Hän tuli varsinaisesti tunnetuksi Olympialaisissa 1932, mutta oli jo kouluaikoina haka koripallossa, lentopallossa, tenniksessä, baseballissa ja uinnissa. Hänen koripallojoukkueensa ei koskaan hävinnyt yhtään ottelua kouluaikana. Hän suhtautui jo silloin urheiluun innolla, agressiivisuudella ja voitontahdolla. Mikään laji ei jäänyt hänelle oudoksi. Seuraavana olivat vuorossa kenttälajit ja Golden Cyclone track team 1930. 1932 mennessä hänellä oli jo hallussaan lukuisia American, Olympia- ja maailmanennätyksiä viidessä lajissa. 1932 Olympialaisissa hän voitti 2 kultaa ja yhden hopea. Lajit olivat aitajuoksu, keihäänheitto sekä korkeushyppy. Kanssakilpailijat eivät pitäneet hänestä hänen luonteensa vuoksi, mutta lehdistö rakasti häntä. 1932 lopussa hänet nimettiin Vuoden Naisurheilijaksi ja hän siirtyi ammattilaiseksi. 1933 hän aloitti golfin opettelemisen ja antautui sille täysin. Hän harjoitteli 10 tuntia päivässä kunnes hänen kätensä olivat verillä. Tästä käy hyvin ilmi hänen luonteensa, kaikki tai ei mitään. Olisi meillä vähän oppimista tuosta harjoitusmäärästä….1934 hän voitti ensimmäisen kerran Texasin naisten amatöörimestaruuden. Samana vuonna USGA julisti hänet kuitenkin ammattilaiseksi, mikä harmitti suuresti. Toisen maailmansodan aikana hän keräsi vain varoja näytösotteluilla ja sai amatööristatuksensa takaisin 1943. Hänestä tuli tietenkin maailman menestynein ja tunnetuin naisgolffari ja hänet nimitettiin jälleen Vuoden Naisurheilijaksi. 1946-47 hän voitti 17 turnausta, ensimmäisenä Amerikkalaisena myös British Womens Amateurin. 1947 lopussa hänet nimettiin taas ammattilaiseksi. Hänen managerinsa Fred Corcoran perusti LPGA:n naisgolfin esiintuomiseksi ja palkintorahojen kasvattamiseksi. Zaharias tietenkin kääri taskuunsa enimmät rahapalkinnot. 1953 hän sairastui syöpään mutta jo 14 viikon kuluttua leikkauksesta oli taas kisoissa mukana, ennustuksien vastaisesti. Hän voitti tuolloin Ben Hoganin Comback of the Year-palkinnon sekä jo kuudennen kerran Vuoden naisurheilijan tittelin. Syöpä palasi ja kivuista huolimatta hän jatkoi pelaamista ja oli inspiraationa monille Amerikkalaisille. Lopulta hän kuoli 27.9.1956. Hän oli kiistämättä viime vuosituhannen alkupuoliskon suurin naisurheilija!! Kiitos tästä kirjoituksesta menee tiimimme naisjäsenelle Vallulle.