vaatia pelaajilta pelioikeuden ennenkuin kentälle pääsee.
    Nyt on olemassa kenttiä, joissa oman seuran jäsenet eivät pääse pelaamaan, ellei ole pelioikeutta. Ei edes greenfeellä! Eli kaikkien muiden seurojen jäsenet pääsevät, mutta ei omat. Jos näin tulee jatkossa useammallakin kentällä olemaan, etäjäsenyydestä ei päästä eroon. Eikä luultavasti näillä toimenpiteillä ALV:stäkään. Kaukoilu jatkuu!

    Olet oikeassa, mutta jatkossa siis voi olla myös uusmaalaisen seuran ’kaukojäsen’. Jos pääsen esim. Ringsiden jäseneksi ilman että minulla on sinne pelioikeutta, voin pelata greenfeellä KAIKILLA muilla kentillä paitsi Rinkussa! Is not it nice!

    KL

    Kirjoitit: Nyt on olemassa kenttiä, joissa oman seuran jäsenet eivät pääse pelaamaan, ellei ole pelioikeutta. Ei edes greenfeellä!

    Ihan mielenkiinnosta, missä seurassa oman seuran jäsenet eivät pääse kotikentälleen pelaamaan ilman pelioikeutta? Tarkoitatko pelioikeutta yleensä vai pelioikeutta juuri tuolle kentälle? Jälkimmäinen kuulostaa perin oudolta, mutta tiedän, että on seuroja, jotka eivät anna tasoituskorttia (siis jäsenkorttia), jos ei ole esittää todistusta pelioikeuden vuokraamisesta joltakin Suomen kentältä. Tämä taas on ihan ok, koska seura ei halua pitää kaukojäseniä.

    Eikös se mene niin, että jos osakas vuokraa pelioikeutensa jollekin toiselle mutta hänen jäsenyytensä jatkuu saman kentän yhteydessä toimivassa ry:ssä, hän ei pääse omalle kentälleen edes maksamalla greenfeen? Siis oman kentän osakasta ei hyväksytä gf-pelaajaksi omalle kentälle, mutta kylläkin mille muulle kentälle tahansa (kun hänellä on voimassaoleva tasoituskortti).

    Eihän se nyt noin voi mennä. Toihan olis jo verrattavissa rasismiin.

    Juu, tarkoitin, että ei ole pelioikeutta omalle kentälle. Aika mielenkiintoinen juttu. Oman seuran jäsenet ovat kaikkia muita golfareita huonommassa asemassa. Mikä on sen seuran jäsenyyden hyöty?
    Kannattaa siis ottaa selvää, mitä jäsenmaksulla saa kortin lisäksi. Toimitusjohtaja lapa pystyssä ykköstiillä! Ja klubitalossa saa käydä kaljalla. Ja valehtelemassa lyöntipituuksiaan pelioikeuden haltijoille.

    Noinhan se tapahtuu, Pahimmassa tapauksessa jäsenkortti otetaan pois. Yleensähän nuo vuokraukset tapahtuvat juuri tästä syystä ennen pelikauden alkua.

    Tässä on lainaus Porvoo Golfin sivuilta ja oiva esimerkki kyseisestä asiasta.

    ’Porvoo Golf Ry:n hallitus päätti kokouksessaan tammikuun 30. päivä vapauttaa SGL jäsenkortit kaikkien PBG:n jäsenmaksun suorittaneille. Kaikki jotka ovat suorittaneet Green Cardin ja hoitaneet maksuvelvoitteet seuralle saavat SGL jäsenkortin tulevalla kaudella, jäsenkortti ei ole sidottu osakkeeseen tai pelioikeuteen. Pelkällä jäsenkortilla pelaavat voivat pelata Porvoo Golfin kentällä kuloinkin voimassa olevalla green fee maksulla.’

    Mitä tulee alviin, niin ainakin Nokialla Riverissä homma meni juuri siten, että jäsenmaksuja nostettiin sen verran, että seuralle jää jäsenmaksuista saman verran, kuin viimevuonna kun alvia ei tarvinnut maksaa. Toisin sanoen alvit maksatetaan meillä jäsenillä, sillä seuraan ei haluta jäseniä, joilla ei ole hallinnassaan pelioikeutta.

    KL

    Suomessa yrityksellä on oikeus valita asiakkaansa tietyin laissa määrätyin kriteerein. Esimerkiksi golfseura voi päättää, että heidän kentälleen päästetään vain alle 10 tasoituksella pelaavia ihmisiä. Sen sijaan esim. mustaihoisten pelaajien syrjiminen on laissa kielletty.

