Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
21.4.–28.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä
| [7] | [3] |
| Kilpailua | Suomalaista |
Nythän käydään oikeutta siitä, kuuluuko pokeri arpajaislain piiriin. Arpajaiksiksi kutsutaan toimintaa, johon osallistutaan vastiketta vastaan ja jossa osanottaja voi saada kokonaan tai osittain sattumaan perustuvan rahanarvoisen voiton. Varsinkin tasoitukselliset pb-kilpailut täyttävät arpajaisten määritelmän ihan yhtä hyvin kuin pokerikin. Onpa myös monen golfaaminen kokonaisuudessaan sellaista pallon arvontaa. Siispä vaan kaikki golkisojen järjestäjät hakemaan arpajaislupaa sisäministeriöstä! Foorumin aihepiiristä sivuun: mäkihyppyhän joutuu ainakin arpajaislain piiriin. Ovathan mäkimiehemme monasti – jos menestys on ollut huono – todenneet sen johtuneen huonosta onnesta ns tuuliraon suhteen.
Sanoohan tuon jo järkikin! Ensin aloitus useimmiten arvotaan heittämällä tee ilmaan ja sitten kierroksella pelaaja arpoo mikä maila milloinkin otetaan lähestymislyöntiin, varsinkin jos tuulee. Ja jos huono tuuri käy, pisin draivi -väylällä pallo osuu mittatauluun ja pomppaa outtiin….
Selkeästi lottoon verrattavissa olevaa toimintaa!
Mites HIO kisat? Pokerin lailla paremmalla pelaajalla on paremmat chaanssit, mutta eihän tuo Ilonenkaan ole holaria tainnut tehdä.