    Näin ollen seura käsittääkseni voi kieltää jonkun tietyn seuran jäsenten pelaamisen kentällään, myös oman seuransa, mikä omasta mielestäni on kylläkin täysin järjetöntä. On vähintäänkin kyseenalaista, jos SGL:n jäsenkortin ja samalla jonkun SGL:n jäsenseuran myöntämän tasoituskortin haltija ei pääsisi GF-pelaajana kaikille Suomen kentille pelaamaan. Tällainen tilannehan vallitsi pääkaupunkiseudulla muutama vuosi sitten, jolloin pääkaupunkiseudulla asuvien etäseurojen jäsenet eivät päässeet pelaamaan joillekin kentille. En vain ymmärrä miten nuo seurat ovat voineet mitenkään kontrolloida asiaa, ei kenenkään tarvitse osoitetietojaan cädärille ilmoittaa.

    Jos seura taas päättää, ettei se myönnä tasoituskorttia sellaiselle henkilölle, joka ei pysty osoittamaan maksavansa kentänhoitovastiketta jollekin SGL:n alaiselle seuralle, se on seuran oma asia. Suomesta löytyy sekä niitä, jotka myöntävät kortin ilman todistusta että niitä toisia. Kieltämättä nuo edellisen kaltaiset seurat antavat jonkinlaisen mahdollisuuden käyttää porsaanreikää nykyisessä järjestelmässä, mutta toisaalta ne ovat katsoneet, että työn määrä verrattuna porsaanreiän käyttäjien lukumäärään on liian suuri. Ehkä he lisäksi mieluummin pitävät tuon henkilön jäsenenään monestakin eri syytä kuin häätävät hänet johonkin etäseuraan menettäen jäsenmaksun.

    Niin…kauhistus sentään… onhan olemassa se vaara, että joku vähän pelaava osakas vuokraa pelioikeutensa pois ja sen jälkeen pelaa ne kymmenkunta kierrostaan omalla kentällään greenfeellä, jolloin hän mahdollisesti saa pelioikeudestaan enemmän vuokratuloja kuin maksaisi greenfee-maksuja! Eihän sellaista voi Suomessa sallia, eihän? Siispä osakas ei saa pelata omalla kentällään greenfeellä. Näin se vaan on. Vai onko tähän kummalliseen sääntöön joku muukin selitys?

    Ballmarker kirjoitti: (7.2.2006 10:33:00)
    Eikös se mene niin, että jos osakas vuokraa pelioikeutensa jollekin toiselle mutta hänen jäsenyytensä jatkuu saman kentän yhteydessä toimivassa ry:ssä, hän ei pääse omalle kentälleen edes maksamalla greenfeen? Siis oman kentän osakasta ei hyväksytä gf-pelaajaksi omalle kentälle, mutta kylläkin mille muulle kentälle tahansa (kun hänellä on voimassaoleva tasoituskortti).

    Siinäpä oli oiva esimerkki nykykäytännön järjettömyydestä. Lähimpänä kohtuutta ns. kaukoseurojen lisäksi oli ja on mielestäni Meri-Teijo, jossa jäseneksi pääsee ostamalla ns. 3-kortin joka ei vielä ole paha sijoitus. Erillistä liittymismaksua ei siellä muistaakseni ole.

    Suoritin itse green cardini Archipelagia Golfissa Paraisilla. Pro oli todella mukava, paikassa hyvä fiilis ja kaikki asiat muutenkin mielestäni kunnossa miljöötä myöten. Kun pelikokeen jälkeen tuli puheeksi seuraan liittyminen ei samasta porukasta tietääkseni kukaan liittynyt korkean aloituskustannuksen takia. Liittymismaksu + vuosimaksu + pelioikeus yhteensä olisi kirpaissut suunnilleen tonnin verran. Kaikilla ei vielä ollut edes omia mailoja. Kertakustannuksena tuo olisi ollut aikamoinen, varsinkin opiskelijalle. Osaako joku muuten kertoa, minkä takia liittymismaksutkin vaihtelevat melkoisesti? Tietysti jotain paperityötä aina syntyy, mutta on se vähän ihmeellistä jos yksi seura pystyy hoitamaan sen satasen halvemmalla kuin toinen ja joku kolmas kokonaan ilmaiseksi.

    Samassa tilanteessa tuli puheeksi, että vaikka on seuran jäsen ei greenfeellä voi pelata omalla kentällä. Tätä käytäntöä kun selittää golfia pelaamattomille, tuntuu se heistä käsittämättömältä enkä itsekään tuolle mitään perustelua näe. Ymmärrän toki, että kaikki seurat eivät edes halua paljon lisää jäseniä. Sen voisi silloin sanoa suoraan eikä puhua paskaa vedoten käytäntöihin, perinteisiin ja kustannuksiin. On turha puhua lajin kehittämisestä jos sanat eivät vastaa tekoja.

    Kurssilaisista tuli kaukoja, jolloin lajin kokeilu oli huomattavasti halvempaa. Itse ehdin pelata kolme kierrosta koko loppukautena (aloitin heinäkuussa). Suurin syy pelaamattomuuten oli loukkaantuminen, joka piti poissa viheriöiltä yli kuukauden. Kyllä olisi harmittanut jos olisin vielä heinäkuun lopulla hankkinut pelioikeudenkin.

    Kaikenkaikkiaan tämä verottajasta lähtöisin oleva Golfliiton kelkan kääntyminen on todella tervetullut asia. Nykyinen järjestelmä on jäykkä ja kuvaa hyvin suomalaisten taipumusta keksiä järjettömiä sääntöjä.

    KL

    Nyt sotket sujuvasti osakkaan ja jäsenen. Yritä päättää kumpaa tarkoitat.

    Osakas ei välttämättä ole jäsen eikä jäsen välttämättä osakas.

    Mutta juuri tuota tarkoitan, että monet seurat eivät viitsi tuon porsaanreiän takia vaivautua tekemään valtavaa tarkastustyötä ja paperien keräämistä varmistaakseen, että kaikilla seuran jäsenillä on pelioikeus jossakin.

    Mutta jäsenen pääsyn evääminen kotikentälleen gf-maksulla on erittäin paksua ja sellaisten seurojen jäsenten tulisi äänestää asiasta jaloillaan tai vaikuttaa asiaan vuosikokouksessa. Tuollainen toiminta seuran puolelta muistuttaa rankaisemista siitä, että on jäsenenä seurassa, jonka kentästä omistaa osan, mutta kehtaa vuokrata sen pois ja ottaa pelioikeuden joltakin muulta kentältä. On ihan persiistä.

    SHG antaa jäsenenä olevien osakkaidensa pelata hallinnoimillaan kentillä, vaikka osakas on vuokrannut pelioikeutensa pois ja ottanut pelioikeuden joltakin muulta kentältä. Tästä kaudesta alkaen näillä jäseillä on jopa normaalin osakkaan oikeudet, eli saavat alennuksen green feestä ja heidän vieraansa saavat myös alennuksen.

    Voitko antaa jonkun esimerkin kentästä, jolla ko. seuran jäsen ei saa pelata ilman peiloikeutta (siis olettaen, että hänellä on pelioikeus jollain muulla kentällä) ?

    Olepas nyt tarkkana… en ole missään vaiheessa sotkenut osakasta ja jäsentä. Vaikka henkilö vuokraa pelioikeutensa pois, on hän edelleen osakas. Sen lisäksi hän on kotiseuransa jäsen (ellei eroa siitä). Mutta hän ei pääse kotikentälleen pelaamaan, koska hän on vuokrannut pelioikeutensa pois. Mutta muille kentille hän pääsee, jos hän säilyttänyt jäsenyytensä ry:ssä.

    En osaa nimetä mitään tiettyä seuraa missä näin menetellään, olen kuullut jo vuosia sitten että tämä on yleinen käytäntö. En tiedä onko sitä nimenomaan mainittu minkään seuran säännöissä tai golfyhtiön yhtiöjärjestyksessä.

    KL

    Ballmarker kirjoitti: (7.2.2006 13:23:01)
    Vaikka henkilö vuokraa pelioikeutensa pois, on hän edelleen osakas. Sen lisäksi hän on kotiseuransa jäsen (ellei eroa siitä).

    Niinpä niin, osakas ei siis välttämättä ole jäsen, kuten sanoin. Joillakin varakkaammilla henkilöillä on montakin golfosaketta, mutta yleensä he ovat vain yhdessä seurassa jäsenenä eivätkä edes välttämättä koskaan ole olleetkaan tuon seuran jäseniä, jonka hallinnoimalta kentältä omistavat osakkeen (minulle ei vieläkään ole valjennut miksi joku haluaa ehdoin tahdoin maksaa jäsenmaksun useampaan kuin yhteen seuraan, ellei sitten ole kyse juuri tuosta kummallisesta sääntöpykälästä, joka estää sellaisen osakkaan pelaamisen ko. kentällä, joka ei ole jäsen ko. seurassa).

    Onkohan tuo kuulemasi sittenkin suurimmaksi osaksi urbaania legendaa? Aiemmin Theodore tuossa mainitsi Archipelagian sellaiseksi seuraksi, mutta itse taas nimesin SHG:n vastakkaiseksi esimerkiksi. Kyllä tuo pitäisi jossakin kohdassa seuran sääntöjä tai hinnoitteluohjeita olla mainittuna. Ja jos kentän hinnastossa lukee vaikkapa ’Hinta xx euroa jäsenen seurassa’, niin kuluttaja-asiamiehen pakeille kannattaa marssia, jos jäsentä ei kentälle päästetä pelaamaan. Tai ainakin kentän toimariin yhteys.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 141)
Vastaa aiheeseen: Jäsenyys/pelioikeus

Etusivu Foorumit Yleistä Jäsenyys/pelioikeus